Juttelimme viikko sitten ystäväni kanssa joululahja- ja putiikkikierroksella tärkeistä joulukoristepoliittisista kysymyksistä ja olimme kahdesta pariaatteesta yhtä mieltä.
1) Yksi näyttävä selkeä joulukoriste tuntuu paljon omemmalta kuin armeijallinen pieniä härpäkkeitä. 2) Koristeet tulisi kerätä pikkuhiljaa vuosien verralla putiikeista ja matkoilta, eikä kerralla krääsäosastolta.
Meille ei tänä vuonna tule isoa koristeltavaa joulukuusta, joten ajatukseni ovat muissa koristeissa. Vastaankin IMAGE black and white -blogista tulleeseen haasteeseen, että kaunein joulukoristeeni on iso valkoinen paperitähti. Iltaisin se tietysti loistaa valaistuna. Peijooni ei vain meinaa pysyä suorassa, mutta tiedän, että Clas Ohlson tarjoaa siihen ratkaisun, johdonsuoristajan. Samasta vinkkasi ihana IMAGE toisessa postauksessaan. Hankin heti minäkin, jahka ehdin. Kaikki halukkaat, poimikaa haaste. Iloa lauantaihinne!
Johdonsuoristaja? Täytyypi mennä heti kurkkaamaan. Me ollaan tähän asti vaan teipattu johto kirkkaalla teipillä ikkunaan, niin pysyvät tähdet suorassa :) Kiitos siis vinkistä!
Ja miten kaunis tähti onkaan ikkunassa. Taas kerran tähän voi todeta että yksinkertainen on vaan niin kaunista. Silloin varsinkin kun se on jotakin näyttävää, puhdasta ja selkeälinjaista <3
Ihanaa joulunaikaa!
Jep, eikö kuulosta loistokeksinnöltä! Teipillä minäkin yritin viritellä, mutta meidän tapauksessa se ei auttanut. :)
Kiitos! Niinpä, simppelit puhdaslinjaiset muodot miellyttävät eniten omassa kodissa, vaikka myös runsaampi tyyli voi näyttää oikeassa ympäristössä upealta. Samoin, rentouttavaa ja tunnelmallista joulun odotusta!
Mullakin on tämä haaste vielä tekemättä! Olen kanssasi täysin samoilla linjoilla: yksi selkeä on parempi kuin armeijallinen härpäkkeitä. Yksinkertaisuus kunniaan! :) Kaunis tähti! Itse olen ostanut joulukuusenkoristeita niin matkoilta kuin Suomestakin, osan olen tehnyt lapsena itse ja jotkut olen saanut. Mulla on sellainen tapa, että ostan joka vuosi yhden koristeen, joka muistuttaa siitä vuodesta tai jostain merkittävästä tapahtumasta sinä vuonna. Esim. yhtenä vuonna hankin paljon huonekaluja uuteen kotiin, niin ostin valaisimen mallisen koristeen. Yksi oli henkisen kasvun vuosi ja siitä muistuttaa joulukoriste, jossa on kirjoja. Maijan tuloa juhlittiin yhdellä ”baby is born 2011” koristeella. Näin on kiva, kun niitä sitten ripustelee, niin muistella, että mistä tämä nyt sitten kertoikaan. :)
Kiitos! Aivan ihana tapa, Sanna. Mua harmittaa, että vaikka olen kannattanut tapaa pidempään, toteutus vielä empii. En esimerkiksi viime joulun Lontoon-matkalta ostanut yhtäkään joulukoristetta muistoksi. Höh! Mutta noi sun koristeet, voi että! Suosikkini on tietysti Maijalle omistettu ”Baby is born” (huippu!), mutta muissakin on ihana ajatus.
Tähti on liian ylhäällä! Ei näy ulkoa katsottuna kokonaan.
Tähti näkyy ihan mukavasti nykyiseltä paikaltaan, sen verran kuin tarvitsee ja mitä ylimmästä kerroksesta ja parvekkeen takaa ylipäätään on mahdollista.
Ihanan isot ikkunat! Ei ihme, että kuvat ovat aina kauniin valoisia.
Vähäsen harmitti tajuta reissun jälkeen uuteen kotiin palatessa, että ikkunat ovat kapeat ja laittoman pienet, jolloin valoa ei ole nimeksikään edes keskellä päivää! Meinannut moneen otteeseen käämi palaa, kun kuvat ovat pelkkää raetta. Ei muuta kuin salamavehkeitä ja remonttivalaisimia virittelemään. :D
Thanks! Valoisuus vaikutti ehdottomasti asunnon ostopäätöksen. Ennen ajattelin, että ikkunoiden on oltava korkeat, kuten jugend- ja muissa vanhoissa taloissa, mutta nyt olen tajunnut, että yhtä hyvä ominaisuus on ikkunoiden leveys. I feel you! Isoista ikkunoista huolimatta otan tähän aikaan vuodesta kuvia pelkästään viikonloppupäivisin ja silloinkaan ei aina valo riitä. Ei o helppoo. :D
Hei!
Aivan ihana tuo paperitähti sinulla! Juuri tuollainen mahdollisimman yksinkertainen on ihan paras. Mistä olet hankkinut sen? Entä minkä kokoinen se on? Itselläni on etsinnässä juuri tuollainen tähti isoon ikkunaan. :)
Moi Leena! Sanos muuta, pidän itsekin tosi paljon tähdestä juuri sen takia, että se on niin yksinkertainen, kun monissa vastaavissa on pitsimäinen pinta. Tähti on Kodin Ykkösen Anno-mallistoa ja valikoimassa tänäkin vuonna paitsi valkoisena myös harmaana, ja kokojakin taitaa olla useita vaihtoehtoja. :) Hyvää joulun odotusta!
http://www.kodin1.com/shop/fi/kodin1/sesonkivalot