Talvinen Tukholma-vinkki ja matkamuistot

homevialaura_9600homevialaura_9582
homevialaura_9656
homevialaura_9624

Palaan vielä yhden postauksen verran Stokikseen. Sisustusmielessä matkan tarkoitus oli ennen kaikkea inspiroitua ja silmäillä, mitä kaikkea meitä aina askeleen – tai muutamankin – edellä olevassa kaupungissa tapahtuu. Kuitenkin omaan makuuni kolahtaa enemmän tanskalaisten murrettu väripaletti kuin värejä ja kuoseja suosiva ruotsalaistyyli. Silti kotiin on kiva tulla pienten ilahduttavien matkamuistojen kanssa: pienen Byredo Bibliothèque -tuoksukynttilän, Svenskt Tenn -karttaservettien, Day Home -ale-joulukoristeiden sekä parin sisustuslehden. Löydät aikaisemmin listaamani Tukholman sisustustärpit Sisustajan Tulholma jouluspesiaali -postauksesta.

homevialaura_9320

Bonuksena annan teille vielä yhden Tukholma-vinkin, jonka uskon kolahtavan kaltaisiini designista ja elämyksistä kiinnostuneisiin reissaajiin. En yleensä ensisijaisesti suosi isoja ketjuhotelleja, mutta keskustan Östra Järnvägsgatanilla sijaitseva Clarion Hotel Sign oli nappivalinta. Hotelli on sisustettu skandinaavisilla muotoiluklassikoilla ja ilmapiiri oli harvinaisen iloinen ja rento amerikkalaisravintolan live-jazzista hotellin omaan Instagram-valokuvaseinään.

homevialaura_9353

Parasta on hotellin katolla oleva Selma City Spa. Matkan unohtumattomin elämys olikin, kun uimme illalla pimeässä Tukholman kattojen yllä rapsakassa talvipakkasessa ilma huuruten samppislasit kädessä. Sain idean Divaani-lehdestä ja laitan nyt hyvän kiertämään. Vielä vinkkinä, että saimme huoneen puolet edullisemmin hotellin omilta sivuilta kuin hotellisivustojen kautta. Kylpylään voi mennä, vaikka asuisit muualla, mutta hotellin asukkaille maksu on tuntuvasti edullisempi ja raukean rentoutuneena on mukava kömpiä suoraan omaan huoneeseen vaikka spa-baarin sushien kanssa. Suosittelen, kun tarvitset lyhyen ja ikimuistoisen irtioton arjesta.

Sisustajan Tukholma jouluspesiaali

homevialaura_9291

Nyt seuraa sisustuspostaus Tukholmasta. Olimme länsinaapurissa tapaninpäivän viikonlopun, joten tunnelmat ovat jouluiset, mutta vinkit sisustusliikkeistä pätevät vuodenaikaan katsomatta.

homevialaura_9298

Tukholmassa tapaninpäivänä monet liikkeet ovat auki. Siinä, missä me suomalaiset vielä sulattelemme kinkkua, asuntolainojaan kolme kertaa pidempään maksavat ruotsalaiset tuhlaavat jo kiireen vilkkaa taskussa polttavia kruunujaan (anteeksi ja kyllä, tämä oli pilkka länsinaapurin asuntosysteemiä kohtaan). Tapaninpäivänä voi siis shoppailla ja poimia ensimmäisten joukossa parhaita ale-löytöjä.

homevialaura_9240

Pyhien jälkeen joulumarkkinoita ei enää ole, mutta tunnelmaan pääsee kyllä muuten. Kaupunki on valaistu kauniisti ja jouluiset kävelyreitit on merkattu #Stockholmsjul-karttaan. Aikaisemmin joulukuussa joulumarkkinoista voi nauttia muun muassa Skansenissa ja Vanhankaupungin Stortorgetilla.

homevialaura_9330

Tukholman sisustustarjonta on hyvä, mutta ei mielestäni poikkeuksellinen. Sanoisin, että sisustusputiikkien persoonallisuudessa Helsinki ei häviä yhtään. Skandinaavista designia – sitä samaa kuin Suomessa ja verkkokaupoissa – löytyy vaikka millä mitalla, mutta todella mielenkiintoisia konseptiliikkeitä, jossa on harvinainen valikoima ja omaperäinen tunnelma, ei löydy joka kulman takaa. Ehkä todellinen vau-efekti puuttumaan siksi, että muutamaan kiinnostavimpaan helmeen en päässyt joko rajallisen ajan tai joulun poikkeusaukiolojen takia.

homevialaura_9303

Ostosten lomassa muuten huomaa, miten paljon kauppakeskusten viihtyvyyteen on panostettu. Monet kaupungin suosituimmista ravintoloista, kuten Taverna Brillo Sturegallerianissa ja Boqueria Moodissa, sijaitsevat kauppakeskusten yhteydessä. Raakaruokaa, tuorepuristettuja terveysmehuja ja deliannoksia nauttivat tukholmalaiset epäilemättä pyörtyisivät Forumin rasvamonttuun. Viimeistelen villitysten mukaiset paikalliset ravintolat ja kahvilat ovat myös ilo sisustajan silmälle.

homevialaura_9336

Listasin alle aakkosjärjestyksessä kolmisenkymmentä Tukholman sisustusliikettä, joissa kävin tai olisin mielelläni käynyt pois lukien Södermalmin boheemit putiikit sekä vanhan kaupungin pikkupuodit, joihin en tällä kertaa perehtynyt. Huomioithan, että osalla saattaa olla kaupungissa useampi liike, vaikka listassa on vain yksi osoite. Var så god!

homevialaura_9264

Sisustusliikkeitä Tukholmassa

  • Afro Art, etnisiä tekstiilejä ja eettistä pientavaraa, Nybrogatan 29
  • Asplund, modernin muotoilun klassikko, Sibyllegatan 31
  • Bohem, ylellistä tyyliä ja luksusmerkkejä, Linnegatan 28
  • Bruka Design, perinteistä ja maalaisromanttista, Regeringsgatan 44
  • Byredo, ruotsalaisbrändin tuoksukynttilöitä, Mäster Samuelsgatan 10
  • DesignTorget, kauppapaikka muotoilijoille, Sergelgången 29
  • Fotografiska, valokuvajulisteita museokaupasta, Stadsgårdshamnen 22
  • Garbo Interiors, vintagea ja kukkia upeassa miljöössä, Brahegatan 21
  • Granit, mustavalkoista teollisuustyyliä, Kungsgatan 42
  • Illums Bolighus, tanskalaista ja skandinaavista muotoilua, Hamngatan 27
  • Lagerhaus, paperi- ja muuta pientavaraa edullisesti, Birger Jarlsgatan 18
  • Lexington, New England -tyylin lippulaivamyymälä, Birger Jarlsgatan 25
  • Lotta Agaton Shop, ruotsalaisen tähtistailaajan liike, Rådmansgatan 7
  • MIO, monipuolinen perussisustustavaratalo, Sveavägen 20
  • Moderna Museet, kiinnostavaa tavaraa museokaupassa, Skeppsholmen
  • Modernity, skandinaavista vintagea ja antiikkia, Sibyllegatan 6
  • Nathalie Schuterman, valikoimassa diptyque, Birger Jarlsgatan 5
  • NK, suurimman tavaratalon kattava sisustusosasto, Hamngatan 18-20
  • Nordiska Galleriet, modernia muotoilua ja klassikoita, Nybrogatan 11
  • Norrgavel, luonnonläheistä skandinaavisuutta, Birger Jarlsgatan 27
  • Oscar & Clothilde, näyttävä eri tyylien sekoitus, Birger Jarlsgatan 27
  • Plan ett, laadukas sisustustavaratalo, Birger Jarlsgatan 32
  • Posh Living, sekoitus muotoilua ja teollisuustyyliä, Norrlandsgatan 13
  • Slettvoll, tummaa maskuliinista siirtomaatyyliä, Regeringsgatan 65
  • Superfront, osia IKEA-huonekalujen tuunaamiseksi, Tegnérgatan 5
  • Svartvita rum, nimensä mukaisesti mustavalkoista, Kungsholmsgatan 18
  • Svenskt Tenn, kuoseistaan tunnettu ruotsalaisinstituutio, Strandvägen 5
  • The Rug Company, tunnettu mattoliike, Birger Jarlsgatan 32
  • Zara Home, espanjalaisketjun kodinsisustusta, Birger Jarlsgatan 15
  • Åhlens, tavaratalon sisustusosastolla mm. Muji, Klarabergsgatan 50

Neljäs adventti

homevialaura_8202
homevialaura_8220
homevialaura_8207
homevialaura_8227
homevialaura_8198
Joulukoristeiltaan minimalistinen kotimme sai tänä vuonna yhden tunnelmanluojan lisää: messinginvärisen kynttilänjalan. En ollut vielä kypsä tekemään päätöstä siitä, mihin arvokkaampaan kynttelikköön panostaisin, by Lassenin Kubukseen, Svenskt Tennin Vänskapsknuteniin vai johonkin muuhun, eikä nyt ollut taloudellisestikaan satsaukselle oikea aika. Siksi toteutin tyylin budjettiratkaisulla, Hemtexin Vivi-kyntteliköllä, jonka lasiseinien sisään saa halutessaan esimerkiksi joulupalloja. Kynttelikkö ajaa mainiosti asiansa ja toi tänä sunnuntaina neljännen adventin tunnelman taloon yhdessä juuri avautuneen valkoisen amarylliksen, maahan leijailleen lumen ja pienten joulua jännittävien vieraiden kanssa.