Yhteistyössä Antiguas Reservas
Usein on hyvä lähteä, nyt oli tärkeintä jäädä. Jäädä kotiin ja unohtaa juhannuksen perinteet ja velvoitteet, laukkujen pakkaamiset ja purkamiset. Nukkua omassa sängyssä, rauhoittua. Ihmetellä pihan autoista tyhjää parkkipaikkaa ja autiota kaupunkia. Maahan laskeutui rauha ja tuntui siltä kuin aika olisi pysähtynyt.
Kerrostaloihmisinäkin haluamme päästä kesäruoan tunnelmaan, vaikka ovesta ei avaudu omaa pihaa henkilöauton kokoisella kaasugrillillä. Toisinaan grillaamme pienellä sähkögrillillä parvekkeella, useimmiten päästämme itsemme vielä helpommalla uuniin kanssa.
Jos uunin grillivastuksella kypsennetyt ruoat nauttii parvekkeella, on mieli helppo huijata siihen illuusioon, että grillistä ne juuri nostettiin. Viileämpinä päivinä on pakko antaa periksi sisällä syömiseen. Silloin kesä katetaan valkoisella pellavapöytäliinalla.
Tämän illan ateria koostui maalaissalaatista: dijon-sinappi-vinaigrettessa pyöritetyistä uusista perunoista, pekonista, parmesanista, rucolasta, basilikasta, kevätsipulista, paprikasta ja kerrankin oikeasti makean kypsistä, Välimereltä maistuvista tomaateista, joita ehdin kaivata koko talven.
Kyytipoikana oli yhteistyön kautta saatu chileläinen Antiguas Reservas -punaviini, jonka me molemmat totesimme juhannuksen aikana sopivan erinomaisesti paitsi pekonille ja parmesanille myös pihville ja halloumille – ylipäätään lihalle, juustolle ja grilliruoalle. Niin hyvältä kuin valkkarit ja roseet kesällä maistuvat, meillä ei tulisi mieleenkään hylätä myöskään täyteläisiä punaviinejä ja jättää niitä vain pääsiäis- ja joulukauteen.
Antiguas Reservas -viiniä valmistetaan Cabernet Sauvignon -rypäleestä yhdellä Chilen parhaista viinitiloista Maipo Valleyssä perinteikkään Cousiño-Macul -viinitalon toimesta. Tumman hedelmäinen, mustaherukkainen ja lämpimän mausteinen Antiguas Reservas on saatavilla Alkon vakiovalikoimasta, joten se on helppo poimia kesäpöytiin kokeiluun.
Ihastuimme myös viiniin jälkiruokana tumman suklaan kanssa. Toivottavasti teillä oli maittava keskikesä!
Vastaa