Olen alkanut salakavalasti pitää sinisestä. Enkä nyt puhu laivastonsinisestä tai raidoista, jotka ovat itsestään selvä osa klassista tyyliä, vaan värin muista sävyistä ja kuvioista. Ikat, paisley, ombre, kukat, kaikki.
Ennen en voinut sietää sinistä sisustuksessa, sillä yhdistin sen väistämättä suomalaiseen kansallistyyliin: Sotkan nahkasohviin ja pyökkivitriineihin. Nyt olen kuitenkin alkanut nähdä sinisen uudessa valossa, raikkaana tuulahduksena merellistä Kreikkaa.
Meidän kaupunkikotiin sininen ei edelleenkään sovi, mutta jos sisustettavana olisi se kesämökki tai Etelä-Euroopassa sijaitseva kakkoskoti, näkisin siellä valkoisella pellavasohvalla erilaisia sinisävyisiä tyynyjä sekä astiakaapissa valkoisia, savisia ja sinikuosisia astioita. Kollaasi tuotetietoineen löytyy täältä ja kuvat täältä.
Uskokaa tai älkää, villitys löysi tiensä jopa vaatekaappiini, jossa ei yleensä nähdä ei kuoseja eikä värejä. Syytän lomakuumetta, merelle kaipuuta ja ensi kesälle suunniteltua Välimeren purjehdusta – sekä alennusmyyntejä. Kun hinnat ovat alhaiset, tällainen henkisesti keski-ikäinenkin uskaltaa vähän villiintyä vaatekaupoissa ja kokeilla omia tyylirajojaan kestää villitys sitten viikon tai vuosia.
Aleista puheen olleen, sain yhteydenoton liittyen CupoNation-sivustoon, joka voisi kiinnostaa mahdollisesti muitakin Jorma Tarjoushaukkoja. Sivusto kokoaa verkkokauppojen tarjoukset yhteen paikkaan, josta ne on helppo löytää kategorian tai verkkokaupan mukaan lajiteltuna. Lisäksi sivustolla on alennuskoodeja, joita ei saa muualta. Mukana muun muassa Finnish Design Shop ja Stokka sekä useita lehtiä, kuten Olivia.
Heippa pitkästä aikaa! :) Ihania kuvia oot löytäny. Itsekin ostin Espanjasta Indigon sinisen mekon, jota väriä en ole ennen käyttänytkään. Merellisyys herää aina, kun lomailee meren rannalla!! Muutenkin noista kuvista tulee mieleen Espanja, sillä Zara Homessa näin paljon sinivalkoisia sisustusjuttuja :)
He-hei lomalainen! Oli varmasti mahtava reissu. Silmät kiiluen katselin sun ihania Espanja- ja Zara Home -kuvia. Jos mun jossain kuuluisi asua niin Barcelonassa Zara Homen ja Massimo Dutin välittömässä läheisyydessä. :D
Hauska kuulla, että säkin olet lämmennyt siniselle. Voin kuvitella, että sulle vaaleaverikölle sopii indigonsininen ihan tosi hyvin. Kuva ois kiva. ;)
Mullakin oli pitkään täysin nollatoleranssi sinisen suhteen, ihan kaikkialla, mutta viime vuosina vaatekaappiin on putkahtanut sinisiäkin juttuja. Etenkin seilorityyli on tarttunut (jostain kumman syystä) ja erityisesti raitoina. Kotiin en kuitenkaan pysty sinistä vieläkään päästämään enkä usko, että siitä koskaan tulee mun juttu. Pidän sinivalkosävyin sisustetuista merenrantahuviloista (ah!), mutta omani sisustaisin silti eri lailla, esim. vaalean ripauksella punaista! Oli miten oli, inspiroiva on tämäkin sävymaailma, ja mistä sitä koskaan tietää… :)
Niinpä, ilman laivastonsinistä ja raitoja en selviäisi kahta päivää. En jotenkin osaa edes mieltää navyä siniseksi, se on ihan oma juttunsa, melkein jo kuin musta, aina turvallinen perusväri ja varma valinta.
Saas nähdä miten mun sinimekkobuumille käy. Hairahduin nimittäin oikeasti pariin aika hippimäiseen kolttuun. Hirveen hyvinhän ne kyllä sopis ens vuonna Kreikan suunnille. ;)
Uuh, punainen! Tuo tuli yllärinä, mutta kuulostaa herkulta. Haluaisin kuulla sun visiosta tarkemmin. Tee postaus jos innostut, ja jos löydät sopivia tyyliä valottavia kuvia. :)
Tiedän mitä käyt nyt läpi, nimittäin omassa turkulaisessa värittömyydessäni on havaittu samankaltaisia oireita. Täällä ei kuitenkaan olla kallellaan siniseen, vaan kirkkaankeltaiseen.. pelottavaa. Sinisestä (vai juurikin siitä navysta?) täällä taas on pidetty aina, ihan rohkeasti ja julkisesti, mutta ei se kyllä omaan kotiin ole päätynyt, juurikin mainitsemastasi syystä. Mikä siinä onkin että kaikki ”harrastan sisustamista” -tyyppiset ihmiset sitä karttavat.
Moi Riikka. Vai kirkkaankeltainen! Mutta sehän onkin the trendiväri tällä hetkellä. Varmasti näyttää aika herkulta varsinkin näin kesällä. Mutta onhan se tietenkin vaarallista päästää värejä kotiinsa ja vaatekaappiinsa. Jos yksikään mun sinisistä mekoista tai punaisista housuista (menin ostamaan sellaisetkin, mikä mua vaivaa) alkaa hyppiä silmille, pistän ne ojennukseen saman tien. :D
No sansse! Mä en _vielä_ ole uskaltanu avata sille ovea, ettei valtaa koko asuntoa. Ja tosiaankin, kannattaa olla varuillaan, ettei ne ota valtaa! Suosittelen nukkumaan toinen silmä auki!