Sain aurinkoiselta Inspired by love -blogin Sannalta haasteen vastata 10 kysymykseen haasteen antajalta ja keksiä kymmenen uutta kysymystä eteenpäin. Kiitos, tartuin tähän mielelläni. Eteerisen kauniit kuvat olen lainannut I’m fashionstoned -blogin Ireneltä. Hänen bloginsa löytyy täältä ja Pinterest-tili täältä. Samassa yhteydessä pahoittelen Sisustuskoiran puolesta, ettei hän ole vielä ehtinyt vastata Laivakoiran haasteeseen. Hitaita nuo koiruudet, lupaan hoputella.
1. Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus?
(Sanna aloitti tällaisella kepeällä). En ole tarpeeksi filosofisella tuulella ruotiakseni elämän tarkoitusta, mutta sanoisin, että erityisesti tietyt asiat tekevät elämästä elämisen arvoisen. Olen onnellinen, kun saan rakastaa ja olla rakastettu, haaveilla, toteuttaa itseäni, kokea ikimuistoisia asioita ja suuria tunteita, nähdä maailmaa, voida hyvin ja tehdä hyvää, elää toiveikkaassa ja oikeudenmukaisessa maailmassa ja nauttia elämästä. PS. Missikandidaatit, kaikki oikeudet vastaukseen pidätetään.
2. Mikä on suurin virhe, jonka sisustamisessa voi mielestäsi tehdä?
Se, ettei sisustuksessa ole minkäänlaista punaista lankaa eikä kokonaisuutta ole lainkaan harkittu. Se, että kotiin kantautuu sieltä täältä ja tarjouslaareista ”ihan kivoja” tavaroita ja huonekaluja, ja että jokainen huone ahdataan täyteen merkityksetöntä roinaa. En myöskään pidä tekemällä tehdyistä sisustuksista.
3. Mistä ammatista haaveilit lapsena?
Urheilutoimittaja ja vaatesuunnittelija.
4. Millainen on mielestäsi täydellinen päivä?
Päivä olisi aurinkoinen ja lämmin, ja se alkaisi kiireettömästi sisustuskoiran pusulla, freessillä aamiaisella ja Kaffecentralenin kahvilla. Väliin ystäviä, pari putiikkipysähdystä, piknik meren rannalla, jäätelöä, kuohuvaa ja noin seitsemän tunnin spahoito. Illalla pitkä maistelumenuillallinen hyvässä ravintolassa ja unet tyylikkään hotellin puhtaissa valkoisissa lakanoissa. Seuraavana päivänä tietäisin suuntaavani Helsinki-Vantaalle.
5. Jos saisit tavata yhden ihmisen, elävän tai kuolleen, kenet haluaisit tavata?
Haluaisin tavata äitini edesmenneen isän, jota en koskaan ehtinyt nähdä, ja joka oli ihana hyväntuulinen pappa, jolla oli aina pilkettä silmä kulmassa. Hänen kanssaan olisin kuulemma ollut kuin paita ja peppu.
6. Mitä sanoisit tälle henkilölle?
Halaisin ja sanoisin, että kiva tavata.
Arjessa kahvinkeitin, iPuhelin, MacBook ja bonuksena Canonin järkkäri. Muuten en ole yhtään tekniikkaintoilija, mutta jos yksikin noista vehkeistä rikkoutuisi, juoksisin heti hakemaan uuden vaikka mihin konkurssiin.
8. Voiko makuasioista kiistellä?
Haluaisin sanoa, että kiistellä ei voi, keskustella kyllä. Jos jonkun mielestä sininen nahkasohva on kaunis, ei siinä mitään. Jokainen sisustakoon haluamallaan tavalla ja keskustelisin mielelläni, mikä sohvassa viehättää ja ei viehätä. Toisaalta omassa kodissa ja jutuissa minulla on niin vahvat mielipiteet, että en hevillä luopuisi visiostani, vaan perustelisin kantaani niin kauan ennen kuin vastapuoli tajuaisi minun olevan ”oikeassa”.
Elämäni aikana jokaiselle mantereelle ainakin kerran, ja Barcelonaan ja New Yorkiin uudestaan ja uudestaan. Erityisesti kiinnostaa Välimeren rannat ja viinitilat, aurinkoinen Australia, lämmin Karibia ja Etelä-Amerikka, lautailu Alpeilla, kaikki mahdolliset paratiisisaaret, San Franciscon rento meininki ja ruokamatka Japaniin.
10. Mikä ajatus on mielessäsi useimmiten kun heräät?
Onhan tänään lauantai, onhan? Ja antakaa kahvia!
Haastan seuraavat blogin alla olevilla kysymyksillä: Valentine’s Afternoon, Peltotien päässä ja Plateful of love.
1. Onko sisustusmakusi muuttunut paljon vuosien aikana?
2. Mihin maahan muuttaisit, jos et asuisi Suomessa?
3. Mitä (materiaa) pelastaisit ensimmäisenä, jos kotisi syttyisi palamaan?
4. Mistä asioista olet ylpeä?
5. Minkä taidon haluaisit oppia aikuisena?
6. Jatkaisitko työntekoa, jos voittaisit lotossa?
7. Mikä on suosikkihuoneesi tai -kohtasi kotona?
8. Millaista musiikkia kuuntelet?
9. Miten vietät mieluiten vapaa-aikasi?
10. Viihdytkö yksin kotona vai kaipaatko aina seuraa?
Photos: I’m fashionstoned.
Kiitos Laura, ihana kun muistit mua tällä haasteella : )
Sain samanlaisen tuossa vähän aikaa sitten Jenniltä (Keski), joten toivottavasti sulle sopii,
jos yhdistän nämä? Oli mukava lukea sun kivoja vastauksia : )
Ole hyvä, Päivä, ja totta kai se sopii. Valitse vapaasti mielekkäimmät kysymykset, niin minäkin tekisin. ;)