WeeGee

Ajatuksia pelkääjän paikalta: Miksi en uskalla tarttua rattiin, mutta pidän autosta ja turvallisuudesta kynsin hampain kiinni?

Kaupallinen yhteistyö, Liikenneturva

Homevialaura, Liikenneturva

Kuskin viereistä paikkaa ei omassa tapauksessani turhaan pelkääjän paikaksi kutsuta. Hei, olen Laura, ja suhtaudun liikenteeseen äärimmäisellä kunnioituksella. Saatat jopa nähdä huppuni seassa kukkahatun, sillä liikenneturvallisuus on minulle asia, jonka kanssa ei leikitä, ja jonka tärkeydestä lähdin sekuntiakaan miettimättä muistuttamaan tärkeän kampanjan tiimoilta teitäkin.

Oma suhteeni autoiluun on tosi jännä. Olen mahdollisesti Suomen eniten autoonsa kiintynyt yksityisautoilija – joka ei kuitenkaan itse aja. Minulla on se perinteinen, 18-vuotiaana tavan vuoksi hankittu ajokortti, mutta koska asuin aikuisuuteni ensimmäiset kymmenen vuotta vuotta erinomaisten yhteyksien kantakaupungissa omistamatta omaa autoa, ajaminen jäi – ja kynnys alkaa ajaa uudestaan sen kun kasvoi.

Homevialaura, Liikenneturva

Odotusvaiheessa moni tokaisi minulle, että nyt alat totta kai ajaa uudestaan, että pääset vauvan kanssa liikkumaan, mutta itse näin asian juuri toisin päin: lapsen kanssa en ainakaan uskaltaisi tarttua pitkän tauon jälkeen rattiin. Jo pelkkä ensikyyti vastasyntyneen kanssa sairaalasta kotiin muutti pysyvästi suhtautumiseni autossa istumiseen: kun takapenkillä on koko elämä, ei turvallisuuden kanssa halua ottaa yhtäkään riskiä.

En sano, etten tule koskaan elämässäni enää ajamaan, mutta tällä hetkellä rattiin tarttuminen jännittää minua liikaa. Onneksi mieheni on tässäkin asiassa ymmärtäväinen ja suostuu naisten hovikuskin rooliin. Se, että mieheni ajaa vastuullisesti ja rauhallisesti, merkitsee minulle valtavasti. En nimittäin kestäisi olla se vieressä nalkuttava mutta ei kuitenkaan itse ajava vaimo, mutta sehän minä olisin, jos tarve vaatisi, sillä ottaisin perheriidatkin mieluummin kuin turvallisuuden vaarantamisen. Onneksi nalkuttaa ja riidellä ei tarvitse, vaan olemme molemmat kaikenlaista road ragea ja kaahailua vastaan. Yhtä mieltä olemme myös autossa soitettavasta musiikista: päällä on totta kai Bassoradio.

Homevialaura, Liikenneturva, lapsen turvallinen kuljettaminen autossa, turvaistuin

Jotain suhtautumisestamme liikenneturvallisuuteen kertoo myös se, että käytimme taaperon turvaistuimen valintaan varmasti enemmän aikaa kuin muihin tarvikkeisiin yhteensä. Vauvan ensimmäinen turvakaukalo oli vielä helppo, koska sen määritti turvallisuuden lisäksi sopivuus lastenvaunuihin, mutta tämä seuraava turvaistuin olikin sitten kinkkisempi. Näin jälkikäteen mietittynä olisi ehdottomasti pitänyt kääntyä Liikenneturvan ennemmin kuin Googlen puoleen, sillä puolueeton ja virallinen asiantuntija Liikenneturva on juuri oikea taho neuvomaan näissä kysymyksissä.

Homevialaura, Liikenneturva, lapsen turvallinen kuljettaminen autossa, turvaistuin

Oleellisinta on muistaa, että lapsi tarvitsee turvaistuimen niin pitkään, kun hän on alle 135 cm pitkä, ja että lapsen paikka on takapenkillä. Toiseksi on tärkeää kuljettaa lasta selkä menosuuntaan ainakin kolmivuotiaaksi asti, koska lapsella on aikuista herkempi niska ja painavampi pää.

Meille oli tärkeää noudattaa juuri tätä Liikenneturvan suositusta, että lapsi matkustaa selkä menosuuntaan mahdollisimman pitkään, nykyisestä kaksivuotiaasta aina tämän kyseisen istuimen mahdollistamaksi 18 kilon painoiseksi asti, eli todennäköisesti tyttäremme tapauksessa jopa nelivuotiaaksi asti. Vaikka lapsen asento saattaa vanhemman silmään näyttää epämukavalta, koukussa olevat jalat eivät ole turvallisuusriski.

Homevialaura, Liikenneturva, lapsen turvallinen kuljettaminen autossa, turvaistuin

Suosittelen lämpimästi Liikenneturvan kokoamaa Liikenteessä –Turvaistuimet -ohjesivua, jossa neuvotaan selkeästi sekä tekstinä että havainnollistavin videoin, miten vauvaa, taaperoa, leikki-ikäistä sekä esi- ja alakoululaista autossa turvallisimmin kuljetetaan.

Itse valitsimme kääntyvän turvaistuimen, koska meillä oli vielä turvaistuimen ostovaiheessa takaoveton (autokielellä kai kolmiovinen) kauppakassikokoinen auto, jonka kanssa tarvitsimme mahdollisimman käytännöllisen istuimen. Valitettavasti päivittäinen matkustaminen pikkuauton kanssa kävi siltikin liian hankalaksi ja jouduimme päivittämään menopelin varsinaiseen joka perheen järkivalintaan, farmariin – tulihan se lapsiperhekliseebingon viimeinenkin rivi sieltä täyteen. Auton vaihdossa meille oli tärkeää kokeilla, että turvaistuin mahtuu varmasti oikein myös uuteen autoon.

Homevialaura, Liikenneturva, lapsen turvallinen kuljettaminen autossa, turvaistuin

Syy, miksi olen halunnut pitää autosta kiinni kustannuksista (ja valitettavasti päästöistäkin) huolimatta on se, että koen auton mahdollistavan meille paljon sujuvamman ja sosiaalisemman elämän, etenkin nyt, kun asumme pientaloalueella. Keskustaan täältä kyllä pääsee, mutta arvatkaa vain, kuinka monta kertaa meidän tulisi lähettyä taaperon kanssa vaikka ystäväperheen lapsisynttäreille kolmilla julkisilla toiselle puolelle pääkaupunkiseutua. Ystävämme ja läheisemme kun on ripoteltu ihan ympäriinsä Helsinkiä, Espoota ja Vantaata. Taas pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ajamme harvoin, kun meillä ei ole omaa kesämökkiä.

Autoon kiintyminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisin amerikkalaisittain vieraantunut julkisista. Helsingin kantakaupungissa syntyneenä, siellä täällä harrastaneena ja ympäri pääkaupunkiseutua asuvia ystäviä treffanneena tuskin löytyy linjaa, jota en olisi elämässäni käyttänyt (aikaisemmin osasin jopa linjat ulkoa, mutta nyt olen auttamattoman tipahtanut uusien ratikkalinjojen logiikasta).

Ulkomaan kaupunkilomilla rakastan kävelemistä ja vietän niin vähän aikaa kulkuneuvoissa kuin suinkaan mahdollista. Tosin siinä mielessä liikkuminen liittyy nykyään vahvastikin lomailuun, että suunnittelemme matkatkin turvaistuinkulma edellä. En halua kuljettaa taaperoa metriäkään epämääräisesti taksissa (turvaistuinten huono saatavuus takseihin on muuten yksiä lapsiperheen elämää todella hankaloittavia asioita!), vaan nytkin tulevana kesälomana vuokraamme koko ajaksi turvaistuimellisen auton.

Homevialaura, lounas

Tällä kertaa puimme paremmat turkikset päälle ja lähdimme ajamaan minnekäs muualle kuin Espooseen. Ensimmäiseksi söimme lounaan, kylläkin Helsingin puolella, sillä Espoossa (jota kutsun kaikella rakkaudella epäkaupungiksi) on edelleenkin aika suppea tarjonta kauppakeskusten ulkopuolisia ravintoloita. Kauppakeskuksissakin lounastamme mielellään, jos on asioita hoidettavana, mutta muuten suosimme mieluummin vähän vähemmän hälyisiä paikkoja.

Homevialaura, Lasten Museofestarit, WeeGee, EMMA, Espoo

Ensimmäiseksi suuntasimme Tapiolaan WeeGeen museoiden Lasten Museofestareille, mikä olikin hurjan hyväntuulinen, eloisa ja suositeltava tapahtuma (festarit pidetään varmasti maaliskuussa ensi vuonnakin). Yhteistapahtumassa mukana olivat kaikki Espoon modernin taiteen museo EMMA, Espoon kaupunginmuseo KAMU, Helinä Rautavaaran museo, Suomen Lelumuseo Hevosenkenkä ja Suomen Kellomuseo. En ollut itse käynyt ennen keskittymässä, joten jo oli korkea aikakin. Taapero ei näemmä tule äitiinsä, vaan pikku kuski otti heti luulot pois valitsemalla oikeanpuoleisen liikenteen ja taskuparkkeeraamalla muina kuskeina.

Homevialaura, Espoo Loft, Monday To Sunday Home

Iltapäivällä huristimme vielä Mankkaalle, josta löytyy kolmen liikkeen sisustuskokonaisuus, Espoo Loft. Samassa rakennuksessa on upea vaalean boheemi Monday To Sunday Home (kuvassa), muun muassa Riviera Maisonia, Linumia ja Lexingtonia myyvä Country White sekä viherstudio Garden Living. Kiva, että tämäkin listalla pitkään ollut kohde tuli vihdoin nähtyä.

Homevialaura, Liikenneturva, lapsen turvallinen kuljettaminen autossa, turvaistuin

Tällä matkalla Onni ei ollut mukana, vaikka paljon Sisustuskoira mukanamme kulkeekin – aina totta kai omissa turvavöissään. Olisi kiva kuulla, löytyykö muista pelkääjän paikalla istuvista kohtalontovereita, jotka eivät ole tauon jälkeen uskaltautuneet rattiin. Kiitos, kun olit mukanamme roadtripillä ja turvallista matkaa jokaiselle perheelle!

Instagram

Copyright © 2018 · Theme by 17th Avenue