Sain puhelinsoiton flegmaattiselta paperista suoraan lukevalta pojalta. Hän tarjosi Glorian Kotia tarjoushintaan ja valkoista digitaalista keittiövaakaa kaupan päälle.
No mikäs siinä, laita tulemaan.
Olen joutunut tottumaan uuteen maailmaan, kun en saa enää lehtiä töistä lainaan. Viime aikoina olenkin ostanut irtonumeroita, yleensä sen, jossa sattuu olemaan neonvärinen tarjousläimäke.
Kotimaisista tykkään eniten Glorian Kodista ja Divaanista, kai. Sekin vaihtelee, eikä ylivoimaista suosikkia ole. Mutta ilman sisustuslehtiä en osaa elää. Jos kärsin vieroitusoireista ja lähden tärinöissäni Ärrälle, voin kai ainakin olla tyytyväinen siitä, että riippuvuuteni kohdistuu nikotiinin sijasta killtävään paperiin.
Päätin samalla, etten enää koskaan heitä sisustuslehtiä pois, sillä toisin kuin muotilehdet, ne kestävät aikaa. Se saattaa tarkoittaa ylimääräistä pakukeikkaa seuraavan muuton yhteydessä, mutta sitten suhataan.
Itsellä ja joka paikka pursuu noista sisustuslehdistä. On koria, kaappia ja hyllyä täysi ;)
Heh, voin kuvitella, että kyseessä on sisustusaddikteille yleinen oire. Meilläkin joka nurkka pursuaa lehtiä ja olen kyllä säästänyt suurimman osan. Silti harmittaa ne harvat, jotka olen heittänyt siivousvimmassa pois. Sisustuslehtiä jaksaa selata aina kerta toisensa jälkeen vuosienkin päästä. Ilahduin jopa viime kesänä mökiltä löytämistäni 90-luvun House & Gardeneista. :)
Suosittelen poikkeamaan 5 kerroksen lehtiosastolla jos kahvitaukolukemista kaipaat ;) jos tiedät missä löytönurkka sijaitsee? (Oon joskus vienyt A-R sinne, joten hän varmaan osaa) Siellä on hyllyt täynnä sisustuslehtiä, aika paljon vanhoja, mutta joskus uusiakin pörrää.
Hei loistava vinkki! Kiitos, sinä. :) Meilläkin on kaffehuoneessa joitain lehtiä, mutta lähinnä sellaisia, joissa valotetaan sitä, kuka hakkasi Venla-patsaalla autoja. Täytyypi piipahtaa joskus!