Heippa pitkästä aikaa! Miten kohta voi olla jo joulukuu.
Teidän olisi pitänyt olla kärpäsenä katossa yksi päivä, kun tavarakasvatuksesta lastenkirjan kirjoittaneen nelivuotias pohti ääneen tulevia syntymäpäiviään (ovat kuukausien päästä keväällä).
”Mitäköhän tavaraa toivoisin synttärilahjaksi? Jotain tavaraa kyllä, mutta mitäköhän. Ihanaa tavaraa. Mahdollisesti joku vaatekin tavaran lisäksi.”
Meinasin kuolla nauruun. Tuntuu kuin pieni pohtija olisi tietoisesti ja tarkoituksella toistanut TAVARA-sanaa aiheeseen vihkiytyneen äitinsä kuullen.
(Tavarakasvatukseen liittyen, alla oleva kuva Fiian kimpsut ja kampsut – Kuinka kasvaa kestäväksi kuluttajaksi -kirjalla on otettu Cozy Christmas & Cafe -pop-up -puodista, joka avautui täksi joulukaudeksi Helsinkiin, Aleksanterinkadun Suomalaisen kirjakaupan toiseen kerrokseen.)
Huomaan (ainakin meillä) neljän vuoden olevan sellainen ikä, jolloin oma tavara tulee erityisen tärkeäksi. Päiväkotiinkin pitää saada laittaa hieno pinni tai panta. Kun lempivaate on pesussa, tulee harmi. Lelupäivä on tärkeä, tietty unikaveri ehdoton, roolileikkeihin eläydytään vahvasti rekvisiitan avulla. Tämä vaihe tuntuu tosi tärkeältä osalta itseilmaisua, mielikuvistusta ja omien kiinnostustenkohteiden löytämistä.
Samanaikaisesti on ollut ilo huomata se, miten merkityksellistä myös tekeminen voi lapselle olla. Sama neljävuotias on nyt viikkoja puhunut siitä, kun vietimme kahdestaan vapaapäivää ja kävimme museossa ja kahvilassa. Päivä, joka ei sisältänyt minkäänlaista kaupassa käymistä tai uuden tavaran hankkimista eikä edes katsomista, oli lapselle hurjan tärkeä ja mieleenpainuva. Lapsi on kovasti toivonut mahdollisuutta viettää samanlainen päivä uudestaan.
Oma linjani on puhua tavarasta(kin) lasten kanssa (ikätasoisuuden sallimissa rajoissa) mahdollisimman avoimesti. Puhumme haaveista ja siitä, miten joskus on ihana saada jotain hartaasti toivottua uutta. Puhumme siitä, miten nykyisiä tavaroita ja omaisuutta on tärkeä arvostaa. Puhumme siitä, mitä tavarat maksavat. Puhumme siitä, missä tavaraa mahdutaan säilömään. Puhumme siitä, miksi joku tavara kestää ja toinen ei. Puhumme siitä, että vaikka välillä tavaraa voi ostaa, aina niin automaattisesti tehdä.
Miten yritän tasapainoilla lapset ja tavara -aiheen kanssa jouluna:
Lapsemme saavat esittää joululahjahaaveita ja heiltä kysytäänkin toiveita – kuitenkaan en erikseen koe välttämättömäksi ruokkia haluja paksuilla lelukuvastoilla.
Lapsemme saavat jouluna lahjoja – kuitenkin pakettien määrä pidetään sellaisena, että lahjat tuntuvatkin joltain, ja että jokainen paketti avataan ajatuksella ja arvostaen.
Lapsemme saavat lahjaksi leluja, joiden pariin on taianomaista uppoutua pyjamassa pyhinä – kuitenkin yhtä lailla harjoittelemme hahmottamaan sitä iloa, mikä tekemisiin liittyvistä lahjoista seuraa.
Lapsemme saavat elää vapaana maailman murheista – kuitenkaan emme jätä sivuamatta sitä, miten lahjojen ostaminen ei ole kaikille taloudellinen itsestäänselvyys, ja miten muita voi joulun alla ajatella ja auttaa.
Lapsemme saavat leikki-iässä pitää lahjoja joulun jännittävimpänä osana – kuitenkin vältämme kaikenlaista puhetta siitä, että tavarat ovat palkkio ihmisen hyvyydestä tai kiltteydestä.
Tällaisia ajatuksia tuli spontaanisti mieleen itselle aina läheisestä ja nyt taas erityisen ajankohtaisesta lapset ja joululahjat -aiheesta. Aion kirjoittaa (vähintään Instagramiin) myös siitä, miten second hand -lahjoja ei tarvitse ajatella joko–tai-tekona vaan sekä–että-mallina.
Tunnistatteko te vanhempina samanlaista tasapainoilua erityisesti joulun alla?
