Yhteistyössä Asennemedia ja Urtekram
Meistä useampi asennemedialainen on viimekuukausina paitsi testaillut luonnonkosmetiikkaa Urtekram-yhteistyön merkeissä myös kokkaillut eri tuotteista, mikä on kiva, sillä olen saanut kollegojen postauksista pysyviä suosikkeja omaankin ruokapöytään aina palsternakkaranskiksista lähtien. Viimeksi kirjoitin itse Urtekram-pastoista ja aika hauskaa, että tuote, jonka nyt sain postaukseni aiheeksi, on Urtekram-tuotteista juuri se, jota meillä on ollut ”aina”, tahini.
Urtekram-tahini tuli jääkaappimme vakiotuotteeksi siinä vaiheessa, kun löysin hummuksen. Enää en voisi kuvitellakaan eläväni ilman Lähi-idän ruokaa: se kuuluu TOP 3 -keittiöihini yhdessä välimerellisen ja japanilaisen kanssa. Hummuksen lisäksi käytän tahinia toiseen suosikkisotkuun, baba ganoush -munakoisotahnaan.
Halusin kuitenkin tällä kertaa jakaa uudenlaista inspiraatiota tahinin käyttöön, sillä seesamitahna sopii erinomaisesti myös jugurttikastikkeeseen. Jugurttikastiketta maustaa sama makumaailma kuin hummusta ja baba ganoushiakin, joten jos niistä pitää, uppoaa tämäkin viimeistä nuolaisua myöden. Moni nauttii tahinia myös levitteenä, mutta minusta tuhti tahna pääsee parhaiten oikeuksiinsa nimenomaan sitruunan, valkosipulin ja oliiviöljyn muodostaman täydellisen liiton kanssa.
Tahini-jugurttikastike sopii tarjoiltavaksi lähi-itähenkisen salaatin tai meze-napostelulautasen kanssa. Kun vaihdat tavallisen jugurtin paksumpaan turkkilaiseen, toimii kastike mainiosti dippinä vaikka kasviksille. Omassa reseptissäni valkosipulin suhde on aika tiukka, koska olen sitä mieltä, että elämä on liian lyhyt valkosipulimäärän kanssa nössöilyyn, mutta suhteuta ainekset totta kai oman makusi mukaan. Reseptin annos on suhteellisen pieni, joten tee tuplana tai triplana tarvittaessa.
Tahini-jugurttikastike
- 1 dl maustamatonta jugurttia
- 1 tl Urtekram-tahinia
- 1 tl oliiviöljyä
- 0,5 tl hunajaa
- 1 valkosipulinkynsi
- puolikkaan sitruunan mehu
- suolaa
Meillä on silloin tällöin tapana syödä sohvapöydän ääressä lattialla istuen, ja jostain syystä ruoka on yleensä silloin itämaishenkistä. Ehkä sen tekee paimentolaishenkinen matto, en tiedä. (Sisustuskoiran kanssa tapa vaatii kyllä silmät selässä -tyyppistä valppautta, mutta sitten vappumunkkien 2012, hän ei ole sohvapöydän tarjoiluja onnistunut varastamaan.)
Meze-hetki on kuin tehty sateen ropinan siivittämiin syysiltoihin – jopa munakoison ja viikunan sävyttämä värimaailma henkii vuodenaikaa. Vilttiä niskaan, kynttilöihin tunnelmaa ja lasiin mausteista punaviiniä tai hyöryävää minttuteetä.
Ideoita meze-lautaseen
- tabboulehia tai muuta couscous-salaattia yrteillä
- paahdettuja manteleita ja pähkinöitä
- falafel-pyöryköitä
- lammaslihapullia
- lihavartaita
- feta- tai halloumi-juustoa
- tahini-jugurttikastiketta
- hummusta
- baba ganous -munakoisotahnaa
- tsatsikia
- leipää
- uunissa paahdettua munakoisoa
- uunissa paahdettua paprikaa
- viikunoita ja taateleita (tuoreena tai kuivattuina)
- oliiveja
- granaattiomenan siemeniä
- viininlehtikääryleitä
- pepperoni-paprikaa
Meze-lautasen kokoamisessa on siis enemmän kuin monipuolisesti vaihtoehtoja. Urtekram on siitä kiva sarja, että sitä ostaessaan tietää aina valitsevansa luomua, automaattisesti puhtaamman ja luonnollisemman vaihtoehdon. Itse asiassa Urtekram on ollut luomun edelläkävijä jo vuodesta 1972, eli vaatimattomat yli 40 vuotta ennen sukupolvemme nykyistä ruokavalaistumista. Paahdettu ja suolattu tahini valmistetaan Urtekramin synnyinmaassa, Tanskassa. Niinpä tietenkin, ilmankos Köpis on tällä hetkellä ruokaedelläkävijöiden mekka, jossa raaka-ruokakin on business as usual. Tällaisessa ruoassa parasta on, että terveellisyys ja ravitsevuus tulevat automaattisesti sivutuotteena herkullisten makujen mukana.
Näyttää käsittämättomän ihanalle!
[Slurp]
Milloinkahan sitä olisi aikaa valmistaa tuollainen setti…?
Minkälaista falafelpullareseptiä käytät?
Tänään? Tämä on nimittäin äärimmäisen nopea koota, älä anna kivan ulkomuodon hämätä. ;) Couscous keittyy minuutissa, mantelit paahtaa ja tahini-jugurttikastikkeen sekoittaa hetkessä. Sillä välin paistuvat munakoisot ja falafelit uunissa.
Tässä käytin pakastefalafeleja juuri vaivattomuuden takia, vaikka ei se tietenkään sama asia ole kuin itse tehty. Vaikka kokkaan paljon, jostain syystä falafeleja en valmista itse. Johtunee uppopaistamisesta. Vain sillä saa pintaan sen ihanan rapeuden, mutta jostain syystä kuuman kiehuvan öljyn kanssa touhuaminen omassa kotikeittiössä kuumottaa. Mietin juuri, saisikohan jostain etnisestä kaupasta valmiina parempia ja rapsakampia falafeleja kuin nämä tavallisen ruokakaupan (vinkatkaa kiitos, jos joku tietää!). Toki nämäkin ovat herkullisia hyvien lisukkeiden kanssa. :)
Kikhernepihvejä kyllä teen itse. Ensi viikolla ajattelin kokeilla lehdestä löytämääni reseptiä, johon tulee kikherneitä, porkkanaa, sipulia, valkosipulia, kananmunaa, soijakastiketta, currytahnaa ja persiljaa. Nämä pihvit paistetaan iha normaaliin tapaan pannulla, joten pitäisi olla helppoa. Ihana kuulla, jos meze-lautanen toi veden kielelle. :)
Tuo on paras tahini! Syön sitä myös ruisleivän päällä kurkun, paprikan tai avokadon kera.
Niin on, huippuhyvää! Monet tosiaan käyttävät tahinia levitteenä. Itse olen kokenut sen sellaisenaan hieman liian tuhdiksi, mutta yhdistelmäsi kuulostaa kyllä siltä, että voisin antaa uuden mahdollisuuden. ;) Avokadoa syön leivällä päivittäin, parasta!
Näin on, minustakin pelkkä tahini leivän päällä on hieman liian tunkkainen ja puppumainen yhdistelmä, mutta kun lisää vihanneksia tai avokadoa päälle, kevenee kivasti ja tulee muutakin koostumusta. Kokeilin muuten lehtipersiljaakin lisukkeeksi, kun sitä tänä syksynä on niin paljon kasvimaassamme, ja kivasti toimi sekin!
Kiitos ihanan kuuloisesta ohjeesta ja isosta ruoka-inspiraatiotulvasta! Ihanan näköinen lautanen! Teen itse falafelit joko uunissa tai pannulla. Niitä ei tarvitse uppopaistaa rapsakan pinnan saamiseksi, riittää, että pannulla on reilusti öljyä, jossa falafelpullat voi käännellä. Teen yleensä itse ”litteitä” pullia, jolloin yksi kääntämiskerta riittää. Helppoa ja nopeaa. :) Hummusta en ole itse kokeillutkaan tehdä, naapurissa kun on libanonilainen kahvila, josta saa halvalla suuren purkin ihanaa kotitekoista hummusta. <3
Kiitos itsellesi kommentista! Ilo kuulla, että lautanen inspiroi. :) Eilen tein ex-tempore kesäkurpitsapihvejä. Maun puolesta niistä tuli oikein hyviä (mistä nyt ei tulisi jos laittaa valkosipulia, chiliä ja currytahnaa), mutta siitä huolimatta, että valutin nesteet huolella pois, oli minulla vaikeuksia saada pihveistä kypsiä. Paistoin vielä ensin uunissa ja sitten pannulla, mutta kovasti olivat hajoamisherkkiä. Tämä kasvispihvi- ja -pullakategoria on kyllä sellainen, joka itseltäni vaatii harjoittelua ennen kaikkea koostumuksen ja kypsentämisen puolesta. Ensi kerralla kokeilen kikherneistä jotain falafelien kaltaista. Muodoltaan mainitsemasi litteät pullat kuulostavat juuri hyviltä: paistaminen on varmasti helpompaa ja silloin lopputulosta voi käyttää niin pullina vaikka couscousin kanssa kuin myös esimerkiksi kasvishampurilaisten välissä. :) Hummus on maailman helpoin: ainekset vain blenderiin ja minuutissa valmis. Silti vielä ihanampaa on kannattaa naapurin libanonilaista kahvilaa. <3
Siis juuri näitä haluan tehdä viikonloppuna! Ihana esillepano! Lähi-idän ruoka kuuluu myös omaan top kolmoseen ja ilman hummusta en haluaisi elää viikkoakaan. Tahini-jugurttikastike menee ehdottomasti kokeiluun.
Jee ja kiitos! Toivottavasti maistui. Jatkuvaan päässä pyörivään Mitäs tänään syötäisiin -ohjelmaan on aina helpotus löytää uusia ideoita. ;) Sanos muuta! Kamala ajatellakaan aikaa, jolloin Lähi-idän herkuista ei vielä tiennyt mitään. Aikamoista luksusta, että sukupolvellamme on nykyään kaikki maailman keittiöt ja raaka-aineet käden ulottuvilla.