Vaikka en ollenkaan ole sitä tyyppiä, joka pitää onnistuneena vapaa-aikana suorittamista, täytyy sanoa, että nyt olen todella iloinen siitä, miten paljon kodin pakollisia rästihommia saimme aikaan pääsiäisenä. Kävimme kesäkalustekaupoilla ja löysimme ruokapöydän ja grillin, laitoimme tilaukseen olohuoneen rahin, porasimme lastenhuoneen rusettikoukut ja olohuoneen tauluhyllyn sekä roikotimme appiukkoa keittiön katossa viisi tuntia asennuttamassa uutta kattovalaisinta ja laskosverhoa. Näistä lisää myöhemmin, tällä kertaa ajattelin keskittyä ensimmäistä kertaa pihaan.
Touhuamisen lomassa toki tankattiin lampaalla, rosmariini-sitruunakanalla ja parsasalaatilla sekä etsittiin pääsiäismunia – vielä hieman huonolla menestyksellä molempien jahtiin osallistuneiden osalta. En voi ymmärtää, missä tynnyrissä olen elänyt, kun en tätä vuotta aikaisemmin tiennyt, että munanmetsästyksen virallinen päivä on sunnuntai, eikä mikä hyvänsä pääsiäisen päivistä.
Myös talvihorroksessa ollut sisäinen hortonomini heräsi ja reipastuin haravoimaan pihaa muutaman tunnin. En ollut lumelta tajunnutkaan, miten paksun lehtikerroksen alla nurmikko edellisen asukkaiden jäljiltä oli. Ymmärrän toistaiseksi vähän pihanhoidosta, mutta sen sanoo maalaisjärkikin, miten tärkeää nurmi oli päästää lehtivaipan alta alttiiksi auringolle ja sateelle näin heti kevään alkajaisiksi, eikä kuukauden kuluttua. Pidätän oikeuden mielipiteenmuutoksiin, mutta ainakin tällä kerralla se, että kaupunkilainen pääsi kosketuksiin maaperän kanssa, tuntui todella terapeuttiselta, vaikka piha vielä todella karu onkin.
Hahmottelimme pihaan terassin muotoa ja kokoa keppien ja narun avulla. Terassista tulee L-muotoinen ja se tehdään helmenharmaasta UPM Profi Deck -komposiitista. Päädyimme vaaleanharmaaseen, koska sävy on raikas tummaa aitaa vasten ja sopiva sekä talon julkisivun että kalusteidemme kanssa. Kivana lisänä helmenharmaa on lähellä nukkamattojen sävyä, mikä onkin nyt trendi, että sisätilat ikään kuin jatkuvat samanhenkisinä ulos.
Komposiitissa meihin vetoaa helppohoitoisuus ja nykyaikaisen siisti ilme. Koko suunnittelun lähtökohtana onkin tehdä pihasta enemmänkin urbaani loikoilukeidas kuin kesämökkimäinen puuhastelupaikka. Ilmeen skarppaamiseksi puramme pihan toisesta kulmasta edellisten asukkaiden erinäiset laatikkomaiset viritykset ja maalaamme jossain kohtaa aidan kirkastamaan ilmettä, toki samalla värillä kuin nytkin, sillä rivitalo ei salli näissä asioissa sooloilua.
Terassin kalustus tulee olemaan tyylillemme tyypillinen, moderni ja värimaailmaltaan hillitty. Esitteiden kuvat ovat komposiittisävyä lukuun ottamatta suuntaa-antavia, eivät lopullisia valintoja, mutta niistä saa käsityksen kokonaisuudesta. Yhteenvetona ja yksinkertaistettuna terassisuunnitelmamme on seuraavanlainen: helmenharmaan komposiittiterassin päälle tulee talonsuuntaiselle seinälle läpinäkyvät Kartell-ruokapöydäntuolit, valkoinen moderni ruokapöytä ja musta aurinkovarjo sekä naapurinpuoleiselle sivulle krominvärinen kaasugrilli ja hiekanvärinen pesämäinen aurinkovuode. Yrttejä yritämme varmasti viljellä laatikossa, mutta muuten on auki, kaipaako kasvillisuus päivitystä. Omena- ja kirsikkapuu jäävät tietysti paraatipaikoilleen.
En kestä miten suloisia Little L ja Sisustuskoira näyttävät mätsäävissä puvuissaan. <3 Enkä kestä miten upealta teidän kattokruuynu näyttää. Olen niin kade. Hyvällä tavalla. Ehkä sitä täytyy vain tyytyä tosiasioihin ja ryhtyä säästämään, kun en minäkään ole korvaavaan, halvempaan malliin törmännyt.
Meilläkin metsästettiin pääsiäisenä munia. Pikku E pääsi teini-ikäisten enojensa kanssa metsästyksen makuun ja kiikutti mummilan keittiöön kasakaupalla suklaamunia.
Terassisuunnitelmat näyttävät aivan mahtavilta. En malta odottaa, vaikka itse haluankin päästä jo eroon tuosta meidän yli-isosta kattoterassista, jota on todella vaikea kalustaa. :( Tuollainen pesämäinen lekottelupaikka olisi kyllä meilläkin toivelistalla, mutta todennäköisesti seuraavassa paikassa parveketilaa on yli kaksikymmentä neliötä vahemmän, kuin tässä asunnossa.
Pääsiäishöperöt kiittävät! Toivon vilpittömästi, että saat myös oman valaisinhaaveesi toteutettua ja varmasti saatkin jossain vaiheessa. Mutta tiedän, suunnitelmallisuutta ja säästäväisyyttä se vaatii! Onneksi näin ajaton klassikko odottaa, eikä ole katoamassa valikoimista. Meillä Flos toimi ensin vain suunnittelun lähtökohtana ja etsin vastaavaa modernia kruunua, johon en olisi törmännyt muualla ja ennen kaikkea, joka olisi ollut edullisempi. Mutta yksikään muu ei tuntunut yhtä omalta, joten päätimme nipistää valaisimen remontti- ja sisustusbudjetista, ja säästää sitten jossain muussa. Kiva jos tykkäät terassisuunnitelmista! Emme ole ennen suunnitelleet pihaa, mutta uskon, että hyvä tulee, kun kävimme niin tarkasti läpi oman perheemme toiveet. Kunhan on paikka loikoilla ja ruokailla sekä sopivasti nurtsia lapselle ja koiralle, niin uskon kokonaisuudesta tulevan meille sopiva. :)