Kuvamaratoni on Elloksen tämänviikkoisesta pressitilaisuudesta Aallonkodista, jonka stailausta sain kunnian olla suunnittelemassa. Arvaatte varmasti, täytyikö minua kahta kertaa houkutella mukaan tällaiseen projektiin: innostus ja inspiroituminen oli aika välitön.
Naisena kävin totta kai läpi myös kaikki tyypilliset panikoinnit: mihin olen mennyt lupautumaan ja onko minusta tähän, mutta onneksi otin haasteen vastaan. Olen taas yhtä kokemusta rikkaampi, ja ehkä tässä kohtaa uskallan jo olla ylpeä itsestäni. Ei kokonaisuus metsään mennyt – vaikka sammalta löytyi niin tasoilta kuin lautasliinarenkaista.
Tilaisuudessa esiteltiin Ellos Home- ja Ellos Women -syysmallistot AW/16. Kukkiin halusin romanttista luonnollisuutta ja rönsyilevää vintagehenkisyyttä. Syksyn viininpunaisia ja tummia vihreitä, mutta myös raikasta valkoista ja herkkää vanhaa roosaa.
Sanomattakin selvää, ettei tällaista yksin tehdä, vaan kaikki kunnia myös PR-toimisto Marsaanalle (jonka tyttöjen käsissä syntyi upea kukkahame!), Ellokselle, kukkakauppa Form & Floralle sekä tarjoiluista vastanneelle Sara La Fountainille. Onneksi en ollut paikalla enää tapahtumahetkellä, koska silloin postauksessa olisi vielä toinen samanmoinen satsi ylikauniita ruoka- ja juomakuvia.
Toivottavasti tekin saatte kuvista paljon somistusideoita kesähäihin ja muihin juhliin. Tavallisesti kukat nähdään aina maljakoissa pöydällä, mutta kaunistaisin niillä niin paljoa muutakin. Jos haluat kohdistaa katseet ylös, harkitse köynnöstä ovenkarmeihin tai kukista tehtyä kattokruunua. Lattiasta, vaikkapa tanssilattiasta, taas tekee mielenkiintoisemman alaspäin rönsyilevä kukka-asetelma. Kukkaseppeleet ovat hurmaavia tarjoiluissa, ja kynttilän sijaan lyhdyistä voi rönsyillä kukkia.
Jos tapahtumaan tai häihin haluaa oman hashtagin, on se kaunis kirjoittaa vesiliukoisella tussilla peiliin tai johonkin muuhun lasipintaan. Tai miksei peiliin voisi muitakin terveisiä rustata.
Tilaisuuden kodinomaisena tilana toimi Aallonkodin Finlandia-kattohuoneisto loistavalla sijainnilla Rautatieaseman ja Töölönlahden välissä. Aallonkodin asuntoja saa muuten vuokrata yksityisetkin henkilöt, eli vinkinä vaihtoehto Airbnb:lle tai hotellille. Huoneistot sopivat myös pieniksi juhlatiloiksi. Kyllä näissä maisemissa vaikka yhdet tyttöjen polttarit viettäisi. Loppuun täytyy sanoa, että Elloksella on kyllä nykyään tosi kiva sisustustarjonta. Tästä ilmavasta mustasta terassiryhmästä tuli heti suosikki.
Tosi kauniilta näytti! Kekseliäästi käytetty tuota sammalta.
Ja varmasti superkiva proggis!
Kesäterveisin,
Riika W. | Coterie
Kiitos, sammal oli minustakin huippuidea! Siitä kunnia menee muulle tiimille, josta sitten jatkoin ideaa tekemällä kattaukseen lautasliinarenkaat. :) Suunnittelu oli kyllä tosi hauskaa, vielä kun oli nätit tuotteet ja inspiroiva porukka.
Ihanasti näyttää siellä pieni mies voivan ja kasvavan. Aurinkoiset terkut sinne!
Hello dear
I Love your Outdoor Charts and table
Can you please Tell me where did you buy them ?
Kind regards from Germany
Julia
Hello Julia! These pictures are from an event I styled, not from my home. :) All furniture is from Ellos, although the collection is from year 2016. Have a great week!