Sain upealta Muoti mielessä Annelta IN & OUT 2013 -haasteen. Kiitos! Homma kuuluu seuraavasti:
In & Out 2013 haasteessa pyydän sinua kertomaan mikä sisustukseen liittyvä asia lyö itsensä läpi ja mikä sen sijaan vaipuu unholaan kuluvan vuoden aikana? Asia voi olla esine, väri tai tyylilaji, pääasia että se liittyy sisustukseen. Kerro valintasi tekstillä, kuvilla ja/tai linkein.
Täytyy sanoa, että olen Annen katsauksen kanssa niin samaa mieltä, että on vähän hassua edes lähteä tekemään omaa, mutta teenpä nyt kuitenkin, koska ennustajaeukkoilu on hauskaa. Katsaus on tehty pilke silmäkulmassa ja rennosti näppituntumalla – itsehän en voi todellakaan sanoa sisustavani kovin trendikkäästi. Ruodin haasteessa laajemmin IN-juttuja, koska niihin keskittyminen tuntui mielekkäämmältä.
IN 2013
Uskon, että vuonna 2013 avainsanoja ovat elämänmakuisuus ja epätäydellisyys. Kiinnostavimpia ovat sisustukset, joissa näkyy kerroksellisuus ja persoonallisuus.
Tyylejä sopii sekoitella rohkeasti, vaatteet saavat roikkua rennosti rekeissä, pinnat voi jättää rouheasti viimeistelemättä, asetelmat voi koota huolettomasti. Koti saa näyttää asutulta ja asujiensa näköiseltä.
Elämänmakuisuus ei kuitenkaan tarkoita materian palvontaa. Turhat tavarat menettävät yhä enemmän merkitystään ja eikä joka paikkaa tarvitse sisustaa täyteen. Ikkunat voivat olla ilman verhoja ja huonekalut ovat edelleen 50-luvun tyyliin kevyitä ja siroja. Myös moderni japanilaisuus ja boheemi bistrotyyli ovat in.
Pinnat ovat puuterisen mattoja tai metallisen kiiltäviä. Materiaaleista trendikkäitä ovat edelleen kupari, messinki, kulta, marmori, paperi, puu, pellava ja muut luonnonmateriaalit. Lattialla nähdään vaihteeksi kalanruotokuviota maalaisromanttisten paksujen lankkujen sijaan.
Matoissa näkyy itämaisuus ja tekstiileissä etnisyys, kuten ikat-kuviot. Myös luontovaikutteet ja eläinaiheet ovat in. Väreistä pinnalla ovat pastellit, mintunvihreä, havunvihreä, koralli, neonvärit ja mustavalkoisuus.
OUT 2013
Ennustan, että vuonna 2013 vähemmän trendikästä on tekemällä tehty sisustus, raskas värien ja tapettien käyttö, muovinen yleisilme, massiiviset huonekalut, koristeellisuus, kuviolliset verhot, 70-luvusta muistuttavat voimakkaat retrokankaat, lastulevy, tekonahka ja tekokuidut.
Haastan mukaan seuraavat kivat blogit, jotka eivät ainakaan muistaakseni ole tehneet haastetta: modernekohome, Minna K., Playground of Decor ja Esmeralda’s.
(Kuvat täältä, täältä, täältä, täältä, täältä, täältä ja täältä.)
HeiHou!
Kiitos haasteesta, toteutan sen asap kunhan saan koneen jälleen toimimaan (elän pienoisessa blogipimennyksessä kännykän turvin).
En voisi enempää olla kanssasi samoilla linjoilla in- ja outlistausten kanssa :))
Hauskaa, että toteutat haasteen! Take your time. :)
Hellou :) kivan toteutuksen teit sinäkin. Näitä on kiva lukea ja huomata, miten samoilla linjoilla mennään. Mukava kun otit haasteen vastaan.
Heip ja kiva kun kävit lukemassa! Niin totta, samoja juttuja mainitaan monissa kotimaisissa ja ulkomaisissa lehdissä sekä blogeissa. Oikeastaan kyse ei olekaan trendien ennustamisesta, vaan toteamisesta. Olisi tietysti ollut hauska vetää ässä hihasta ja ennustaa, että vuonna 2013 breikkaa sähkönsiniset kattolamput ja rokokoo-tyyli. Mutta tuohon jos pystyisin, tekisin varmasti trendien ennustamista ja analysoimista työkseni. :) Hauska haaste joka tapauksessa!