Yhteistyössä Asennemedia ja Arabia
Olen innokas järjestelijä, kuten tiedätte, ja seurailen siksi sivusilmällä teemaan liittyä nettikeskusteluja ja -ryhmiä. Ihmiset painivat tavarapaljoutensa kanssa ja tarvitsevat vertaistukea elämän keventämiselle. Sovitellaan käyttämättömäksi jääneitä vaatteita, ihmetellään lasten ala-asteen veistotunneilla tekemien tuotosten kohtaloa ja punnitaan työkalujen tarpeellisuutta, mutta yksi tavarakategoria nousee keskusteluissa ylitse muiden – astiat.
Astioihin kiteytyy valtavasti tunnetta, historiaa, hetkiä ja muistoja. Enemmän kuin mihinkään muuhun materiaan. On nautittu jouluillallisia, jätetty hyvästejä, juhlittu virstanpylväitä, keskusteltu yömyöhään, rakastuttu, syöty lapsuuden arkiaterioita. Kaikki tämä, astioiden äärellä.
Minulle Arabian Paratiisista tulee ensimmäisenä mieleen rakas mummuni. Tosin hänellä sarjaa on tietysti alkuperäisenä kelta-sinisenä, niin kuin asiaan kuuluu. Muistan joku joulu käärineeni hänelle ison Paratiisi-mukin pakettiin toivoen, että siitä nautitut kuumat juomat lämmittävät mummua talvipakkasilla. Tai ehkä minulla olikin oma lehmä ojassa.
Te muut, joilla aamukahvin mittayksikkö on enemmänkin gallona kuin kuppi, ymmärrätte, mitä tarkoitan. Mummulassa perinteisiä kahvikupillisia saa aina juoda seitsemänkertaisen määrän, sillä isoja mukeja suosivalle ne tuntuvat nukkekodin kupeilta. Mutta tietysti siinä on oma hurmaava charminsa, mikä melkein kannustaa aikamatkailemaan enemmänkin ja ryystämään kahvin tasseilta.
Paratiisi on Birger Kaipiaisen Arabialle vuonna 1969 suunnittelema rakastettu klassikko, sukupolvelta toiselle siirtyvä keräilykohde, jossa näkyy suurenmoisen keramiikkataiteilijan mieltymys rohkeaan koristeellisuuteen ja tyyliteltyihin luontoaiheisiin. Muutamakin osa yhä tänä päivänä ajankohtaista sarjaa tuo kattaukseen kerroksellisuutta ja luonnetta, tai romanttisella kuosilla voi näyttävästi ottaa haltuun koko pöydän.
Mummun jalanjäljissä tämä kattaus on oma moderni tulkintani Paratiisista, mustavalkoisena tietysti. Kattaus, joka samaan aikaan tuntuu niin kotoisalta ja perinteiseltä sekä uudelta ja raikkaalta. Yhdistin mukaan meillä jo vuosia ollutta astiastoa, Arabian valkoista 24h-sarjaa. Mustavalkoinen Paratiisi on saatavana erikoistuotteena vuoden loppuun asti.
En halunnut tällä kertaa pöydän notkuvan sekalaisesta brunssista, vaan sen sijaan toivotin ystävät tervetulleeksi yksinkertaisuutta ylistävälle aamiaiselle, joka valmistui melkein itsestään – ilman turhan aikaisia herätyksiä tai kiristeleviä hermoja.
Isoissa 0,35 litran mukeissa oli tietysti tummapaahtoista maitokahvia. Hitusen pienempään kahvihampaan kolotukseen sopii sarjan uusi 0,24 litran muki. Pieniin kahvikuppeihin tein valmiit annokset kookos-chiavanukasta. Päällekkäin kootusta kuppitornista kattaus sai juuri sopivasti arvokasta nostetta. Lisäksi tarjoilin tuorejuustotäytetyt bagelit vaihteluksi kulhoista lautasten sijaan.
En pysty sanomaan kenenkään puolesta, mistä perintöastioista kannattaa tai ei kannata päästää irti, mutta ennen kaikkea yhden ajatusmaailman haluaisin muuttaa. Elämä on liian lyhyt pölyttää pyhäastioita vitriinissä, kun aarteista voi nauttia ihan tavallisen aamiaisen ihan tavallisena päivänä. Pieniä paratiisin paloja – perinteinä pöydässä ja tärkeinä ihmisinä ympärillä.
Jos sunnuntaiaamupäivän romantikko sinussakin heräsi, kannattaa käydä äänestämässä kauneinta kattausta ja osallistumassa neljän hengen Paratiisi-astiaston arvontaan Kodin Kuvalehden Pieni pala Paratiisia -sivuilla. Raukeaa päivää!
Ai että kun sydän lepää näitä kuvia katsellessa! Kiinnostaisi tuon kookos-chiavanukkaan ohje, ihanko vaan kookoskermaa(?) ja chiansiemeniä, vai muutakin?
Kiitos kaunis! Tein chia-vanukkaan ihan vain sekoittamalla chian siemeniä Alpron kookosjugurttiin. Herkun voi viimeistellä laittamalla kookoshiutaleita päälle. :)
Ah! Mulla löytyy paratisiisi VÄRIKKÄÄNÄ. Voi apua, miksi oi miksi äitini aikoinaan antoi mun valita sen keräilyastiaksi kun mietin sen ja tämän musta-valkoisen välillä. Noh, valkoisen kanssa sekin on aika kiva ja raikas! Tai jotain ;)
Tai jotain. :D Voihan äiti, ei tyttärille kannattaisi antaa mitään päätösvaltaa. Äidit tietävät aina parhaiten. ;) Mutta onhan alkuperäinen klassikko, ja kuten sanoit, valkoiseen yhdistettynä raikas. Nyt on pinnalla niin voimakas mustavalkoisuus, että jo parin vuoden päästä värikäs saattaa tuntua luontavammalta. :)
Minä sain aikoinani äitini lahjaksi saaman värikkään Paratiisin mukaani, kun lähdin kotoa, ja sen mukaan aloin kerätä muita astioita – mustaa,ruskeaa, valkoista, keltaista ja sinistä Teemaa ja KIltaa. Minulla on myös isoäitini ja muiden sukulaisten perintöastioita aina 1920-luvulta lähtien, ja ne ovat meillä ihan arkikäytössä. Mitään pyhäserviisiä ei ole erikseen ollenkaan, vaan valitsen astiat ruuan ja mielialan mukaan. Yksivärinen Teema ja vanha Kilta yhdistävät mielestäni kivasti värikkäitä, kuviollisia astioita ja sopivat myös vanhojen astioiden kanssa yhteen. Opiskeluaikanani keräsin astioita kuppi ja lautanen kerrallaan, ja muistan, miten tuskailin Teema-salaattikulhon hintaa. Olin onnellinen, kun vihdoin pystyin ostamaan sen, ja joka kerta kulhoa kaapista nostaessani ajattelen edelleen, nyt parisenkymmentä vuotta myöhemmin, että valitsin juuri oikean kulhon. Mummini tapasi sanoa, että ruoka maistuu paremmalta, kun astiat ovat kauniit, ja uskon vakaasti, että hän oli oikeassa. Minä perin mummin kauneimmat astiat, ja joka kerta niitä käyttäessä muistan hänen sanansa :-). Elämä on todellakin liian lyhyt siihen, että astiat pölyttyvät kaapissa. Ihan hätkähdin, kun eräs tuttuni kertoi, että heillä kauniista astioista syödään vain jouluaattona. Muuten käytössä ovat astiat, jotka on ostettu kiloposliinina (siis sellaista tavaraa, jota myydään suht halvalla posliininmaalausta harrastaville), ja ne ovat säröillä ja palasia puuttuu. Kukin tyylillään, tietysti, mutta itse haluan nauttia arjen kauneudesta myös astioiden kautta.
Kiitos tästä, aivan ihana tarina! Mummisi on enemmän kuin oikeassa. Minulle ruokaileminen on niin tärkeä osa elämää, etten osaisi kuvitella, etten kunnioittaisi hetkeä kauniilla astioilla. Siksi meillä on arkenakin pöydässä servetit ja kynttilä, vaikka ruokana olisi mitä puuroa tai makaronilaatikkoa. Minäkin muistan Teema-salaattikulhon kauhean korkean hinnan. Olin nimittäin Iittalalla opiskeluaikoina myyjänä ja ostin joka palkasta lautasen tai pari, mutta isojen kulhojen hinnat tuntuivat vielä silloin aivan järkyttävän korkeilta sijoituksilta. ;) Kuten sanoit, kaikki tavallaan, mutta lähtökohtaisesti ei mitään kaunista kannata hillota kaapissa! Teidän kokoelma kuulostaa kauniilta ja ihanan persoonalliselta.
Siis juuri näin, pyhäastiat pois vitriinistä ja käyttöön! Olen toteuttanut tätä ideologiaa jo pitkään. Vielä kun saisin puhdistettua mieheni hopea-aterimet, niin otan nekin viikonloppukattauksiin mukaan.
Hyvä sinä! Ja ai että, jos teillä on tuollainen aarre kaapissa. Hopea-aterimet ehdottomasti käyttöön. Voin vain kuvitella, miten nätisti ne sopivat modernin kattauksen pariksi!