Onpa kiva, ettei enää ”tarvitse” lähteä Pariisiin messuille nähdäkseen Balmuirin valikoiman koko komeudessaan. Nyt sen voi nähdä kotoisasti Helsingin Lauttasaaren uudella showroomilla. Onnea ja tervetuloa kaupunkiin!
Avaijaisissa oli käytetty erityisen kivasti hyödyksi coolereita: niissä oli tarjolla pienet pienet skumppa- ja virvokepullot ja ne toimivat myös ruukkuina orkideoille ja puksipuulle. Kensington-lyhdyt taas sopivat paitsi kynttilöiden polttamiseen myös kukkakimppujen maljakoiksi. Hyvä idea kevään valmistujaisiin ja muihin juhliin. Peilistä pilkistää seuralainen Inspired by love.
Tekstiiliuutuuksien ohella kiinnostavin uusi aluevalloitus on Balmuirin lasit ja kristallit kynttilänjaloista kannellisiin tarjoilukulhoihin. Kristallilasit ja kaikki baarikärryihin liittyvä, joita me nykynuoriso pidimme mummona vielä hetki sitten, onkin nyt trendikkäintä, mitä kuvitella saattaa. Ja silti vahvasti ja viehättävästi kiinni arvokkaissa perinteissä.
Lasien ja kristallien hankkimista täytyy käsittääkseni jaksaa vielä odottaa, mutta makupaloja näkee showroomilla jo nyt. Omaksi suosikikseni nousi upeasti muotoiltu viinilasi.
Ja ystäväiset, Balmuirin puolesta myös te olette lämpimästi tervetulleita tutustumaan uuteen showroomiin ja tekemään löytöjä mallistosta keskiviikosta perjantaihin 8.-10.4. klo 8-19 osoitteeseen Itälahdenkatu 18 A, Lauttasaari. Avajaisissa poistetaan myös mallikappaleita. Maksuvälineenä käyvät käteinen ja pankkikortti.
Siis, täh. Nuo kynttilänjalathan ovat Bohemia kristallin mallistosta :o http://www.gurasu.co.uk/products-page/candleholders/empery-large-candleholder-2/ Aikamoinen yhdennäköisyys.
Moi! Bohemia Kristalli onkin itselleni ihan uusi tuttavuus. Oikeassa olet, on paljon samaa henkeä. Ehkä taustalla voi olla samaa suunnittelua tai valmistusta samaan tapaan kuin monia eri brändejä valmistetaan maailmalla samoissa tehtaissa. En tiedä, mutta kauniita ovat kummatkin. :)