Päässä soi Erykah Badun Bag Lady. Biisi kertoo toisenlaisesta laukkunaisesta, mutta tulipahan mieleen paperikassit.
Paperikassit ovat elämän pieniä suuria iloja. Siitä tietää usein hankkineensa jotain asteen parempaa ja harkitumpaa, kun ostoksen saa mukaan paperi- eikä muovikassissa. Paperikasseja ei myöskään tulisi mieleen heittää pois.
Kotona paperikasseissa on kätsy säilyttää kaikenlaista pikkusälää. Ne saavat olla rauhassa esillä ja pyöriä nurkissa. Esimerkiksi S.A.L.I.:n musta paperikassi on ehtinyt killua meillä vaikka missä, muun muassa eteisen naulassa ja olohuoneen nurkassa.
On tämä paperikassifani kerran jopa kehystänyt kauniin paperikassin tauluksi, enkä näemmä ole ainoa. Rykelmänä kehystetyt paperikassit toimivat erityisen kauniisti, vaikka voin kuvitella, että jonkun silmissä tuo alkaa näyttää kyseenalaiselta brändien palvomisen alttarilta. Kyllä Chanel kuitenkin perusjulisteen voittaa, eihän siitä ole kahta puhetta.
Viimeinen kuva on lainattu täältä.
Vastaa