Olen vihdoin tajunnut, mikä minulle on sisustamisessa kaikkein haastavinta. Minkä kanssa olen paininut eniten tässä kodissa, ja mikä on mielessäni koko ajan uuden kodin remontti- ja sisustusvalintoja suunnitellessa. Se ei ole budjetti tai aika, vaikka kyllä, niitä molempia voisi aina olla enemmän. Eikä se ole edes matot, vaikka hyvä arvaus sekin. Se on tasapainoilu.
Määrittelen tyylini modernin klassiseksi. En siis moderniksi tai klassiseksi, vaan nimenomaan modernin klassiseksi, yhdistelmäksi näitä kahta. Liian modernissa kodissa on makuuni kylmän kolkko tunnelma, liian klassisessa taas raskas ja tunkkainen. Unelmakodissani nämä kaksi tyyliä tulevat luontevasti puolitiehen vastaan ja täydentävät kontrastein toinen toisiaan. Modernia tyyliä kodissamme edustavat esimerkiksi design-tuolit ja Kartell, klassista taas perinteinen hiekanvärinen sohva ja ylipitkät verhot. Mustavalkoisuus, joka kai on tyylini tunnusmerkki, voi taas esimerkiksi tauluseinänä edustaa modernia suuntausta (kun julisteet ovat graafisia ja epäsymmetrisesti ripustettu) tai konservatiivista klassisuutta (kun taulut ovat paspiksilla kehystettyjä ja symmetrisesti ripustettu).
Tasapainon löytäminen on helpommin sanottu kuin tehty. Välillä tuntuu, että yksikin väärä valinta keikauttaa veneen väärään suuntaan, minkä jälkeen navigointi takaisin toivotulle reitille on entistä vaikeampaa.
Esimerkiksi nämä lennossa napatut joulukuvat, jotka sattumalta päätyivät kuvittamaan tätä ajatuksenvirtaa, tuntuvat turhan graafisilta. Graafisuus on se, mistä olen eniten kasvanut pois ja mitä en välttämättä koskaan tavoitellutkaan – se vain tuli mustaan ja valkoiseen kohdistuvan rakkauden mukana, eikä se rakkaus ole hävinnut minnekään. Uuden kodin tyyliä haluan hivuttaa kohti lämpimämpää klassista suuntaa, ja piensisustamisessa minua tällä hetkellä puhuttelevatkin enemmän Cobellon tyyliset kodikkaat maailmat. Kyllästyminen tiukkaan skandinaavisuuteen johtunee osaltaan bingosta, jota meillä sisustusblogeilla on voinut viime vuodet pelata pitkästymiseen asti. Hay Tray -pöydät, blogimatot, String-hyllyt. Tiedätte varmasti, mistä puhun.
Yöpöydälläni on parhaillaan arvostelukappaleena saatu Milla Alftanin uusi kirja Sisustusmagiaa. Arvostan Millan, Suomen Kelly Hoppenin, persoonallista kädenjälkeä ja murrettujen värien näkemyksellistä käyttöä. Silti kaikkien ihanien taupejen ja greigejen keskellä etsin hädissäni valkoista, joka Millan kohteista on häivytetty kokonaan. Huomaan, että edes kodikkuutta tavoitellessa sisustaminen ilman valkoista ei minulle ole vaihtoehto. Se on ja pysyy kaiken pohjana, tärkeimpänä värinä. Uuden kodin tyyli keinuu siis jossain raikkauden ja pehmeyden välimaastossa. Lopullinen tasapaino löytynee hienosäädöllä, uusia hankintoja rauhassa kypsyttelemällä ja muuhun kokonaisuuteen suhteuttamalla.
Onko tasapainoilun haaste kenellekään teistä tuttu? Vai edustavatko kotinne tyylipuhtaasti yhtä suuntaa, jolloin kaikki valinnat noudattavat automaattisesti samaa henkeä?
Juuri eilen pohdin samaa tasapainoilua omaa kotiamme silmäillessäni. Kaksi tyylisuuntaa miellyttää eniten; skandinaavisen moderni, sekä hieman rustiikkinen & klassinen. Nyt joulun lähestyessä on helppo löytää sisutukseen elementtejä molemmista, mutta arjessa se on haastavaa! Olisi ihanaa päästä aloittamaan sisustus ns puhtaalta pöydältä uuden asunnon kera.. Mielestäni sinä olet onnistunut hyvin tasapainoilun kanssa :)
Kiitos, Tiia! Olen ihan samaa mieltä, kodissamme on hyvä, vuosien saatossa hioutunut pohja. Vain hieman painotuksia säätämällä uudesta kodista tulee vielä asteen enemmän meidän näköinen ja tuntuinen. Moderni skandinaavinen on todella hyvä vastinpari rustiikkiselle klassiselle, mutta tunnen tuskasi, kyllä siinäkin yhtälössä täytyy hetki tasapainoa hakea. Onnistuessaan koti on kuitenkin varmasti todella kodikas olematta liian raskas. Mukavaa vaihtaa kokemuksia tästä aiheesta ja kuulla, että en ole yksin ajatusteni kanssa. :)
Ohoh, uskallisin jo toisen kerran kommentoida puolen vuoden sisään, minustahan on tullut vallan rohkea :) ja sitten asiaan. Kyllä ja kyllä. Graafisuus on jees, tiettyyn rajaan asti. Aina olen tykännyt sun tyylistä ja sitä vähän kopioinut. Mulla myös paljon valkoista ja mustaa, mutta myös puuta, lähinnä artekin penkeissä. Mielenkiinnolla odotan uutta kotia. Voimia remonttiin.
-tanja-
Ihanaa, kun kommentoit! Se ilahduttaa aina. Samaa mieltä, graafisuudessa on puolensa, onhan se selkeää ja virtaviivaista, mutta yksinään tyylistä tulee vähän kylmän kolkko tunnelma. Tosi ilahduttavaa kuulla, että olet saanut inspiraatiota täältä omaan kotiisi. Puu on omiaan lämmittämään mustaa ja valkoista. Uskon, että teillä tasapaino toimii oikein hyvin. :) Kiitos paljon! Nyt alkaa muuton kannalta kaoottisin puolitoistaviikkoinen, mutta eiköhän tästä selvitä. Mukavaa viikkoa, Tanja!
No ymmärrän sua niin täysin. Itselle puhdas musta-valkoisuut on aina tuntunut myöskin liian graafiselta, toisaalta olen kaivannut sisustukseen juuri valkoisen rinnalle mustan kautta särmää, kuitenkin niin, että kokonaisuudessa säilyy pehmeys. Tämän kodin kohdalla mustan tuominen mukaan tuntui enemmän mahdollisesta, kun lattia oli puun sävyä ja seinät mahdollista sävyttää -näin kokonaisuus ei tullut liian graafikseksi. Ymmärrän täysin mitä haet! Itse tykkään sekä klassisesta, rennon tanskalaisesta sekä vaalean skandinaavisesta tyylistä. Näiden kolmen välimaastosta yritän sitten aina luovia, välillä vene keikahtaa aina johonkin suuntaan ja välillä toiseen. Rakastan design kalusteita ja minimalismia, mutta myöskin Cobellon pehmeyttä -joskin, se tyyli täysin olisi minulle liikaa! Mutta ehdottomasti pieninä ripauksina juuri kodikkuutta tuomaan. Monessa tanskalaisessa kodissa juuri tässä on onnistuttu -designia ja rosoa sopivassa suhteessa. Sinne siis opeille :D Hauskaa, juuri kirjoitinomassa blogipostauksessa tyylini kehittymisestä ja vinkeistä, joita tässä vuosien varrella olen sisustajana havainnut!
No juuri näin! Arvaan, että ymmärrät. Mielestäni teillä on nyt löytynyt ihana tasapaino. Sopivasti klassista mustavalkoista, murrettujen sävyjen pehmeyttä ja sitä tanskalaista designia ja hyggeä, johon Sannan aina liitän. :) Tyyliisi sopii todella hyvin myös pienet rosoiset ja eksoottiset vaikutteet, kuten vanha puinen (aasialainen?) jakkara ja sohvapöydän buddha. Musta värinä tuo nimenomaan särmää ja raameja, siitä en missään nimessä ole valmis luopumaan. Mustavalkoisuus vain kaipaa jotain lämmintä vierelleen. Voisin jopa harkita nyt ensimmäistä kertaa jonkun seinän maalausta, mutta vielä en osaa sanoa varmaksi. Teillä on Tikkurilan Ajopuu, eikö? Se on siitä jännä sävy, että kun etsin Tikkurilan värilastuista sopivaa maalia sohvamme jälkoihin (haluan maalata tällä hetkellä liikaa esiin pomppaavat puiset jalat mahdollisimman sohvakankaan värisellä sävyllä), niin valitsin Ajopuun. Siinä mielessä se voisi olla hyvä sävy myös johonkin seinään tuomaan jatkumoa.
Juuri näin! Rakastan Cobellon tunnelmaa yli kaiken ja olen aina haltioissani sisään astuessa. Vaan voisinko kuitenkaan elää niin runsaassa tyylissä? Ehkä vuorokauden ennen kuin alkaisin kaivata lisää happea, avaruutta ja raikkautta. :D Tanskalaiset ovat todellisia mestareita. Melkein aina, kun ihastun sisustuslehdessä kotiin, se on tanskalainen.
Kiitos ihana, olen otettu jos kotini liitetään tanskalaiseen hyggeen! <3 Itsekin koen niin, ja olen todella tyytyväinen kotiin tällä hetkellä. Asunto vain saisi olla puolet isompi niin tulisi kalusteiden ympärille väljyyttä :D Hauska että olit huomannut mm . Buddhat, koska itse en edes pistä sellaisia merkille, kun olen niihin jo niin tottunut. Meillä on joo ajopuu olohuoneen seinässä ja olen siihen kyllä todella tyytyväinen. Varmasti sopisi niin ihanasti valkoisen lattian kaveriksi teillekin uuteen kotiin! <3
Minä lukaisin tuossa omaksi ilokseni, kaikki sinun vanhatkin blogipostaukset ja koska ne ovat vielä tuoreessa muistissa, tiedän tarkalleen mistä puhut. Mielessäni on heti päällimmäisenä eräs raitamatto. Se toki raikasti, mutta kuten itse sanoit, oli kovin graaffinen. Olen varma, että se tasapaino löytyy sieltä, osittain niiden erehdysten kautta.
Meidän kotia kun katsoo, tulee ensimmäisenä yksi sana mieleen; Kirppis. Eikä edes mikään kovin laadukas kirppis. Tällä hetkellä olen tyytyväinen tasan kahteen nurkkaan, eikä se ole paljoa. Mutta nyt alkaa tapahtua. Olen tehnyt suunnitelmat, niin budjettia, kuin itse sisustusta koskevat ja ruokapöytä on jo myynnissä, uusi valittuna. Nyt olisi tarkoitus saada aivan ensimmäiseksi pohja kuntoon ja ryhtyä sitten etsimään sitä omaa sisustustyyliä, kunhan olen saanut tämän kirpputorin heitettyä ensin ulos koko asunnosta. Kaipaan jo kovasti omannäköistä kotia, enkä kymmenen muun ihmisen lahjoituksena saatuja valintoja. Onneksi on olemassa sinun ja Charin kaltaisia bloggaajia, joiden jutuista saa ihan mielettömästi inspiraatiota. <3 Mikään kovin nopea prosessi tämä ei ole, mutta koska yhtään lampunhenkeä ei ole vielä tullut vastaan, eikä liiemmin lottovoittoakaan, sen kanssa on vain elettävä ja edettävä asia kerrallaan.
Ihana Jenni! Arvaa, ilahduttaako. :) Arkistoista juuri huomaa olohuoneen kanssa hapuilun. Makuuhuone on meillä ollut samanlainen kaikki viisi vuotta, mutta olohuoneessa tasapainoa on sitten haettu senkin edestä milloin graafisin raitamatoin, milloin lämpimin ruskein sävyin. Tämä on juuri syy, miksi aiheesta kirjoitan.
Ymmärrän hyvin tilanteesi! Ensimmäisistä kodeista tuppaa tulemaan sillisalaatteja, kunnes maku alkaa hioutua, ja kunnes omannäköisiä hankintoja on vihdoin yksi kerrallaan mahdollista tehdä. Mutta ihan totta, se vaatii suunnittelua, aikaa, budjettia ja vaivannäköä. Toisaalta matkan teko kai se on sisustamisessakin se, mikä viehättää. Kerralla valmiiksi sisustetut kodit ovat lähes poikkeuksetta vähän sieluttomia, joten ajan kanssa tullut kerroksellisuus ei ole ollenkaan huono juttu. Kiitos kauniista sanoista! Char on ollut minullekin vuosien varrelle yksi suurimmasta tyyliesikuvista ja inspiraationlähteistä. Innostavaa sisustusprojektia, kyllä siitä hyvä tulee! <3
I hear you sis. Sattui just hyvään aikaan tämä postaus, kun olen pari viikkoa koonnut kollaaseja omasta tyylistä ja myllertänyt näiden mietteiden kanssa. Tuota painia käyn jatkuvasti ja niin tasapainoista kokonaisuutta kuin sinulla en ole saanut aikaiseksi. Mun silmään teidän koti on näyttänyt harmoniselta kokonaisuudelta ja olen aina ihaillut sitä, kuinka vaivattomasti tyylit solahtavat teillä yhteen.
Mulle uusi asunto oli nimenomaan se tyhjä paperi, jonka avulla sain tyylin takaisin hyppysiin. Edellisessä kodissa tähän kaikkeen yhdistyi vielä rustiikkia ja etnisiä viboja, taisin tehdä harharetken industrialin pariinkin, kunnes taas tulin järkiini. Tässä kodissa taas olen painottanut modernia puolta ja kaikkineen kaipasin selkeyttä tähän muutettaessa, mutta eihän siinä pitkään mennyt kun ikkunoihin ilmaantui juuri ne ylipitkät verhot ja seiniin musta-valkoista taulua. Kotoisuuden kaipuussa korostuu klassisuus. Edelleenkin oma tyyli hakee uomaansa ja niin kuin sanoit joskus yksi vikahankinta keikauttaa paatin nurin.
Niin kuin Sanna tuossa yllä viittasi, myös mulle visiitti Tanskaan ja sittemmin tanskalaiset sisustuslehdet ovat olleet paras keino rauhoittaa tyylien taistoa. Tanskalaiset kun yhdistelevät vaivatta modernia skandinaavisuutta ja mannermaista klassisuutta, lisäävät mokomat joukkoon vielä boheemia rosoa. Silti yhdistelmä näyttää harmoniselta. Tämä on vielä hakusessa itselläni ja tarvitaan siis monta inspiraatioreissua Köpikseen!
Kiitos, Netta! Ihanaa, kun muutkin myllertävät. Tämä huojentaa mieltäni. :) Meillä on ehdottomasti suuret linjat kunnossa ja oma tyyli löytynyt. Hienosäädöt taitavatkin enää olla sellaisia, jotka ilmenevät ainoastaan minulle. ;) Kyllä, kaikki nuo on käyty läpi täälläkin! Romanttiset Home sweet home -kyltit ja etniset Indiska-vaikutteet. Kuuluu kai matkaan, harhailla vähän sivupoluille ennen kuin löytää perille. Tanskalaisia jaksetaan ihailla täälläkin! Mikä siinä onkin, että heillä on niin uskomaton kyky luoda lämpimän tunnelmallisia koteja, joissa on aina jotain persoonallista, ja jotka eivät kuitenkaan koskaan ole liian ”done”. Teidän kodissa tykkään modernista klassisuudesta (joka taas minun silmääni näyttää hyvinkin tasapainoiselta) yhdistettynä tyylikkään harmoniseen romanttisuuteen, kuten hyvällä maulla valittuihin tapetteihin. Se, minun mielestäni, on vivahde, joka teidän kodin erottaa tusinatavarasta.
Mun mielestä se tasapainoilu helpottaa kun löytää niin sanotusti oman tyylinsä, sinä taidat olla löytänyt :) Itse olen myös vähän sekatyylin ihailija, en pidä kolkon modernista, mutten liian klassisesta tai vintagestakaan. Tiedän arvostavani hyvää muotoilua, aikaa kestäviä asioita. Haluaisin kotini olevan kodikas, ajaton, laadukas, rento, intuitiolla muodostunut ja kulloinkin ajan hengessä. Siihen on yksi ainoa tie, noudattaa omaa tyyliään ja luottaa aitoihin asioihin, intuitioon ja hyvään designiin.
Ostin kerran eräästä industrial/romanttisemmasta liikkeestä suuria lasiastioita jne juttuja. Lopulta siinä kävi niin, että en vaan löytänyt niille paikkaa meiltä ja vein ne kirppikselle. En vaan kokenut niitä itseni tyylisinä. Kyllä siis hurahdan usein vieläkin hutiostoksiin, onneksi nykyään enää vähemmän. Toisaalta siinä helpottaa sekin että nyt kamaa on jo liikaakin kaapeissa. Olen ajatellut, että kun suuri osa kalustuksesta tulee olemaan aika pysyvää, on kiva vaihtaa pienempää esineistöä ja tekstiileitä.
Kiitos Anne kokemuksista! Kyllä, olen ehdottomasti löytänyt oman tyylini viime vuosina. Siinä kaikista eniten on auttanut Pinterest, jonne olen kerännyt tuhansia omannäköisiä kuvia. Kuvavirrasta on helppo nähdä toistuvat elementit, ne oman tyylin kulmakivet. Viimeistely on sitten enää hienosäätöä ja tasapainoilua, niitä nyansseja, joita ehkä vain toinen sisustusfriikki voi ymmärtää. ;)
Omalla kohdallani hankinnoissa korostuu nykyään rationaalisuus ja harkitsevaisuus. Esimerkiksi Eames DSR -tuoleista ehdin haaveilla 15 vuotta. Silti kuten sanoit, mukana pitää olla rentoutta, intuitiota ja sydäntä. Oma suurin oivallukseni sisustajana ja kuluttajana on ollut se, että kaikkea kaunista en voi tässä maailmassa omistaa, vaan suurinta osaa tyydyn ihastelemaan muilla. Ennen matkaan lähti mitä sattuu ”ihanaa” ilman, että mietin, sopiiko hankinta meidän kodin kokonaisuuteen tai onko hankinnalle tarvetta. Se alkoi ahdistaa, sillä vaikka olenkin esteetikko, olen myös järjestystä kaipaava minimalisti. Kuten kerroit, se ei vielä ole maailmanloppu, viedä muutamaa astiaa kirppikselle, mutta arvokkaimmissa ja isoimmissa hankinnoissa sitä haluaa onnistua vuosiksi eteenpäin. Siksi esimerkiksi tämän nykyisen Boknäs Julia -sohvan valitseminen oli minulle iso asia, mutta lopulta luotin yllättävän paljon intuitioon. Sohvassamme ei ole mitään trendikästä, mutta minulle se oli rakkautta ensi silmäyksellä.
Kävin juuri läpi vanhoja sisustuslehtiä (kun en sentään viitsi muuttaa niitä pakettiautollista) ja mietin teidän kotijutun kohdalla (mahtoiko olla Glorian koti ja ihan kansikuvajuttu), miten taidokkaasti olet ammattialaisena yhdistänyt modernia ja klassista. Esimerkiksi Howard-nojatuoli on minusta todella viehättävä nykyaikaisen muotoilun rinnalla. :)
Juuri noin Laura. Minusta on hyvä harkita ostoksia, mielummin ostaa harvemmin ja sellaista josta oikeasti tykkää. Muistan aina erään ulkolaisen sisustusgurun kommentin jossain jenkkisisustuslehden haastattelussa (meni jotenkin näin) – pitkän ajan kuluessa ne hankinnat joihin ei oikein olisi ollut varaa, osoittautuvat parhaiksi. Harvoin sitä tulee kaduttua arvokkaimpia hankintoja ja jos katuu, niistä saa ainakin osan aina takaisin.
Howard-tuolimme olen hankkinut vuonna-97, ollut siis vallan mainio ostos ja se on aina istunut kulloisenkiin kotiin. Ei ehkä tuoli sieltä trendien aallonharjalta, mutta ehdottomasti yksi huonekaluklassikoista. Joskus on tehnyt mieli luopua siitä ja hankkia tilalle jotain kevyempää, mutta tuo toinen ei ole suostunut moiseen hömpötykseen. Tosin siskon mies kärttää aina minulta koska suostun myymään tuolin hänelle :)
Piti muuten vielä sanoa, että teille tulee taatusti älyttömän kaunis koti, en malta odottaa lopputulosta. Ja vielä sekin, että minäkään en ole valmis luopumaan valkoisesta pohjasta ikinä.
Omaa sisustustyyliäni kuvaa lähinnä kai sekatyylin käsite. Tiukan graafinen linja tuntuu silmissäni kylmältä ja persoonattomalta, ehkä siksi, että siihen usein kuuluvat ne mainitsemasi tietyt esineet ja huonekalut, jotka löytyvät lähes jokaisesta modernin graafisesta kodista. Isot valkoiset pinnat ovat minulle näkövammani takia vaikeita, esimerkiksi valkoiset portaikot ovat suorastaan pelottavia, koska en silloin kykene erottamaan esimerkiksi portaiden rajoja. Kokovalkoisessa lattiassakin pitää olla kiinnepisteitä, esimerkiksi mattoja, koska muuten koko lattia ikään kuin kieppuu ihan kummallisesti, ja sellaisella pinnalla kävelemisestä tulee ihan vuoristoratafiilis ja jopa fyysisesti huono olo (sama pätee muuten lumeen!). Liian romanttisesta tai kirjavastakaan en pidä, vaikka sistustuksessa tehostevärejä käytänkin. Tärkeintä on, että esine, väri tai pinta on omaan silmääni kaunis ja jollakin tavalla puhuttelee minua. Mihinkään suuriin sisustusoperaatioihin minulla ei tähän mennessä koskaan ole ollut mahdollisuutta, ja tälläkin hetkellä etsin, mistä tulisi vastaan kohtuubudjetilla juuri sellaisia omasta mielestäni oikeilta tuntuvia huonekaluja (haussa on muun muassa vanha astiakaappi, lipasto ja jonkinlainen kirjakaappi tai senkki), mutta uskon ja luotan, että joskus se sitten tapahtuu, kun sen aika on. Yhtä varsin täydelliseltä vaikuttavaa senkkiä olen käynyt kuolaamassa, ja saa sitten nähdä, onko se minua odottamassa, kun veronpalautukset tulevat…
Jopa me sisustusbloggaajien kesken puhumme siitä, miten graafinen ja samoja blogikliseitä toistava tyyli on menossa ohi, vaikka olisimme itse syyllistyneet vuosia samaan, ja vaikka tyyliä nähtiin vielä tämän vuoden Asuntomessuilla. Ja siinäkään tyylissä ei tietenkään ole mitään vikaa, jos niin haluaa sisustaa. Vain sillä on kodissa väliä, että asukkaat itse viihtyvät, mutta tuntemuksia on tärkeä kuulostella, eikä elää sokkona trendien mukana.
Ymmärrän hyvin kokovalkoiseen liittyvät tuntemuksesi, vaikka paljon suosinkin valkoista. Muistan aina, kun olin Lapissa lautailemassa sumuisena päivänä. Paitsi että rinne oli (luonnollisesti) lumessa, myös ilma oli sakeana valkoisuudesta, enkä nähnyt sen enempää horisonttia kuin metriä eteenpäin. Valkoisessa tilassa ”leijuminen” oli todella hurja ja sanoisin jopa pelottava kokemus tasapainoaistille. Siksi varmaan minäkin kaipaan mustaa valkoisen rinnalle, ryhdittämään ja raamittamaan sisustusta.
Varsinkin antiikkikalusteita ei mielestäni voikaan lähteä määrätietoisesti ostamaan, vaan parhaimmat niin sanotusti kävelevät vastaan. Uniikkien aarteiden metsästys on iso osa niiden charmia. Onnea etsintään ja pidetään peukkuja, ettei kukaan ryökäle nappaa senkkiäsi. :)
Kyllä, kyllä täälläkin tasapainoillaan! Meidän koti on vanha puutalo ja lähimpänä tavoitetilaa on rento tanskalaisuus. Vaarana on lipsahtaa liian romanttisuuden taikka industrial tyylin puolelle. Myös klassisissa amerikkalaisissa kodeissa on jotain mistä pidän. Ehkä eniten näistä kavahdan liian romanttista tyyliä. Meillä on valkoiset lautalattiat, jotka kallistavat helposti tuohon suuntaan. Inhoan kuitenkin koukeroista krääsää. Uusimpana hankintana meille on nyt tulossa mustat thonetit valkoisten hupputuolien tilalle krouvin puupöydän ympärille. Pitkään tätäkin mietin ja pyörittelin – mennäänkö liian muotivirtauksen mukana. Toisaalta tuolien keveys houkuttaa ja tuo värillään ryhtiä ruokailutilaan. Ja hei, käytännöllisyys lapsiperheessä! Rätin heilautus vaan, eikä enää jatkuvaa pesemis-silitys-sormet verillä repimistä :D
Kiitos tästä, luit ajatukseni! Kodikkuus ja lämpö liitetään usein maalaisromanttisuuteen, mutta kaikki koukerot ja kristallit ovat sellaisia, joiden parissa minäkään en viihdy yhtään. Eikä teollisuustyylikään tunnu omaan kotiin sopivalta, vaikka oikein toteutettuna se on hieno. Olen ikuinen vanhoista lautalattioista haaveilija, mutta on ihan totta, että silloin perusta on aika perinteinen. Silloin varmasti omat valintani painottuisivat enemmän moderneihin huonekaluihin, ja taas uudessa kivitalossa enemmän klassisiin. Täältä täysi siunaus wieniläistuoleille! Kyllä, se on trendijuttu, mutta ennen kaikkea kaunein mahdollinen klassikko. Valkoiset hupputuolit ovat ihania (aarteeni on meillä yksittäinen Gervasonin Ghost), mutta mietin aina, voiko joku oikeasti pitää niitä ruokapöydäntuoleina. Nimimerkki bologneset katossa ja seinillä, on lapsia tai ei. :D
Pitääkö se tyyli olla sitten selvillä..? Tässäkin voisi suorittaa vähän vähemmän. Kuten Anne totesi, hyvä maku on ja pysyy, sen varmistaa intuitio kun oikea esine osuu kohdalle. Tämäkin koti varmasti näyttää teiltä – lapsiperheen kodilta – jahka se on valmis. Onhan se vain luonnollista että vivahteita tulee lisää kun niitä elämässäkin on vaihtuva määrä? Itse olen huomannut, että ne ostokset joita olen harkinnut pisimpään, pysyvät myös matkassa kotien vaihtuessa, eli ne ilmentävät syvintä ”sisustusminääni”. Silti pitää olla tilaa myös hulluttelulle – se on ehkä myös tanskalaisen tyylin salaisuus takana – ettei ota itseään niin vakavasti? :)
Moi Tuulia! En näe tässä yhtälöä sille, että ottaisin asian liian vakavasti tai suorittaisin. Pidän sisustusblogia ja siksi kirjoitan kotiin liittyvistä valinnoista – myös niistä ajatuksista, jotka saattavat tuntua tyhmiltä, sillä sitä varten tämä kanava on. Sisustaminen ei minulle, eikä varmasti muillekaan harrastukseensa rakkaudella suhtautuville, ole suorittamista, vaan intohimoa. :) Kysymykseesi, pitääkö tyyli on selvillä, niin ei tarvitse olla sillä tavalla, että olisi yksi ainoa läpi elämän pätevä totuus. Siihen en usko, vaan maku kehittyy ajan kanssa. Mutta kyllä, minusta oma tyyli on sisustamisessa hyvä tiedostaa. Se on kodin, maailman tärkeimmän paikan, pohja, ja se antaa raamit tehdä kerralla oikeita hankintoja, mitä pidän paitsi ekologisesti myös taloudellisesti tärkeänä. Itse olen enemmän harkitseva kuin hullutteleva kuluttaja, siksikin koen näitä luontevaksi pohtia. Ja kuten sanoit, pitkään kypsytellyt hankinnat onnistuvat minullakin parhaiten, koska ne ilmentävät syvintä sisustusminää (hyvin sanottu, ymmärrän täysin mitä tarkoitat). Muissa ihmisissä arvostan sitten erilaisia ominaisuuksia, esimerkiksi silmää rakentaa eklektinen sisustus ohimennen hyvinkin monen eri aikakauden tyylistä. :)
Taisit käsittää hieman väärin ajatukseni, mutta virhe lienee kirjoittajan, pahoittelen.
Mä kuulun myös joukkoon, joka ei todellakaan osaa kuvailla tyyliään millään sanalla. Kodikkuus on mulle tärkeää, enkä ole missään nimessä minimalisti, mutta siinäpä se. Mutta en mä nyt tiedä, tarvitseeko edes. Mun hima on mun hima ja fiiliksen mukaan. Tyynyt pysyy. :D Ehkä mä oon sisustustyynyisti. Sun lailla mä haluan mustaa ja valkoista, mutta en missään nimessä pelkästään niitä. Värivärejä en kaipaa, mitä nyt olen tyttären huoneessa antanut vähän periksi haalealle vaaleanpunaiselle ja se näyttää oikeastaan tosi kivalta.
En malta odottaa, että pääsen kyläilemään teidän uuteen kotiin. Vaikka järjellä ymmärrän, etten voi vielä bongata teitä sieltä, niin aina ohi ajaessa kyllä kuikuilen pihalle. :) Sun suunnitelmat vaikuttaa just siltä, että ne tarttuu ja aiheuttaa ketjureaktioita omassakin kodissa. Jos ei muuta, niin siivoamista. :D
Ei tosiaan ole itseisarvo määritellä termiä nimeltä! Itse muistan, että sisustuselämäni yksi käänteentekevä hetki oli, kun löysin kirjan ”Modern classic homes”. Sinä hetkenä eri tyyleissä poukkoilleet ajatukseni kirkastuivat ja löysin sisustajana itseni. (Voisinko kirjoittaa tästä valaistumisesta yhtään vähäpätöisemmin. En.) :D Sen jälkeen en enää ole paininut tyylien, vaan juuri niiden välisen tasapainoilun kanssa.
Mutta ihmiset ovat erilaisia, eivät kaikki tietystikään tarvitse määritelmää tuekseen, kunhan oikea tyyli on fiilikseltä (tai tyynyosastolta) löytynyt. :D Jos nyt kuitekin määritellään, niin sanat kodikas ja klassinen tulevat teidän kodista ensimmäisenä mieleen. Teillä onkin paljon sitä toivomaani pehmeää tunnelmaa, vaikka varmaan pysyttäydynkin hieman enemmän skandinaavisessa ja modernissa.
Teidän koti liittyy muuten tähän asiaan yhdessä mielessä, lattian suhteen. Kun valitsin uuteen kotiin lattiaa, mietin, olisiko puunsävy valkoista parempi, jos kerran haen kodikkuutta. Kuitenkin teidän himasta tajusin, että valkoisten lattioiden päälle voi todellakin rakentaa lämmintä fiilistä maalatulla seinällä, runsailla tekstiileillä ja klassisilla huonekaluila. Se sinetöi päätökseni.
Kurkistukset lastenhuoneeseen ovat olleet hurmaavia! Sama fiilis vaaleanpunaisen suhteen, se on ihana mauste. Sitä paitsi vaaleanpunainen sopii tosi nätisti neutraaleihin, harmaaseen ja hiekkaan.
Vielä pihalta voi bongata korkeintaan remonttiporukan, mutta voi niillekin vilkutella, kunnes me kuun viimeinen viikonloppu muutetaan. :) Jee!
Olen sisustuksen suhteen äitini tytär. Lapsuuskodissani oli Artekin lipastot ja ruokapöydät. Kaikki huonekalut olivat aikaa kestäviä ja harkiten hankittuja. Ajan kuluessa sinne ilmestyi joitain perintöesineitä mutta kaikki voisi sisällyttää sen aikakauden moderniin klassismiin.
Lasten ollessa pieniä tarve määräsi sisustuksen (kerrossänkyjä, koulupöytiä, vaatesäilytystä, lelulaatikkoja ym.
Suunta on ollut koko ajan ”vähemmän on enemmän” tyyliä, ei kuitenkaan liian pelkistettyä. Miehenikin painottaa kaikille, että ”Meille tulee myös verhot”.
Valkoinen raikkaus on minunkin mieleeni mutta eri vuodenaikojen mukaan haluan tuoda värejä tyynyjen ym piensisustuksen muodossa. Muutama perintöhuonekalu kulkee mukana ja jostain haluan myös välillä luopua. Makuuhuoneen yöpöydät ja -valot ovat tässä (toivottavasti viimeisessä) muutossa sellaisia. (Tolomeot tulossa).
Se on ihanaa, kun perinteet ja kalusteet kulkevat sukupolvelta toiselle. Erityisesti nykyajan kertakäyttökulttuurissa arvostan koteja, jotka on sisustettu aikaa kestävästi, ja joissa näkyy persoonallinen kerroksellisuus. Kuulostaa siltä, että olet saanut äidinmaidossa erinomaiset lähtökohdat sisustaa omaa kotia. Sama juttu. Minulla on tosi kauniisti sisustettu lapsuuden koti, josta olen saanut paljon vaikutteita, ja josta ennen kaikkea on lähtöisin yleinen kiinnostukseni estetiikkaa ja kaunista arkea kohtaan. Sen toivoisin siirtäväni myös tyttärelleni, sillä koti on parhaimmillaan elämän tärkein turvasatama. Juuri näin! Valkoinen on todella toimiva pohja nimenomaan siksi, kun sitä voi niin helposti maustaa. Mihin muuhun väriin sopii kaikki joulunpunaisesta mutaiseen taupeen? Onnea jo nyt Tolomeoista! Rakastan niitä sydämeni pohjasta, toivottavasti ne tuottavat yhtä paljon iloa sielläkin. Mittailin viime viikonloppuna silmämääräisesti, että uuteen makuuhuoneeseemme eivät nykyiset yöpöydät taida mahtua. No, täytyy katsoa tilanne vielä sängyn asetuttua paikoilleen ja keksiä tarvittaessa pienemmät ratkaisut tilalle. Ainakaan Tolomeoista yöpöydän valaisimina en suostu luopumaan. Mukavaa viikkoa sinne!
Tasapainoillaan samojen asioiden kanssa. Itse yritän välttää trendijuttujen hankintaa ja olen onnellinen myös ei-valkoisesta keittiöstämme, joka on yhdistettynä olohuoneeseen kotimme sydän. Silti tietenkin virtaukset ohjailevat ostokäyttäytymistä. Viimeisimpänä meille kotiutui harmaa pehmeä matto. Ei sentään sitä valkoista, joka nyt on ollut aivan joka paikassa.
Haaveilen sellaisesta klassisen modernista luksushotellifiiliksestä.
Huojentavaa kuulla muistakin tasapainoilijoista! Koska valkoinen keittiö on se tyypillisin, on todella virkistävää nähdä muita. Harmaa matto kuulostaa ihanalta. Niitäkin olen kaikkien muiden maailman mattojen ohella harkinnut, mutta oikean harmaan sävyn löytäminen hiekanvärisen sohvan pariksi on niin mahdottoman vaikeaa. Samaa mieltä trendeistä. Tietysti meneillään olevat virtaukset vaikuttavat väistämättä jollain tasolla ostokäyttäytymiseen, mutta yleisesti minäkään en välitä trendeistä. Seuraan niitä totta kai, mutta hyvin hyvin harva pääsee kotiin asti. Esimerkiksi kuparia, pyöreitä muotoja ja viherkasveja en vain näen meillä, vaikka ne monen kodissa toimivatkin. Klassisen moderni luksushotellifiilis, kyllä! Mutta ei yhtään öky, vaan sellainen ”effortlessly cool”. :)
Minä taidan edustaa blogisi lukijoista vähemmistöä, joka taas rakastaa klassista sisustusta ripauksella maalaisromantiikkaa :) En välitä omassa kodissani yhtään modernista enkä minimalistisesta tai graafisesta ilmeestä, mutta katselen sellaisia koteja mielellään muiden blogeissa. En ole edes harkinnut sellaisen lisäämistä kotiini. Minulle kodikkuus tarkoittaa paljon runsaita pehmeänsävyisiä tekstiilejä, upottavia nojatuoleja, muhkeita mattoja ja ruutuovellisia pariovia. Liian romanttisesta en silti välitä, eikä kotoani löyty yhtään kristallikruunua. Väreistä tykkään beigestä, harmaasta, valkoisesta ja uturoosasta. Minusta sinun tyylissäsi viehättää nimen omaan se klassinen pilkahdus mordenin keskellä ja mielenkiinnolla odotan miten yhdistät näitä kahta tyyliä tulevassa kodissasi, joka epäilemättä tulee olemaan merkittävän kaunis :)
Moi Annika! Sinulla jos jollain on ehdottomasti selkeä sisustusnäkemys, ihailen sitä. Vaikka tyylisi on omaani runsaampi ja romanttisempi, se on omassa kategoriassaan ihan kauneimpia. Ja kyllä meiltä tosiaan löytyy kovastikin samoja sisustusihastuksia klassisuuden puolelta. Eniten olen varmasti innoissani uuden kodin ruutuikkunallisista pariovista. :) Kiitos paitsi inspiraatiosta myös kaikista äitiyttä käsittelevistä koskettavista kirjoituksista ja siitä, kun jaoit kokemuksesi jaksamiseen liittyen. Pystyn hädin tuskin bloggaamaan yhden lapsen kanssa, sinulla on kolme, joten ymmärrän enemmän kuin hyvin. Ei tässä auta kuin yrittää olla armollinen itselleen. Lukijat kyllä pysyvät, vaikka postauksia ilmestyisi harvemmin. Onnea unikouluun, meillä se ainakin auttoi kovasti. <3
Oi kiitos ihanasta vastauksestasi! Olenkin miettinyt, mitähän te modernimman linjan bloggaajakollegakonkarit mahdatte ajatella kodistani ja yleensäkin tyylistäni pitää blogia. Mukava kuulla että sisustustyylini antaa sinulle inspiraatiota! Nautin syvällisten tekstien tuottamisesta, mutten halua täyttää niillä blogiani. Pääpaino on pastellinsävyisessä, naisellisessa sisustuksessa ja kuvissa, joiden laatuun haluan panostaa erityisesti :)
Ei ole helppoa tasapainoilla äidin, vaimon, bloggaajan ja rakennusprojektin suunnittelijan rooleissa. Olen käynyt ne kaikki läpi ja kokenut uupumuksen, josta olen vasta toipumassa. Blogisi on tosi hieno ja jäljittelemisen arvovinen. Jatka samaan malliin ja muista myös hellittää välillä <3
Minulla sama kokemus, että silmä kaipaa valkoista. Liian greigessä tulee olo kuin pahvilaatikossa, väri syö valon ja sitä ei enempää kaipaa, kun ympärillä on pimeää kuin mörön pyllyssä. Greige on kyllä hyvä pehmentävä mauste. Sama mustan kohdalla, liika on liikaa, mutta mausteena hyvä terästys. Tasapainoilen tyylien välillä minäkin. Asumme pari sataa vuotta vanhaa taloa ja inhoan uusromanttista tyyliä. Oikeasti vanhoista kalusteista ja esineistä pidän, samoin design -klassikoista. Ja kyllä ihan Ikeakin kelpaa. Itseni määrittelen kyllä myös hieman väriallergikoksi. Viihdyn, kun ympärillä on rauhallisia sävyjä ja aitoja materiaaleja. Asunnossa myös kaiku on kärsimystä tuottava asia.
Tsemppiä remppaan ja muuttoon.
Hyvin samoja ajatuksia, kiitos näistä! Sisustamisessa itselleni on ollut oleellista erottaa kaksi asiaa toisistaan: tyylit, joista pidän muilla, ja tyylit, jotka haluan omaan kotiin. Tyydyn siis jatkossakin ihailemaan utuisen murrettuja sisustuksia muilla, mutta omaani tarvitsen valkoista mukaan. Myöskään mustaa ei saa olla liikaa ja mustan on oltava oikeanlaista, sopivan pehmeää ja aina mattapintaista. :) Koen tismalleen samoin. Vaikka oikeasti rakastin esimerkiksi Karibian-matkan väriloistoa, asua en osaisi missään muussa kuin neutraalinvärisessä ympäristössä. Kaiku on epämukavaa, samoin kuin ainakin minulle muukin älämölö. En mielelläni pidä mitään turhia ärsykkeitä päällä. Kiitos paljon!
Puit sanoiksi sen paljon mitä itse ajattelen. Edellinen kotimme oli todella valkoisen klassinen pehmeine sohvineen, korimateriaaleinen, paksuineen nukkamattoineen ja isoine puisine lyhtyineen. Uudessa kodissa huomasin taas kaipaavaani raikkautta ja ehkä vähän selkeämpiä linjoja. Tosin nyt haluaisin taas takaisin sinne pehmeämpään suuntaan ryminällä. Joo, matto ei taaskaan toimi. Tarvitsen sen Elloksen ryijymaton ja vimma on niin valtava, että tilaan sen tänä viikonloppuna. Olohuoneen matolle on jo uusi paikka mietittynä. Tarvitsen lastenhuoneeseen pehmeän harmaan isoilla kuvioilla varustetun tapetin ja aion päällystyttää vierashuoneen sängyn pellavahupulla.
Keittiön välitilan lasi ahdistaa myös entistä enemmän, tarvitaan tiililadontaa. Joten tiedän mistä puhut. Itse opin sen nyt, että en voi olla liian moderni sisustaja, tarvitsen pehmeyttä ja karvaa. Huh, sainpas sanottua :D Tämä jo helpottaa. Valkoisesta sohvasta en ole kuitenkaan valmis luopumaan. Uuden kodin alkumetreillä hairahdin puoleksi vuodeksi, tilanne oli onneksi korjattavissa.
Niin muuten mun henkilökohtainen kauhukoti on Artek-koti. En tiedä johtuuko se siitä, että omassa lapsuudenkodissa oli sitä niin paljon vain mistä, mutta se tuntuu jostain syystä omaan silmään oudosti kylmältä ja persoonattomalta. Tähän samaan kategoriaan menee myös Woodnotesin K-tuoli. Hassua, koska vielä viisi vuotta sitten ihailin tuolia. Ja hei String-hylly, se meinasi unohtua.
Enkä siis missään nimessä arvostele tässä kenenkään tyyliä, mutta omaan kotiin ne ei vain mahdu.
Heh! Ymmärrän tämän jotenkin tosi hyvin. Vaikka arvostan Artekia, myöskään minä en osaa kuvitella sitä ollenkaan omaan kotiin. String-hyllyn taas miellän itse väistämättä aika retroksi. Siksi se solahtaa mielestäni loistavasti koteihin, joissa on muutenkin 50-lukua, mutta joissain muissa tyyleissä se näyttää aika irralliselta trendiltä. Juuri näin: arvostelusta ei missään nimessä ole kyse, vaan näitä on vain kiinnostavaa pohtia ja vertailla mieltymyksiä. Jokaisen pitää sisustaa juuri niin kuin parhaalta tuntuu muiden mielipiteistä tai tyylisäännöistä välittämättä.
Pakko todeta tähän, että serkullani on paljon 50-luvun henkeä ja huonekaluja kodissaan ja string-hylly istuu sinne kuin nenä päähän, joten kivahan se vain on, että meidän kaikkien kodit ovat vähän edes persoonallisia Artekeineen tai ilman.
Todella kiinnostava ja äärimmäisen osuva kirjoitus, kiitos! Alkuun täytyy sanoa, että vaikka tiedän niin, mitä tarkoitat, niin noiden kahden tyylin yhdistely on sinulla mielestäni aina ollut niin hienosti hyppysissä niin kauan kun olen blogiasi seurannut. Toisaalta tyylin hioutuminen pehmeämpään suuntaan, juuri esim. sohvanne myötä on entisestään lisännyt ihastusta. Kyllä vene täälläkin usein keikkuu, milloin mihinkin suuntaan, kun olen helposti innostuvaa sorttia, mutta modernin sekä klassisen yhdistely tuntuu itsellekin omimmalta. Myös vintage- ja antiikkijutut vetoavat minuun suuresti, mutta niitä voi olla vain rajallinen määrä, ettei kokonaisuudesta tule omaan silmään tunkkainen ja raskas, saati retro tai ’mummolamainen’ – etenkin kun asumme vanhassa talossa, joka kaipaa myös raikasta modernia ja selkeyttä tasapainoksi. Vierastan myös liikaa graaffisuutta, mutta musta ja valkoinen ovat ihan ehdottomia raikastamaan mitä pehmeämpääkin sisustusta ja tanskalaista sisustustyyliä ihailen. Todella hyvä kommenttisi myös siitä, miten tärkeä on erottaa mitä tyytyy muualla ihailemaan vs. mikä sopii omaan kotiin. Olen muuten ihan super innoissani teidän uudesta kodista, siitä tulee varmasti upean inspiroiva tyylisi tuntien! Tsemppiä suureen koitokseen, onneksi palkinto on mitä ihanin!
Kiitos Giselda! Tosi kiva kuulla ja mukava vaihtaa ajatuksia aiheesta juuri kanssasi, koska miellän tyylisi samaan tapaan kontrasteja – uutta ja vanhaa – yhdisteleväksi. Tasapainoilet modernin ja vintagen kanssa tavalla, jota ihailen suuresti. Pakko sanoa, että esimerkiksi uudet ruututuolit ovat tosi hauska ja ihanasti yllättävä lisä jo entisestään persoonalliseen kotiin. Minunkaan mielestäni meillä ei ole tasapaino ollenkaan pahasti hakusessa, ei ole ollut ainakaan sen jälkeen, kun olohuone sai harmaan modernin sohvan tilalle beigen perinteisen ja ikkunat reunoilleen ylipitkät verhot. Mutta vielä hieman hivutan tyyliä klassiseen ja karsin graafisuutta (kuitenkaan luopumatta mustavalkoisuudesta), niin sitten avot. Voi että, ihan parasta kuulla! Vaikuttaa siltä, että uusi koti ei ainoastaan piristä asukkaitaan vaan myös kaikkia teitä. On kyllä kieltämättä tosi ihana lähteä rakentamaan uutta sisustusta – omalle tyylille uskollisena, mutta kuitenkin ikään kuin puhtaalta pöydältä. :) Ihanaa viikonloppua!
Heippa! Hiljainen lukija täällä moi! Minäkin olen juuri muuttanut uuteen kotiin (eka oma, iik) ja mieleni pyörii rataa sisustus-sisustus-sisustus…haaveilen panostavani design tuoleihin ja nuo sinullakin olevat dsr:t ovat yksi vaihtoehto. Mitä mieltä olet niiden toimivuudesta (kauneutta ja esteettisyyttä ei voi kiistää)? Kun ne kuitenkin olisivat keittiön tuolit ja paljon käytössä…en halua että ystäväni joutuvat istumaan päivälliskemuissa kylmissä/hiostavissa, sähköisissä tuoleissa epämukavasti :D
Kiitos, kun jätit kommentin! Terkut ilahduttavat aina. :) Hurjasti onnea! Ensimmäinen oma koti on aina tosi spessu juttu. Me molemmat tykkäämme Eames DSR -tuoleista kovasti. Niiden kuppimainen istuinosa on tosi mukava. Ainakaan meitä tuolit eivät hiosta – eivät ainakaan Suomen lämpötiloissa – mutta tämäntyyppiset ominaisuudet ovat tietysti makuasioita. Muutenkin minulla on tuoleista pelkkää hyvää sanottavaa. Kyseessä on tietysti trendijuttu, mutta itselleni ennen kaikkea klassikko. Leikkasin ensimmäiset Eames DSR -tuolikuvat kansainvälisistä sisustuslehdistä talteen jo rippikouluikäisenä, ja edelleen tuolit jaksavat ihastuttaa. Sellainen vinkki vielä, että muoviin tarttuvat sormenjäljet ja muun lian saa Taikasienellä hyvin pois. :) Inspiroivaa sisustusprojektia!
Olipa mielenkiintoinen postaus. Tasapainoilu on kieltämättä hankalaa (muussakin kuin sisustamisessa). Meillä suurin haaste taitaa olla se aika. Nyt vihdoinkin täällä on ”sisustuksen pohja” kunnossa, kuten esimerkiksi lattia ja keittiö. Kaukana ollaan vielä siitä, että kaikki olisi juuri niin kuin toivoisin, eikä asioiden tarvitsekaan olla. Vielä sisustus hakee paikkaansa ja yhteensopivuutta. Siitä olen kuitenkin varma, että täällä ei tule olemaan Hay traytä, Stringiä tai Chhatwal Johnsson-kuosia, heh.
Joulukuun puolivälissä onneksi pahin kiire on ohi, jolloin toivottavasti saisin aikaiseksi hankkia vaikka ne pitkään ostoslistalla olleet verhot.
Kiva kuulla, kiitos! Sanopa muuta, aika moni muukin elämän osa-alue on tasapainoilua esimerkiksi työn ja vapaa-ajan sekä rahan käytön suhteen – missä pihistää ja mihin panostaa. Sisustuksen pohja onkin tärkein. Piensisustamiseen keskittyminen tuntuu tarkoituksenmukaiselta ja mielekkäältä vasta, kun pohja on edes päällisin puolin kunnossa. Verhot tuovat varmasti kivaa pehmeyttä teille jouluksi ja saat vähän ajatuksia keveympiin teemoihin syysaherruksen jälkeen. Minä, entinen verhovieroksuja, ajattelin myös laittaa tällä kertaa kaikkiin huoneisiin verhot. Samat valkoiset ylipitkät pellavaiset tosin, että ei mitään kauheaa irrottelua, mutta kuitenkin. :) Valmiiksi sisustusharrastajan koti ei koskaan tule, ei tarvitsekaan. Blogikliseet ovat siinä mielessä ristiriitaisia, että samat kamat kaikilla alkavat toden totta kyllästyttää. Toisaalta sekin on sääli, jos omia sisustushaaveita ei toteuta siksi, että muutkin sattuvat pitämään samoista asioista. Tasapainoilua tämäkin. ;)
Oivaltavaa pohdintaa ja todella hyvin puit sanoiksi oman sisustustyylisi, joka on tosiaan ihan lempparieni joukossa! Oi jospa itsellänikin olisi vain 2 selkeää tyylisuuntaa joiden välillä tasapainoilla, nyt luku on enemmänkin kolme tai neljä…mutta todella lohduttavaa tietää, että kaikki muutkin sisustajat joutuvat pohtimaan, mitä se oma tyyli on ja miten sitä toteutetaan. Ajattelin kai ennen, että muilla on vain jokin maaginen taito ja itse olen ainoa joka hikoilee loputtomiin maton tai yöpöydän valinnan kanssa…joita siis ei edelleenkään ole, heh.
Yksi suuri haaste omassa sisustamisessani on ollut myös se, että haluaisin itselleni kaikki ne ihanat jutut mitä näen muiden asunnoissa, mutta pelkään, että sen jälkeen kotini näyttäisi vain kaikkien ihailemieni kotien kopiolta. Tiedostan kyllä, että pitäisi hankkia sitä mistä tykkää eikä miettiä muiden ratkaisuja, mutta jollain kierolla tavalla haluaisin saada kotiin edes jotain omintakeista elementtiä, että se olisi tunnistettavasti minun kotini, eikä kenenkään muun. Onneksi sisustaminen on pitkällinen projekti eikä tässä vielä tarvitse valmista tulla. Jännä muuten, että usein sisustustyyli muuttuu paljonkin kun vaihtaa kotia, vaikka muuttaisi melkein samat tavarat ja huonekalut uuteen asuntoon eikä makukaan ole muuttunut! :)
Kiitos paljon, Minna! Hauskaa, että tästä virisi mielenkiintoinen keskustelu ja tosi kiva kuulla sinunkin ajatuksia. :) Ymmärrän niin täysin! Vielä jokin aika sitten minäkin ihailin useampaa maailmaa: vähän jenkkiläistä New England -tyyliä, ripaus tanskalaista pehmeyttä, annos pariisilaista boheemiutta ja mauste newyorkilaista lofthenkisyyttä. Todellisen visionäärin käsissä kai noinkin monen tyylin sekoitus olisi voinut rakentua johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi, mutta ei minun. Oli pakko kirkastaa ajatuksia ja nykyään moderni klassisuus mielessä on helpompi säilyttää punainen lanka – toki fiiliksen mukaiset syrjähypyt sallien.
Ei eri tyylien sekoittelua silti pidä liikaa pelätä tai aliarvioida: se on usein se, mikä tekee kodista paljon mielenkiintoisemman. Ruokaryhmänne on tästä erinomainen esimerkki: minusta etninen, moderni ja wieniläistuoliklassikot ovat ihan erityisen kauniissa ja kiinnostavassa tasapainossa.
Ajattelet ihan samanlailla kuin minäkin: haluaisin tyylini olevan tunnistettava ja jollain tapaa nykyistä persoonallisempi. Vaan sekin on helpommin sanottu kuin tehty! Olen esimerkiksi pitkään etsinyt kotiimme metallista kynttelikköä. Vaihtoehdot tuntuvat olevan jokin erikoisempi etninen, retro- tai vintagelöytö (ei tunnu omalta) tai moderni klassikko (mutta arvaa kyllästyttääkö kaikkien samat Kubukset). Koska makuni on pelkistetty, en yksinkertaisesti halua mitään turhan erikoista, mutta samalla kaipaan jotain vähän harvinaisempaa ja vähemmän nähtyä. Onneksi, kuten sanoit, sisustuksen ei tarvitsekaan tulla valmiiksi, vaan juuri oikeiden asioiden löytäminen saakin ottaa aikaa. :)