Piipahdin eilen uudessa Granitissa Bulevardin ja Erottajan kulmassa.
Luulin, että olen tunkenut itseni jokaiseen Euroopasta löytyvään sisustuskauppaan, mutta Granitissa vierailin itse asiassa ensimmäistä kertaa ikinä vasta nyt kotimaassa. Osasin odottaa mustavalkoista ilotulitusta, harmaan hurmaa ja teollisuustyylin tykitystä. Sitä Granit olikin, mutta mielestäni paljon muutakin.
Valikoima oli laaja. Astioita, mattoja, torkkupeittoja, kynttilöitä ja lyhtyjä, ruukkuja, koreja, riippumattoja ja -tuoleja, herkkuja, keittiötekstiilejä, taiteilija- ja toimistotarvikkeita, muistitauluja, valaisimia. Yllätyin siitä, miten paljon Granitissa oli mujimaisia piirteitä säilytysratkaisuista toilettilaukkuihin.
Putiikissa itselleni kävi vanhanaikaiset: olin niin pökerryksissä kaikista uusista kivoista tuotteista, etten loppujen lopuksi ostanut mitään. Parvekkeelle kaavaillut betoniruukut olisivat olleet tyrkyllä nenäni edessä, mutta mötiköiden kuskaaminen vaatii ihan oman reissunsa.
Ymmärrän hyvin, miksi Granit on aiheuttanut sellaisen hypen sisustajien keskuudessa kun on. Kuvat ovat pikaisia käynnykkäräpsyjä, mutta antanevat kuvan jälleen yhdestä ruotsalaisesta menestyskonseptista.
Minäkin pyörähdin eilen pikaisesti Granitissa ensimmäistä kertaa! Ensivaikutelma oli oikein positiivinen, pitää mennä uudemman kerran tutkailemaan tarkemmin.
Hei kiva! Totta puhut, Granitiin tulee varmasti piipahdettua jatkossa usein, kun ensin vähän sulattelee uuden tuttavuuden runsasta valikoimaa.
Kyllä se vain on mieletön pulju.
Mä pyörin siellä, kun puolukka puurossa, enkä myöskään päässyt shoppailutasolle, vielä. ;) Onpahan hyvä syy palata sinne aina uudestaan ja uudestaan.
No mä muistan, että SÄ, mustavalkoisuuden jumalatar, pääsit ulos ostamatta mitään ja olin todella hämmentynyt, jopa järkyttynyt! Ja sitten mulle kävi sama. Mutta hyvä välillä näinkin ja uutta yritystä on varmasti luvassa. ;)
Mä piipahdin Granitissa jo avajaispäivänä ja kävi samoin kuin sinulle, iski runsaudenpula ja en saanut ostettua mitään vaikka monia ihania juttuja näinkin. :)
Irina, sinäkin brutukseni! Onko täällä ketään, joka olisi pystynyt ensimmäisessä Granit-hurmassa järkeviin ostopäätöksiin? :D
Muutamat on ostaneet j o t a i n, mutta suurin osa on myös maininnut tuosta runsaudenpulafiiliksestä, mikä myymälässä tuli. :D