Noora & Noora nosti hienon kissan pöydälle osallistumalla Rantakunnossa-kampanjaan, joka vastustaa epärealistisia ulkonäköpaineita ja kannustaa itsensä hyväksymiseen. Sain tytöiltä haasteen somessa, mutta ajattelin ex-tempore tarttua asiaan postauksena pelkän Instagram-kuvan sijaan. Aihe on äärimmäisen tärkeä ja sopii hyvin jatkoksi eiliselle omalle postaukselle. Ehkä aina ei tarvitse pitäytyä sisustamisessa, sillä elämä on muutakin kuin pellavaisia sohvatyynyjä.
Omalla kohdalla olen ennen kaikkea oppinut hyväksymään ruumiinrakenteeni sellaisena kuin se on. Vaikka söisin porkkanan päivässä ja juoksisin maratonin päälle, en muuttuisi sirojalkaiseksi gaselliksi. Jalkani ovat jäntevät, piste.
Pelasin koko nuoruuteni korista ja isot pohkeet oli helppo yrittää selittää lajilla – olihan puolustusasento kieltämättä kovaa jalkatyötä. Vaan jännästi joukkuekavereiden pohkeet pysyivät siroina samoista treeneistä huolimatta. Opin, että urheilen tai en, näissä jaloissa, tässä vartalossa, tulen viettämään koko loppuelämäni. Sen jälkeen kaikki onkin ollut ihmeen vapautunutta.
Kenkäostoksilla olen turhautunut, mutta jos pahin kriisi on saappaan puoliväliin jäävä vetoketju, eivät asiat ole kovin huonosti. Laihduttanut olen tasan kaksi kertaa, molempina syystä ulkomailla asumisten jälkeen. Huoleton elämä espanjalaisten juustojen ja belgialaisten ranskalaisten kanssa oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti, kotimaassa keventäminen ja ryhtiliike tuli jo terveyssyistä luonnostaan. Paastoa kokeilin kerran. Se kesti kolme tuntia. Yksinkertaisesti rakastan ruokaa liikaa tehdäkseni siitä ongelman, vihollisen. Ruoka on ystävä ja yksi suurimpia nautintoja, joita meille tällä planeetalla tarjotaan. Viime vuosina olen löytänyt tasapainon ranskalaisesta ajatusmaailmasta: en kiellä itseltäni mitään, mutta syön kaikkea kohtuudella.
Saan olla kiitollinen siitä, miten lempeä loppujen lopuksi olen itseäni kohtaan ottaen huomioon, miten valitettavan paljon syömishäiriöt ja terveidenkin naisten itsekriitisyys on yleistynyt. Ehkä syynä on se, että meillä kotona painoon ja ruokaan on aina suhtauduttu kepeästi, itse asiassa hyvin humoristisesti. Lapsesta lähtien olemme kiusoitelleen toisiamme: isäni postitteli muka nimelläni Painonvartijoiden kirjeitä ja kostin kepposilla takaisin. Jos teinityötön saa heittämään tällaista huumoria kesken arimman kasvuajan, eiköhän siinä ole pahimmat ongelmat taputeltu loppuelämäksi. Varsinkaan tässä asiassa ei kai vanhempien roolia voi kyllin korostaa. Nykyään kiusottelen aviomiestäni muun muassa IKEAssa syötyjen hodarien määrästä. Pidän tarkoituksella yllä ilmapiiriä, jossa pystymme nauramaan sekä itselle että toiselle, ja tietysti ennen kaikkea jakamaan kehujakin.
Totta kai naisena tunnistan peilikuvasta heikkouteni ja voisin listata kymmeniä asioita, joita tarvitsisin rantakuntoon. Timmimpää säärtä, kiinteämpää kättä. Näiden ajatusten annan käväistä mielessä, ihmisiähän tässä vain ollaan, mutta omalla kohdallani on tietoinen valinta ja opeteltu tapa jättää ne sen jälkeen omaan arvoonsa. Mitä enemmän kuulen vartalon arvostelua muiden naisten suusta, sitä vähemmän haluan edustaa samaa itse. Ajattelin olla rantakunnossa ihan omana itsenäni. En aio hankkia vaakaa, enkä opetella laskemaan kaloreita – korkeintaan hankin vielä yhdet erityisen ihanat bikinit ja patistan itseni useammin lenkille hyvän fiiliksen ja terveyden tähden. Suomalainen keskivertolomailija ei montaa rantapäivää vuodessa näe. Toivon, että jokainen meistä voi aidosti nauttia niistä viihtymällä omissa nahoissaan. Life’s a beach, if you let it be.
Kommentoinkin jo tuonne Noorien blogiin pitkän kommentin tästä aiheesta. Minun mielestäni on todella huippua, että tällaisen asian tiimoilta ollaan alettu aktiivisiksi. Me kaikki naiset ollaan kauniita ja minä ainakin ajattelin käyttää tänä kesänä bikineitä niin paljon kuin Suomen sää vaan sallii, koska minäkin olen #rantakunnossa. :)
Kiitos Iida, kun jätit kommentin myös tänne! On todella tärkeä kampanja. Kahdessa viikossa bikinikuntoon -tyyppisistä jutuista on tullut niin itsestäänselvä osa joka kevättä, että on aikakin kyseenalaistaa koko ajatusmaailma joukolla. Juuri niin, ilo irti jokaisesta aurinkoisesta päivästä! Ilman muuta sinäkin olet #rantakunnossa. :)
Hyvä postaus ja hienoa, että olet kampanjassa mukana! Sun asenteesi on kerrassaan mahtava. Nyt ei muuta kun toivotaan niitä biitsikelejä. :)
– Laura
Mun ajatuksia Huuman blogissa: http://huumalehti.com/2015/05/18/millaista-on-olla-rantakunnossa-ajatuksia-kropasta-viinereista-ja-jutta-gustafsbergista/
Kiitos kaima ja kiitos teille todella tärkeän ja ajatuksiaherättävän kampanjan käynnistämisestä! Luin tarinasi ja on tosi hienoa, miten pystyt nykyään asiaan suhtautumaan. Lause ”Tuttu urheilulääkäri kertoi, että paradoksaalisesti moni hänen tapaamansa terveyden perikuvalta näyttävä ihminen on epävarma ja ahdistunut” on omakin kokemukseni mukaan niin totta. Omastakin kaveri- ja tuttavapiiristä melkein kriittisimmin itseessä suhtautuu muiden silmissä timmeimmiltä näyttävät naiset. Toivotaan lempeää suhtautumista ja aurinkoista kesää mahdollisimman monelle. :)
Nyt kun tuota fitnesshömpötystä tulee joka tuutista, niin huippua, että tämmösiä kirjotuksia alkaa tulla myös esiin ja toivottavasti laajemminkin.
ps.mun jäntevyys rajottuu reisiin ja pohkeet on niin onnettomat, ettei sopivia saappaita oo vielä koskaan löytynyt, mutta pysytellään nilkkureissa :–)
Hyvinvointitrendissä on paljon hyvää, vaikka tietysti fitness-buumi näyttäytyy tavikselle aika armottomana. Siitä voi seurata joko-tai-olo, että jos ei halua lähteä kokonaan mukaan äärimmäiseen kurinalaisuuteen, ei ole rantakelpoinen ollenkaan. On tärkeä muistaa, että kultaisella keskitiellä pärjää pitkälle, ja että ihminen kelpaa biitsille ihan sellaisenaan. Eikä, pohjeongelmat eivät näemmä ole kenkäostoksilla yksiselitteisiä. ;) Itse olen löytänyt elämässäni jo muutamat saappaat, pidän peukkuja sullekin! Ihania on kyllä nilkkuritkin. :)
Jes, hyvä Laura! Olen huomannut, että kaikkien kieltäytymisten vuosien jälkeen mullakin toimii parhaiten se, että saan syödä mitä vain, mutta kohtuudella. Sen opettelu oli aluksi todella vaikeaa. Söin ihan hirveästi herkkuja kun kerrankin oli lupa, mutta kun hiffasin, etteivät herkut lopu maailmasta ja saan halutessani syödä niitä myös huomenna, niin pääsin kärryille kohtuudesta.
Kiitos Noora ja peukut teille aiheen esille tuomisesta! Tosi kiva kuulla, että olet pystynyt opettelemaan tuon tavan. Se on todella vapauttavaa, koska ainakin itselläni se menee juuri niin, että mitä en saa miettiä, sitä mietin kahta kauheammin, ja lopulta se yhden merkityksettömän suklaapalan sijaan söisinkin koko levyn. Ihan samaa mieltä juuri sen ymmärtämisestä, että herkut eivät maailmasta lopu. Olen päättänyt, että syön vain sellaisia herkkuja, joista oikeasti tykkään, ja vain silloin, kun oikeasti tekee mieli. Miksi mussuttaisin vaikka tylsiä työpaikan kahvipöydän keksejä tavan vuoksi, kun voin käyttää samat kalorit erityisempänä hetkenä Ben&Jerry’siin. ;) PS. Onnea upeasta juoksusuorituksesta!
Niin tuttuja asioita, etenkin liitten koripalloon ja koipien rehevyyteen. Kunpa itsekin saavuttaisin joskus tuon puolihuolimattoman, sallivat suhtautumisen vartalooni. Ikä auttaa siinä, mutta se vaatisi myös rehellistä asennemuutosta. Kiitos tekstistä!
Hauska sattuma, vai on sullekin! Koripallo taitaa jättää jälkensä, mutta toisaalta yhtä isot ainakin omat pohkeet olisi ilman lajitaustaakin. :) Puolihuolimaton on juuri oikea termi kuvaamaan suhtautumistani. En todellakaan ole välinpitämätön tai immuuni itsekriittisyydelle, mutta nykyään hyvinkin rento. Kun tajusin, että tämä vartalo ei tästä muuksi muutu, niin päätin alkaa kaveerata sen kanssa. Itse asiassa se on aika surullinen ajatus, että elämä ja energia menisi kaikista maailman asioista juuri omaa itseä vastaan taistelemiseen, mutta tiedän, että tällaiset jutut on helpommin sanottu kuin tehty. Toivotaan sinnekin vuosi vuodelta lempeämpiä ajatuksia. Kiitos ajatusten vaihdosta!
Täällä ilmoittautuu kanssa yksi paksupohkeinen ex-koripalloilija! :D Jalkatyötä tullut jonkin verran nuoruudessa tehtyä, jännä että vaikutukset ulottuvat vielä näihinkin päiviin asti. ;) Saappaiden vetoketjut jäävät aina puolitankoon, mutta saapahan ostaa enemmän nilkkureita!
Kiitos hyvästä kirjoituksesta, huumorilla ja oikealla asenteella nauttii olostaan kyllä paljon enemmän ja vaikuttaa samalla positiivisesti muidenkin fiilikseen. :)
Ihana sielunsisko! Mutta arvaa mitä, olen onnistunut löytämään elämässäni jo muutamat saappaat! Olen saanut niin monia sääliviä katseita muilta naisilta kenkäostoksilla, kun olen kiskonut vetoketjua hikihatussa ähkien, että joka kerta, kun vetskari menee ylös asti, tekisi mieli tuulettaa kuin maailmanmestaruutta tai lottovoittoa ja huutaa ”Tulkaa katsomaan!”. :D Toivottavasti sielläkin käy joskus tuuri, vaikkakin nilkkurit on aivan yhtä ihania! Joissain muissa asioissa saisin oppia positiivisemmaksi, mutta tässä asiassa mennään rennolla meiningillä. :) Kiitos omista kokemuksistasi!
Hyvä postaus ja hienoa, että olet kampanjassa mukana! Asenteesi on kerrassaan mahtava – vielä kun itsekin oppisi hyväksymään itsensä. Sitä kovasti yrittää, muttakun…
Kiitos, kiva jos tykkäsit! Kampanja on kyllä tosi tärkeä. Tiedän, että asenteen muuttaminen on helpommin sanottu kuin tehty. Noorat sanoivat hienosti blogissaan, että ainakaan ei kannata ottaa lisäpaineita siitä, että ei saisi ottaa paineita. Ehkä lempeästi ja pikkuhiljaa voi koittaa opettaa itseään uuteen ajatusmalliin. :) Toivottavasti se onnistuu sinullakin, aurinkoista kesää sinne!
Hyvä, että tämä asia on otettu nyt teidän bloggaajien puolelta esille aika näkyvästikin. Ja vielä, onnittelut, että olet löytänyt rinnallesi ihmisen, joka ”sietää” hurttia huumoria. Jos olisi samanmoista heittänyt omalle ex-puolisolle, niin mykkäkoulu olisi alkanut samalla sekunnilla. Toisilla kun on tuo asia niin herkkä ja jos on kärsinyt lapsuudesta aikuisikään asti asian kommentoimisesta ja nälvimisestä eikä ole sitä käsitellyt millään lailla, niin puolison huumori ei siinä kohtaa hyvältä tunnu.
On kyllä tosi hienoa, että niin moni bloggaaja on tähän omalta osaltaan lähtenyt mukaan! Kiitos, onhan se onni, että pystyy puolison kanssa puhumaan tällaisiakin asioita. Tiedän, että monia vastaava huumori voi loukata, eikä se tietenkään ole tarkoitus. Sanoisin, että meillä huumorin myötä sekä minä että mies osaamme suhtautua asiaan vielä aikaisempaa rennommin. Huumori on siis hyvä yksi työväline, kunhan sitä ei lyö läskiksi – jopas tuli vertauskuva. ;) Siinä, missä meilläkin saattoi ennen tulla puoliloukkaantuneita hymähtelyjä, nykyään sutkauttetaan jotain rakkaudella piikittelevästi takaisin. Tietysti herkkiäkin aiheita ja hetkiä on, ja ne pitää huumorissakin huomioida, mutta on vapauttavaa, ettei aihe ole parisuhteessa haudanvakava tabu. Kiitos kommentistasi ja aurinkoista viikkoa!
Olipa kiva kirjoitus, kiva kun sinäkin otit aiheeseen kantaa. Liikkumisen ilo on tärkeintä, mitään ei pitäisi tehdä hampaat irveessä eikä itselleen tulisi olla liian ankara.
Huojentavaa tietää ettei ole yksin tuon pohjeongelman kanssa :) Se on minun ja siskojeni sisäpiirin vitsi tuo oma pohjeongelmani. Arvaa vaan riemunkiljahdusten määrää kun löydän sopivat talvisaappaat kaupasta ;D Vinkkinä Steve Madden Albany saappaat, vetoketju menee kiinni!
Vielä pieni postaus toive, voisitko kirjoittaa tuosta teidän Malediivit varausprosessista? Vinkit budjettimatkan varaukseen? :)
Kiitos, Lora! On tärkeä saada teiltä palautetta, että tällaisetkin aiheet ovat tervetulleita sisustusblogiin. Vai sinäkin brutukseni! Siinä nimenomaan tulee kirjaimellisesti riemunkiljahduksia jokaisesta kiinni saadusta vetoketjusta. :D Kiitos Steve Madden -vinkistä! Itse olen löytänyt nyt pari kertaa Geoxilta tosi mieleiset ratsastussaappaat – ovat hiffanneet laittaa vähän resoria pohkeen kohdalle. ;)
Kiitos ehdotuksesta! Lupaan palata vielä kunnolla Malediivien reissuun ja kertoa yksityiskohdista. Jotain tulee jo varmaan ennen matkaa ja raporttia sitten loman jälkeen. Jos tarvitset tietoa pikaisesti, sanon jo nyt sen verran, että lennot varasimme Kilroylta netistä. Majoitumme Maafushi-nimisellä saarella, joka on turistisaarista isoin, mutta silti ihan älyttömän pieni. Laitoimme vain booking.comin hakuun Maafushi ja päivämäärät ja varasimme mieluisimmat majoitukset, siinä se. Paikallissaarille, joihin Maafushikin kuuluu, pääsee euron maksavalla julkisella lautalla, mutta lautta ei kulje perjantaisin. Se kannattaa huomioida aikatauluissa ja siksi mekin suuntaamme jo torstaina takaisin Malé-pääkaupunkiin, kun lauantaina lähtee paluulento. :)
Kiitos kovasti vinkeistä! Reissupostauksiasi on ilo lukea, joten innolla jään odottamaan Malediivit kuvapläjäystä! ?