Kello ei ollut ehtinyt lyödä puolta yötä, kun meillä alkoi kodin myllerrys. Ehkä uusi vuosi kuitenkin symboloi uuden alkua vahvemmin kuin olin ajatellut. Tänä vuonna joulun pyhien päättyminen merkitsi muutakin. Aikaa viimeistellä se, mitä tähän hätään viimeisteltävissä on.
Puhutaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Itselleni annan diagnoosin synnytystä edeltävä paniikki. Tiedän kyllä, ettei vauva piittaa, onko tauluseinä valmis vai ei – luonnollisesti tästä turhamaisuudesta minua myös huomautetaan. Mutta mitäpä, jos vauvan äitinä itse piittaan?
Syytän kaikkia niitä kokemuksia (lue kauhutarinoita), joita vauvoista liikkuu. Syntyvät peijoonit liian aikaisin ja kun syntyvät, ei heidän hoitamiseltaan pääse edes suihkussa käymään. Poraa siinä sitten reikiä seinään tai myy netissä tiellä olevia kalusteita.
Niinpä tammikuu 2016 alkoi pitkällä tehtävälistalla. Asenna uudet liukuovet, hankkiudu eroon ilmanlämpöpumpusta ja verholaudoista, käy läpi kirppiskamat, poraa ilmoitustaulu ja kaksi seinällistä tauluja, keksi ratkaisu hoitopöydälle, sovi uuden sohvan tuonti, tutustu sohvapöytiin, maalaa sitä tätä tota, tee maailmasta valmis.
Oma mielenrauhani on suoraan verrannollinen sisustuksen tilaan. Jos koti on keskeneräinen ja sotkuinen, aivan varmasti on päänikin. Siksi vain kaltaiseni voi ymmärtää, miten paljon levollisemmin mielin aloitan paitsi uuden vuoden myös vanhemmuuden, jos selätän pitkään energiaa vieneen kaaoksen ja saan kiinni hallinnan tunteesta.
Mutta ei tämä pelkkää asioiden hoitamista ole, vaan myös sitä itseään, tasaisin väliajoin ilmaantuvaa sisustushepulia. Niin vauhdikasta sellaista, että häpeäisin itseäni, jollei puolet kollegoista ihanan avoimesti tekisi parhaillaan samaa. Valkoisessa Harmajassa rempataan jo, Noora K. on julistanut mattokriisin, Lisbetillä on pitkä lista suunnitelmia.
Lapsi laittaa vauhtia tekemiseen, laskettu aika on todistetusti hyvä deadline, mutta vauvasta johtuvaa pesänrakennusta tämä ei ole. Itse asiassa inhoan koko eläimellistä ja lässyä sanaa. En rakenna pesää, vaan sisustan kotia. Kotia, jossa haluan pitkästä aikaa kokea olevani, kotona. Kotia, jossa on kodikkaan klassinen tunnelma, jollaista olen kaivannut ympärilleni kauan. Kotia, jossa aidosti viihtyä äitiysloman ajan.
Sanoinko uusi sohva? Sanoin. Vuoden alku on tosiaan ollut vauhdikas. Palaan hepulin seurauksiin ja projekteihin pala palalta myöhemmin.
Aivan ihana teksti, hepulimama! Täällä on sopivin väliajoin koettu ihan samaa, monia erilaisia deadlineja on ollut matkalla. Ja jos koti on kunnossa ja siivottuna, on oma olotila paljon tasaisempi ja seesteisempi. Vaikka vauveliini nukkuikin alkuun monta kuukautta meidän välissä (ja vieläkin), oli pakottava tarve saada lastenhuone ennen syntymää valmiiksi. Vasta näin 2 vuoden jälkeen, on huone alkanut olla oikeasti käytössä.
Kiitos, Tiina! Taidamme olla TODELLA samanlaisia tässä siisteysasiassa. ;) Erityisesti saat sympatiani, kun teet vielä töitä kotona. Näin on, tuskin on lastenhuone vielä pitkään aikaan käytössä. Haluan kuitenkin senkin edes jokseenkin valmiiksi, kun pienessä kodissa kaikki keskeneräisyys korostuu. Vaikka vauva ei viettäisi aikaa siellä, huoneessa on iso osa hänen tavaroitaan ja mieheni vaatekaappi. Ihan kiva siis, ettei huone olisi enää pian kaoottinen varasto vaan viihtyisiä ja toimiva pieni tila. :) Ihana kuulla, että muut ovat aikanaan hepuloineet ihan samalla tavalla. Onnea teidän komealle kaksivuotiaalle!
Ei todellakaan tarvitse olla raskaana saadakseen tammikuista sisustushepulia! Mutta allekirjoitan kyllä tuon toimeliaisuuden, joka vauvan tuloa edeltävään aikaan tulee. Kai siinä toden totta on jotain hormonaalista.
Sans muuta! Ei tosiaan tarvitse olla raskaana. Väitän, että toimeliaisuus on omalla kohdalla osaksi hormonaalista, mutta pääasiassa ihan vain pakon sanelemaa. On vähän sellainen now or never -fiilis, että jos ei nyt saada näitä tiettyä juttuja valmiiksi, ei saada kyllä pitkään aikaan. Katsoin nimittäin blogin arkistosta, että olkkarin tauluseinää aloimme tehdä SYYSKUUSSA ja nyt on tammikuu. Että kiitos vaan vauvalle, että edes hän saa täällä vipinää kinttuihin. ;)
Kiitos tästä! Aivan kuin suoraan omasta elämästä. Mikä ”paniikki” täällä onkaan kun on sitä ja tätä ja tota sisustuksessa menossa ja laskettu aika lähestyy eikä aikaa ole enää montaa päivää :O :D Vertaistuki tähän väliin tuli oikein tarpeeseen! :)
Ole hyvä ja kiitos itsellesi! Aina yhtä kiva kuulla terveisiä samassa tilanteessa ja samoissa fiiliksissä olevilta. :) Se on kyllä hurjaa, millä vauhdilla laskettu aika lähestyy. Ja ihmiset kysyvät, miten olen saanut aikani kulumaan äitiyslomalla. Juu ei ongelmaa! :D Oikein paljon tsemppiä sinne viimeisiin hetkiin niin sisustamisen osalta kuin muutenkin sekä onnea synnytykseen. <3
Itselläni on menossa vielä lomalaiskuus, mutta pikkuhiljaa samasta vatsan kasvuun liittyvästä syystä tuo samainen sisustushepuli nostaa täälläkin päätään, tosin ihan tuolla eläimellisellä ja lällyllä sanalla sitä juuri blogissa kuvailin ;D Kahden vastaavan hepulin kokeneena voin melkeinpä luvata, että hepulin kesto on pitkälti verrannollinen siihen äitiysloman pituuteen! ;)
Lomalaiskuus, mikä fantastinen termi! Tunnistan ilmiön täysin. Ilman laskettua aikaa en tiedä, pääsisinkö irti lomalaiskuudesta ollenkaan. Pakko on paras muusa. ;) Paljon onnea sinne kolmannesta! Kiva kuulla, että konkarillakin on sama hepuli, vaikka sitten kuvailtuna lässyillä termeillä. Se sallittakoon. :D Onnea odotukseen sinne!
Hahaaa, tosi hauskasti ja soljuvasti kirjoitettu! :) Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, vaikka en ole raskaana. ;D
Kiitos, Suvi! Ihanaa, kun täältä saa aina vertaistukea, eikä heti hullun leimaa otsaa. :D Terkkuja sinne!
Argh mäkin vihaan tuota sanaa! Ärsytti kun muutamaa päivää ennen synnytystä pesin sohvanpäällisiä ja jengi kommentoi tietäväisinä pesänrakennusvietistä. Öööh ei, yhtälöllä musta koira + valkoinen sohva se on ihan säännöllinen operaatio… Tsemppiä loppusuoralle! Voi käydä myös niin, että bebe on niin kova nukkumaan että sillä aikaa sisustaisi vaikka koko kämpän uudestaan :)
Ah, kiitos Mari! Juuri niin. Mitä hyvänsä teet pakollisesta pyykkikoneellisesta vuosia odottaneeseen remppaan, niin se todellakin leimataan heti pesänrakentamiseksi ja juuri sillä tietäväisellä äänensävyllä. :D Ja toinen vielä isompi kiitos, kun sanot vauvan kanssa elämisestä noin! En ole kuullut tuota monen suusta, mutta kieltämättä kokemattomana mietin, eivätkö vauvat todella nuku aika paljon ja parhaassa tapauksessa elämä heidän kanssaan voisi kuvitella olevan aika leppoisaakin. Siis jos hyvin käy, sopii ainakin toivoa. ;)
Jostain syystä niistä tunnin pätkissä nukkuvista ja supervaativista vauvoista liikkuu huomattavasti enemmän legendoja kuin perustyytyväisistä ja hyvin nukkuvista :D Itsekin odotin kauhunsekaisissa tunnelmissa millainen tyyppi meille osuu, mutta onneksi kävi hyvin :) Väittäisin, että ”helppo” tapaus on vähintään yhtä todennäköinen kuin hankalampi vastaava!
Haha, been there done that. Tosin mulla tais olla sisustusjuttujen lisäksi esikoisen odotuksen loppumetreillä gradun pakerrus kesken. Palautin sen sit tyylikkäästi laskettuna aikana. Vielä jäi kaks viikkoa sen jälkeen aikaa sisustaa ja järjestellä paikat kuntoon siltä varalta, että seuraaviin kuukausiin en olisi ehtinyt. Paniikki on usein se paras potkuri!
Huh, aikamoista! Iso hatunnosto, jos pakersit gradun noin viime hetkellä. Mahtoi olla helpottunut fiilis, kun sait sen käsistäsi. Olipa yhteistyökykyinen vauva, kun antoi sitten vielä äidille pari viikkoa aikaa viimeistellä kodinkin. ;) Paniikki ja pakko on tosiaan paras muusa!
Luin juuri uudesta Koti ja keittiö -lehdestä jutun sinusta ja piti tulla tänne taas kurkkimaan! Vauva oli vielä juttua kuvattaessa salaisuus. Muistan, että esikoista odottaessani minäkin hepuloin kodin saamisesta valmiiksi. Pakko oli ostaa sohvakalusto, ikään kuin se olisi ollut elämän viimeinen tilaisuus… Toisaalta, kyllä ainakin joksikin aikaa kiinnostus kohdistui vain vauvaan. Ja jos ei muuten, niin nukkumiseen. Minulle tuli yllätyksenä, kuinka hirveän vähän alussa sai nukkua. Ja kuinka hirveän usein piti imettää. Ja miten paljon se alussa sattui… Mutta niitä lapsia on tullut sittemmin lisääkin, joten ei tässä mitään kauhutarinoita kerrota! :D
Tosi kiva, kun tulit taas – tervetuloa! Olit muuten kommentoidessasi ensimmäinen, jolta sain tietää, että juttu oli tässä numerossa (kiitos!). Voit arvata, kuinka nopeasti lähdin lehtiostoksille. ;) Haluan olla toiveikas, että kyllä se elämä hetken päästä vauvankin kanssa tasaantuu. Mutta ensimmäiset viikot ja kuukaudet menevät varmasti niin sumussa, että siinä ei tosiaan paljon sisustus saa huomiota. Siksi olisi erityisen kiva saada koti viihtyisäksi. Sitä osaa varmasti arvostaa myös umpiväsyneenä. Mainitsemiisi olen yrittänyt kovasti henkisesti valmistautua. Kiitos, ettet kerro lisää kauhutarinoita. :D
Apua tuo pesänrakennus -sana, vihaan sitä! Kuten myös masuasukkia ja rakkauspakkausta, kamalia!
Yhdyn myös tuohon synnytystä edeltävään paniikki -diagnoosiin. Tuntui loppuajasta, että maailma kaatuu, jos joku kuppi ei ollut oikealla paikalla tai tauluja ei saatu seinään oikealla hetkellä ja ihan viimeisinä päivinä juoksin vielä ostamassa jotain vauvatarvikkeita ja kukkia, jotka silloin tuntui todella tärkeiltä. Vietin Stockalla suurimman osan ajastani viimeisinä päivinä :D Kaikki yritti toitottaa, että lepää nyt, mutta mitään en luonteelleni voi ja vielä pari tuntia ennen synnytyksen käynnistymistäkin kokkailin uudesta reseptikirjasta ja vein koiran pitkälle lenkille.
Teidän tauluseinä on uskomattoman hieno! Hyvää työtä. Minä aoitin nyt vaatekaappiprojektin ja seuraavaksi alkaa työhuone valmiiksi -projekti. Tsemppiä loppuodotukseen ja nautinnollista ”lomaa”!
Masuasukki ja rakkauspakkas menvät todellakin samaan ällöosastoon pesänrakennuksen kanssa. Oikeastaan inhoan kaikkia lässytyssanoja. Maha olkoon muutenkin maha, ei masu, ja niin edelleen. Kiitos kokemuksista! Huojentavaa kuulla, etten ole ainoa. Päätön Stokkalla ravaaminen kuulostaa jotenkin hyvin samaistuttavalta. :D Ihana kuulla, jos tauluseinä näyttää ruudun sillekin puolelle hyvältä! Kaikki kehykset on nyt valmiina, mutta kolme niistä pitää vielä porata, kunhan ilmanlämpöpumppu saadaan ensin kulmasta pois. Positiivista kuulla, että suunnittelet jo uusi projekteja. Voiko siis rivien välistä lukea, että elämä vauvan kanssa on lähtenyt hyvin käyntiin? :) Paljon onnea sinne vielä teidän pienestä!
Nyt tulee taas piitkä kommentti ( sori, jo etukäteen – näitä varten on kyllä oma blogi), mutta tämä on niin tuoreessa muistissa itsellänikin ja sain tuossa kesän korvalla paljon kommentteja ”pesänrakentamisesta” ja ”hössöttämisestä”. Mä ymmärrän hyvin tuon tehtävälistan lyhennyksen. Mulle oli myös tärkeää saada koti kuntoon ja rauhalliseksi ennen kuin vauva tulisi taloon. Tiedossa kun oli, että kotinurkissa vietettäisi tulevina viikkoina suurin osa ajasta, niin miksi en olisi järjestänyt kotinurkkia seesteiseksi. Puitteet tuo rauhaa, vaikka elämä kuinka muuttuisi. Ja miten paljon ne keskeneräiset projektit ärsyttää silloin kuin niille ei voi tehdä mitään – vauva sylissä yhden kirjakasan siirtäminen voi olla projekti. Mä halusin, että sairaalasta kotiin tullessa pääsen puhtaisiin lakanoihin ja kaapissa on puhtaita vaatteita niin minulle että lapselle – se oli sellaista pientä mutta tärkeää hemmottelua siihen tilanteeseen. Onhan se myös ihan kivaa puuhaa sinä loppumetreillä, kun mua ainakin alkoi jo hiukkasen hermostuttamaan – välillä jalat ylös ja Netflixistä joku sarja pyörimään.
Ja se DL oli meillä päivän tarkka, toivottavasti myös teillä. Sillä vikalla viikolla tuntui, että järjestelyissä oli mukana myös jotain hormonaalista – sen verran tiukasti pidin kiinni tehdyistä hommista. Jälkikäteen ajateltuna oli hyvä, että tuli hoidettua hommia alta pois, sillä nyt kaikkien projektien aloittaminen on hiukan haastavampaa – muiden tammikuun projektit on jo alkanut ja minä en ole saanut omiani edes listalle. Projektit odottaa, noi pienet taas muuttuvat joka viikko.
Kiitos, Netta! Pitkä kommentti oli pelkästään tervetullut. Voi miten iloinen olen tästäkin vertaistuesta. Niin monelle varmasti kodin laittaminen on ”turhaa hössötystä”, mutta en voisi olla enempää samaa mieltä kanssasi. Ihan samanlailla kuin lomalta, myös sairaalasta täytyy olla tuhat kertaa helpompaa palata väsyneenä kotiin, kun nurkat on siisteinä. Ja puhtaat lakanat, ah! Ne on vaihdettava vielä ennen lähtöä, vaikka kuinka supistelisi. ;) Sallittakoon siis meille esteetikoille tällaiset rituaalit, sanovat muut mitä sanovat. Sen jälkeen sitten vauvan ehdoilla päivä kerrallaan. Terkkuja sinne!
Voi ihana.
Viiden lapsen äitinä voisin ehkä jo todeta, että liittyy oikein oleellisena merkkinä synnytyksen lähenemiseen. Olen kokenut samaa joka kerta. Pessyt saunat ja siivonnut kaapit jne.
Joku ihan uskomaton energiapiikkihepuli ☺
Ensikertalainen kiittää viiden lapsen äitiä myötäelämisestä! ;) Jotenkin ajattelin ennen, että viimeisillään olevat äitiyslomalaiset vain pötköttelevät sohvalla (mikä toki olisi enemmän kuin sallittua), mutta kuulostaa siltä, että enemmistö tosiaan saa hepulit. No, ei ainakaan tule aika pitkäksi. :)