Tajusin vasta, että pidän syys- ja lokakuusta todella paljon. Ilma on kuulas, ruska kaunista. Kalenteri ja lämpömittari antavat jo luvan villasukkien, punaviinin ja kynttilöiden pyhälle kotihengailun kolminaisuudelle.
Toisaalta mieli tekee ulos, kun maamme suurin vitsaus, loska, ei vielä kiusaa, kerrospukeutuminen ei kata viisiä villahousuja ja maailma on toistaiseksi rauhoitettu jouluhössötykseltä.
Tämän syksyn eduksi lukeutuu myös mieluisin mahdollinen yhteistyö. Ehkä muistattekin, että olen sanonut olevani erään ulkomaiselta vaikuttavan kotimaisen brändin suuri fani?
Että jaan täysin tämän brändin estetiikkakäsityksen neutraaleista väreistä ja parhaista materiaaleista, kuten kashmirista, nahasta, pellavasta? Että ihailen yrittäjyyttä, jossa brändiä rakennetaan suuren maailman tyyliin ihan jokaiseen yksityiskohtaan huolella paneutuen, tuotannon eettisyys huomioiden?
Kyseessä on tietysti Balmuir. Tuotteiden ylellisyydestä huolimatta rempseämpää tekemisen meininkiä saa etsiä. Balmuirin taustalla on yhdessä miehensä kanssa Heidi Jaara, välitön hersyvästi naurava oululainen. Vaatimattomat yrittäjät eivät turhaan paukuttele henkseleitään, vaikka voisivat: kuinka monen muun suomalaisbrändin tuotteita myydään maailman parhaissa tavarataloissa ja tilataan Ruotsin kuningashuoneelle?
Ensimmäisessä postauksessa näkyy täydellisesti syksyyn sopiva kashmirvillainen sand-sävyinen Highland-huivi, jonka sain valita yhteistyön tiimoilta. Luvassa on tietysti myös sisustuspostauksia – ja jotain kivaa teillekin.
Tosi kivoja kuvia, erityisesti tuo, jossa olet oven edessä. :)
Kiitos! Oli kyllä vaihteeksi tosi hauska kuvata ulkona. Oven edessä otetun kuvan otti mies – eikä tullut edes riitaa. Nimimerkki, onneksi en kuitenkaan ole muotibloggaaja ;)
Ah, Balmuir on myös mun suosikkini ja tuo Highland-huivi näyttää aivan mielettömän ihanalta!
Balmuir taitaa olla monen meikäläisen suosikki ja syystä! Highland on ihana ja sopi juuri nyt parhaiten omiin tarpeisiini, mutta merkillä on paljon kauniita huiveja. Ajaton klassikkohuivi on parhaita sijoituksia, mitä pohjolan asukas voi tehdä. Lämmittää vuodesta toiseen. :)
Balmuirin huivit ovat ihania, täällä on kiedottu harmaa Milan kaulaan, lämmittää viileinä syyspäivinä mukavasti :)
On muuten kivoja kuvia, ihan tuo puinen ovi!
Milan näyttää täydelliseltä! Olisi muuten yhtä hyvin voinut olla oma valintani. :) Kiitos! Oli pitkästä aikaa todella kiva kuvata ulkona. Syksy on niin kaunista aikaa ja toisaalta vähän armollisempaa amatöörikuvaajalle kuin kesä, kun aurinko ei paista niin ärhäkästi ja aiheuta liian suuria valojen ja varjojen kontrasteja.
Balmuirin tuotteet ovat kyllä ihanan ylellisiä. Minulla ei ollut pienintäkään käryä siitä, että taustalla vaikuttaa suomalainen parin, huippua!! Ja onnea yhteistyöstä ;)
Ylellisiä nimenomaan! Balmuir-tuotteiden kanssa tietää tekevänsä laadukkaan, vuosia ja taas vuosia palvelevan hankinnan. Halusin nimenomaan ottaa merkin suomalaisuuden esille, koska aina löytyy vielä joku, joka yllättyy ja hämmentyy tiedosta positiivisesti. Kiitos paljon! On palkitsevaa tehdä yhteistyötä näin omanlaisen brändin kanssa. :)
Juurikin eilen sovittelin vastaavaa (?) Balmuirin huivia Stockalla… niin ihanan pehmoinen. Helsinki-huivi minulla jo onkin ja on ehdoton lempparini kaikista huiveista! Ostaessani moisen pari vuotta sitten en tiennyt minäkään ostavani suomalaista.
Kauniita kuvia, ihan huippu yhteistyö!
Helsinki-huivia näkee paljon, enkä ihmettele miksi! Oma harmaasi (jos en ihan väärin muista) on ihan täydellinen. Sanos muuta, Balmuir todellakin vaikuttaa enemmän pariisilaiselta kuin oululaiselta, mikä on ihan mielettömän hauska kontrasti ja onnistuneen brändäämistyön tulos. Kiitos Marja! Olen itse todella innoissani tästä yhteistyöstä ja ihana kuulla, että se näyttäytyy mieluisana muillekin. :)
Balmuir on kyllä huikea merkki, kaikessa kauneudessaan :) Upean huivin olet sieltä saanut <3
On kyllä, huikea merkki ja viimeisen päälle tehdyt tuotteet. Olen iloinen, että heidän työnsä saa ansaitsemaansa arvostusta kuluttajien keskuudessa. Niin totisesti sain, Highlandin lämmössä kelpaa viettää syksy. :)
Ihana huivi ja ihan mahtava yhteistyökumppani! :)
Klassikkohuivit perussävyissä ja laadukkaissa materiaaleissa on kyllä parhaita mahdollisia hankintoja suomalaiselle, kun 3/4 vuodesta tarvitaan lämmikettä, mielellään tyylikästä. :) Kiitos! Niin mieluisa yhteistyökumppani toden totta.
Ai että! Ihan mielettömän kauniita kuvia. Mahtava yhteistyö ja upea yritys.
Kiitos! Harvoin kuvaan ulkona, mutta olipa kivaa vaihteeksi. Ei musta luontokuvaajaa saa, mutta täytyy jatkossakin miettiä, voisiko jotain juttuja viedä eri ympäristöön ulos. Upea yritys, arvostan! Kohta sitten täsmäisku niille Hullareille. ;)
Loistava yhteistyö, yllätyin erittäin positiivisesti Balmuirin suomalaisuudesta :) Saanko udella minkä kokoinen huivisi on?
Ihana kuulla, kiitos palautteesta! Arvasinkin, että merkin suomalaisuus voi vielä yllättää monet. Totta kai saat udella, huivi on kooltaan 180×42 cm. :)
Beautiful scarf, perfect to layer on those cold fall and winter days. Thank you for sharing the pretty pictures. That door is amazing. Have a great day!
Thank you! I’m honored to collaborate with Balmuir, a Finnish brand that makes beautiful products like cozy cashmere scarfs. Autumn is such a pretty time of the year and I was happy to find a charming old door. Happy Sunday to you!