Yhteistyössä Dermoshop
Mitä näette tässä kuvassa? Minä näen sesongin söpöimmän pakkauksen – ja nobeleihin ja olympiamitaleihin rinnastettavan palkinnon. Kun sain jouluisen Dermosil-yhteistyön Whisper-huonetuoksun, päätin paketoida sen kuvaamisen jälkeen takaisin ja säästää uuteen kotiin. Palkinto, joka mielessäni siintää, on noin puolentoista viikon kuluttua koittava hetki, kun muutto on lauantai-illalla ohi ja hengähdän alas. Olkoonkin, että talo on täynnä pahvilaatikoita ja nyssyköitä, silloin korkkaan uuden saunan ja otan kaikki rentouttavat ja hellivät spa-keinot käyttöön. Myös tämän lämpimältä vaniljalta ja punaiselta teeltä tuoksuvan pörröpullon. Huonetuoksuissa tuoksun voimakkuutta voi muuten säädellä tikkujen määrällä ja noin kerran viikossa tikut kannattaa kääntää ylösalaisin.
Palkintosaunaani kuuluu myös Winter Wonder -lahjapakkaus, jonka sheavoita, arganöljyä ja panthenolia sisältävä hiusnaamio elvyttänee jälleen kerran liian pitkäksi venyneen kampaamovälin kuivattamat hiukseni. Tummanharmaa hiusturbaani suojaa hiuksia löylyjen lämmössä.
Dermosil teki minuun vaikutuksen jo kesällä uudistuneella mustavalkoisella Living-sarjalla ja jouluvalikoima jatkaa samalla lumolla. Kotimaiset tuotteet, joissa on onnistettu yhdistämään hyvä hinta-laatusuhde tyylikkääseen pakkaussuunnitteluun, ovat vakiintuneet meillä arjen kaunistajiksi ja nyt myös lahjoiksi. Tällä suihku- ja vartalovoiteen Lady Lynx -duolla lahjoin äitiäni jo näin etukäteen pikkujouluyllärinä, eikä tämäkään paketti muuta kaivannut kuin rusetin ympärilleen.
Koska minusta jouluun kuuluu niin vähän kiirettä ja stressiä kuin mahdollista, pyrin keskittämään ostokseni vain muutamaan paikkaan. Dermosil-joulukaupasta saa klikattua lahjoja koko perheelle ja myös vähän etäisimmillekin tutuille. Esimerkiksi jos opettajia on vielä tapana muistaa, minusta käyttötavara toimii parhaiten. Winter Woods -pakkauksen miedosti veriappelsiinilla ja eukalyptuksella hajustettu keittiösaippua sekä talvitarinaa kertova pellava-puuvillainen keittiöpyyhe istuvat varmasti neutraalina arki-ilahduttajana monen tarpeeseen.
Herrasmiehiä on muistettu joulukaupassa nahkakenkien Lucky shoes -hoitopaketilla. Hyvä, että ehdin kuvan ottaa, kun mies jo nappasi setin käyttöönsä (se siitä jouluna antamisesta, mutta menköön sekin etukäteisenä pikkujoulupakettina). Mieheni ei taida olla ajatustensa kanssa yksin, sillä valitettavasti hoitosetti näyttää jo verkkokaupassa loppuunmyydyltä (joulun tuotteita on rajoitettu erä), mutta King of the Forest -kaksikkoa löytyy. Sitrusta, havupuuta ja pippurista mausteisuutta yhdistelevää tuoksua saa suihkugeelin ja deodorantin lisäksi EDT-suihkeena.
Bebelle löysin Wild & Cool -lahjapakkauksen, jossa on hauska heijastava jääkarhupussukka, hellävarainen ja hajustamaton kylpyvaahto ja saippuakuplat. Siinä muuten yksi vinkki vauvojen viihdyttämiseen, ainakin Sisustusbebe pitää saippuakuplien puhaltelua äidin silmälasien repimiseen rinnastettavana hupina. Dermosilin joulukaupasta on myös nätit paketointitarpeet niin kuin paljon muitakin ideoita joulukotiin ja kuusen alle.
Tuntuu vaikealta uskoa, että jouluun on tosiaan vain reilu kuukausi. Marraskuun alkupuolen yllätyslumi auttoi pikakelaamaan talvitunnelmaan, kunnes nyt plussakelien myötä etelän marraskuu näyttää taas, marraskuulta, syksyltä. Sekaisin olevan sisäisen kellon lisäksi minulla on toinenkin ongelma: eikö yhdeksänkuukautisen kimiräikkösnopeudella konttaavan kanssa todellakaan ole mitään mahdollisuutta laittaa uuteen kotiin maassa seisovaa joulukuusta? Mutkumähaluun! Jos ympärille virittää miinakentän? Piikkilangan? Trumpilta tilatun muurin?
Ystävillämme tuon joulukuusi-tilanteen pelasti turvaportti baby dan flex portti xl (musta) :-)
Kiitos vinkistä! Googlasin ja turvaportiksi oikein tyylikäs ja ilmeisen näppärä muunneltavuutensa takia. :) Harmi, että uusi kotimme on niin pieni, että portti veisi suurin piirtein puolet olohuoneesta. Isommassa ja avarammassa tilassa toimisi varmasti kuusen kanssa luontevammin. Ehkä minun on tyydyttävä kohtalooni olla ilman kuusta. No, onneksi on pöytäkuuset! Paitsi että tajusin juuri, etten tiedä, mihin senkään uudessa kodissa laitan, kun ei meillä ole vielä tasoja missään. Ruokapöydälle kai sitten. ;)
Jos en olisi kaksi vuotta sitten sanonut lopullisia hyvästejä kaikille vesipohjaisille tuotteille, voisin harkita näitä. Huonetuoksu kyllä houkuttelisi. Kovastikin. Vanhassa pullossa ei ole jäljellä enää kuin aavistus.
Eikö ole käsittämätöntä, miten nopeaan kontaten pääsee? Täällä ei äiti pysy perässä edes juosten. Pitää varmaan itsekin ruveta konttaamaan.
Ja mitä joulukuuseen tulee, meillä on todennäköisesti vauvan ja kuusen välissä ihastelevista enoista muodostunut muuri.
Ymmärrän! Houkutuksista huolimatta sitä on pakko pysyä itselle sopivassa kosmetiikassa. Minäkin olen karsinut peilikaappia paljon. Enää siellä on ensimmäkseen hajusteetonta tai hypo-tuoksuista kosmetiikkaa. Todella parfymoidut kun ärsyttävät ihoa. Huonetuoksu on kyllä tosi söpö: ihana oivallus käyttää karvaa pakkauksessa. No aivan uskomatonta vauhtia pääsee! Välillä oikein huomaa hullunkiillon silmissä, kun tyyppi spurttaa kohti auki olevaa astianpesukonetta, lampunjohtoa tai muuta kiellettyä. Huippua! No sen parempaa ei olekaan kuin ihailevien enojen muuri. :)