Sain Form follows function -blogista (kiitos Tuija!) haasteen, joka kuuluu seuraavasti.
Blogihaaste: Punaisen pyöreän maton paikka
Kuvaa kodistasi se paikka, johon sinä laittaisit punaisen pyöreän maton, jos esittelisit kotisi ohjelmassa Suomen Kaunein Koti. Kuvaa ensin paikka, mihin maton laittaisit. Ota sen jälkeen kuvia eri suuntiin, tai siihen yhteen mieluisaan suuntaan vähän kuin matolla seisten. Voit myös perustella valintasi. Muistathan mainita haasteen alkuperän ja linkität sen Luumutar-blogin alkuperäiseen haastetekstiin, kiitos!
Oikaisin kaivamalla tähän kokoelman vanhoja kuvia ja toiseksi toteutan haasteen auttamattoman myöhässä, koska sarja on jo päättynyt (siksi en haasta enää ketään).
Punaisen maton paikka meillä olisi avokeittiön ja olohuoneen muodostamassa tilassa – silläkin uhalla, että selän taakse jää edellisten asukkaiden remontoima keittiö, josta en pidä. Tila on meille kodin sydän, josta näkee leveiden ikkunoiden takaa parvekkeelle ja käytävän antiikkilipastolle. Eikä pidä väheksyä, että suurin osa suosikkihuonekaluistani, tuoleista, sijaitsee tässä tilassa kuvitteellisen punaisen maton ympäristössä.
Vuoden kauneimmaksi kodiksi 2014 TV-ohjelmassa valittiin heinolalainen hirsitalo. En tiedä, mikä esitellyistä kodeista oli oma suosikkini, mutta voittaja oli erittäin kaunis toteutus omassa tyylilajissaan. Äänestystulos vahvisti väitteeni siitä, että Suomen ehdottomasti suosituin sisustustyyli on maalaisromanttinen.
Better late than never vai miten se nyt menikään… Muistan tuon ylimmäisen kuvan jo aiemmalta kerralta. Se on niin pysäyttävän kaunis, samoin tuo vimppa :) Hyviä Pyhiä!
Juurikin näin! Ei se aina ole niin justiinsa, tulipa tehtyä nyt. :) Kiitos kauniista kehuista ja ihanaa joulua, Tuija!
Voi miten kaunis lipasto. Ja kyllä, romanttinen sisustus on tämän maan suosituin tyyli.
Kiitos! Antiikkilipasto on löytö Tori.fi:stä. Olin tallentanut jemmaan kuvan ihan samannäköisestä lipastosta ja oli positiivinen yllätys oikeasti löytää sellainen kohtuuhinnalla. Nyt en enää osaa kuvitella modernia kotiamme ilman tätä vanhaa kalustetta. :) Hyvää joulua!
Todella kaunista!! Kyllä vaan aina ihastelen teidän kotia <3
Voi kiitos kaima, ihanasti sanottu! Rentouttavaa joulua. <3