Huomasin, että tulppaanikuume on vallannut sisustusblogit. Oman kauniin kimppuni sain ystäviltä ja ilahduin siitä yhtä paljon kuin valkoisista kukista yleensä. Muissa kodeissa tulppaanit tuntuvat kuitenkin symboloivan jotain elämää suurempaa, selviytymistä talvesta kevääseen. Lasketaan minuutteja, käännellään kalenterin sivuja, rukoillaan nopeaa ajan kulkua.
Äitiyslomalta on toki helppo huudella, kun ei tarvitse värjötellä ulkona ihmettelemässä lumipenkkaan jäänyttä bussia, vaan voi katsoa kauniisti leijailevaa lumisadetta kodikkaasti kahvikuppi kädessä ikkunan takaa. Silti koen surullisena sen, jos elämä on pelkkää odottamista. Toivon, että jos äitiysloma jotain opettaa, niin entistä enemmän hetkessä elämistä.
Jo odottaminen on opettanut, no, odottamista. Sopeutumista. Ensin oma vaatekaapillinen vaihtui muutamaan äitiysvaatteeseen. Synnytyksen jälkeen tiedän olevani liian pieni odotusaikaisiin vaatteisiin ja liian iso omiin vanhoihin, puhumattakaan imetyksen huomioimisesta. Silti haluan ajatella tätäkin aikaa haasteista huolimatta ainutlaatuisena. Ei tässä ole kiire mihinkään, ei varsinkaan tiettyyn vaatekappaleeseen.
Pidän muutenkin eniten asusteista siksi, että ne toimivat aina, on vuodenaika tai vaatekoko mikä hyvänsä. Niillä viimeistelee kiinnostavaksi simppelin tyyliin ja saa vaihtelua usein toistuviin asukokonaisuuksiin. Kummallista kyllä, havahduin huonontuneeseen näkööni vasta, kun jäin tauolle työelämästä. En ymmärrä tätä jo supervoimiin rinnastettavaa vainuani, sillä kaikista mieluisimman löydön tein taas 70 % alennuksella. Nyt Netflixin puuroutuneet tekstitykset näkyvät jälleen ja olo on skarppi myös kotona. Rumimman loska-ajan vietän minäkin mieluusti sumein silmin, mutta muuten haluan nähdä kaikki neljä vuodenaikaa sopivasti ruusuisten, tai oikeastaan tulppaanisten, lasien läpi.
Hola!
Tiedän niin hyvin mistä puhut. Olen itse kohta 4-kyppiä täyttävä ja tein uraa mainostoimistomaailmassa. Kunnes opintovapaan tempaukset vievät Espanjaan ja päätin jäädä tänne. Olin aina haaveillut lämpimämpään muutosta. Sitkun sitkun. Ja sitten repäisin ja olen onnellinen. Asiat lonksahtivat paikalleen liiankin hyvin. Outoja sattumia on ollut matkalla, jotka vaan kertovat minulle, että tein oikean päätöksen. Tietenkin helpompi on tehdä suuria päätöksiä, kun ei ole perhettä. Tai karvaisia, mutta ne kulkevat mukana valittamatta :-) voit seurailla muutosta ja elämää Espanjassa sivuiltani :-)
Ja täytyy sanoa, että olet hehkuvan kaunis :-) Mukavaa päivää!
Hola Anni ja kiitos kivoista kokemuksista! Tosi piristävä tarina. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tuollaisiin mahdollisuuksiin pitää tarttua tai tarvittaessa polku on raivattava itse. Olin itse 18 vuotta, kun aivan puskista sain mahdollisuuden lähteä tutun tutuille au pairiksi Espanjaan. Kesken lukiota, vailla minkäänlaista lastenhoitokokemusta lähdin ja siitä lähtien Espanja, ja koko Välimeri, on tuntunut henkiseltä tai toiselta kotimaalta. Vielä joku päivän toivon asuvani edes hetken Barcelonassa. Sehän nyt ei ole kuin järjestelykysymys. ;)
Omassa elämässäni on sattunut muutamia niin kummallisia ”sattumuksia”, että pidän niitä kaikkea muuta kuin sattumuksina. Tämän suhteen olen vähän hihhuli ja uskon tietynlaiseen johdatukseen ja merkkeihin siitä, että on oikealla tiellä, kuten itsekin kirjoitit. Sekä minä että mieheni olemme myös markkinointi- ja mainosalalla, joten siksi tuollainen irtiotto kuulostaa erityisen kiinnostavalta ja samaistuttavalta. Viihdyn kyllä loistavasti omalla alalla, enkä koe olevani oravanpyörästä ahdistunut samalla lailla kuin osa kollegoistani tai ystävistäni, mutta silti haluan pitää kaikenlaiset kokemukset ja vaihtoehdot auki. Olen tosi iloinen puolestasi, että lähdit ja viihdyt! Nauti kovasti ja tulenkin kurkkimaan sinne. Ja kiitos paljon kauniista sanoistasi! Ne ilahduttivat kovasti viimeisillään olevaa. :)
Loistava kirjoitus! Kun nyt on lumista talvea ollut reilu kaksi viikkoa, niin johan pari ystävääni odottaa kevättä ja pihatöitä. Nyt eletään talvi ja kevät tulee, kun on sen aika. Aina on tullut.
Ihanaa viikonloppua ja todella nätit silmälasit olet löytänyt!
-Minna
Kiitos, Minna! No niinpä. Huvittavinta on, että äänessä taitaa usein olla samat ihmiset. Ne, jotka ensimmäisenä julistavat lokakuussa joulun ja odottavat sitä kuin kuuta nousevaa eivät sitten kuitenkaan malta nauttia pyhistä edes tapaniin asti. Itsekin olen malttamaton tiettyjen asioiden suhteen, mutta luonnon kiertokulun jatkuva hoputtaminen tuntuu ajan ja energian hukalta. Erityisesti vanhemmiten olen oppinut nauttimaan kaikista vuodenajoista pitkälti siksi, että vaatteet ja välineet on kunnossa. Onhan se syksy hanurista, jos sukat kastuvat joka kerta, mutta tyylikkäillä kumppareilla pännii huomattavasti vähemmän. ;) Kiitos rillikehuista ja aurinkoista viikkoa sinne!
Hei tyylikäs nainen. Jos löydät jostain tyylikkäitä imetysvaatteita – en siis tarkoita niitä iänikuisia t-paitoja, joissa on luukku rinnuksen kohdalla – hihkaise minullekin. Olen selvinnyt raskauden vaatetuksesta toistaiseksi melko hyvin, koska olen tunikafriikki, ja moni niistä on mennyt ainakin tähän 8:nnelle kuulle asti hyvin esim. bleiserin kanssa. Mutta imetykseen ne eivät enää sovellukaan yhtä hyvin. Kääk. Mitä tehdä, mitä pukea?
Mutta enemmän aiheeseen liittyen: minäkin ostin taannoin uudet silmälasit. Miten se piristääkään! Nyt jo kauhulla ajattelen sitä, että minityyppi riuhtoo niitä päästäni jatkuvasti, jolloin ohuet sangat saavat kyytiä. Mutta onneksi siihen ikään taitaa olla vielä hetki aikaa. Sinun pokasi ovat todella kauniit ja ajattomat.
Luulen, että lapsen saaminen saa elämään vahvasti hetkessä. Nyt äitiysloman lähestyessä tämä työnarkomaanikin alkaa olla sitä mieltä, että työelämästä tauon ottaminen on ihan ok ja tervetullutta. Piakkoin siis itsekin ”lomalla”. Lepoa sinne odotukseen!
Täytyy kommentoida tähän, että sain hyvän vinkin syksyllä ponchosta. Ostin by piasilta harmaan villaponchon, joka vedetään pään yli ja ainakin jos joskus joutuu jossain julkisilla paikoilla imettää niin tuo on ollut hyvä ratkaisu. Ostin itsekin raskauden aikana mahdollisimman vähän juuri siihen tarkoitukseen olevia vaatteita ja omistan yhden imetyspaidan, jota en ole vielä kertaakaan käyttänyt, topit toimii ihan yhtä hyvin.
Moi Vilja! Minäkin tuulettelin jo vähän aikaa sitten, miten helpolla raskausaika lopulta meni: muutama itse ostettu äitiysvaate, muutama lainattu ja muutama edelleen sopiva tavallinen tunika tai mekko. No biggie, sillä on selvitty ja selvitään loppuun asti. Kunnes yhtäkkiä tajusin, että tässähän pitää vielä sukeltaa toiseen vaateviidakkoon, vielä huomattavasti tuntemattomampaan sellaiseen. Päätin, etten etukäteen osta valtavaa varastoa imetysvaatteita, kun en tiedä, miten homma käytännössä sujuu. Toistaiseksi olen hankkinut alkua varten vain muutamat mustat ja valkoiset topit sekä ystävältäni käyttämättömäksi jääneen Seraphine-ponchon, joka on niin kauniin harmaa ja kivaa bambu-villa-puuvillasekoitusta, että sitä melkein jo uskaltaa suositella ilman kokemustakin monikäyttöisenä apurina (http://munchiesandmunchkins.com/sumptuous-style-from-seraphine-nursing-shawl-review/). Muita luukkuvaatteita ostan vain, jos tilanne todella niin vaatii, mutta jos teen hyviä löytöjä, lupaan raportoida.
Onnea sinnekin uusista rilleistä! Ne tosiaan piristävät ainakin niin kauan kunnes pikkukäpälät saavat kohtalokkaan otteen. Mietinkin juuri, koskakohan siellä loma alkaa. Ihanaa, jos pian! Varmasti nautit erilaisesta keväästä tiukan työputken jälkeen. Kiitos, samoin sinne! Ai niin, ja kovasti onnea uudelle sivustolle siirtymisestä! Aivan oikein tekivät, kun nappasivat sinut, Coffee Table Diaryn ja Valkoisen Harmajan.
Kiitos vinkistä, Ellen! Jos sinäkin suosittelet ponchoa, täytyy sen olla hyvä apu. Poncholla ja muutamalla topilla mennään siis täälläkin vähintään alkuaika.
Hyvä kirjoitus! Tuntuu, että monet eivät osaa enään elää tässä hetkessä. Valitettavasti tämä korostuu varsin monissa blogeissa. Joulua hehkutetaan jo syyskuussa ja tapaninpäivänä ollaan jo kyllästytty jouluoristeisiin ja halutaan kevättä kotiin. Mitä ihmettä, nauttikaa siitä mitä nyt on. Talvi on nyt parhaimmillaan, kevät tulee kun tulee, nautitaan siitä sitten kun sen aika on.
Ihana kuva muuten sinusta ja tosi hyvät uudet silmälasit!
Olet ihan oikeassa! Blogeissa varmasti ilmiö korostuu ja bloggaajat ovat jo asemansa takia helposti aikakauslehtimäisessä moodissa, että lukijoita pitäisi inspiroida hyvissä ajoin ennen sesonkia. Silti koen itsekin ilmiön aika rasittavana varsinkin, kun usein samat ihmiset kovaan ääneen ensin odottavat esimerkiksi lunta ja sen jälkeen ensimmäisen hiutaleen jälkeen haluavat jo siirtyä kevään tulppaaneihin ja pastelleihin. Onhan se vähän maanista, jos koskaan ei ole hyvä. Kiitos kauniista sanoista Johanna, tosi kiva kuulla!
Mä just sanoin yhdelle blogikamulle, että mua jotenki ärsyttää ku blogeis ollaan aina menos jo seuraavaan vuodenaikaan… Kesäl syksyyn, syksyl jouluun ja tammikuus jo kevääseen. Nautitaan nyt tästä mitä on, ihana valkoinen talvi, ja kyl sitä kevättä ehtii hehkuttaa lähempänä! Nih.
Lohduttavaa ja hauskaa, että muutkin ovat kiinnittäneet asiaan huomiota. Tavallaan sen ymmärtää, että bloggaajat haluat olla askeleen edellä ihan jo inspiroidakseen lukijoitaan tulevan sesongin tiimoilta, mutta usein homma menee överiksi. Aikakauslehdissä on pakko elää pitkällä aikajänteellä, mutta blogien valtti on juuri reaaliaikaisuus. Koska jutut saa liveksi heti, ei ole mitään tarvetta elää jatkuvasti monta viikkoa tai kuukautta etuajassa. Eihän se vakavaa ole, mutta hengästyttävää. Eihän elämä ole kilpajuoksu. Samaa mieltä, nyt nautitaan ihanasta valkoisesta talvesta! :)
Hyvää pohdintaa ja kauniit lasit! Uskon, että tulet nauttimaan kovasti äitiyslomasta ja ja ajasta kotona vauvan kanssa.
Jos ehdit ennenH-hetkeä näyttämään muutaman kuvan päivitetystä olohuoneesta ja eteisestä niin hienoa.
Kiitos paljon! Viihdyn mainiosti niin uusissa laseissa kuin äitiyslomalla. Moni on kysynyt, miten olen saanut aikani kulumaan. Ei kyllä pienintäkään ongelmaa toistaiseksi. Sitä paitsi, ainakin minulle tekee niin hyvää vain olla. Onneksi olen kotona viihtyvää sorttia. :) Eteisen esittely tuli eilen ja olohuoneesta tulee varmasti postaus seuraavaksi tauluseinästä, sillä sohvaa ja verhoja en vielä ole kunnolla kuvannut. Jännät ajat, kun ei tiedä, ehtiikö tässä kirjoittaa juttuja enää päivän vai vielä 3,5 viikkoa, kun milloin vain voi tapahtua. Ihana joka tapauksessa kuulla, että odottelet postauksia. Pyrin toteuttamaan toiveet mahdollisimman pian!
Tulppaanit ovat upeita! On tullut raamattua useampi kimppu jo kotiin! Tosin reissun aikana ne ovat varmast
Tulppaanit tosiaan on upeita! Ja parasta on, että usein lähikaupasta saa napattua tulppaanikimpun muutamalla eurolla muiden ostosten lomassa. Todellista piristystä kotiin. :)
Kiitos tästä kirjoituksesta. Antoi paljon ajattelemisen aihetta. Tammikuu on ollut aina inhokkikuukauteni ja joka kerta alan haaveilemaan keväästä viimeistään puolessa välissä kuukautta. Toisaalta olen myös luonteeltani aika hetkessä eläjä, joten liikaa suunnitelmallisuutta en harrasta, elän aika päivä päivältä niistä pienistä asioista nauttien. Voin saada suunnatonta ilontuntua hyvästä kahvista ja oikeasta kahvikupista aamuisin, lehdistä (btw ostin juuri Koti ja Keittiö -lehden ja luin jutun kodistanne. Kiva, juttu, kaunis koti ja rento tunnelma. Asu oli muuten ihan nappivalinta :)), tällä hetkellä kahdesta joululahjakirjasta, tuon pienen uuden tytön refleksihymyistä ja siitä kuinka hän osaa jo tuijotella ja kohdistaa katsettaan, koiran tohelluksesta ja siitä omasta pienestä hetkestä jonku blogin tai vaikka sarjan parissa. Muutenkin olen huomannut, että nyt kun olen ollut vauvan kanssa kotona pian neljä viikkoa niin elämä keskittyy hetkellisesti aika yksinkertaisten asioiden ympärille tässä alussa ja opetellessa. Pidän kiinni kynsin ja hampain omista arjen rutiineistani, jotta pysyn päivissä mukana, kuten suihkussa käymisestä joka aamu, blogien lukemisesta, hesarista ja esim järjestyksen ylläpidosta kotona. Yllättävän paljon tämä kaikki tällä hetkellä vaatii aikaa ja eforttia ja yksi haaste noilla kovilla pakkasilla oli myös koira, koska vauvan kanssa ei ollut ulos asiaa. Nyt onneksi lämpeni ja helpottaa. Kevättä kohden siis ;)
Odotan myös valtavasti urheilemaan pääsyä. Se on ollut aina niin iso osa elämääni, että tauko tuntuu vähän liian pitkältä jo. En odota sitä missään nimessä kaikkiin housuihin mahtumisen vuoksi vaan täysin psyykkisessä mielessä ja oman elämän tasapainon ylläpitämisessä. Toki tulin raskaaksi jo sen verran vanhana (:D), että oma kroppa fyysisestikin on kivaa saada takaisin. Ehdin ilmeisesti tottua tietynlaiseen muotoon.
Ja olen samaa mieltä noista asusteista, niillä saa niin paljon aikaan! Tulipa pitkä tästä kommentista… ehdin jo välissä syöttää vauvankin :D
Tosi kiva kuulla kokemuksia! Kiitos pitkästä kommentista ja hatunnosto, jos ehdit vauvankin välissä ruokkia. :)
Ihan varmasti vastasyntynyt laittaa aikakäsityksen täysin uusiksi, paloittelee sen pieniksi hetkiksi, mikä ei kuulostaa nykyajan hektiselle aikuiselle ollenkaan hullummalta. Arvostan kovasti sitä, miten pidät kiinni omista rutiineistasi. Itse asiassa tuo on ehkä eniten minua askarruttava asia, että joutuuko sitä todella luopumaan ihan kaikesta omasta. Olen kuullut enemmän kuin tarpeeksi kauhutarinoita siitä, ettei vauvalta tosiaan pääse edes pikasuihkuun, koskaan et saa juotua kahvia kuumana ja Hesari kannattaa perua saman tien. Sanomattakin selvää, että näitä asioita tekee jatkossa eri tavalla, mutta en suostu uskomaan, että todellisuus olisi noin ehdoton ja karu. Lohdullista kuulla, että olet onnistunut yhdistämään vauva-arkeen myös omat hetket niin päättämällä ja siitä kiinni pitämällä.
Itse tajusin, että inhokkikuukausiani ovat maaliskuu ja marraskuu, jotka eivät edusta puhtaasti mitään vuodenaikaa, vaan ovat epämääräisiä välitiloja. Mutta silloinkaan ei viitsisi aivan 30 päivää odottaa, että aika vain kuluisi nopeasti ohi. ;) Liikunnan ja ulkoilun suhteen ymmärrän kevään odottamisen ihan äärimmäisen hyvin! Täytyy sanoa, että vaikka olen vähän mukavuudenhaluinen, odotan kyllä itsekin jo ensimmäistä juoksulenkkiä – vaikka sitten vain hidasta ja hengästynyttä pyrähdystä talon ympäri.
Tosi kivat lasit sulla, kauniin väriset :)
Saanko kysyä, mistä tuo neuletakki on? Mun vaatekaapissa on tällä hetkellä kivojen neuletakkien mentävä aukko, kun edellinen lempineuletakki on jo tiensä päässä ja uutta mieluista ei ole tullut vastaan.
Kiitos, Anu! Ihastuin laseihin heti itsekin. Ne ovat sopivan samanlaiset kuin edelliset, mikä kertoo klassisesta maustani, mutta kivasti vähän isommat, pyöreämmät, vaaleammat ja kirjavammat. Ja onneksi sanka oli pelkistetty. Muutamat vaihtoehdot kaatuivat liikaan krumeluuriin. Tietysti saat! Neuletakki on Massimo Dutin. En muista mistä maasta ostettu, mutta valitettavasti jo vuosia vanha. Pidän peukkuja, että löydät mieleisen. :)
Ihana postaus, ihanat lasit ja daami. Äitiyslomalla saa tosiaa opetella uudenlaisen aikakäsityksen alkeita ja itse edelleenkin yritän maadoittaa tassut paremmin tähän hetkeen. Lapsen kehityksestä iloitsee joka solullaan, mutta välillä se haikeuskin tulee ja yllättää, silloin jotenkin kouriintuntuvasti ymmärtää sen, miten jokainen viikko muuttaa pientä ja ne hetket eletään vaan kerran. Kamera pitäisi olla lähettyvillä joka hetki, että saa talteen ne parhaat palat. Mutta lapset ovat parasta mindfullnesia.
Ja ne vaatteet. Ne liian pieneksi jääneet vaatteet odottavat siellä kaapissa ja jonakin epätoivon päivänä se vanha tuttu farkkupari sujahtaa päälle – tuttu ja turvallinen. Imetysvaatteet oli omaan makuun jotenkin too much, ne kuviot ja pitsit olivat todella kaukana omasta tyylistä, ja lopulta ratkaisin ongelman ostamalla kasan Boobin valkoisia ja mustia t-paitoja. Suosittelen lämpimästi, puuvilla on ihanan pehmeä ja nuo ovat kestäneet tosi hyvin pesua sekä käyttöä.
Lapset ovat parasta mindfullnesia – aivan ihanasti sanottu. Näin ihan varmasti on ja kasvua seuraa yhtälailla ilolla kuin haikeudella, kaiken kaikkiaan suurilla tunteilla.
Kiitos vinkistä! Juuri tuollaisella linjalla varmasti menen, muutamat pakolliset mustat ja valkoiset peruspaidat ja siinä se. Boobilta olen käyttänyt yhtä ystävältä lainassa olevaa hametta ja vaikuttaa kyllä oikein napakan hyvältä merkiltä.
Kiitos muuten, kun postasit avoimesti uniongelmista! Tietynlainen väsymys toki kuuluu vanhemmuuteen, mutta siinäkin on todellakin rajansa ja tuntuu hurjalta, miten asiaa voi vähätellä vain sillä, että ”itsepähän hankit lapsesi” tai ”tietysti nyt lasten kanssa väsyttää”. Myös itselläni tuli heti mieleen ammattiapu. Elämme siitä onnellisia aikoja, että kaikkeen saa nykyään apua ja miten hieno juttu se onkaan. Aivan sama, vaikka ammattiavun pyytäminen kuinka tuntuisi uusavuttomalta tai tietyn sukupolven mielestä turhamaiselta, niin sitähän varten apu on – koiranhoito, siivous, uniongelmat, mikä hyvänsä on kyseessä. Koen, että ollakseen hyvä vanhempi, meillä on ennen kaikkea vastuu pitää huolta itsestä ja reagoida ajoissa signaaleihin, jos oikeasti tuntuu, ettei enää jaksa. Toivon kovasti, että löydätte Liisan kanssa avun! Laitoin hänet varmuuden vuoksi itsellekin ylös.
Tulen aina niin hyvälle tuulelle teidän meiningistä. Kummasti vetoaa tällä hetkellä pikkutyttö ja valkoinen koira -kaksikon hölmöilyt. ;)
Kiitos – pikkutyttö ja valkoinen koira on mahtava yhdistelmä, jota on vaikea seurata suu mutrussa.
Se on tosiaan hienoa, että nykyisin löytyy ongelmiin ratkaisijoita, jotka tuntevat vaikkapa unien kimurantin maailman. Mä olen oppinut, että kannattaa välillä kyseenalaistaa niitä perinteisiä ajattelumalleja, etsiä apua ja vastauksia niiden ulkopuolelta. Väsymys tähän hommaan kuuluu, mutta missä määrin? Äiti kyllä venyy ja venyy, jaksaa ihan uskomattomia asioita. Mutta mihin se äiti venyisi sitten, jos niskassa ei olisi järkälemäinen univelka. Tähän halusin itsekin vähän herätellä ihmisiä ja tulenkin kirjoittelemaan aiheesta vielä lisää, koska meidän tilanne on todella tavallinen monessa vauvaperheessä. Lämpimästi suosittelen kääntymään Liisan puoleen, mutta toivon kovasti, että vältätte kaikki unipulmat ja nukutte yöt rauhassa.
Hurjaa, ei taida enää pitkään kulua, kun sisustusbebe tulee mukaan kuvioihin <3 Aika hienoa.
Olet löytänyt kauniit pokat. Itse olin elämäni ensimmäisellä äitiyslomalla 25 (KÄÄK!) vuotta sitten. Tuolloin en valitettavasti oikein osannut tarttua hetkeen, mutta kolmannella kerralla jo osasin. Siitä ja pitkästä kotiolosta jäi huippuhyviä muistoja, joihin mieluusti palaan tytärten kanssa. Muistamme monia asioita vain vähän eri vinkkelistä. :) Nykyajan kiihtyvä maailma vie ehlposti mennessään, jos ei pidä varaansa. Omille arvoilleen uskollisuus on tärkeää. Helmikuisin terveisin lumimaiseman keskeltä Tuija
Kiitos muistojen jakamisesta, Tuija! Äitiysloma on kyllä ainutlaatuista aikaa, vaikka varmasti ihmiset kokevat sen eri tavoilla. Toisille se on varmasti elämän onnellisinta aikaa, toisille ehkä liian pitkästyttävää, kun ei pääse toteuttamaan itseään töissä, ja osa varmasti kokee jakson yksinäisen rankaksi. Mukava kuulla, että aloit toden teolla nauttia kolmannella kerralla. :) Omaa äitiyslomaani on takana vasta pieni hetki, mutta luulen olevani ihmisenä sellainen, että osaan arvostaa aikaa ainutlaatuisena – tavallista työarkea kun ehtii paiskia vielä vuosikymmenet. Aurinkoista kevättalven jatkoa!