Mitä pidemmälle syksy etenee, sitä korvaamattomampi paikka oma koti on. Varsinkin perjantai-iltaisin työviikon jälkeen suuntani on useammin koti kuin riennot. Siirtyminen viikonloppumoodiin tapahtuu rituaalien kautta: kotivaatteet päälle, villasukat jalkaan, valaistus himmeäksi, kynttilöihin valo, musiikkia soimaan, punkkupullo auki, ruoka tulille ja avot, jonkinasteinen zen-tila on saavutettu.
Syksyn koti-iltoihin kuuluu oleellisesti myös lukemiseen uppoutuminen. Tajusinkin, etten millään voi selvitä pitkää, kylmää ja pimeää kautta yhdellä sisustuslehdellä – on tilattava toinen.
Sain sopivasti yhteydenoton Lehtikuninkaalta, jonka kautta on helppo tilata paitsi kotimaiset sisustuslehdet myös ulkomaiset. En ollut tullut ajatelleeksi, että myös Elle Decoration tai Sköna Hem voisi kolahtaa säännöllisesti postiluukusta. Hmm. Toistaiseksi tyydyn kuitenkin nauttimaan ulkomaisista lehdistä irtonumeroina, mutta Glorian Kodin rinnalle haluan tilata toisen kotimaisen.
Kotikin on jo askeleen lähempänä syysmoodia: huomaa vaaleiden pellavatyynyjen väliin ainakin toistaiseksi ujuttautunut Gant Homen vanha musta tähtityyny.
Kauniita kuvia kuten aina : ) Lehdet on mullakin mielessä nyt erityisen paljon, kun olen yrittänyt järjestää ja pienentää eri huoneissa olevia kasoja. Karsinta ja pois heittäminen on vain niin vaikeaa… Tulin myös kertomaan, että vihdoin ja viimein sain aikaiseksi vastattua sun kesähaasteeseen! Eihän se vienyt kuin kolme kuukautta ; ) Kivaa viikonloppua!
Kiitos Päivi! Meilläkin on kyllä lehtikasoja niin, että heikompia hirvittää. Jostain syystä en kuitenkaan koskaan ahdistu lehtipinoista siten kuin muista ympäriinsä lojuvista tavaroista – ovat kai jotenkin boheemin kauniita. ;) Itse olen tehnyt sen linjauksen, että kotimaiset muoti- ja naistenlehdet, kuten Olivian ja Trendin, laitan lukemisen jälkeen kiertoon, mutta sisustuslehdet säästän. Tällä hetkellä harkiten Tapio Anttila Mixrack-lehtitelinettä, joka nielisi jo aika ison pinon lehtiä: http://www.tapioanttila.com/pages/design/13.php#image-6
Mihinkäs meillä on kiire, vastaillaan kun ehditään. :) Kävin juuri lukemassa vastaukset, kiva ”tutustua” niiden kautta paremmin. Aurinkoista viikkoa!
Hih, ja toiset marisee lehtipinon korkeudesta.
http://www.mintunmustaa.blogspot.fi/2013/10/etsitaan-lehtivuoren-valloittajaa.html
Voi Silja Maaria, kuulostaa niin tutulta! Meilläkin on pinoja pinojen jälkeen, lukemattomia lehtiä ja esitteitä – ja ahdistaahan ne. :D Silti ra-kas-tan lehtiä ja huomaan lukevani niitä rentoutumismielessä usein mieluummin kuin romaaneja. Ja onneksi varsinkin sisustuslehdet ovat sellaisia, että niiden sisältö ei vanhene. Ei haittaa vaikka jotkut lukisi vasta vaikka joululomalla. Toisin on Hesarin kanssa, se nyt on ihan kiva hoitaa alta pois joka aamu. ;)
Ihanan kotoista! Kunpa saisin omaankin kotiini tuollaisen tunnelman. Ja illoista olen niin samaa mieltä: villasukat, kotivaatteet – kenties jopa super löysä jumpsuit – päälle ja sitten vaan rentoutumista kotisohvalla. :)
Kiitos Irina! Hei olinkin unohtanut aikuisten potkupuvut. ;) Vannoin ennen, etten koskisikaan niihin, mutta täytyy myöntää, että pimeinä kylminä aamuina ajatus sellaiseen pujahtamisesta on alkanut houkutella.
Potkupuku on ihana, kun se on niin löysä. Kylminä iltoina saa hupunkin päähän, jolloin tulee lämpimämpi. Suosittelen! :)
Laura,
Haastoin sut. Otahan koppi, jos innostaa, etkä ole vielä juttuun mukaan lähtenyt. Iloista syksyä!
http://www.mintunmustaa.blogspot.fi/2013/10/nurkan-takana-blogataan.html
Kiitos haasteesta! Olen törmännyt haasteeseen monessa blogissa, mutta en ole vielä toteuttanut sitä itse. Tartun siihen mielelläni, kun ehdin. Vaan onkohan meillä uusia kuvakulmia, kai meillä on. ;) Samoin sinne kiitos!
Mulla on lähtenyt lehtitilaaminen ihan lapasesta. Viime viikolla hain postilaatikosta yhdellä kerralla Glorian Kodin, Avotakan ja Dekon ja samaan syssyyn löysin kodin kätköistä viimeisimmän Divaanin numeron lukemattomana (joo… nolottaa). Noi tulee siis tilattuna ja lisäksi vielä Gloria. Ihan älytöntä. Luen toooosi mielelläni ihania lehtiä, mutta sitten kun ne tulee kaikki pöydän ääreen samaan aikaan, alkaa se lukemattomien lehtien pino lähinnä ärsyttää. Mutta minkäs teet, olen lehtimyyjien ihanneasiakas. Varma nakki. :D
Mukavaa iltaa sinne! t. kreisi leidi lehtiensä keskellä ;)
Enää lehtimyyjien ei kannata ensisijaisesti soittaa mummoille, vaan meikäläisille. :D Nykyään on vielä niin hyviä tarjouksia, että siinä on oikeasti aika vaikea kieltäytyä. Ja kyllä, lukemattomat lehtipinot voivat myös ahdistaa ja mulla ainakin se menee usein siihen, etten sitten lue yhtään lehteä kunnolla, vaan ahneena selaan hätäisesti kaikki. Yhtä kaikki, paljon iloa lehdet tuottavat enkä voi kuin tuhahdella niille, jotka väittävät printin kokonaan kuolevan.
Tunnelmallisia terkkuja sinne! Kiiltävän paperin puolesta, Laura ;)