Käväistiin ravitsemassa itsemme vähän aika sitten Kitchen & Co -ravintolassa Helsingin Yrjönkadulla. Dinneri oli ainakin meillä oikein onnistunut ja paikka tunnelmallinen, joten suosittelen vapaaillan ratoksi.
Varsinainen asiani koskee kuitenkin raflan yhteydessä olevaa Bar & Co -kuppilaa, jonka tyylistä ollaan kohistu kiitettävästi alan forumeilla. Ilmeen on suunnitellut sisustuksen supernainen Joanna Laajisto.
Helsinki ja me helsinkiläiset tarvitsemme tällaisia über cooleja, Wallpaper-lehden uutiskynnyksen ylittäviä hip and trendy -paikkoja. Se ei ole tukholmalaisten ja berliiniläisten etuoikeus. Siksi olen fiiliksissä tulokkaasta, joka paikan päällä osoittautui yhtä persoonalliseksi, harkituksi ja eleettömän kauniiksi tilaksi kuin kuvissa.
En tosin voinut uskoa silmiäni kun näin, ettei trendikkään baarin puolella istunut lauantai-iltana ristin sielua, ei siis yhden yhtä ihmistä. Haloo hipsterit, antaas mennä niin kuin olis jo!
Kuvat täältä.
Käytiin Bar & Co.ssa drinksuilla viime syksynä juuri kun se oli avattu. Minua kiinnosti tuo paikka juuri sen sisustuksen vuoksi. Tykkäsin paikasta, mutta siellä ei ollut kuin me ja toinen pariskunta. Mietin, että tuleeko siitä suositumpi, mutta ei näköjään valitettavasti. Itsellänikään ei ole tullut käytyä siellä sen jälkeen…
Kiva, jos ootte myös poikennut! Onhan Helsingissä nykyään paljon kivoja kuppiloita, eikä kaikki paikat voi tietenkään olla koko ajan tupaten täynnä, mutta outoa, jos molemmilla kerroilla Bar & Co on ollut tyhjä. Höh! Kyllä mää siellä iltaa istuisin. :)
Ihanan näköinen paikka! Ihan kuin tosiaan ulkomailta :) Olispa täällä meillä päinkin jotain näin kivaa… :/
Eiks oo! Virkistävää, että katukuvaan ilmestyy kiinnostavia ja erilaisia paikkoja, joiden visuaalisuuteen panostetaan tavallista enemmän. Tervetuloa Helsinkiin testaamaan ja toivotaan, että tämän tyyppiset paikat yleistyvät muuallakin. :)
Ihan uusi tuttavuus mulle, vaikka yleensä seurailen silmä kovana ravintolaskeneä. Täytyy ehdottomasti käydä!
Non ni, sä oot just se hipsteri, jonka siellä olis pitänyt patsastella lauantai-iltana! Käy ihmeessä heittämässä siellä drinksut naamariin. Täytyy viljellä vinkkejä puolin ja toisin. Mäkin yritän silmä tarkkana seurata ravintolaskeneä, mutta kaikkea ei vaan huomaa (kuten Twisted Helsinkiä). Sun reissun jälkeen mennään sitten testaamaan – joku. ;)