Elokuun lopussa, kun kesän viimeiset auringonsäteet ja syksyn ensimmäiset vesikuurot sekoittuivat sateenkaareksi taivaalle ja elettiin kahden vuodenajan kiehtovilla rajamailla, tanssittiin ystäviemme kaupunkihäitä. Otin muutaman kuvan kotona juhlapäivän aamuna silmiä piirtäessä ja tukkaa sykärtäessä.
Häät ovat tällaiselle väriallergiselle pukeutujalle aina pieni asukriisin paikka. Pikkumusta toimii talvihäissä, mutta on kesäkaudella aika synkkä, ja valkoinen on tietysti pois suljettu, jos meinaa olla morsiamen ystävä jatkossakin.
Jäljelle jää nude ja harmaa. Kun vielä sävyn pitäisi olla suhteellisen oikea ja mekon mallin jotain muuta kuin brittiläisillä tosi-TV-tähdillä yökerhossa, metsästys ei ole ihan helppoa, mutta onneksi löysin mieluisaa päälle.
Hääpari sai meiltä lahjaksi toivomansa Arne Jacobsenin Design Letters -lautaset. Halusin ehdottomasti paketoida lautaset vierekkäin sellofaaniin, enkä paperiin piiloon. Juurihan tästä oli kyse – päivän parista A ja H.
Riippumatta siitä, mikä lahja on, ja paketoinko sellofaaniin, lahjapaperiin vai silkkipaperiin, yksi sääntö on ehdoton: en koskaan kiharra lahjanarua, vaan solmin aina rusetille, kerran tai useamman. Näin lopputulos on omaan silmääni selkeydessään enemmän tätä päivää, kuin paketointipiireissä sitkeästi elävä säkkärä.
Design Letters -sarja toimii myös tuparilahjana yhteen muuttavalle pariskunnalle tai ristiäislahjana vastasyntyneelle. Tyttövauvalle tulisi kiva paketti, kun uuden nimen etukirjaimella varustetun mukin täyttäisi vaahtokarkeilla ennen sellofaaniin paketoimista. Graafinen ja hempeä, täytyy olla viehättävä yhdistelmä.
Kiva lahja ja kaunis mekko :)
Hyvä lahjaidea, pitää pistää korvan taa ja naurattaa tuo paketointipiireissä sitkeästi elävä säkkärä mutta sitähän se on :)
Kiitos molemmille, Marru ja Maarit! Mekkolöytöön olen itsekin tyytyväinen, tulee varmasti käyttöä muissakin juhlissa. Hääparille itselleen kuuluu kunnia kivan lahjan toivomisesta, mutta me tietysti heti bongasimme listalta tämän oman näköisemme annettavan. :) Ja säkkärä – ehtiiköhän vielä monta vuosikymmentä vaihtua ennen kuin suomalaiset hoksaavat, että elämä jatkuu, vaikka lahjanarua EI joka kertaa kihartaisikaan! ;)
Täällä toinen väriallerginen:), joka ratkaissut kesähäät mustavalkoisella asulla, mutta sinun mekko näytti ihanalta. Itsekin olen antanut designletterisiä lahjaksi, oma poika sai eskarilahjaksi aakkoset lautasen, joka seinäkoristeena.
Onneksi meissä skandeissa löytyy väriallergisia kohtalontovereita. ;) Mustavalkoinen yhdistelmä on hyvä! Yksi vaihtoehto itselläkin olisi ollut mustavalkoraidallinen mekko. Design Letters tosiaan toimii myös lapsille, ihana idea eskarilahjaksi!