Viikot vierivät erityisesti näin joulun tienoilla sen verran nopeasti, että tuntuu luontevalta hoitaa pikkuhiljaa viimeisiäkin vauvaan liittyviä hommeleita kuntoon.
Vaikka Kättärille kaahatessa tuskin mietityttää, onko viimeinenkin härpäke hankittu, yritän jokseenkin synnytys- ja sairaalapelkoisena saada edes pientä hallinnantunnetta juuri järjestelyjen kautta. Ja totuus on, että periaatteessa koska vain jo reilun kuukauden jälkeen voi alkaa tapahtua, eli ihan syystäkin näitä hoitaa nyt, kun ei voinnistakaan koskaan tiedä.
Ensisängystä olen erityisen iloinen, sillä kaunis korisänky on sama, jossa olen itse ottanut ensimmäiset tirsani. Korisänky mahtuu hyvin sänkymme viereen ilman erikoisjärjestelyjä ja tuo sisustuksellisestikin lämpöä pelkistettyyn makuuhuoneeseen. Korisänky on myös kevyt nostaa halutessa päivän ajaksi olohuoneeseen joko jalkojen kanssa tai pelkkänä korina, kun ei matka asuntomme länsisiipeen nyt kovin pitkä ole.
Koska olen itse hieman topakka laittamaan tavaraa kiertoon (KonMarikin tuntuu usein amatööriltä), arvostan todella paljon sitä, että vanhemmillani oli tallessa näin paljon tunnearvoa yli 30 vuoden jälkeen. Pitsikin on pesun jälkeen kuin uusi, vain patja leikkautettiin uudesta vaahtomuovista.
Makuuhuoneeseen suositeltiin myös yövalon hankkimista ja siitäpä tuli mielenkiintoinen etsintä. Arvaatte, kuinka paljon innostuin 90-luvun laavalampun ja värikkäiden örkkien näköisistä monen kympin virityksistä. Onneksi – jälleen tuntien etsinnän jälkeen, ei ole helppoa olla näin tarkka tyylistään – löysin Verkkokaupasta pienen, huomaamattoman ja vaalean LED-yövalon. Heureka! Ei painajaisia äidille, eikä toivottavasti muillekaan perheenjäsenille.
Näyttää niin kauniillta ja superihanaa, että vanhempasi ovat säästäneet tuon korivuoteen. Jännittäviä aikoja teillä eletään <3
Tuli muuten jostain mieleen, että miten sen Scandic to Go -New Yorkin kanssa kävi? Pääsittekö reissuun? Se kampanja jäi mieleeni, kun olen vuosikaudet haaveillut Nykistä. Mutta en kyllä lasten kanssa… ;D
Kiitos, Kerttu! Sanos muuta. Ihana, että ovat säästäneet. Tätä pitkäjänteisyyttä en valitettavasti ole perinyt. ;)
Scandicin kanssa kävi niin, että toisin kuin säännöistä ymmärsimme, ei joka maasta lähetettykään omaa raportoijaa, vaan ainoastaan yhdestä maasta yhteinen ja tietenkin valinta kohdistui isäntämaa Ruotsiin. Emme siis päässeet kampanjan tiimoilta matkaan, mutta toivottavasti joskus taas muuten Nykiin ja samaa toivon sinne! Ensimmäisellä kerralla en ensisijaisesti lähtisi lasten kanssa, koska kaupunki on niin hengästyttävän kokonaisvaltainen elämys. Itse en ainakaan olisi ollut tarpeeksi kärsivällinen etenemään pienten tahtiin siinä houkutusten, nähtävyyksien, elämysten ja kokemusten määrässä. Toisaalta nyt kun me olemme olleet jo kaksi kertaa kaupungissa, voisin hyvinkin kuvitella, että lähtisimme kolmannen kerran lapsen kanssa. Hyvin eri meiningillä toki. Hotellin sijaan asunto, ei juoksemista pakollisissa nähtävyyksissä, vaan rentoa Central Park -hengailua ja niin edelleen. :)
Ihanaa joulua sinne! <3
Ihanalta näyttää korisänky :) kiitos yövalovinkistä! Meillä taitaa olla lasketut ajat samoihin aikoihin ja olen myös juuri itsekin etsinyt jotain simppeliä yövaloa, tuo verkkokaupan vaikuttaa hyvältä. Mukavaa loppuodotusta, tämä on niin jännittävää aikaa :)
Kiva kuulla ja ole hyvä yövalovinkistä! Vielä on vaikea sanoa, kuinka paljoa iloa yövalosta on, mutta ei tuo ainakaan iso (tai ruma) investointi ollut. :) Oih, ihana kuulla kohtalontovereista. Oikein paljon onnea sinnekin loppuodotukseen! <3
Hei!
Nyt on pakko kysyä ihan asian vierestä :) Huomasin ensimmäisessä kuvassa yöpöydällä Artemiden Tolomeo valaisimen. Onko kyseessä micro kokoinen valaisin? Näkeekö sillä lukea kirjaa muuten pimeässä huoneessa? Toivoisin kyseisen valaisimen löytyvän joululahjapaketista ja nyt vähän epäilyttää sen valaisuteho ;)
Korisänky näyttää somalta. Ihanaa jouluanaikaa!
Aina saa kysyä myös asian vierestä! Täytyi oikein tarkistaa, mutta meidän Tolomeo on juurikin kokoa Micro. Itse pidän valaisimesta lukulamppuna, koska iltaisin sängyssä kirkkaampi valo tuntuisi silmiä häikäisevältä, mutta silti koen tehon aivan riittäväksi lukemista varten. Makuasioita nämä toki ovat, mutta sanoisin, että valo on samanaikaisesti sekä pehmeän miellyttävä että riittävän kirkas. :) Ihanaa joulua sinnekin!
Hieno! Upealta näyttää muuten niin ihanan raikkaan valkoisessa huoneessa. Ja kiitos yövalo-vinkistä. En olisi tiennyt, että sellaisenkin siis tarvitsee :o Tuo löytämäsi näyttää tarpeeksi neutraalilta ja järkevän hintainen. Pakko varmaan suunnistaa verkkokauppaan.
Kiitos ja kiva jos tykkäät! En olisi itsekään keksinyt yövaloa, mutta suositus tuntui varsin loogiselta. Yöheräilyjä ei kuitenkaan voi suorittaa pilkkopimessä, mutta myöskään ei ole kiva läväyttää kaikkia valoja päälle keskellä yötä. Ainakaan tuo Verkkokaupan versio ei ole iso investointi ostaa varmuuden vuoksi. :)
Ihan mielettömän kaunis ensisänky. Olen itsekin tosi onnellinen, että meillä on säästössä tavaroita, joita minä ja sisko olemme vauvana käyttäneet. Ja jopa sellaisia, joita vanhempamme ovat käyttäneet. Toivottavasti saan itsekin pidettyä niistä yhtä hyvää huolta.
Tsemppiä loppurutistukseen! (Vai alkurutistukseen… miten sen nyt ottaa.)
Kiitos, Vilja! On se kaunis, ja jotenkin tosi suloinen asia, että olemme sitten tyttären kanssa ottaneet molemmat samassa sängyssä ensitirsat. Ihana, jos teiltäkin löytyy aarteita ja vielä pidemmän ajan takaa! Vähän kerroksellisuutta ja sitäkin enemmän tunnearvoa sisustukseen. Kiitos samoin, paljon tsemppiä! Vielä ei pitäisi mitään tapahtua, mutta pahimpaan valmistautujana pakkaan sairaalakassin varmasti jo vuoden vaihteessa. :) Ja rentouttavaa joulua myös!
Pitikin jo edelliseen postaukseen kommentoida, että ihana korisänky bongattu taustalta. Meilläkin pikkumies nukkui hyvin samantyyppisessä korisängyssä. Itsekin olen siinä vauvana nukkunut, ja muutkin suvun vauvat ihan mummaani asti. Tällaiset periytyvät asiat tulevat ihan erityisen tärkeiksi lapsen myötä. Tunnelmallista joulun ja vauvan odotusta!
Kiitos tarkkasilmäiselle! Muistankin teidän super kauniin valkoisen korisängyn. Muutenkin kaikki pienellä herralla aina niin tyylikästä ja inspiroivaa. :) Tosi upeaa, että varsinkin korisänkyjä tuntuu moni säästäneen sukulpolvelta toiselle. <3 Ihanaa joulua, Heidi!