Piirsinpä tässä joku päivä ihan silmät päähän ja lähdin kaupungille. Koukkasin kukkakaupan kautta ja hemmottelin itseäni leikkokukilla, hortensiakimpulla. Oli blogikuvauksia ja juhlapyhää tulossa, joten vielä erikseen tarkistin, kuinka pitkään kimpun voisi olettaa ilahduttavan. Vajaan viikon, hyväksyin vastaukseksi, ja lähdin hyvillä perjantaipuskafiiliksillä kotiin.
Seuraavana aamuna löysin maljakosta nuupahtaneen näyn: hortensiat olivat kuolleet. Sinne meni puolessa vuorokaudessa bioroskikseen paitsi kukat myös niistä pulitettu parikymppinen ja kukkiin liittyvät suunnitelmat. Aloin miettiä, onko kukilla takuuta? Tai pitäisikö olla? Olisinko voinut reklamoida?
Tyytyväinen asiakas en ainakaan ollut ja pettymyksen jälkeen aloin jälleen vakavasti harkita niitä silkkikukkia. Lohdutuksena tuliaisiksi saatu ruukkuhortensia ilahduttaa nyt neljättä päivää ja keittiön ikkunoista voi nähdä puun nuppujen puhkeavan silmissä. Että ei tätä kevätfiilistä yksi ensimmäisen maailman kukkamurhe latista, vaikka päähän ottikin. Aurinkoista viikonloppua, tyypit!
Hortensian kohdalla tee terävällä puukolla uusi imupinta ja laita oikein kuumaan veteen , kääri kevyesti paperiin – hetken päästä on uuden veroiset
Kiitos! Muistan tämän ensi kerralla. :)
Joskus hortensia nuupahtaa kun sen tuo kukkakaupasta kotiin. Muistithan pistää ne kuumaan veteen maljakossa. Mutta ei kannata heittää niitä pois jos nuupahtavat, kuten ed. kommentoija sanoi, ne saa yleensä virkoamaan uudella imupinnalla ja vedellä. Niin minullekin kävi viikko sitten ostamani leikkohortensian kanssa, aluksi tuskailin, mutta nyt se on tähän päivään saakka ilahduttanut maljakossa.
Että älä vielä luovuta hortensioiden kanssa :)
No voi höh! En saanut kukkamyyjältä edes ohjeita hortensioiden hoitoon, vaikka erikseen kyselin niiden säilyvyydestä. Tuli tämäkin sitten opittua kantapään kautta, vaikka toisaalta kukat olivat niin rekan alle jääneiden näköiset, että en tiedä, olisiko niitä saanut virkoamaan enää millään. Kiitos Anne vinkeistä, tiedänpähän ensi kerralla. :)
Höh, olipa tosiaan ikävä juttu. Minulla käy noin aika usein tulppaanien kanssa. Aika usein nappaan ihan kaupasta mukaan kukkakimpun piristämään kotia ja minusta on hiljalleen tullut aikamoinen ekspertti kaupan puskien kanssa. Tulppaaneissa tietyn väriset kukat kestävät toisia paremmin ja neilikat kestävät maljakossa pisimpään (parhaimmillaan yli viikon). Ja joskus huonon kukinnon voi tunnistaa ihan päältä päin.
Mutta kyllä sitä varmasti toivoisi, että kukkakaupasta ostettu kimppu kestäisi luvatusti tai siinä olisi jonkinmoinen takuu.
Ihanaa viikonloppua!
Harmitti kyllä, että hortensiat kuolivat jo seuraavana aamuna, vielä kun erikseen kyselin niiden kestosta ja olisin tarvinnut kukkia seuraavat pari päivää. Valitettavan huonoa palvelua, mutta ei nyt onneksi mikään maailmanloppu. Ja kuten sanoit, ainahan näistä oppii. :) Kiitos, aurinkoista viikonloppua sinnekin!
Ostin muutamia viikkoja sitten kukkakaupasta syreenin oksan ja sille kävi samoin, se nuupahti ensimmäisen yön aikana, vaikka laitoin sen kotona heti kuumaan veteen. Leikkasin sille seuraavana aamuna uuden imupinnan ja laitoin kuumaan veteen, ja toistin tämän vielä kaksi kertaa, mutta syreeni ei vironnut.
Mainitsin asiasta kukkakaupassa seuraavana päivänä, kun hain tilaamaani kimppua, ja he antoivat minulle veloituksetta uuden oksan. Sanoivat, että joskus ne nuupahtavat, oikeasta hoidosta huolimatta.
Olipa fiksu kukkakauppias, kun suhtautui noin. Korvaavan kukan antaminen on edullinen tapa pitää asiakas. Voisin oikein hyvin itsekin mainita asiasta ja antaa palautetta, mutta en tiedä, koska tulee mentyä samaan paikkaan.
Mun melestä joku takuu sais olla. Kun joskus olen valmis laittamaan vähän enemmän rahaa leikkokukkiin ja haen ne juhlallisesti jostain ihanasta kivijalkakaupasta niin toivon laadun todella olevan niin hyvä, että saisin miltei sen viikon leikkokukista nauttia. Yleensä näin onkin, joten kyllä minä ainakin mainitsisin seuraavan kerran kaupassa käydessäni asiasta, jos nyt en kuitenkaan uusia vaatisi.
Niinpä! Just se, että kukkakaupan kukissa olettaa kuitenkin olevan ero markettikimppuihin. Ihmetyttää sekin, ettei myyjä antanut hortensialle hoito-ohjeita, vaikka kyselin säilyvyydestä ja vaikka täälläkin käydyn keskustelun perusteella lajikkeella on selvästi oma hoitotapansa. Niin ajattelin tehdäkin, mainita asiasta, jos vielä satun samaan paikkaan asioimaan.
Omassa vakkarikukkakaupassa annetaan kyllä takuu. Jos kimppu nuupahtaa muutamassa päivässä, saa uuden tilalle!
Hieno käytäntö, tuollaisessa kukkakaupassa asioisi mielellään!
Pöh!
On varmasti harmittanut. Kun kukat Suomessa eivät ole kai kauhean edullisia noin yleisesti ottaen..? Itse antaisin asiallisesti palautetta ja katsoisin, kuinka kukkakauppa toimii. Jos hoitavat homman ammattimaisesti, saavat varmasti tyytyväisen asiakkaan, joka voi vinkata muillekin hyvästä asiakaskokemuksesta tai sitten menettävät mahdollisesti ostajan, joka ehkä kertoo tästä huonosti menneestä kaupasta tutuilleen.
Itse ainakin yksityisyrittäjänä toivoisin, että asiakkaani kertoisi minulle, jos ei ole tyytyväinen palveluun ja saisin mahdollisuuden selittää/korvata/keskustella kokemuksesta. Monelle tulee jo parempi mieli siitä, että tulee kuulluksi ja että asiaa aidosti pahoitellaan.
Ihanaa kevättä & kesää toivotellen,
Hanna M
Näin on! Euroopan muissa kaupungeissa sitä aina katselee kuola valuen, kun kadunvarsilla myydään upeaa kimppua samaan hintaan kuin täällä yhtä oksaa. Siksi ei tarvitse olla edes pihi luonteeltaan, että hukkaan heitetyt rahat harmittavat. Samaa mieltä: jos olisin yrittäjän housuissa, haluaisin minäkin kuulla palautteen. Mielelläni sen sanonkin, jos vielä satun asioimaan samassa paikassa myöhemmin. :) Kiitos ja oikein ihanaa kevättä sinnekin!
Ei kyllä kuuluisi noin nopeasti nuupahtaa juuri minkään, kurja juttu=( Sen verran kysyn, että ethän heittänyt usein kukan mukana tulevaa ravinnepussia kerralla kasteluveteen? On liian tymäkkää tavaraa ja ainakin itse jätän lähes aina kyseisen pussin käyttämättä kun tuntuu, että kukat kuolevat entistä nopeampaa tuolla aineella..
Sanos muuta! En muuten saanut ravinnepussia mukaan. Unohtikohan myyjä (jolla ei selvästi ollut muutenkaan palvelun suhteen paras päivä) vai eikö hortensian veteen kuulu lisätä ravinnetta? En olekaan kuullut, että ravinteella voisi olla tuollaisia vaikutuksia. Onpa jännä. Meillä on ravinnetta pullossa, mutta suoraan sanottuna olen unohtanut viime aikoina käyttää sitä. Vaikea analysoida, onko ravinteesta apua, haittaa vai ei kumpaakaan. :)
Harmin paikka. Minusta leikkokukille pitäisi olla takuu, itse en ole toistaiseksi joutunut pettymään.
Pakko muuten kysyä että mistä on tuo pusero? :)
Näin pahoja pettymyksiä tulee todella harvoin, että jo seuraavana aamuna peli on menetetty, mutta yllättävän nopeasti on muutaman kerran muutkin kalliit kukkakauppakukat kuolleet. Vähän turhauttavaa se kyllä on. Pusero on ostettu Sokokselta joitain viikkoja sitten ja merkki on Steilmann. :)
Hortensiat ovat niin kauniita ja minun kimpulle kävi juuri samalla tavalla.. ja kyllä harmitti. Ensi kerralla kokeilen kommenteista löytyneitä vinkkejä – kiitos niistä!
http://www.karoliinakazi.com
Voi harmi, että siellä kävi samoin! Se hyvä puoli tässä tosiaan on, että ensi kerralla minäkin yritän edes elvyyttää kukat näiden hyvien vinkkien mukaisesti, joten samat sanat, kiitos tietoaan jakaville lukijoille. :)
Vähän jäljessä kommentoin aiheeseen, mutta netissä on muutama nettisivu mihin on listattu eri kukkien hoito-ohjeita :) martoilla ainakin on noin yleisesti kaikkeen ohjeita
Kiitos vinkistä, Martat on huippuja! Jotenkin sitä ajattelee, että raikas vesi ja tuore imupinta riittävät, ja jos muuta erityistä tarvitsee tietää, kukkakaupan myyjä kertoo. Mutta ihan hyvähän se olisi kerrata itsekin ainakin niiden kukkien hoito-ohjeet, joita eniten ostaa. :)