En olekaan vielä jakanut teille kuvia Asennemedia-toimistoltamme, joka avasi ovensa loppusyksystä. Nyt käytin pikkujoulut hyväkseni ja nappasin alkuillan hämärässä muutaman kuvan. Ei sisustusbloggaaja itsestään mihinkään pääse. En pystynyt keskittymään edes lempijuomiini kahviin ja kuohuvaan ennen kuin olin käyttänyt riittävän tovin juuri valmiiksi tulleen sisustuksen ihastelemiseen.
Ullanlinnassa kun ollaan, niin Ullan linnahan tämä on, meidän huikean Asennepomon. Kuulemma kunnia sisustuksesta kuuluu kuitenkin ennen kaikkea hänen rakkaalleen, jonka luovat ideat roikkuvat aina kuusen oksilla asti. Mitäpä muuta koristeena oli kuin popcornista tehtyä nauhaa, glitterviimeisteltyjä sulkia ja rusetillisia käpyjä! Mielettömän hauska idea moderniin kuuseen.
Jääkärinkadulla ei tarvitse pönöttää toimistotuoleilla, vaan rojahtaa voi Sack it -säkkituoleihin. Pikkupöytinä on Vepsäläisen Beta-jakkarat, ja samasta sarjasta on muuten betoninen takatilan ruokapöytäkin. Betonin eläväinen rouheus jaksaa kyllä ihastuttaa vuosienkin jälkeen erityisesti vastaparina kaikelle kevyelle ja herkälle. Meidän uuteen kotiin ei ole betonia tulossa, mutta mahdollisesti mikrosementtiä ihan vastaavaan henkeen.
Viimeistä huutoa oleva seinä yhdistää kuumimmat trendit viherkasveista vaaleaan puuhun ja hunajanväriseen nahkaan. Ymmärtääkseni tämäkin on taiteiltu DIY-hengessä. Jotkut ne sitten osaa (ja viitsii). Tonttuhatun noston arvoinen paikka!
Harmaan haastavuuden tietäen (miten se voikin aina taittaa vihreään, siniseen tai punaiseen) kiinnitin myös huomiota täydelliseen maalinsävyyn, joka löytyi kuulemma Teknoksen mallistosta. Lakridsin joulukalenteri oli hyvä muistutus hakea omaankin kotiin taas tänä vuonna tanskalaislakritseja, jotka suklaasekoituksina ovat korvanneet meillä tavalliset joulukonvehdit.
Pikkujouluillan kakku oli oikea taideteos. Olette saattaneet törmätä somessa Say it with a cake -luomuksiin, mutta jos vielä ette, niin Kakkumuijaksi itseään tituleeraava lahjakkuus kannattaa laittaa muistiin juhlia varten. Mappeja, klemmareita ja kopiokoneita ei nyt nähty sen enempää kuin firmapikkujoulujen perinteisiä toilailujakaan, mutta toivottavasti saitte vähän erilaista sisustus- ja joulujuhlainspiraatiota toimistoltamme!
Heippa, niin ihanan näköistä! Muut toimistot voisivat ottaa mallia! ;) Hmm, mikähän tarkalleen olisi maalin värikoodi? Näyttää niin onnistuneelta väriltä :o
No niinpä! Eikö olekin kaikkea muuta kuin perinteisen ankea toimisto. Olen vahvasti sitä mieltä, että tilalla on suuri merkitys työhyvinvointiin, tehokkuuteen, motivaatioon ja sitoutuneisuuteen. Ottaisivatpa tosiaan muutkin mallia. :) Kyselin kauniin harmaan perään ja se on: http://www.teknos.com/fi-FI/kuluttajat-ja-ammattilaiset/varit/sisamaalaus-varit/t1332/
Vitsit mikä kakku. Viimeistelin tänään aamulla Pikku Bloggaajan ennenaikaisten synttäreiden kakun, eikä se kyllä ole lähelläkään tuota. <3 Vaikka olikin tosi hyvää. Täytteet nimittäin meni kerrankin nappiin.
Mutta vitsit, mitkä toimistotilat. Kyllä tuollaisessa toimistossa istuisi varmaan ihan mielellään.,Olen itsekin huomannut, että minussa on sen verran intohimoista sisustajaa, että panen aina ensimmäisena merkille juuri sisustuksen ja bongaan ehkä ne perinteisimmät design huonekalut, jos niitä on. Tai no, minähän bongailen siis lamppuja. ;) Siinä, missä sinun juttusi ovat tuolit, minä pidän itseäni lamppuihmisenä.
En voi kyllä mitenkään käsittää, miten tuollainen kakkuspektaakkeli voi syntyä! No, ei ihmekään, jos minun on sitä vaikea kuvitella, kun ”leivon” ottamalla pakastemutakakun sulamaan. :D Kiva kuulla, että siellä oli onnistunut synttärikakku. Maku onkin tärkein, jonka kaunis ulkomuoto sitten viimeistelee. Kun on näin visuaalinen ja ympäristöstään kotonakin tarkka ihminen, myönnän, että minulle tekee tiukkaa työskennellä ankeassa konttorissa. Siihenkin on ollut vuosien varrella pakko tottua, mutta kyllä kutsuva ja toimiva työtila vaikuttaa hurjasti töissä viihtymiseen. Allekirjoitan! Siinä missä esimerkiksi kaapistot ovat meillä Ikeaa ja vastaavaa, tuolien ohella design-valaisimet ovat sellaisia, joihin mielellään panostaa.