Ei ollut viisivuotissuunnitemaa. Ei hetkeäkään, että asiaa olisi pitänyt itsestäänselvyytenä tai ajatellut ihmeen olevan omissa käsissä. Oli vain varovainen toive, että jos oikein onnellisesti käy, joku päivä meitä voisi olla neljä.
Nyt on mahdoton kuvailla sitä kiitollisuuden määrää, kun mahassa möyryää elämänalku. On aika kertoa teillekin, että odotamme pientä tyttöä.
Blogi pysyy tyylilleen uskollisena, mutta totta kai perheenlisäys tulee osaksi postauksia ihan samaan tapaan kuin mikä tahansa muukin elämänmuutos. Enkä edes yritä leikkiä hillittyä: tämähän tarkoittaa lastenhuoneen sisustamista!
Kulisseissa sisustaminen on jo alkanut, mutta kunnolla pystyn kuvaamaan vasta, kun tulevasta lastenhuoneesta on saatu siirrettyä vanhat huonekalut tieltä pois. Yhtä kaikki tulen kertomaan näistäkin sisustussuunnitelmista pitkin syksyä. Teen aiheelle oman tunnisteen, joten jatkossa lastenhuonetta ja minityyliä koskevat postaukset löytyvät Little L -kategorian alta. Pieni tyyppi ehti myös jo saada #Sisustusbebe-tunnisteen. Kuinkas muutenkaan, kun isoveljenä on Sisustuskoira.
Oi ihanaa, onnea <3 Mä oonkin jo odotellut tätä uutista kun joskus sun pintetestiä selailin :)
Kiitos, Tiia! <3 Viiden pienen kummitätinä olen pinnaillut lastenjuttuja jo kauan esimerkiksi lahjaideoiksi, mutta kiva tietysti päästä fiilistelemään niitä myös omalla kohdalla. :)
Oi ihanaa, onnea koko perheelle! :)
Kiitos paljon! On kyllä onnellista aikaa. :)
Onnea ihanaan odotukseen! <3 Pysynet varmalle tyylillesi uskollisena myös pienen huoneessa. :)
Kiitos kaunis! <3 Sinähän sen sanoit, omalle tyylille uskollisena pysyminen on juurikin se juttu. Ei tule meidän lastenhuoneesta kirjavaa ja värikästä, vaan sisustus ja pukeutuminen jatkavat samaa neutraalinväristä, modernin klassista linjaa. :)
Aivan ihanaa, hurjasti onnea teille! Jännä miten sitä voikaan olla näin iloinen tuntemattoman ihmisen puolesta :)
Voi kiitos, tosi kauniisti sanottu! Olen itsekin viime aikoina herkistynyt siitä, miten ihania onnetteluja tuntemattomiltakin on tullut. :)
Lämpimiä onnitteluja!
Kiitos paljon, Jenna!
Oi ihania uutisia! Oikein kovasti onnea! <3
Tuhannet kiitokset! Teidän kollegoiden ja lukijoiden onnittelut lämmittävät kovasti mieltä. <3
Ihanaa, paljon onnea!
t. blogisi uskollinen lukija ?
Lämmin kiitos sekä ihanista onnitteluista että blogin lukemisesta! :)
Ihania uutisia, lämpimät onnittelut! :)
Voi kiitos paljon! <3
Onnea teille ja ”isoveljelle”!
Kiitos kovasti! Isoveli tulee varmasti olemaan elementissään ja odottaa jo yhteisiä pitkiä päikkäreitä. :)
Voi kuinka ihana uutinen! Onnea koko kolmikolle :)
Kiitos, ihana Maija! Koko kolmikko on tosi onneissaan tulevasta perheenjäsenestä. :)
Ooh wee :)) OnneaOnnea :))
Jee, kiitos kiitos! :)
Oi miten ihanaa, onnea!! Pienet tytöt <3
Sanos muuta, ihania ovat. :) Kiitos paljon, Anna!
Voi, miten ihania uutisia! Paljon onnea! Esikoisen odottaminen on niin jännää aikaa. :)
Niin on, tosi jännittävää onnellista aikaa ja olen onneksi voinut nauttia, kun pahoinvointi ei ole kiusannut. :) Kiitos kaunis onnitteluista!
Oi ihanaa,paljon onnea! T. Uskollinen blogin seuraaja
Olen tosi otettu ja onnellinen, kun vakiolukijat myötäelävät mukana. <3 Kiitos paljon, Sirpa!
Superpaljon onnea sinne, ihana uutinen! <3
Kiitos kovasti, Tuulia! <3 Ja terkkuja sinne. :)
Paljon onnea!!:)
Paljon kiitoksia! :)
Hurjasti onnea! terkuin, 3 tytön äiti Bubble bath time http://rosebath.blogspot.com
Oih, ihana kolmen tytön katras. :) Kiitos paljon!
Voi, miten ihana uutinen. Äitiys, vanhempana oleminen on kyllä palkitsevaa, haastavaakin välillä (nm. 9-vuotiaan pojan äiti;)
Niinpä, on kyllä todella onnellinen ja odotettu juttu meille. <3 Äitiys on varmasti paitsi palkitsevaa myös haastavaa. Yhdeksän vuoden kokemuksella olet jo varmasti konkari monessa asiassa. Uskon, että vanhemmuuden myötä oppii kaikenlaisia taitoja kärsivällisyydestä priorisointiin ja argumenttitaidoista suostutteluun. ;)
Oijoi, ihana bebe uutinen, lämpimät onnittelut! Oonkin aiemmin ihastellut Pinterest ”bebe-pinnauksiasi” :)
Meidän lähipiirissä on tänä vuonna syntynyt aika monta tyttöä, tässä juuri odotellaan jännittyneinä milloin ystäväpariskunta laittaa viestiä kun ystävän la. on tällä viikolla :)
Bebet on kyllä mainioita ja viisinkertaisena kummitätinä olen fiilistellyt kaikkia lastenjuttuja jo pitkään. Nyt tietysti Pinterest räjähtää oman lapsen tiimoilta entisestään, eli tulossa paljon lisää lasten tyyli- ja sisustusbongauksia. ;) Ihania uutisia teidän lähipiirissä ja onnea jo valmiiksi porukan tuoreimmasta tulokkaasta!
Ihania uutisia, paljon onnea teille! :)
Tuhannet kiitokset, Ella! :)
Hirmuisesti onnea!!
Lämmin kiitos, ihania onnittelijoita olette!
Onnea! (:
Kiitos kovasti! :)
Paljon onnea odotukseen! :)
Ihmettelinkin, kun jossain edellisessä postauksessa näkyi työpöytä siirrettynä olohuoneeseen ja ajattelin, että teillähän on se työhuone :D nyt selvisi syy uudelleen järjestelylle. :)
Heh! Mietinkin, kiinnittääköhän joku lukijoista asiaan huomiota. Toki pöytä olisi voinut siirtyä muissakin sisustushepuleissa, mutta nyt tosiaan syy oli lastenhuoneen raivaaminen. ;) Kiitos kaunis onnitteluista!
Oi miten ihania uutisia! Oikein kovasti onnea ja onnellista odotusta ღ
Paljon kiitoksia, Marja! Odotus on kyllä onnellista aikaa. <3
Ihania uutisia ja lämpimät onnittelut koko perheellenne. Voi että, Onnista tulee ylpeä isoveli.
Voi kiitos, Anne! <3 Onnista tulee epäilemättä mitä parhain isoveli. Luvassa on varmasti paljon yhteisiä päikkäreitä ja lisäksi Onni saa vihdoin liittolaisen, joka tiputtelee hänelle "vahingossa" herkkuja pöydästä, kun meiltä vanhemmilta ei heru. ;)
paljon paljon onnea koko perheelle! Ihania uutisia! Onnellista odotusta! :-)
Kiitos oikein paljon, Maiju! Olen kyllä nauttinut kovasti odotuksesta ja voinut ihanan hyvin. :)
Onnea hurjasti! Saako udella mistä nuo ihanat vauvanvaatteet on hankittu? :)
Kiitos kovasti, Salla! Saat toki: kaikki muut H&M, mutta vaaleanpunaiset sukkikset Lindex. :)
Oi mitä ihania uutisia! Yhtään en silloin pari viikkoa sitten huomannut pyöristynyttä vatsaasi. Blogia lukiessa kävi kyllä mielessä, että mitähän siellä teidän työhuoneessa tapahtuu, kun työpistekin muutti olkkariin. :) Pieni elämä on todella ihme. Se käy itsellänikin kiitollisena mielessä edelleen päivittäin, kun katselen tuota meidän jo 1,5 -vuotiasta ihmettä. Toivottavasti voit hyvin ja saat nauttia rakausajasta. Ihana lisä nämä aiheet myös blogiisi. Lämpimät onnittelut koko perheelle! ❤️
Heh! En yhtään ihmettele, ettet huomannut liehuvan paidan, huivin ja takin alta. Tosin entinen työkaverini, johon törmäsin samalla kirppiksellä, huomasi heti. Aika röntgenkatse hänellä! Hauskaa, että heti heräsi epäilyksiä, kun aloin venkslata työpöytää olohuoneeseen. ;) Ihmeitä pienet todella ovat ja kiitollisuus suurta. Miten teidänkin pikkumies on jo ehtinyt hienoon 1,5 vuoden ikään! Olenkin muuten jo salaa käynyt inspiroitumassa teidän lastenhuoneesta ja -tyylistä, ihan suosikki. :) Vaikka on Ikean pinnasänkykin ihan kiva, miehesi tekemä (jos en väärin muista) puusänky on jotain ihan käsittämätöntä. Kiitos paljon, Heidi! <3
Voi miten ihanaa!!!!! <3 <3 Paljon onnea koko perheelle <3 :)
Kiitos, ihana Mona! <3 Luvassa vielä monia rusettiövereitä. ;)
Paljon onnea! Ihan samassa veneessä ollaan, pienen tytön olisi tarkoitus saapua maailmaan joulukuun lopussa. Lastenhuoneen olen jo päässäni sisustanut, mutta ihana saada lisää vinkkejä myös täältä. Tapetti vai maali? Säilytyskorit vai hylly? Värit? Vaatteet? Kaikki kiinnostaa nyt. Raskaus on tähän asti ollut sen verran haasteellinen, että kaikki kivat pikkujutut piristää :) Istun parhaillaan ihan samat vaatteet päällä töissä kuin sinulla kuvassa päällä.
Oih, ihana kuulla! Kiitos kovasti ja tosi paljon onnea sinnekin. <3 Teille tulee jännä joulu pakettia odotellessa. :) Tosi kiva, että postaukset ovat odotettuja ja näitä juttuja pitääkin saada kunnolla fiilistellä varsinkin, jos on ollut vaikeaa. Tosi harmillista kuulla haasteellisesta raskaudesta. Muista piristää itseäsi kaikin mahdollisin keinoin! Olen itse päässyt toistaiseksi voinnin puolesta tosi helpolla ja osaan arvostaa sitä jokainen päivä. Olen todella meripahoinvoiva ja mietin aina, mitä olisi olla sellaisessa jamassa viikkoja tai kuukausia. Huh, iso hatunnosto kaikille sisseille! Kauniisti valittu raskausasu. ;)
Valtavasti onnea! Näytät todella kauniilta! Ja itkuhan tässä tirahti silmään, koska perästä tullaan :) Nuo vaatteet ovat niin suloiset, voi ei. <3
Kiitos kovasti, Vilja, ja heti perään samat sanat. Miten ihanaa, paljon paljon onnea! En tiedä, onko mitään suloisempaa kuin minivaatteet. :) Voi hyvin! <3
Voi, onnea! Mitkä söpölivaatteet ja pikkulammas kuvissa :)
Kiitos paljon, Karla! Näistä minivaatteista on kyllä vaara hullaantua pahan kerran. ;)
Ihanaa! Onnea! Teille muuttaa pian ihan uus ihanuus!
Niinpä! Vielä pitäisi muutama kuukausi jaksaa odottaa ensitreffejä, mutta toisaalta nautin kovasti odotuksestakin, joten tämänkään ei soisi olevan liian nopeasti ohi. :) Paljon kiitoksia, Minttu!
Ihanaa onnen aikaa! Tulin juuri tyttäreni luota Helsingistä, hänellä yhden kuukauden ikäinen vauva! Tuo pieni ihminen on mullistanut kaikkien läheisten elämän, on se niin suloinen! Nauti raskausajastasi, se on yksi elämän parhaista jaksoista.
T. Pienen tyttövauvan onnellinen mummi
Oih, ihana yksikuukautinen! Voin vain kuvitella, miten hän on valloittanut kaikkien sydämet. Oikein paljon onnea mummille ja koko perheelle. Kiitos paljon! Olen onneksi voinut tosi hyvin, joten odotusajastakin on ollut helppo nauttia kaikin tavoin.
Aivan ihana uutinen! Onnea odotukseen <3
Kiitos kovasti, Hannamari! <3 Asennevauvoja tarvitaan aina. :)
Valtavasti onnea <3
Voi kiitos kovasti! <3
Lämpimästi onnea! Meillekin odotellaan toista lapsenlasta..tällä kertaa poikaa. Onnea myös tuleville isovanhemmille!
Kiitos kauniista onnitteluista meidän ja isovanhempien puolesta! Hekin ovat tietysti onneissaan. Paljon onnea sinnekin! Ihanaa teidän perheelle saada poika tytön jatkoksi. :)
Voi että, onnea kovasti! .:’) <3
Tuhannet kiitokset ihanista onnitteluista! <3
Ihanaa!! Onnea! ♥
Niinpä! :) Lämmin kiitos, Pinja. <3
Oikein paljon onnea! Täällä myös vajaan kahden kuukauden päästä pitäisi olla oma pieni nyytti kainalossa :) Jännittäviä ja ihania aikoja elellään! Pikkuisen huoneen sisustus on vasta suunnitteluvaiheessa, mielenkiinnolla jään seurailemaan teidän projektia :)
Kiitos paljon Henna ja samat sanat sinne, oikein paljon onnea tulevasta pienestä! <3 On tosiaan jännittävää aikaa ja sitä jännittävämmäksi muuttuu, mitä lähemmäksi h-hetkeä päästään. :) Lupaan postauksia lastenhuoneen sisustuksesta, toivottavasti jotain jo ihan pian!
Ihania kuvia! Ja onnea vielä tätäkin kautta! :)
Laitoin sinulle haastetta eteenpäin:
http://divaaniblogit.fi/valkoinenharmaja/2015/09/25/top-3-suomalaista-designyritysta/
Kiitos paljon onnitteluista, Suvi! <3 Ja haasteesta, onpa hyvä aihe! Laitan tämän itselleni jemmaan. :) Teit hyvät poiminnat. Gedigo ei ollut minulle entuudestaan tuttu ja tunnustan myös sivistymättömyyteni siinä, etten tiennyt Adean olevan kotimainen. Positiivisia yllätyksiä!
Ihania uutisia, onneksi olkoon! :)
Kiitos paljon, Saara! :)
Onnea koko sydämen täydeltä! Ja kaikkea hyvää loppuodotukseen. Ihana kuulla kaiken sujuneen hyvin tähän asti <3
Kiitos paljon, Tintti! <3 Sinulta saa postauksista ihanaa inspiraatiota pikkuihmisten tyyliin. :)
Ihana uutinen! Onnea kovasti ?
Kiitos paljon onnitteluista, Riikka! :)