Vaikka muitakin aiheita on rästissä, ajattelin tähän väliin toteuttaa Charilta bongatun kysymyspostauksen. Kuvituksena sunnuntain kahviämpäriä, kotitoimistoa ja taannoin lounaaksi nautittuja chia-banaanipannukakkuja, paistettu tähdiksi piparimuottien avulla.
Miten voit?
Ihan hyvin, kiitos! Pitkään jatkuneen flunssan rippeet alkavat pikkuhiljaa helpottaa, ja väsymyskin on juuri nyt varsin kohtalaisella tasolla.
Mitä toivot tällä hetkellä?
Juuri nyt toivoisin, että hurmaava tyttäreni alkaisi taas nukkua päiväunia a) muualla kuin sylissä b) pidempään kuin viisi minuuttia (hän pahoittelee osallisuuttaan äitinsä rästihommiin, kuten kommenttien vastaamisviiveeseen). Pidemmällä aikavälillä toivon myös muutamien suunnitelmiemme toteutumista.
Mitä olet syönyt tänään?
Aamu alkoi perinteisellä satsilla: isolla maitokahvilla, ruisleivällä ja maustamattomalla jugurtilla mustikoiden kanssa. Sekä lounaaksi että illalliseksi lusikoin kvinoapohjaisia salaatteja jämäraaka-aineista. Hävikkihenkinen jääkaapintyhjennyspäivä siis ennen huomista ruokatoimitusta (olemme alkaneet hyödyntää viikoittain ruokaverkkokauppaa). Jälkkäriksi söin Alpro Soya -tummasuklaavanukkaan ja ennen nukkumaanmenoa otan vielä teetä ja näkkäriä.
Mikä on suosikkihedelmäsi?
Tässäkin asiassa olen kaikkiruokainen, enkä keksi yhtäkään hedelmää, jota en söisi, mutta erityisesti raikas (ei-jauhoinen!) omena tulee syötyä joka päivä. Verigreippihimo on myös jatkunut pitkään, ja sitruunaa lorautan lähes joka ruokaan ja salaattiin.
Mitä ajattelit tehdä huomenna?
Luultavasti tavallinen kotipäivä, sään salliessa ulkoilulla höystettynä. Sisustuskoira haetaan hoitoon ja illalla teen tacoja kidneypapu-lime-korianteri-punasipuli-chilitäytteellä.
Kenen kanssa nukuit viimeksi?
Beben kanssa torkuttiin.
Mitä luet tällä hetkellä?
Viimeksi luin (äitiyslomalaiselle ehkä vähän hassua) Mireille Guilianon Nainen ja työelämän taito -kirjaa, mutta en ehtinyt päästä sen kanssa loppuun ennen kirjaston eräpäivää. Muuten luen valitettavan vähän kirjoja, kun aamut kuluvat Hesarin parissa ja aikakauslehtiä luen muuten vain vähän joka välissä.
Viimeksi katsottu elokuva?
En edes muista viimeisintä leffaleffaa, mutta ehkä huumekartellin johtajasta, El Chaposta, kertova dokkari lasketaan. Sen katsoimme miehen kanssa Netflixistä pääsiäisenä (kolmena eri päivänä, koska nukahdin aina kesken). Elokuvia enemmän seuraan sarjoja. Parhaillaan äitiyslomapäivieni viihde on Sons of Anarchy. Sarja on tajuttoman koukuttava ja hyvin käsikirjoitettu, enkä ymmärrä, miten kiintynyt voin olla kuvitteelliseen moottoripyöräjengiin.
Kuka soitti sinulle viimeksi?
Mies kotimatkalta liittyen illan menoihin ja illallisen aikatauluun.
3 viimeksi tullutta tekstiviestiä?
Helsingin kaupungilta neuvola-aika, äidiltä kuittaus ja kummitytön äidiltä synttärijuttuja.
Mitä lukee viimeksi lähettämässäsi tekstiviestissä?
”Oih, kiva kuulla! Kategorioistakin oli apua, kiitti. Enköhän jotain keksi. :)” Liittyen siis kummityttöni lahjaan ja viikonloppuisiin synttäreihin.
Kuka kirjoitti sinulle viimeksi Facebookin chatissa?
Kaveri kuulumisiaan ryhmächatissa Sri Lankalta.
Mille nauroit viimeksi?
Miehen (huonoille) imitaatioille varmaan ja taustalla pyöriville Simpsoneille.
Viimeisin ostos?
Tätä täytyykin oikein miettiä. Niin vähän olen viime kuukausina ostanut, etten keksi yhtäkään vaatetta, kenkää tai asustetta, vaikka kotipäivien nettikauppahoukutuksista voisi kuvitella toisin. Ai niin, olohuoneen maton tilasin, mutta se ei ole vieläkään saapunut. Ellos, huhuu!
Mitä pelkäät?
Käärmeitä, Sons of Anarchyn ganstereita ja kahvin loppumista maailmasta.
Minne haluaisit matkustaa juuri nyt?
Atlantin rannikolle Baskimaahan ja Biarritziin, Etelä-Ranskaan tai Lissaboniin nyt ainakin, jos Euroopasta puhutaan.
Mitä toivot syntymäpäivälahjaksi?
Synttärini on alkutammikuusta, joten ei kai tässä vielä mitään toivota. No, pitkän kaavan mukainen dinneri tekee aina onnelliseksi ja edellisestä onkin jo aikaa.
Meidän tytöllä oli myös vaihe, jolloin ei nukuttu kuin äidin sylissä tai sängyssä 10 min. Se meni kuitenkin nopeasti ohi ja silloin tuli otettua melko rennosti sohvalla loikoillen.
Itse kopsasin samat kysymykset omaan blogiini vastailuja odottamaan.
Kiitos kokemuksista, näin varmasti on! Googlaamallakin huomasi, että kyseessä on vain vaihe – niitähän vauvoilla riittää. Ja olen kyllä sellainen ihminen, että osaan todellakin olla tekemättä mitään, ja katson mielelläni Sons of Anarchy -maratonia bebe sylissä, mitä nyt tekemättömät työt vain vähän painavat, mutta eiköhän pian tule niidenkin aika. Kiva kuulla, että vastaat myös kysymyksiin. :) Kivaa viikonloppua!
Täällä juuri yksi lukijasi pakkaa laukkujaan ja on lähdössä Biarritziin viikonlopuksi! Rakastan Baskimaata ja käymme siellä harva se viikonloppu, emme asu kun vajaan 300 km:n päässä.
Ihanaa vauva-aikaa sinulle!
Oih, sinä onnellinen! Voi että toivoisin tekeväni Ranskan surffiparatiisin, puhumattakaan pintxo-painotteisesta ruokamatkasta Espanjan puolelle. Nauti minunkin puolestani, ja kiitos paljon! :)
Tuttua tuo vauvan päiväunipihistely :/ Meidän 2kk nukkuu päikkärit ainoastaan sylissä, liikkuvissa rattaissa tai heiluvassa sitterissä. Isoveljensä oli vauvana täysin samanlainen, mutta isompana alkoi nukkumaan hyviä pätkiä. Nytkin 2-vuotiaana nukkuu yleensä kaksi tuntia. Toiveissa että vauvastakin muokkautuu vielä hyvä nukkuja!
Aurinkoista viikonloppua!
Kiitos vertaistuesta kohtalontoverille! Juuri noin nukkuu meidänkin bebe, eli vain sylissä tai liikkuvissa rattaissa, hyvällä tuurilla hieman sitterissä. Mutta onneksi tämäkin on vain yksi niitä kuuluisia vaiheita, joita vauvoilla riittää. Toisaalta kai pysähtyminen tekee hyvää äidillekin, on ainakin tullut rentouduttua sohvalla. :) Uskon kyllä, että eiköhän bebe edes jonkinlaisia päiväunia ala pian taas nukkua itsenäisestikin. Kiitos samoin, kivaa viikonloppua myös teille!