Täällä on pääsiäisenjälkeinen arki käynnistynyt yhtä hitaasti kuin ison tiedoston lataus. Tänään ajattelin kuitenkin julkaista Inspired by loven Sannan kanssa toisen videon, Kotona ja kylässä – puheenaiheena sisustus, osa 2. Video on jatkoa ensimmäiseen osaan ja tällä kertaa lukijakysymyksinä ja aiheina on muun muassa sisustushaaveet, unelmien asunto, ostokäyttäytyminen ja kopiotuotteet.
Videon tekemisestä menee jälleen kiitos Sannan avopuolisolle. Itselläni ei ole aikaa eikä totta puhuen kiinnostustakaan opetella editointia, mutta kokemus videolla keskustelemisesta on ollut hauska ja opettavainen. Samalta kertaa on luvassa vielä kolmas jakso ja myöhemmin sitten siirrymme uusiin aiheisiin. Toiveita ja kysymyksiä saa laittaa tulemaan. Kuvat ovat videon emännän kauniista kodista, ja jos ei pätkä lähde pyörimään, sen voi katsoa myös You Tubesta. Kahvikuppi käteen, toivottavasti pidätte!
Video: Tomas Karike
Olipas taas kiva kuunnella teitä ja jatkoa innolla odottaen. Minullakin olisi haaveissa kyseinen valaisin, mutta meiltä löytyy jo ruokapöydän yltä valkoinen Kartellin bloom suspension lamppu, joka jo kovin iso ja näyttävä valaisin. Ja näitä kahta ei oikein voi laittaa ehkä samaan tilaan?
Kiitos paljon, Sonja! Ihana, kun kommentoit ja pidit videosta. Kartell Bloom on kaunis! Kävin itse asiassa hypistelemässä sitäkin (sinä pallomaisena versiona) ja se oli livenä hurjan kaunis, vaikka päädyinkin lopulta eri valaisimeen. Loistava valinta joka tapauksessa, mutta olet oikeassa, kaksi liian näyttävää valaisinta kilpailevat helposti liikaa keskenään, jolloin molempien loisto kärsii. :)
Oli suuri ilo kuulla mielipiteitänne. Erityisen positiivista oli kuulla kuinka kokonaisvaltaisesti sinä ajattelet kodista ja sen sisustamisesta! Niin paljonko blogikotien sisustuksia arvostellaan, oli mahtavaa huomata kuinka rehellisesti ,moraalisesti ja rakkaudella sinä sisustat kotiasi! Egolokisuutta unohtamatta.Et siis ”blogia varten” .
Tämä oli todella ihanasti sanottu, Pirjo! Olen hurjan iloinen, jos ajatusmaailmani tuli videosta niin selkeästi esille, ja puhun aiheesta mieluusti jatkossa enemmänkin. Olen itsekin allerginen sellaiselle bloggaamiselle, joka tuntuu perustuvan vain uuden ostamiseen ja tietynlaiseen kulissielämään, jossa koti on ehkä enemmänkin näyttely muille. Meillä olisi tismalleen samanlainen koti ilman blogiakin, eli sisustan nimenomaan perhettämme varten. Kotikuvien ja -ajatusten jakaminen on tullut siinä sivussa mukavana yhteisöllisenä lisänä. :) Kiitos kauniista sanoistasi!
Tosi kiva kuunnella teidän pohdintaa ja mietteitänne. Olette videolla molemmat tosi luontevasti, katsojan on helppo katsoa ja kuunnella. Harvoin jaksan katsoa näin ”pitkiä” videoita loppuun, mutta tämä ja edellinen oli tosi mielenkiintoisia, joten melkein harmitti kun video loppui. :D Jatkoa odotellessa!:)
Ihan mielettömän kivaa saada tällaista palautetta! Olin nimittäin huolissani, jaksaako kukaan katsoa pitkähköä videota kokonaan, mutta selkeästi te samanhenkiset jaksatte ja se on tärkeintä. :) Yllätyin itsekin, miten kiva videolle oli loppujen lopuksi jutella, vaikka alkuun tietysti jännittikin. Onneksi jännitys meni nopeasti ohi ja olen samaa mieltä, videosta tuli paljon luontevampi kuin olisin meiltä ensikertalaisilta uskaltanut odottaa. Kiitos tuhannesti palautteesta ja lupaamme tehdä lisää!
Voisin kuunnella teitä enemmänkin (onneksi lisää tiedossa) sillä todella mielenkiintoista kuunneltavaa! Nautin todella paljon näistä sisustuskeskusteluistanne :) Sisustusblogit painottuvat pitkälti kuviin, mikä on tietysti ihanaa sekin, mutta nämä videot tuovat uutta raikasta tuulta sisustusblogien maailmaan :)
Keskustelustanne tuli mieleen, kuinka opiskelijana haaveilin Kartellin Bourgiesta ja pari vuotta äidillenikin siitä puhua pälpätin, ja kun se joululahjapaketista aivan järjettömäksi yllätykseksi kuoriutui, varmuus siitä että jos jotakin oikeasti todella pitkään haluaa, se varmasti pysyy matkassa mukana. Bourgie voi monen mielestä olla jo todella kulunut juttu, mutta itse rakastan sitä ja sillä on minulle paljon merkitystä. Ja se pysyy kodissamme aina :)
Ihanaa viikkoa, Laura!
Valtava kiitos sinullekin, Jenni! Tuskin lähtisimme kuvaamaan lisää videoita, jos te lukijat ette olisi pitäneet näistä ensimmäisistä pätkistä, joten palaute on tosi tärkeää. Olen itsekin kyllä ihan samaa mieltä. Videot tuovat tervetullutta vaihtelua kuvapainotteisiin sisustusblogeihin, ja jotenkin keskustelemalla puheenaiheisiin saa vähän erilaista kosketuspintaa kuin vain kirjoittamalla. :)
Bourgie on upea! Minustakin ehdoton klassikko, sanokoot trendit mitä hyvänsä. Ja miten kiva tarina äidistä. Ihana ele ja juuri se, millaisia lahjat parhaimmillaan ovat, erityisen mieluisia yllätyksiä rakkailta ihmisiltä. Silloin valaisin ei todellakaan ole vain valaisin, vaan myös rakas muistoesine. :) Kiitos samoin, aurinkoista vapun odotusta!
Tykkäsin molemmista videoista todella! Olisi jatkossa mukava kuulla vielä lisää, miten sisustusmakunne on muuttunut vuosien varrella. Sanna ainakin mainitsi jotain maalaisromantiikastakin, mikä tuntui melko uskomattomalta… hih.
Kiva jos nämä videot jatkuvat!
Hurjan kiva kuulla, kiitos Maria! Laitoin kysymyksesi ylös, tuo on oikein hyvä aihe. Kyllä, Sannalla on maalaisromanttisia luurankoja kaapissa, minulla taas vähän etnistä Indiska-tyyliä. Tätä voisimme tosiaankin ruotia enemmän videolla. :D Teidän lukijoiden palautteen seurauksena tuntuu erityisen kivalta jatkaa videoiden tekemistä, joten ihana, kun olemme saaneet niin kannustavia kommentteja!
Tykkään todella näistä videoista, ihanaa kuunnella sisustuspohdintoja ja mietiskellä samalla omaa kotia ja sitä, kuinka tätä rakastankaan. Pitkäaikaisen haaveen jugend-talon ullakkohuoneistosta lautalattioineen, kattoparruineen, parvekkeella ja vieläpä kaksikerroksena pääsimme puolisen vuotta sitten toteuttamaan ihan älyttömän tuurin, uskalluksen ja taloyhtiöön tulevan putkirempan ansiosta (ja sen, että emme asu Helsingissä ;) ). Edellisen kotimme ostimme ennen kuin koko taloa alettiin rakentamaan, joten upouudesta kodista muuttaminen yli satavuotta vanhaan vaati aikamoista sisustusmakujen ruotimista ja isot muutokset on sekä omassa että miehen maussa tapahtunut. Kaiken lisäksi olemme todella kärsimättömiä, joten tekee hyvää kuulla teidän ammattilaisten toppuuttelua, kuinka maltti on tärkeää hutiostosten välttämiseksi ja oikeasti mieleisen lopputuloksen saavuttamiseksi. Kiitos. <3
Voi kiitos, kun sanot videoista noin, se ilahduttaa tosi paljon! Teidän koti kuulostaa niin unelma-asunnolta, onnea vielä! Tiedän niin tunteen, olen nimittäin kärsimätön luonne itsekin. Kantapään kautta olen kuitenkin oppinut, että jos teen hätiköityjä päätöksiä, joudun näkemään moninkertaisesti vaivaa, kun taas pitää myydä vanhaa ja etsiä uutta. Siksi on niin paljon helpompi vetää hetken henkeä ja ainakin yrittää valita kerralla se varmasti oikea. Säästyy hermot, aika ja raha. ;) Oma vinkkini on miettiä sisustusta kaikki liittyy kaikkeen -periaatteella, eli jos haluat kotiin kontrasteja ja toisaalta tasapainoa, niin mieti kaikkia osa-alueita yhdessä, eikä yksittäisinä ihastuksina.
Myös eliminoimista käytän paljon. Otetaan esimerkiksi vaikka olohuoneemme matto. Koska lattia on valkoinen, sohva beige ja musta niin isona pintana synkkä, jäljellä jäi omasta väripaletistani vain harmaa. Vanha minä olisi tilannut vain jonkun eteen sattuneen ihanan maton, mutta nyt oikeasti harkitsin tarkkaan, millainen maton tulee olla sopiakseen kokonaisuuteen – ei ollakseen vain ihana itsessään. Antoisaa sisustusprojektia, teille tulee ihan varmasti kaunis koti! <3
Kiitos! Harkintaa ja malttia opetellaan, ja kokonaisuutta myös opettelemme huomioimaan, välillä tuntuu olevan vaikea huomioida kaikki seikat. Esim. juurikin tuo matto. Halusin valkoisen/vaalean maton sillä olohuoneemme on melko pimeä pienten ullakkoikkunoiden vuoksi. Maton piti olla myös pehmeä jalalle, mutta matalanukkainen ja painava, että robotti-imuri selviytyy siivouksestaan, sellainen löytyikin (onneksi edullisesti!) Ikeasta. Talvella ei kuitenkaan muistunut mieleen kahden koiran kuratassut ja massut, joita ei pelkällä pyyhekuivauksella saa putipuhtaiksi eikä vedellä saa pestyä kun kylppäri on yläkerrassa… No, tuleepahan nyt rauhassa pohdittua mikä matto seuraavaksi, nykyinen ei montaa kurakautta selviä. :D
Sainpas viimein katsottua tämän videon ihan kokonaan loppuun asti. Työssä käyvänä, pienen lapsen äitinä ja bloggaajana se aika tuntuu hirveän rajalliselta ja juurikin erilaisten videoiden katselu siirtyy aina myöhemmälle. Erilaiset blogipostaukset on paljon helpompi lukea ja käydä läpi lyhyelläkin ajalla ja niihin voi palata myöhemminkin. Siitä huolimatta, vaikka aika on kortilla, olen nauttinut ihan mielettömästi näistä teidän videoista ja olen saanut itsellenikin pohdittavaa näistä. Pidän ihan niistä ihan hurjasti ja toivon, että jatkatte näiden tekemistä. Kyllä sitä omaa aikaa löytyy aina jossain välissä videoidenkin katseluun.
Ymmärrän aikahaasteet niin hyvin! Välillä yhtä vartinkin vapaapätkää on vaikea löytää. Taas eilen kuulin sellaisenkin näkökulman, että nimenomaan videot koetaan helpommaksi kuluttaa kuin blogipostaukset, kun videon voi laittaa taustalla pyörimään vaikka meikatessa tai aamupalaa tehdessä. Tietysti tällainen katselu on enemmän kuuntelemista, mutta kuitenkin. Joka tapauksessa ihana, että löysit lopulta hetken videolle ja kiitos paljon palautteesta! Kyllä näitä on tarkoitus jatkaa erityisesti hyvän vastaanoton kannustamina. :)