Vaikka sisustuksesta tulee kohkattua koko ajan, ei koti kotina ole koskaan tuntunut yhtä merkitykselliseltä paikalta kuin synnytyssairaalasta palaamisen jälkeen. Silloin näihin neliöihin mahtui koko maailma. Mitä enemmän ulkona vihmoi räntä, sitä ihanampi oli tietoisesti ja tarkoituksella käpertyä kerrankin luvan kanssa hetkeksi sinne kuuluisaan kuplaan.
Opin uuden terminkin, lapsivuodenaika. Ensimmäiset viikot tulevat varmasti olemaan todella kotikeskeistä aikaa, ja olen entistä tyytyväisempi, että otimme niin tomeran loppukirin pitkään roikkuneiden remppa- ja sisustusratkaisujen kanssa. Mieluisassa kodissa eivät seinät herkästi kaadu päälle, ja vaikka kaatuisivatkin, niin sentään huolella aseteltujen taulujen kanssa.
Kotiinpaluun yhteydessä aloin miettiä iänikuista keskustelua siitä, palaako nainen synnytyslaitokselta Kate Middletonina vai ei. Voin sanoa, että itse en palannut. Kuvittele turvonnut 90-vuotiaan mummon tahdilla liikkuva toipilas ja ollaan lähellä totuutta. Silti ei olisi tullut mieleenkään katsoa peiliin itseinhossa. En ole koskaan ollut itsestäni yhtä ylpeä kuin synnytyksen jälkeen, ja olen varma, että olen muutaman kerran nähnyt takanani varjon supersankariviitasta. Se, että juuri synnyttänyt äiti on ensimmäisenä arvostelemassa omaa ulkonäköään (millä logiikalla yhdeksän kuukauden vaikutukset muutenkaan poistuisivat kahdessa päivässä?) tuntuu hurjan surulliselta ja armottomalta. Ainakin itse arvostan itseäni nyt enemmän kuin koskaan ennen.
Netta sanoi ihanasti, että lapsi on parasta mindfullnesia. Allekirjoitan jo tässä vaiheessa. Milloin muuten nykyajan ihminen pysähtyy perusasioiden äärelle: rakkauteen, ravintoon, uneen ja puhtauteen. (Omanlaisensa mindfullness-harjoitus on myös oppia suhtautumaan kiljumiseen keskellä yötä zen-mestarin tyyneydellä.)
Bebe on itsestään selvästi mullistanut vanhempiensa maailman: hän on parasta ja ihaninta, mitä meille on tapahtunut, enkä mitenkään pysty pukemaan tätä kiitollisuutta sanoiksi. Silti en taida hormoneissanikaan osata sitä puolta vanhemmuudesta, että postaisin kantaaottavia some-kuvia stailistin nimellä. Ensimmäisenä tekonani kotona laitoin Kultabassokerhon päälle ja sushit tilaukseen. Juuri siksi olo on niin onnellinen ja suurimmista mahdollisista tunteista huolimatta tasapainoinen. Koen, että olen saanut elämääni maailman arvokkaimman ja luontevimman palan lisää kuitenkaan unohtamatta sitä, mitä ehdin olla 32 vuotta ennen helmikuun kolmatta 2016.
Elämä etenee nyt päivä kerrallaan tutustumalla ja totuttautumalla sekä sopivaan tahtiin vieraita vastaanottamalla (liputan armollisuuden puolesta siinäkin mielessä, että olen ehdottomasti se emäntä, joka tässä vaiheessa nostaa pakkasesta pöytään jäätelöpurkin, eikä niitä täydellisiä itse kohotettuja leivonnaisia.) Koitan mahdollisimman pian vastailla myös kommentteihinne (kiitos niistä!) sekä palata rästissä oleviin aiheisiin – muun muassa putiikkisuositukseen, sohvaan ja verhoihin – kunhan tämä harmauskin vihdoin väistyisi kuvaamisen tieltä. Beben lisäksi parasta kotona juuri nyt on valkoisten onnittelukukkien meri ja Suitsin uusi tuotantokausi Netflixissä (sekä ne vierailta yli jääneet jäätelöpurkinjämät). Räntä, antaa sataa vaan!
Hyvää ystävänpäivää!
Nautinnollisia hetkiä sinne :)
Kiitos paljon! :)
Miten ihana teksti, täällä tuli kyyneleet silmiin. Nauttikaa kotoilusta ja ihanasta uudesta perheenjäsenestä <3
Kiitos, Anne! <3 Täällä samanlainen herkistelijä. Kohta teilläkin on oma pieni tyyppi. On ne ihmeellisiä. :)
Oon tosi hämilläni kun puhelimen appi kertoo että tyyppi voi olla täällä jo 42 päivän päästä (tai aiemmin!). Hurjaa :)
Vauvantuoksuista torstaista teille <3
A
Onnea vielä kerran tätäkin kautta ja tosiaan, ei tarvitse räntää surkutella, kun vierellä on uusi perheenjäsen tuomassa aurinkoa elämäänne joka päivä <3
Kiitos kaunis, Mia! <3 Niinpä. En ole muutenkaan jaksanut pitkään aikaan ottaa pultteja säästä ja nyt sitä tarvitsee tehdä entistä vähemmän. Juuri nyt tuntuu tämä rauhallinen kotielämä enemmän kuin sopivalta. Kyllä se kevät sieltä tulee ja menot sekä ulkoilut sen myötä. :) Terkut!
Oikea asenne sulla. Nyt hetkessä ja hitaasti ( nuorethan puhuvat ”downsiftaamisesta”). Muistan sen toukokuun sateisen tiistaiaamun 33 vuotta sitten, kun katsoin vauva sylissäni Tyksin ikkunasta Keltsun huristelua ja mietin voiko mikään never ever tuolla ulkona koskettaa minua.Esikoisen kanssa yksiöön kotiuduttuame tuhistiin pari viikkoa onnen huumassa ja sinä kesänä oli ihana valvoa yöllä vauvan kanssa. Mussutin kylmää maitoa ja wilhelmiina keksejä imettäessäni, että maitoa riittäisi.
Nyt tällä vauvalla on itsellään 3kk ikäinen poika. Tämän päivän isät osaavat yllättää. Pyytetöntä hoivaa vauvalle imetysten välillä. Olen niin ylpeä teistä nuoret vanhemmat !
P.s. ”Lapsivuodeaika” esikoiseni kanssa oli nuoruuteni parasta aikaa ;).
Ihana kommentti, kiitos Leena! Sellaiselle ihmiselle, joka ahdistuu saman tien elämän tahdin muuttumisesta ja hidastumisesta, äitiysloma voi olla aika erilaista aikaa. Itse olen tosi iloinen siitä, että kaikessa touhukkuudessa osaan myös elää hetkessä ja ottaa tosi iisisti. Välillä tuntuu, että viihdyn kotona vähän liiankin hyvin. ;) Onneksi tosiaan nykyajan modernit isät ovat perhe-elämässä mukana siinä missä äiditkin. Isien osallistuminen on ollut upeaa nähdä ensin ystävien ja nyt oman puolison kohdalla. Sillä on iso merkitys jaksamiseen ja ilmapiiriin elämänmuutoksen keskellä. Kauniita, samaistuttavia muistoja sinulla, onneksi ne säilyvät sydämessä vuosikymmeniä! Toistaiseksi en ole itsekään kokenut yöheräämisiä liiallisena rasitteena ja tarvittaessa käydään jääkaapilla. ;) Vauva nukkuu onneksi mukavia pätkiä, eikä tätä ajanjaksoa niin kauaa kestä, etteikö sitä jaksaisi. Ihanaa, että sinulla on 3-kuukautinen lapsenlapsi, niin omalla tavallaan onnellisia aikoja voi elää uudestaan hänen kanssaan. Onnellista kevättä teidän perheen kaikille sukupolville!
Tuli elävästi mieleen tuo aika (x2) elämässäni, vaikka tyttöni ovat jo 22 ja 14. Vanhan kansan mielestä vauvoja ei saa viedä ulos ennen kuin heidät on kastettu, joten ei kiirettä sieltä kuplasta :)
– Tähän väliin hiukan kritisoin heitä jotka roikottavat noin broilerin kokoista itkevää vastasyntynyttä käsivarrellaan esim Hulluilla päivillä! –
Hormonitoiminta on tässä kohtaa suunniteltu täydellisesti – eikö ole upeaa kuinka muu maailma vain häviää joksikin aikaa ympäriltä jonnekin kauemmas ja koko elämän tarkoitus tiivistyy lapseen? Kanna ylpeänä supersankarin viittaasi! Paljon onnea ja viisautta sekä räntäsateisia päiviä teille!
Broilerin kokoista vastasyntynyttä – miten osuva kuvaus, juuri siltä meidänkin pieni rääpälekoipineen näyttää. ;) Mutta vakavasti ottaen totta puhut. Olen tosi varovainen arvostelemaan ketään, sillä en halua arvosteluja omista valinnoista itsekään, mutta ihan vastasyntyneen roikottaminen ostosruuhkissa tuntuu aika kohtuuttomalta, ellei ole välttämätön pakko. Itse en ole vielä käynyt asioilla, en vauvan, mutta en myöskään itseni takia. Shoppailun kuuluu mielestäni olla rentouttavaa ajanvietettä ja tässä kohtaa se ei sitä olisi. Netistä saa niin hyvin kaiken, jos tarpeita tulee, tai mies voi napata mukaansa. Itse asiassa tässä kohtaa pieni shoppailulakko on muutenkin paikallaan. Ihan turha ostaa uusia vaatteita, kun ei vielä tiedä, mihin kokoon palautuu, ja kotiasussa päivät kuitenkin enimmäkseen kuluvat. Hormonit ovat totta tosiaan ihan mahtava asia. Luonto on hoitanut tämänkin asian niin mallikkaasti. Kiitos paljon Tiina kauniista sanoistasi!
Ihana, tunnelmaa täynnä oleva teksti! Mutta meinasin kuolla nauruun omalle hönöydelleni. Siis tuo termi lapsivuodenaika, olin aina luullut ja kuullut, että puhutaan ja kirjoitetaan lapsivuodeajasta ja pohtinut, että mitä ihmettä ja, että olenko typerä kun en ymmärrä koko termiä. Onneksi en ikinä kysynyt :D Yhden kirjaimen merkitys on valtaisa. Ja ihan totta muuten, että tähän aikaan vuodesta on ihan ok olla neljän seinän sisällä. Sitten kun on kesä ja kukkaset, vauva on jo sen verran vanha, että on ihanaa olla ulkona puistoissa, beachilla ja keskustassa, ehkä jopa jossain reissussa.
Kiitos paljon! Lapsivuodenaika – sehän kuulostaa vallan loogiselta! Kausi, jonka lapsi viettää eniten vuoteessa nukkuen? :D (Kuinka monta kertaa olen itsekin lukenut sanoja väärin!) Sanos muuta. Meillä tulee varmasti lisääntymään ulkoilut suoraan suhteessa kevään etenemiseen. Siten kävin aika hyvä tuuri aikataulun kanssa, että kömmimme koloistamme samaa aikaan auringon kanssa ja kesällä tulee varmasti jo tehtyä vaikka mitä. Kiva, että tekin olette päässeet nyt reippailemaan, vaikka en yhtään epäile, ettetkö jo haluaisi vaihtaa loskaiset kadut kuiviin. ;)
Ihana, ihana postaus! <3 Se on juurikin noin, nauttikaa siis rauhassa kotoiluhetkistä – ehditte kyllä beben kanssa valloittaa maailman sitten paremmilla keleillä ;) Ja allekirjoitan muuten myös täysin tuon että vaikka minityyppi on laittanut koko elämän mullin mallin niin ihan mahtava huomata että enhän minä persoonana ole mihinkään muuttunut (heh vaikka mä tosin postasinkin kantaaottavan instakuvan silloin imetysgaten aikaan, meni vissiin sen verran tunteisiin se juttu). Tätä nimittäin jotenkin irrationaalisesti pelkäsin raskausaikana; että olenkin vain äiti enkä enää minä ollenkaan. Mutta turhaan murehdin, nyt vaan kuunnellaan/tanssitaan sitä hoppia vauvan kanssa yhdessä :)
Kiitos kovasti, Mari! Parasta tässä ajassa onkin, että nyt voi ihan rauhassa ottaa omaan ja vauvan tahtiin, kun ei ole tilivelvollinen muille. Siinä vaiheessa, kun alkaa seinät kaatua päälle, lähtee tämä mamma varmasti vaikka kaupunkikierrokselle, mutta vielä toistaiseksi kotipäivät tuntuvat tosi mukavilta, kun seuraa saa vieraista ja viitsii tuolla ulkona nyt tarpeellisen määrän ulkoilla loskasta huolimatta. :) Eikä oma persoona ja kiinnostuksen kohteet tosiaan kaikilla katoa synnärillä, vaikka moni niin väittää. Kiva, että koet samoin. Elämä mullistuu kyllä, mutta se ei tarkoita vanhan elämän unohtamista, vaan lähinnä elämään tulee yksi uusi pala lisää. Edelleenkin sen hetken, kun saan lukea lehteä, se on Hesari, Trendi tai sisustuslehti, ei mikään vauvaan liittyvä. ;) Kivoja päiviä teille! <3
Oi tuo on niin suloista aikaa, tulee niin mieleen muistot kesältä. Vähän haikeaakin. Toivon teille vieläkin kovasti myötätuulta näille viikoille.
Lapsivuodeajalle on tosiaan tarkoituksena – sen tajuaa vasta siinä toipuessaan ameebasta normaali kuntoon. Sitä oppii antamaan armoa itselleen ja luojan kiitos, sitä on tullut paljon hyväksyvämmäksi omaa ulkonäköä kohtaan – olihan se aikakin tässä reilussa 30-vuoden iässä.
Anna supernaisen viitan heilua ja Suits on ihan täydellistä viihdettä beiben päiväuniaikaan tai silloin kun on leiriytynyt olohuoneeseen pienokainen kainalossa. Ne leirit olohuoneessa kestää vain hetken ja kesän lähestyessä vauhti lisääntyy, siinä vaiheessa vauvaakin kiinnostaa kovasti oman kodin ulkopuolinen maailma. Meillä tiikerinpennun lisänimen saanut neiti ryömii ja tutkii maailmaa uteliaana, ja tuota katsellessa tulee välillä niin ikävä niitä päiviä, kun hän vielä malttoi nukkua päiväunet ihan muina vauvoina mun sylissä.
Alku tosiaan on niin erityistä aikaa! Erityisesti ihan alku. Nyt jo kolmen viikon kohdalla voi sanoa, että tuskin mikään ikinä vetää vertoja ensimmäisen kotiutumisviikon tunteille. Nyt ollaan sopivasti päästy arjen makuun, mutta toki jonkinlainen hormonihumala vauvasta on edelleen. ;) Itsekin olen jo valmiiksi haikeana, miten nopeasti tyyppi tulee kasvamaan. Tietoisuus ajasta auttaa myös omalta osaltaan jaksamaan, kun tajuaa sen, että kaikki on vain väliaikaista – myös ne vaikeimmat hetket. Voi että, ihana tiikerinpentu. :) Terveisiä teidän touhuporukalle!