Sitä vaan, että kyllä on maailman paras fiilis se, kun tavarat on ojennuksessa ja koti siisti.
Tällä hetkellä totuus on toinen kuin näissä pari viikkoa sitten napatuissa kuvissa. Laskut ovat taas hukassa, en ole vieläkään keksinyt pikkusälälle hyvää säilytysratkaisua, koira tuo kotiin kilon hiekkaa päivässä ja pikkuhuone on tupaten täynnä pyykkiä, kirppiskamoja ja purkamattomia laukkuja.
Elämä meidän huushollissa tuntuu noudattavan kaavaa: arkena sotketaan ja viikonloppuna siivotaan. Kun saan puuskan, olen maailman järjestelmällisin ihminen, merkkailen laatikoita Dymolla ja viikkaan t-paitapinot vatupassisuoriksi.
Vaan mitä tapahtuu arkena. Muutun väsyneeksi neandertalnaiseksi, jonka luolassa hikiset jumppatopit roikkuvat siellä täällä ja joka ei jaksa viedä tavaroita paikoilleen vaan laskee ne ikkunalaidoille, pöydille ja tasoille muka vain hetkeksi. Pian tuloksena on Ämmässuon korkuinen vuori kamaa.
Arjenhallinta, tule minuun. Opeta laittamaan tavarat heti paikoilleen, pyykit suoraan koriin ja astiat viipymättä koneeseen. Opeta tekemään näin, vaikka kuinka väsyttää, tökkii tai ei huvita. Ystävällisin terveisin, Laura.
Ooh, lempiaiheeni. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että aina järjestyksessä olevaan kotiin tarvitaan kaksi asiaa 1) kaikille tavaroille on säilytyspaikka ja 2) kaikki taloudessa asuvat korjaavat jälkensä. No ei toteudu meillä. Ykkösen voisin kovalla uurastamisella saada aikaiseksi mutta kakkonen ei toteudu ainakaan seuraavaan 18 vuoteen, tuskinpa sen jälkeenkään, sillä mieheni on hyvää vauhtia oppimassa siihen, että äiti/vaimo korjaa jäljet. Tämä nyrppii todella. Olisi kiva, kun kotona joku muukin kuin minä yrittäisi hallita kaaosta.
Mulle järkkäilynhimo on tullut vasta iän myötä. Yksin asuessani olin järkyttävä sottapytty, miehen kanssa yhteen muuttaessa tsemppasin vähän ja perhellistymisen myötä on pakko raataa koko ajan sen eteen, että kotona mahtuisi elämään.
(Sorry avautuminen sun kommenttiosastossa, liippasi vaan läheltä.) Tuo toiseksi ylin laatikkokuva on mahtava! Otan sen tavoitteekseni. Mulla ei ole yhtään noin hyvässä järjestyksessä olevaa paikkaa.
Ihana Lispetti, nää on just näitä meikäläisten pieniä isoja asioita.
Mainitsemasi kaksi kohtaa on tärkeimmät ja niiden lisäksi lisäisin omaan listaani 3) just do it, tavaroiden korjaaminen heti on usein vain päätös-, opettelu- ja asennekysymys 4) nuku tarpeeksi, jotta kaikkea ei voi aina laittaa väsymyksen piikkiin.
Jännää, että järkkäilyhimo voi iskeä myös myöhemmin. Toisaalta voin kuvitella, että se iskee juurikin pesänrakennusvaiheessa. Perheen kaaoksen hallitseminen yksin ei tosiaankaan onnaa ja lapsiperheessä asiaan täytyy varmasti muutenkin suhtautua hiukka erilaisin hermoin. Mun silmiin teidän koti näyttää järjestyksen ja siisteyden huipentumalta, mutta tiedän kyllä, että paljon jää itse kullakin kuvien ulkopuolelle. ;)
I feel your pain ja odotan koska se järjestyshimo löytää tänne. Arvostan kovasti noita Lisbetin mainitsemia asioita asioilla pitää olla paikkansa ja kaikki korjaa jälkensä, miksi ne ei toteudu käytännössä vaan staili kaupunkiasunto muuttuu neandertalipariskunnan luolaksi. Pieniä asioita, mut tosiaan ei oo kiva herätä aamulla, kun vastassa on se mainitsemasi ämmässuon korkuinen vaatekasa.
Niin ja mun silmääni näistä sun kuvista välittyy juuri sellainen ihana, valoisa, raikkaansiisti kaupunkikoti :)
No just niin, Netta! Ottaa niin päähän herätä sotkuun tai tulla kotiin keskelle kaaosta, ja kaikki omaa syytä. Miten paljon paremmin sitä mieli lepäisi, kun joka päivä uhraisi edes viitisen minuuttia järkkäilyhommiin.
Kiitos! Kyllä kai meillä aina välillä kuoriutuu esiin valoisa ja raikkaansiisti koti. :)
Hei, mä uskon, että tää on tuttua aika monelle meistä. Se on niin jännä, että miten nopeesti sitä aina unohtaakaan, kuinka ihanaa on kun paikat on järjestyksessä ja on puhdasta. Jo siivouksen jälkeisenä päivänä se alkaa..tiskejä alkaa kertyä, muruja alkaa löytyä sohvalta, tavaroita ei jaksa laittaa takaisin paikoilleen jne jne. Eli lohdutuksen sanasena, et ole ainoa ja luulen tämän olevan täysin inhimillistä:)
Heh, ihan varmasti saman asian kanssa kamppaillaan joka huushollissa, toisissa varmasti vielä huomattavasti pahemmin, eli inhimillistä sotku nimenomaan on. En missään nimessä vaadi, että joka nurkka olisi koko ajan tip top, mutta pääsisin aika paljon helpommalla, jos oppisin itse laittamaan edes puolet tavaroista heti paikoilleen. Pahinta tässä on kun ei voi edes syyttää miestä eikä lapsia, vaan iha itteensä. ;)