En tiedä, onko designtuolihulluus periytyvää, mutta en varsinaisesti koita olla siirtämättä sitä tyttäreeni. Uutta hänen huoneessaan on TON Petit, eli lastenversio meillä olohuoneessa olevasta TON Chair 14 -wieniläistuolista. Tuoli on erityisesti livenä niin uskomattoman suloinen, etten ollenkaan kanna huolta siitä, missä vaiheessa ja miten paljon bebe siinä istuu, sillä se on ilahduttanut pelkästään minua enemmän kuin yksikään muu huonekalu.
Formessa ei tähän hätään ollut kuin yksi minituoli, mutta jossain vaiheessa hankin toisen kaveriksi pyöreän valkoisen lastenpöydän ympärille. Sängyn takana olevaan kulmaan, jossa nyt näkyy pingu ja pompomit, tulee Ikean Duktig-leikkikeittiö, jonka monen muun tapaan ajattelin tuunata ja maalata – todennäköisesti hiekanväriseksi pehmentämään valkoista ja harmaata. Myös leikkikeittiöön suhtaudun samalla lailla kuin tuoliin. Jos ei bebe leiki sillä, niin leikin itse. Muistan Noora K.:n sanoneen samaa, niin kutsun hänet sitten mielikuvituskesteille. Nyt tää tarjoilis kahvia. Tuleeko rouvalle tuplaespressoshotilla? Ai triplalla, no annas kun kaadan! Tosin eiköhän bebekin keittiöstä innostu, kun nyt jo niin kovasti kilistelee pakasterasioita ja pannunalusia.
Patterinsuoja on tässäkin huoneessa vasta mallailussa, eikä vielä kiinni. Kiinnitystään odottaa myös Svenskt Tenn -rusettikoukut, jotka tulevat harmaan kaapin ja vaatehuoneen oven väliin. Mietin pitkään, mitä kohtaan keksisin ja koukut tuntuivat ainoalta oikealta ratkaisulta: paitsi kivannäköisiltä ja tyttömäisiltä myös käytännöllisiltä vaatekaapin viereen.
Vaikka muuten suosin kromia, mielestäni aavistus messinkiä on beben huoneeseen juuri se puuttuva pala. Ensinnäkin messinki ja harmaa toimivat vierekkäin niin nätisti ja toiseksi ilman kullanvärin lämpöä huone olisi saattanut jäädä liian kylmäksi ja harkituksi. Messinkiä löytyy ripaus myös Gauhar-muistitaulusta, joka siirtyi lastenhuoneen kulmaan, kun se alkoi eteisessä näyttää liian levottomalta. Muistitaulun paikkaa pitää vain vielä viilata, ja taas aikaisemman sommitelman tauluja siirtää tulevan leikkikeittiön yhteyteen. Mattona on – niin kuin yksi tarkkasilmäinen lukija jo bongasi – sama VM-Carpetin Hattara-nukkamatto kuin olo- ja makuuhuoneessa, mutta harmaan sijaan valkoisena. Ei huoneessa missään nimessä valmista ole, mutta pikkuhiljaa valmiimpaa.
Hei, mistä tuo ihana pehmo-pingviini on?
The White Companylta saa tuollaisia isoja pehmo-pingviineja
Moi Tanja ja kiitos Elina, kun vastasitkin jo puolestani! Pingu on tosiaan brittiläisestä The White Company -verkkokaupasta. Löydät tyypin nimellä Snowy. Tosin olin huomaavinani, että ainakin tämä jättikoko on joulun myötä valitettavasti myyty loppuun, mutta aina kannattaa tarkistaa. :)
Upea tuo tuoli mutta niin on tuo minisänkykin! Tahdon kans tuollaisen, täditettävien kans vois leikkiä ;). Tai sitten ihan itse :D. Tuo matto näyttää niin mukavalta ja pehmoiselta.
Kiitos, Heini! No tosiaan, minisänky on minunkin toinen suosikki ja taas sarjassamme, jos ei bebe leiki, niin äiti leikkii sitten. :D Mutta eiköhän nuo nukke- ja keittiöleikit pian kiinnosta. Mitenkään stereotypisoimatta, kaikki tuntemani pikkuneidit omat kummitytöt mukaan lukien ovat halunneet leikkiä kotileikkejä. Nukensänky löytyi Jollyroomista, missä mielestäni muutenkin on ehkä paras vähän erilaisten lelujen valikoima, jos tarvitset vinkkejä pienille seuralaisille. :) Matto on kyllä super ihana ja pehmeä niin olkkarissa ja makuuhuoneessa kuin nyt lastenhuoneessakin. Sille kelpaa pyllähdellä, jos tulee haparoivissa askeleissa stiplu. Kivaa viikonloppua sinne!
Nuo rusettikoukut ovat maailman suloisimmat. Mä kyllä vannon, että olen nähnyt jossain vastaavanlaisia miniversioita. Pitää pitää silmät auki sitä tulevaa lastenhuonetta ajatellen.
Törmäsin vastikään aivan ihanaan lastentarvike merkkiin, Kids Concept, jolta löytyy muun muassa valkoinen kattovalaisin mustilla kanttauksilla ja ihan täydellinen leikkikeittiö, leikkikahvinkeitin yms. meidän tytölle. Se lastenhuone vain toistaiseksi puuttuu.
No niin on, kiitos! Vielä kun koukut saataisiin joku päivä seinälle asti. Svenskt Tenn ei tee miniversioita, mutta kyllähän tästä maailmasta vastaavia tuotteita löytyy, joten varmasti löydät samanhenkiset rusettikoukut pienempänä. Nämä ovatkin aika isot, mikä tässä tapauksessa on hyvä, sillä ne ottavat sitten reilusti koko seinänpätkän haltuun, mutta varmasti johonkin muuhun kohtaan tai huoneeseen sopisi paremmin siro. Kids Concept on tuttu ja tosi kiva! Olen samaa kattovalaisinta katsonut, samoin kivoja puisia keittiötarvikkeita ja ruokia. Beben kävelykärry on myös Kids Conceptin – ihana, kun joku tekee nättiä lastentavaraa neutraaleissa väreissä ja pastelleissa!
Nuo TONin lastentuolit ovat kyllä suloiset, olen myös harkinnut niiden ostamista. Muitakin oman tyttären huoneesta tuttuja esineitä bongasin, kuten tuon nuken sängyn sekä Svensk Tennin rusettinaulakot. Kauniilta näyttää lapsenne huone.
Kiitos, Sanna! Kiva kuulla, miten samanlainen maku sinulla on. Teillä on varmasti tosi suloinen lastenhuone! Muitakin ihania lastentuoleja toki on, muun muassa Vitra Panton Junior ja Kartell Lou Lou Ghost, mutta itse päädyin TON-tuoliin sen takia, että halusin mustasta väristä kontrastia vaaleaan, ja jotenkin se on hauska ajatus, että kodissa on sama tuoli pienenä ja isona. :) Formesta ainakin saa TON Petit -tuoleja, ehkä verkkokaupoistakin. Terkkuja pienelle sisustajalle!
Bongauksen jälkeen tilasin saman maton. Valkoisen sävy on juuri niin kuin kuvasit – kiitos vinkistä! :)
Ai kun kiva kuulla! Tosi mukavaa, että matto on mieluinen ja olet tyytyväinen. :)
Hei,
Suloinen lastenhuone kerrassaan! Mistä on tuo pieni pyöreä pöytä? Juuri tuon tyylistä olen etsinyt tyttäreni huoneeseen :)
Moi Maisa ja kiitos paljon! Kiva, että pidät huoneesta. Pöytä on Jollyroomista, muistaakseni merkin JaBaDaBaDo. Jos ei ihan samaa pöytää enää löydy, niin toivottavasti vastaava. :)