Yhteistyössä Asennemedia ja Ravintola Bro
Olen jo kauan sitten heittänyt romukoppaan ajatuksen, että hotelliravintolat olisivat vain pakollisia syömälöitä majoitusliikkeen alakerrassa. Tylsään hotelliravintolaan ei jää syömään sen enempää hotellin asukkaat kuin muutkaan, kun tarjontaa on muutenkin paljon.
Tuntuu, että usein hotelliravintolat jopa ylittävät odotukset panostamalla tyylikkyyteen ja tasoon tavallista enemmän kumotakseen loputkin ennakkoluulot.
Sitä paitsi hotelleissa on aina kiehtova oma tunnelmansa, joka välittyy ravintolaan asti. Jopa omassa kotikaupungissa hotelli on se paikka, jossa voi hetken ajan kuvitella olevansa ulkomailla lomalla.
Tämä kansainvälinen tunne tuli uuteen Bro-ravintolaan astuessa. Bro on tuore ravintola ja alueen ensimmäinen drinkkibaari uusitun Hilton Strand -hotellin alakerrassa meren rannalla Hakaniemessä.
Valtavan korkuinen tila kokoaa yhteen tämän hetken kuumimmat sisustustrendit. Samettiset siniset yhdistyvät konjakinruskeaan, kupariin, kalanruotolattiaan ja kierrätetyn vihreään lasiin (juomalasit on tehty vanhoista olutpulloista!). Tunnelma on kiehtovan hämyinen ja loungemainen – tuoreella tavalla 70-lukulainen. Hauskana yksityiskohtana espressot tarjoillaan saman aikakauden Heikki Orvolan Festivo-kupeista, jotka löytyivät historiallisen hotellin arkistoista.
Bron menussa näkyvät vaikutteet luonnosta sekä ajatus makupareista, kuten siika ja piparjuuri, poro ja kataja tai ternimaito ja sitrus. Listalta löytyy myös rennompia annoksia, kuten burgereita. Raikkaat drinkit alkoholillisina tai alkoholittomina sekoitetaan itse tehdyistä siirapeista ja pyreistä.
Brolle kiitos viikon jokaisena päivänä auki olemisesta. Me kävimme testaamassa ravintolan loppiaisena, syntymäpäivänäni. Satun monen vuoden kokemuksella tietämään, että silloin ei hyvää ravintolaa noin vain löydykään. Mies raukka, pulassa asian kanssa joka vuosi. Ja synttärit tai ei, onhan se kiva päästä syömään myös erikoispäiviniä (en koskaan ole ymmäränyt suomalaista kulttuuria pitää ravintolat pyhäpäivisin ja sunnuntaisin kiinni – eikö juuri se ole paras mahdollinen aika ulkona syömiselle?).
Pidän siitä, että Helsingissä tapahtuu. Bro on tervetullut uutuus tois puol siltaa ja inspiroiva paikka poiketa paitsi syömään myös drinkeille tammikuun pakkasesta takan lämpöön (huhu kertoo myös brunssissa ja terassista myöhemmin keväällä). Mieleen jäi lisäksi uutuusravintolan harvinaisen tyylikäs musiikki, täydellinen tausta olohuonemaiselle rentoutumiselle.
Kun kuulin tästä ravintolasta, olin heti kiinnostunut siitä. Suurin syy siihen oli ravintolan sijainti. Kävin Hilton Strandissa viimeksi monta vuotta sitten, ja silloin se mielestäni oli tyypillisen ketjuhotellin näköinen. Olin siis todella innoissani kun kuulin, että hotellia uudistetaan :) Mielestäni Hakaniemi on mieletön paikka, mm. kiitos pitkän sillan ja se ansaitsee hyviä ravintoloita. Ihanaa, että nyt tarjonta laajenee ja tämä näyttää tutustumisen arvoiselta paikalta!
xxx
E
http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/
Ihan samaa mieltä, innostuin heti! Hilton on niin loistavalla paikalla: kävelymatkan päässä keskustasta, Krunasta, Kalliosta, Tokoinrannasta sekä Kaisaniemen puistosta ja vielä aivan meren rannalla yhtä kaupungin kauneinta näköalaa vasten. Kyllä tuollainen paikka ansaitseekin tulla freesatuksi ja miten kiva stoppi Bro tulee olemaan myös kesäkävelyllä. :) Rentouttavaa viikonloppua, Elisabeth!