Epäsuosittuja mielipiteitä on Anna Vihervaarasta -blogin alulle laittama mahtava postausidea. Mahtava siksi, että nykyään niin silotellussa blogimaailmassa kaikki vähänkään totutusta poikkeava on virkistävää. Koska itse pidän bloggaajista, joissa on särmää, ajattelin minäkin avata suuni. Niin ovat tehneet myös ainakin kaksi blogimaailman lemppariani, Noora & Noora sekä Avec Sofié omissa postauksissaan. Sanomattakin selvää, mutta korostetaan vielä, että postaus on kirjoitettu hyvässä hengessä huumorilla. No niin, epäsuosittuja mielipiteitä sadeviikonlopun kuvilla höystettynä, olkaa hyvät!
En ymmärrä pariskuntien kirjoittelua toistensa Facebook-seinille. Julkiseksi tarkoitetut hyvät vitsit ehkä vielä, mutta rakkaudentunnustukset. Onko ”Hyvää syntymäpäivää, rakas” tarkoitettu itse asiassa vastaanottajalle ollenkaan, vaan muille Faceobook-käyttäjille todistelemaan, että hyvin pyyhkii. Luulisi, että saman katon alla asuessa voisi olla ihan kätevä jutella kasvotustenkin.
Ymmärrän, että Victoria’s Secret vetoaa kaikkiin Suomen ensimmäisen lätkämaailmanmestaruuden jälkeen syntyneisiin, mutta mikä saa kolmekymppiset naiset ihailemaan, pardon my French, barbiehenkistä pinkkiä äklömakeantuoksuista kosmetiikkaa?
Sanon näin vaikka se on osa omaakin ammattia: somen käyttö voi mennä ja usein menee överiksi. Kaipaan käytöstapoja takaisin ja inhoan jatkuvaa puhelimenräpläystä ruokapöydässä.
Tangle Teezer on suurta huijausta. Hypetetystä kulttiharjasta ei saa kunnollista otetta, eikä avuttomat piikit pureudu paksuun tukkaan. Halutaan takaisin perinteinen hiusharja varrella, kiitos.
Petyin Stockmannin uuden Sisustusmaailman tarjonnasta. Vallila, Isku ja Värisilmä. No niitä nyt ei saakaan kuin jo ympäri Suomen. Tiedän, että kyseessä on vuokralaiset, mutta olisin odottanut entiseltä edellekävijätavaratalolta huomattavasti mielenkiintoisempaa, mielellään Suomessa ennen näkemätöntä tarjontaa, vaikka Mujia!
Facebook-kirppikset eivät ole kätevä tapa kierrättää, vaan virtuaalinen tuonela ja hullunjenhuone, jossa ollaan taannuttu käytöstavoilta luola-aikaiseen oravannahkakauppaan.
Ulkomaiset sisustusblogit ovat pääasiallisesti tylsiä suosiostaan huolimatta. Pelkkiä lainakuvia ja muutenkin puutteellisesti tarttumapintaa.
Macaronsit, hohhoijaa. Ainoa poikkeus on pariisilainen Hugo et Victor, joiden macaronseissa on oikeasti makua ja joiden täydellisen visuaalisen ilmeen takia söisin vaikka hiekkaa, mutta yleisesti ottaen macaronsit eivät ole kuivia keksejä kummenpia ja somessa jaksan nähdä niitä vielä vähemmän kuin lautasellani.
Toinen haukotus, urheilusuoritukset somessa. Maratonit ja muut huippusuoritukset sallittakoon, mutta pärjään kiitos ilman tietoa perus maanantailenkistäsi Heselle ja takaisin. Hei vaan, Heja Heja, ei tule ikävä!
En pidä syömistä opettelevien vauvojen some-kuvia söpöinä, vaikka oma elämäni rakkaus on syömistä opetteleva vauva. Jotkut asiat vain toimivat paremmin kotialbumissa. Yksi niistä on nenästä tursuava porkkana-parsakaalisose.
Turku se sitten on kaikista ihanin kesäkaupunki. Kuuntelin tätä hehkutusta vuosia, vaan mikä oli totuus lopulta paikan päällä? Ravintolatarjonta on kyllä erinomainen, mutta muuten odotin vähän enemmän kuin 20 metriä jokirantaa.
Onko kaikkien aikojen haukotuttavin Instagram-klisee jalat sängyllä valkoisissa lakanoissa kahvikupin kanssa? On. Vai onko se sittenkin smoothiekulho? En ole varma.
Tiedän, että hauskojakin tilejä on, mutta oman kokemukseni mukaan Snapchat on vain tylsä köyhän naisen Iholla. Olenko ainoa, jota ei kiinnosta saada minuutin välein arkista raporttia siitä, että joku herää/keittää kahvia/lähtee kusettamaan koiraa?
Kaikki ei ole parempaa digitaalisena, Hesari tai kalenteri nyt ainakaan.
Lifestyle-blogeissa tyypillinen kliseinen ja itseään toistava kielenkäyttö on puuduttavaa lukea. Onko kukaan vieraillut Lontoossa otsikoimatta postaustaan ”London calling”. The Clash -klassikkoraukka. Älä kuitenkaan missään nimessä unohda lukea blogin puolelta, mitä täydelliseltä tyttöjenreissulta kotiutinkaan.
Ekstroverttejä pidetään usein sosiaalisina, mutta mielestäni siinä, että puhuu taukoamatta omista asioistaan, eikä vastavuoroisesti kuuntele muita, ei ole mitään sosiaalisesti taidokasta.
On todella vapauttavaa löytää nykyaikana ihminen, jonka ruokavaliossa ei ole yhtään ton-päätettä.
Kaikki hassunhauska, kuten morsiamenryöstö ja Snapchatin filtterit, on kaikkea muuta paitsi hauskaa. Koiraksi muuttuneet kasvot ja sateenkaari suussa. Tikahdun kerta kaikkiaan nauruun.
Lattemoccafrappucino viidellä siirapilla on kahvia yhtä vähän kuin Keekki on räppiä.
Apua kuolen nauruun! Allekirjoitan ihan jokaisen! Nuo facen pariskuntalässytykset ottaa ehkä eniten kuuppaan :D Toiveena 2.osa postaukselle, kiitos.
Mahtava kuulla, ialhduin palautteesta! :D
Kiitos tästä sateisen illan piristyksestä! Huikea postaus! Allekirjoitan jokaisen.
Kiitos itsellesi kommentista, tosi hauska kuulla!
Vauva syomassa kuvat ovat pahimpia, etenkin jos niita on monta samanlaista. Facebook-postaukset eivat haittaa kunhan eivat ole over the top lassytyksia.
Jep! Kun oikeasti fakta on se, että muita ihmisiä ei samanlailla kiinnosta pilttisi syömään harjoittelu kuin sinua itseä. Mutta totta kai tiettyyn pisteeseen asti lapsipostauksia saa jakaa ja rakkausjutskiakin, kunhan – tässä olen kanssasi samaa mieltä – ne eivät mene överisti lässytyksen puolelle. ;)
Huippuja! Ja tuo ruokavaliokysymys ”-ton”. Täällä Espanjassa on ihanaa, kun ei ole ruokavammaisia. Jos on, niin ovat suomalaisia :-D
Jep ja kiitos! ;) Luin juuri kirjaa ranskalaisesta ruokakulttuurista (Karen de Billon: Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea?) ja siinä kaikki erikoisruokavaliot loistivat poissaolollaan. Lapset opetetaan jo varhain syömään, tai vähintään maistamaan, ihan kaikkea. Toki ruoka-allergiat ovat asia ihan erikseen. Niille ei kukaan mitään voi, mutta muuten yleisesti ottaen olen vähän kyllästynyt Suomessa vallalla olevaan show’hun, että tehdään omasta kulloinkin vallalla olevasta ruokavaliosta valtava numero. :D
Mä niin tikahdun nauruun täällä. Snapchatia en ole edes ladannut. Mä oon niin tippunut kärryiltä näiden videoiden kanssa.
Victorias secretiä en ole koskaan ymmärtänyt, ja erityisesti jos lukee voidepurkkien incit, jätän ostamatta.
Ylipäätään somessa julkaistut ”oman elämän hehkutukset” eli urheilut yms. tuntuu hassuilta. Toki itsekin niihin joskus tullut sorruttua.
Vauvastakin on varmasti 18-v kivaa, kun netistä löytyy mm.nakkekuvia, hölmöjä ruokakuvia tms.kuvia hassunhauskoilla teksteillä. Musta ei ainakaan olis kiva nähdä itsestäni moisia.
Toisaalta epäsuosittu mielipide on varmasti sekin, että toisinaan tuntuu hölmöltä kommentoida itselleen tuntemattoman bloggarin blogitekstejä. ?
Nimenomaan! Ei tarvitse olla kemisti ymmärtääkseen, että Victoria’s Secret -kosmetiikoissa INCI-listat eivät varsinaisesti loista sisällöllään. ;) Olen samaa mieltä, että vaikka jälkikasvusta on kivaa jakaa juttuja, kannattaa se tehdä harkiten ja pienen ihmisen identiteettiä kunnioittaen. Kommentointi on kaikkea muuta kuin hölmöä, teidän lukijoiden viestit ovat meille bloggaajille homman suola. :) Kiitos siis terveisistäsi!
Huippu teksti!!!! :)
Jee, kiitos Paula!
Voi ei tää oli paras :) Mä oon jokaisesta, myös Turku-asiasta, aivan samaa mieltä!!
Oletko samaa mieltä kotikaupungistasi? En kestä, miten hauskaa. Kiitos tästä, Anne! :D
Pelastit mun päivän!
Pariskuntien rakkaudentunnustukset facessa, allekirjoitan. Mutta vielä pahempia ovat rakkaudentunnustukset omille, vielä lukutaidottomille ja somettomille, lapsille.
Huippua kuulla, kiitos palautteesta! Joo, näin on. Rakkauttaan ei toki voi liikaa tunnustaa, se on sellainen happy problem, mutta mieluummin yleisesti ottaen suoraan kohteelle kuin välillisesti somen kautta. ;)
Kyllä, allekirjoitan jokaisen! Vielä kamalampaa (ainakin MINUN mielestäni) kuin oman urheilusuorituksen hehkuttaminen, on lapsensa urheilusaavutusten ylistäminen ”meidän pertti/liisa saalisti tänään tehot 1+1” No hyvä hyvä pertin/liisan äiti/isä, peukut sille!!
Hahaa, kiitos! Tapahtuuko tätäkin? Minulta on mennyt ohi, todennäköisesti valikoiva näkö. ;) Samaa mieltä, ei välttämättä se ihan kiinnostavin päivitys, saiko Jani-Petteri yhden syöttöpisteen runkosarjapelissä vai ei. :D
Hyvähyvä! Niin totta. Turku-asiasta olen kyllä eri mieltä. Ilmeisesti tällaiselle pikkukaupunkilaiselle 20 metriä kesäisenjoen rantaa on unelmien täyttymys ?
Kiitti! Ja hyvä, jos löytyi kohtia olla eri mieltä. ;) Minustakin Turku on ihan kiva, muttei NIIIIN erityisen super mega spessu kiva, kun kaikkien hehkutukset antoivat ymmärtää. Mutta kyllä siitä 20 metristä jotain iloa repii, jatka ehdottomasti samaan malliin. ;)
Parasta! :D
Hehee, kiitti Satu! :D
Kiitos nauruista, tää oli ihan paras! Näitä lisää :).
Mahtavaa kuulla, kiitos Heini! Kirjoittaja se vasta tulee palautteesta hyvälle tuulelle. :)
Kiitos tästä, erinomaisen totta kaikki kohdat. :D Erityisesti mieltäni lämmitti se, että jotain muutakin kuin minua ärsyttää pariskuntien kirjoittaminen toistensa Facebook-seinille. (Onko heillä oikeaa kommunikointia lainkaan?) Ja urheilusuoritukset somessa on rasittavia. Hmm, onkohan peruslenkkipäivittäjän kohdalla niin, että kun hän kerran kuussa jaksaa kävellä pari kilometriä, niin siitä pitää ehdottomasti kertoa muille, että hän vaikuttaisi sporttiselta tyypiltä? Myös ekstroversion pitäminen sosiaalisuuden synonyyminä on karseaa. Kyllä sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot on jotain ihan muuta.
Huippua, että pystytte samaistumaan näihin! Lämmittää mieltäni. :D Ja ihana, kun kukaan ei kuitenkaan ota listaa turhan vakavasti: eipä urheilusuorituksen päivittäminen someen nyt maailmanloppu ole. Mutta hauskahan näitä on pohtia ja monessa asiassa voisi nauraa myös itselleen. ;) Erityisesti somen aikakaudella arvostan tosiaan päivä päivältä enemmän ihmisiä, joilla on hyvät vuorovaikutustaidot ja käytöstavat IRL, in real life.
Niin onko Suomi voittanut useammankin lätkämestaruuden? Ite lopetin tuon junttilätkän katselun siihen typerään den glider in – hysteriaan. Voiko olla tyhmempää urheilulajia olemassakaan?
Apua, tästä en voi olla samaa mieltä! MM-kulta -95 säilyy ikuisesti elämäni mahdollisesti onnellisimpana päivänä. :D :D
Täällä myös nauretaan ääneen ja toivotaan jatko-osaa tälle kirjoitukselle!
Huippua kuulla, kiitos palautteesta! Laitetaan korvan taakse. ;)
Mulla on varrellinen Tangle Teezer, ja se on mahtava. Ihmettelen, miksi niitä näkee myynnissä niin harvoin. Se perusversio on jokseenkin hankalakäyttöinen, vaikkakin takkujen setvimiseen joskus sekin tarpeen.
Onko? En ole sellaista nähnytkään. Se on varmasti parempi kuin tavallinen Tangle Teezer, mutta veikkaan, että siinäkin piikit ovat liian heppoisia tälle luonnontaipuisalle pehkolle. Mutta hei: viikko sitten ostin tavallisen hiusharjan ja luoja, että se on ihana. Pienet ovat ilot. :D
????????????
Hehee, kiitän ja kumarran peukuista!
:D Jep, jep. Facebook ja rakkaudentunnustukset, oivoi. Ovat todella tarkoitettu jollekin ihan muille kuin rakkaalle. Lehdet ja kalenterit paperisena kiitos (tämän tosin luulen olevan aika yleinen mielipide). Victoria’s Secretista olen tosi eri mieltä, olen käyttänyt firman alusvatteita kohta viisi vuotta, enkä ole vaihtamassa mihinkään, loistava hinta-laatusuhde. Bikinitkin ostin sieltä, eivätkä ne missään nimessä paljastele liikaa.
Ja niin totta, jotkut asiat todella toimivat paremmin kotialbumeissa ja vauvakirjoissa.
Victoria’s Secretin alusvaatteista ja biksuista olen kuullut muiltakin hyvää, mutta merkin kosmetiikkaa en ymmärrä aikuisten käytössä sitäkään vähää. ;) Lehtiä arvostaa onneksi moni, mutta paperikalentereita en kauheasti bongaa enää ihmisten käytöstä. Kun sain jokin aika sitten toteutettua haaveeni Mulberryn second hand -nahkakalenterista, toivon sormet ja jalat ristissä, ettei vuosittaisten kalenterisivujen valmistamista lopeteta koskaan. Toivottavasti muutkin Mulberry-mummot äänestävät jaloillaan ja jatkavat paperiversioiden ostamista. Olisipa vielä nimikoitu kynä. :D
Allekirjoitan kaiken paitsi Tangle Teezerin (ilman sitä olisin jo ajanut todella paksutukkaisen lapseni kaljuksi ja saanut syytteen pahoinpitelystä) ja macaronit (joiden nimellä kyllä myydään myös ihan laadutonta putua).
Voin kuvitella, että lasten hiuksiin Tangle Teezer toimii! Onhan se hellävaraisempi, kun omaa tukkaa harjaan mieluusti aika ronskein ottein ja pidän siitä, että harjakset menevät ihan päänahkaa myöden. Saatan kuvitella, mutta minusta tuntuu, että macaronseissa on suurempia laatueroja kuin monissa muissa herkuissa. Ehkä mielipiteeni johtuu siitä. Toisaalta olen kyllä edelleenkin sitä mieltä, että macaronsit muistuttavat keksejä, ja keksit yleisesti ottaen ovat tylsiä herkkuja. Mutta hyvä, että löytyy sopivasti mielipide-eroja – niin pitääkin! ;)
Naulan kantaan! Paitsi että Tangle Teezer on paras ? (mulla tosin on ohut tukka jonka läpi ne piikit yltää leikiten!).
Hehee! Tangle Teezer taitaa saada täällä eniten puolustusta. Ostin juuri tavallisen hiusharjan ja ai että, mikä nautinto sillä on harjata tätä luonnontaipuisaa pehkoa, kun lähtee oikein veri kiertämään päänahassa kovista ja pitkistä piikeistä. :D Mutta sileille ja ohuille hiuksille Tangle Teezer sopii varmasti mainiosti. En siis enää ihmettele sen suosiota muiden käytössä. ;)
Haha, tää oli huippu! Samoja mietteitä täälläkin, erityisesti VS-kosmetiikan ihannointi on aina ihmetyttänyt… Tosin tykkään välillä arkisista snäpyistä ja Tangle Teezeristä, mutta muuten samoilla linjoilla mennään :D
Kiitti, Emmi! Hauskaa, kun niin moni teistä samaistuu, mutta yhtä kiva, että eriäviäkin mielipiteitä löytyy. ;) Nyt kun Instagramiin tuli Stories, taidan kääntää vähän kelkkaani. Arkisten juttujen jakaminen on hauskaa ja tuhat kertaa helpompaa siellä kuin Snäpissä. Tämä digimummo ei koskaan edes oppinut käyttämään koko appia. Se on niin tuhottoman sekava. :D
Turussa asuvana (takana 12 talvea) en jaksa enää yhtään ”Turku on niiiin ihana kesäkaupunki” -kommenttia.. Joo on se joinain päivinä, kuten mikä tahansa muu kaupunki kesäisenä päivänä.
Itse introverttinä ilahduin, kun jostain luin, että sosiaalinen ei tarkoita samaa kuin sosiaaliset taidot omaava. Eli se päällepuhuja ei omaa niitä. Mikä olikin jo selvää. ;)
Hehee! No juuri tuo. Ei Turku ole mitenkään epäkiva, mutta ei se ole sen ihmeellisempi kuin mikä tahansa kaupunki, kun aurinko paistaa, on lomafiilis ja mahdollista syödä ulkona.
Jep! Ehkä introverteille tämä oli jo selvää, mutta ei välttämättä tosiaan kaikille koko ajan äänessä oleville. ;)
Entäs mustavalkoisella sisustavat ilottomat bloggarit ???
No meiltähän nyt on jo ajat sitten karissut loppukin elämänilo. :D :D
Siis..kirjotinko mä tämän… :)
Jee! Mahtavaa, jos samaistuit. ;)
Aivan loistava postaus!! :D
P.S. Mietin viime kesänä Turussa käydessäni, että onkohan tätä kaupunkia jossain muualla vielä, kun en oikein ymmärtänyt juurikin sitä hypetystä iiihaaanasta kesä-Turusta, mutta ei, ei sitä ollut. En sitten kehdannut kellekään sanoa, että tässäkö tämä nyt oli..
No joo, varmasti ihan mukava kaupunki, anteeksi kaikille turkulaisille.
Jee, kiitos kovasti! Helsinkiläisenä arvelutti hieman mielipiteen julkaiseminen, että saanko heti jonkun syytöksen Turku-rasismista, mutta en näemmä ole mielipiteeni kanssa ollenkaan yksin – jopa osa turkulaisista allekirjoittaa väitteen. Ja kuten sanottu, ei Turussa sinänsa mitään vikaa ole, varmasti kotimaamatkailen kaupungissa jatkossakin, mutta onko se NIIN ihmeellinen, kun hehkuttajat antoivat ymmärtää? Ei. Ei se ole. :D
Joo, mahtavaa, peukku peukku peukku :) sun nämä totuudet sai hihittelemään ja huonon kommentoijan kommentoimaan!
Ihan parasta kuulla, suuri kiitos terveisistä!
Kyllä! Nauroin erityisesti tuolle köyhän naisen iholla -mielipiteelle, koska olen niiiiin samaa mieltä.
Hahaa, huippua! Nyt vaan mietityttää, osuiko pilkka omaan nilkkaan, kun tuli Instagram Stories. Voi silti olla, että omat videoesiintymiset jää esiintymättä, ja nössönä postailen vain kuvia.
Apua! Tää oli super hauska postaus ja yhdyn niin moniin mielipiteisiin. :D
Kiitos Iina, ihan parasta kuulla!
Hahah meikäläisen Instagramin etusivulla on oikeesti joka päivä vähintään viis kipaletta noita smoothiebowl-kuvia eri käytäjiltä, välillä myös samalta. Alkaa kyllä tursuamaan ulos korvista välillä. :D Oon muuten miettiny samaa tuosta Tangle Teezeristä, ah ihanaa etten ole ainoa tämän ajatuksen kanssa ! :D Ja tälleen entisenä turkulaisena voin sanoa, että eipä se erikoinen oo. Tai sitten en vaan osaa kattoa sitä turistin näkökulmasta, kun oon sielläpäin asunu likemmäs 20 vuotta elämästäni. :DD
Jep jep, ei paljon tarvitse miettiä, mistä smoothie bowl -inspiraatiota saa, jos sitä kaipaa. Tangle Teezeriä on moni puolustanut, mutta hauskaa, etten sentään ole ihan yksin tämän suuren ja tärkeän hiusharjaväittämän kanssa. :D Turistin näkökulmasta Turku oli suomalainen kaupunki muiden joukossa, vaikka kuinka katsoin sitä positiivisilla lomasilmillä. Toki peukku jokirannalle, ravintoloille ja vanhalle kaupungille, mutta muuten. :)
Mitä!! Turku on ihana, ei ehkä kesäkaupunki mut ihan kokonaisuudessaan kaupunki<3<3
Tangle Teezer on oikeesti tosi kökkö! Vanhaan luonnonharjasharjaan tarttuminen ollut parasta. Ja ahhah noi jalat ja kahvikuppi lakanoissa…
Hyvä, että Turku saa vähän puolustusta. ;) Hienoa, että sielläkin on löydetty ratkaisu hiusharjahuijaukselle! Tähän pehkoon ei sovi edes luonnonharjasharja (tekee hiuksista entistä pörröisemmät), mutta onneksi löysin nyt ihan tavallisen hiusharjan varrella ja kunnon piikeillä. Toivottavasti pian tulee uudet trendikkäät kliseekuvat, ei jaksaisi enää vanhoja yhtään. :D
Täydellinen lista, repesin totaalisesti ja allekirjoitan aivan kaiken!
Miten ilahduttavaa kuulla, suuret kiitokset palautteesta Anni!
Haha tää oli hauska! Osaa jutuista en ollut ees miettinyt mutta nyt ku oon niin täysin samaa mieltä :D Tosin lisäisin ehkä listaan nää postauksessakin näkyvät tuoksukynttilä/kahvipöytäkirja kuvat ja sanonnan ”visuaalinen ilme” :D
Kyllä! Allekirjoitan täysin. Olen todella kyllästynyt blogikliseisiin ja sitä kautta myös omiin kuviini, koska myönnän – niitä todella löytää myös tästä osoitteesta. :D
Hauska postaus, niin moni kohta osui ja upposi! :D
Huippua kuulla, kiitokset Henriikka!
Olisi todella vapauttavaa olla ihminen, jonka ruokavaliossa ei ole -ton päätettä!
Siinä vaiheessa, kun meinaa kakata housuun julkisella paikalla niin khyllä, valitsen -ton ruokavuoliota, vaikka se hankaloittaisi muiden eloa. Sillei semisti ärtyneenä tama kommentti. ;)
Jos vain yksi semi ärsyyntynyt kommentti, kun olisin voinut kerjätä pahasti verta nenästä, niin lasken sen onnistumiseksi. ;) En selittänyt mielipidettä tarkemmin, koska pidin niin itsestäänselvänä, että en (tietenkään!) pilkkaa kenenkään keliakiaa, hengenvaarallista pähkinäallergiaa tai mitään muutakaan. Mielipiteellä viittasin vallalla olevaan ilmiöön, kun ruokailusta tulee show. Siihen, kun ruokavalio vaihtuu tiuhaan tahtiin trendien mukaan ja siitä pitää aina isoon ääneen tehdä numero. Näitäkin syöjiä nimittäin on, eikä heillä ole mitään tekemistä teidän oikeista ruokarajoitteista kärsivien kanssa, joiden totta kai kuuluukin saada lautaselleen juuri sitä, mitä keho sietää. :)
Ihan hauska idea tällä postauksella ja osa jutuistasikin oli ihan hauskoja! Olen lukenut blogiasi vain muutaman kerran ja tämän postauksen jälkeen ensimmäinen ajatus joka heräsi oli että pidät itseäsi/tyyliäsi/tapojasi todella erikoisina ja omalaatuisina. Sinulla on nätti koti ja ihan kivaa perussisustuskamaa, mutta mitään uutta tai erikoista blogisi ei kyllä tuo vaan toistaa samaa linjaa satojen muiden blogien kanssa. Itse lisäisin varmaan nuo Coco Chanelin ja Vuittonin kirjat liljamaljakon vieressä Ghost-tuoleineen listalle omista epäsuosituista mielipiteistäni :D
Moi Oona! Tästä yhdestä tarkoituksella erikoisesta postauksesta ei kannata tehdä kovin pitkälle vietyjä päätelmiä persoonastani – sarkasmi ja huumori vähän kuin kuuluvat haasteen konseptiin. ;) En oikein tiedä, mistä olet saanut sellaisen käsityksen, että pitäisin tyyliäni jotenkin persoonallisena ja uniikkina. En nimittäin pidä. Meillähän voi pelata sisustusblogikliseebingoa ihan loputtomasti, ja olen itsekin kirjoittanut kyllästymisestäni tiettyyn blogikotityyliin myös omassa asunnossamme. Se on kuitenkin sanottava, että jokainen meillä oleva asia on minulle rakas ja mieluinen, on samaa muilla tai ei. Olet enemmän kuin oikeutettu mielipiteeseesi, mutta esimerkiksi Vuittonin kirja on häälahja meille erittäin rakkaalta ihmiseltä ja siinä on paljon enemmän tunnearvoa ja henkilökohtaisuutta kuin ulkopuolinen voi blogipiipahduksella ymmärtää. :)