Instagramin mukaan monessa kodissa siivotaan jo raivoisasti joulua. Itse en ole sellaisissa tunnelmissa ollenkaan. Fyysisesti olen jo ollut töissä, mutta muuten henkisesti edelleen jossain joulukatujen ja juustotarjottimien äärellä.
Jouluun liittyen olen iloinen siitä, että lähipiirissäni ostetaan maltillisesti mieluisia lahjoja, sillä ajatus turhaa tavaraa keskenään puolipakolla vaihtavista aikuisista on vanhanaikainen ja ahdistava. Myös itseltäni sain mieluisan lahjan: pienen NET-A-PORTER-tilauksen, jossa tietysti parasta oli musta laatikko tikattuine nauhoineen ja silkkipapereineen.
Jemmassa olleella Iittala-lahjakortilla lunastin uusia Essence-olutlaseja. Kiitos Iittala, ihan mahtava lisä sarjaan! Kauniita olutlaseja kun ei ainakaan naisen näkökulmasta kasva joka oksalla.
Lisää joulutunnelmia tulee vielä tämänkin jälkeen, mutta ei sentään enää loppiaisen lähestyessä. Pehmeä lasku pyhistä puurtamiseen tuntuu nyt vain sopivan lempeältä.
Kaunis paketointi on kyllä puoli lahjaa <3
Ihania lahjoja!
Hyvää ja kaunista uutta vuotta! Pysytään linjoilla!
Ihan samaa mieltä! Tykkään antaa ja saada lahjoja, jotka ovat kauniita myös paketoinniltaan. Silloin lahjassa on ihan eri fiilis. Lahjaan ihastuu jo tietämättä, mikä se on. Kiitos samoin! Antoisaa uutta vuotta ja kuullaan. :)
Kiitos olutlasi vinkistä! Tämä on meidän kotiin tervetullut tieto, olen etsinyt vaikka minkälaisia, mutta hyviä ei ole osunut eteen! Täytyy tsekata nämä!
Iloista uutta vuotta!
Ole hyvä! Tsekkaa ihmeessä ja kiva, jos vinkistä oli iloa. Iittala Essence -olutlasit ovat tosi kivat on astiakaapissa muuten samaa lasisarjaa tai ei. :) Ihanaa uutta vuotta!