Pähkäilin aikoinaan pitkään eteisen säilytysratkaisujen ja ympäriinsä pyörivän pikkusälän kanssa. Hylkäsin Uten.Silon ja sen jälkeen säilytysjärjestelmän virkaa hoiti kori eteisen pöydällä. Avonainen kasa rompetta ei kuitenkaan ollut se esteettisin vaihtoehto. Toisaalta en myöskään jaksa sählätä normaalien rasioiden kanssa.
Nyt luulen, että olen löytänyt toimivan ratkaisun: Ikean Rissla-arkistolaatikot, joiden kansi aukeaa helposti ja napsahtaa magneetilla kiinni. Isompi on keittiön ikkunalaudalla laskuja ja papereita varten ja pienempi eteisen pöydällä avaimia ja pikkusälää varten. Rakastan tikattuja yksityiskohtia, niin tässäkin tapauksessa.
Taas yksi piste ruotsalaisille. Uuteen kuvastoon olin kyllä aika pettynyt. Kuvittelenko vain, vai tuntuuko muistakin, että kuvasto on kaiken kaikkiaan saanut tänä vuonna vähemmän hehkutusta ja huomiota? Ikean uusi paperikauppa täytyy toki jossain vaiheessa tsekata.
Onpa tyylikäs säilytysrasia. Vähän oli minullekin pettymys Ikean kuvasto. Täytyy selailla, ehkä se syttyy myöhemmin.
Moi Minna! Tyylikäs ja käytännöllinen, mitä muuta voi toivoa. Kyllä minäkin Ikean kuvastolle annan vielä myöhemmin uuden mahdollisuuden ja tuleehan siellä käytyä joka tapauksessa. :)
So stylish! You have great style. Warmest wishes from England – Glenda
Thank you, Glenda! I’m so happy you like it. Have a great weekend and greetings to England!
Voi vitsit, juuri tuollaista olen minäkin kaipaillut, keittiöön varsinkin! Pitääpä lisätä ostoslistaan. Kiitos vinkistä!
No mahtavaa, kiva kuulla jos tästä oli apua muillekin. Ei taida olla tässä maailmassa kotia, jossa ei kerääntyisi pikkusälää. ;) Ei kun ostoksille!
Oijoi, taisit just ratkaista mun korujen säilytysongelman!! Kiitos! :) Joo ja samaa mieltä Ikean kuvastosta, ei sytyttänyt, mutta paperikauppa on kyllä katsastettava.
Jee, huippua, jos oli apua! Niin se vaan kannattaa jakaa blogissa puolin ja toisin kaikenlaisia löytöjä ja vinkkejä. Paperikaupoille on mentävä. :)
Ikean kuvasto oli ehdottomasti tylsä ja tunkkainen! Ei niin, että olisin koskaan siitä niin riemastunut kuin monesta muusta katalogista, mutta että paksujen kansien välistä ei löytynyt MITÄÄN kiinnostavaa – se oli uutta.
No niinpä! Tuntui, että kuvastossa oli vaan vanhat kamat stailattuna erilailla (huonommin?) kuin aikaisemmin. Viime reissulla ostin Ikean juhla-/kattauskirjan ja siitä taas sain paljon irti. Eli kyllä he hommansa osaavat, mutta uusin kuvasto ei vaan wörkkinyt. Onneksi meikäläisten inspiroituminen ei tosiaan jää yhdestä julkaisusta kiinni. ;)
Tosi tyylikäs! Paperikaupasta kirjoitinkin jo aiemmin, että siellä on päästävä käymään. Kuvasto ei muuten kolahtanut minuunkaan…
Kiva jos säkin tykkäät ratkaisusta! Ja jännä, että täällä ollaan tosi yksimielisiä uudesta kuvastosta. Juuri niin kuin kirjoitit, paperikauppa tulee kyllä olemaan niin petollinen heräteostosten suhteen. ;)