Omistan yhden Esprit Homen tuotteen, valkoisen tuikkukupin mustilla tikkauksilla, jonka ehdin jo kerran pelastaa sohvapöydältä steariinilillusta. Aloin kuitenkin katsoa merkin sisustuskamaa uusilla silmillä, kun sain heiltä yhteydenoton.
Kansainvälisiltä brändeiltä syntyy sisustusmallistoja kuin sieniä sateella. On Armani Casat ja Henkkamaukka Homet. Monista brändien laajentuminen sukkahousuista sohvatyynyihin tuntuu varmasti väkinäiseltä, mutta itse näen sen positiivisena asiana. Mitä enemmän markkinoilla on valinnan varaa, sitä parempi sisustajalle. Eikä yhdenkään brändin sisustusmallisto ole mielestäni ollut täysi floppi suhteessa muihin tuotteisiin.
Aloin kuumeisesti miettiä, onko mikään brändi laajentunut toisin päin: sisustustuotteista vaatteisiin tai asusteisiin. En heti keksinyt yhtäkään, mutta se ei tietenkään tarkoita, etteikö niitäkin olisi.
Esprit Homen miellän ennen kaikkea tekstiilitaloksi, jonka vahvuus on kuviolliset koristetyynyt, liukuvärjätyt matot, simppelit perusverhot, klassiset kylpytakit, veikeät torkkupeitot, kirjavat keittiöpyyhkeet ja muut.
Jutun kuvat ovat tämän kevään Amsterdam-mallistosta. Aikaisemmin teemana on ollut muun muassa Berliini, Lontoo, Pariisi ja Barcelona. Olisi mielenkiintoista nähdä, miltä näyttäisi Helsinki.
Jos meillä olisi kakkoskoti landella – tai jossakin edellä mainitussa kaupungissa – tsekkaisin valikoiman erityisesti. Ainakin kuvissa on rento tunnelma. Sellainen, johon haluaisin teleportata itseni kesäpäiviksi.
Vastaa