Haluan jakaa Kuistin kautta -blogin Heidin luota vielä yhdet kuvat, nimittäin sellaisesta tilasta, jota en ole itse päässyt sisustamaan – puhun tietysti poikien lastenhuoneesta.
Ennen kuin rakenneultrassa sain tietää oman lapsemme sukupuolen, ehdin päässäni luonnostella molempien sukupuolten tyyliä. Jos meille olisi syntynyt poika, olisin päätynyt ihan samaan tunnelmaan kuin Heidikin: neutraaliin musta-valko-harmaaseen värimaailmaan ja eläinaiheisiin. Ei sillä, hyvin samanlaista meillä on tytönkin huoneessa sävyjä, pandoja ja pingviinejä myöden.
Tästä tullaankin lastenhuoneen sisustamisen lähtökohtaan: minusta neutraali pohja toimii parhaiten molemmilla sukupuolilla. Kun raamit ovat rauhalliset, ei lelukaaoskaan tee tunnelmasta levotonta. Vaalea pohja on myös paljon ajattomampi, jos ei perheessä olla innokkaita tapetoimaan joka vuosi uuden hittihahmon mukaan. Vaihtuvia villityksiä ja iänmukaisia kiinnostuksenkohteita voi sitten tuoda huoneeseen irtoelementteinä.
Pidän siitä, että lastenhuone näyttää heti ovensuusta lastenhuoneelta, söpöltä ja hauskalta. Asukasta ei kuitenkaan tarvitse alleviivata eikä lapsenomaisuutta imelästi ylikorostaa. Söpöt ja hauskat elementit tulevat paljon paremmin esille, kun niitä on harkitusti, eikä jokaisessa lakanassa, verhossa ja valaisimessa. Minusta paras lopputulos syntyykin, kun lastenhuoneessa sekoitetaan kodin muuta tyyliä ja tavallisia kalusteita veikeisiin yksityiskohtiin.
Lastenhuone on meidän kodissamme ainoa tila, johon edes harkitsin tapettia. En kuitenkaan lopulta osannut laittaa kuvioita sinnekään, mutta muiden lastenhuoneissa ihailen tapettien tuomaa eloisuutta. Heidin valitsema Native-intiaanitapetti Ferm Livingiltä on nappivalinta huoneeseen. Teemaa jatkaa oikea tiipii. Säilytyslaatikoina toimivat hauskasti jättikokoiset Legot.
Minikokilla on totta kai myös oma leikkikeittiö, sama Ikea Duktig, joka meillä on nyt tuunauksessa työn alla. Instagramissa paljastin jo sen verran, että meillekin tulee ”marmoritaso”, mutta keittiön varsinaiseen konseptiin palaan myöhemmin. Sanotaanko kuitenkin näin, että tein paljon nopeammin oikean keittiömme valinnat kuin leikkisellaisen.
Hyllyllä olevat Schleich-eläimet sopivat sekä leikkeihin että kaikenlaisiksi koristeiksi. Meillä sarjan jääkarhu koristi beben yksivuotisjäätelökakkua. Pienellä eläimellä on kiva myös viimeistellä lahjapaketti.
Nuoremman veljeksen nukkumisnurkka vanhempien makuuhuoneessa jatkaa samaa hurmaavaa tyyliä ja sointuu täysin tilan muuhun tunnelmaan.
Vielä lopuksi on mainittava yläkerran aulan Vilac-potkuauto, joka ei suotta ole poikien huoneiden hitti. Tämä ranskalainen klassikko jos mikä, olisi meilläkin lastenhuoneessa, mikäli kromosomi olisikin sattunut olemaan Y.
Heidin koti on kyllä kaikin puolin ihastuttava. Huomasin hetki sitten hankkineeni saman Ikea hyllyn olohuoneeseeni, kuin Heidillä ja perustelen valintaani alitajunnan ohjaamaksi, ihasteltuani somessa hänen sisustusalttarikuviaan. Sillä siihen virkaan hylly meilläkin päätyi. Jostain syystä Heidin, kuten Noorienkin blogi on mennyt minulta aluksi sivu suun, mutta teidän kollegojen ansiosta löysin sinnekin. Onneksi. Sisustajalla ei voi koskaan olla liikaa inspiroivia esikuvia.
Teidän beben ja Heidin poikien tilat ovat täydellisiä inspiraation lähteitä nyt, kun lastenhuoneen suunnitteleminen on meillä tapetilla. Ja olen samaa mieltä tuosta neutraalista pohjasta. Olen sitä mieltä, että lastenhuone on oikein sisustettu, kun se kasvaa lapsen mukana, ilman suuria muutoksia. Samoin myös eri sukupuolta olevien lasten on helpompi jakaa neutraalin värimaailman huone keskenään. Tämä viimeisin tilanne on ollut vahvasi mietinnän alla, kun olemme odottaneet tietoa siitä, saako Pikku E marraskuussa siskon vai veljen. Meillä kun lapset tulisivat asumaan todennäköisesti useamman vuoden samassa huoneessa.
No niin on! Niin eheä kokonaisuus jokaista nurkkaa myöden, että ei voi kuin ihalla sitä, miten Heidin perhe onkin ehtinyt ja jaksanut laittaa kaiken kuntoon suhteellisen lyhyessä ajassa vielä rakentamisurakan päälle. Ikean Vittsjö-sarja on kyllä Ikean yksiä kaikkien aikojen parhaita, jos minulta kysytään. Ihana kun sait oman hyllysi! Siihen on niin hyvä laittaa milloin mitäkin esillepanoja, eikä mustaan siroon runkoon kyllästy varmaan koskaan. Olen tismalleen samaa mieltä ja samasta asiasta minunkin piti mainita. Neutraali pohja toimii paitsi eri-ikäisille myös eri sukupuolta oleville sisaruksille. Pienille lapsille ei kuitenkaan ole mikään pakko olla omia huoneita, joten neutraaliin tilaan sopii sulassa sovussa niin rusetit kuin autot, jos niikseen tulee. Jännä nähdä, miten teillä käy!
Ihana postaus ja kaunis huone! Yhden pienen inkkarihuoneen omistajan äiti täällä tiedustelisi, että mistä veikeä matto on kotoisin?
Kiitos paljon, Jasmin! Heidi kodista ei kyllä rumia kuvia saakaan. :) Matto on House Doctor -merkin ja nimeltään Block. Uskoisin, että löytyy monesta verkkokaupasta. Terveisiä sinne pienelle inkkarille!
Entäpäs jos auton ostaisi myös tytölle!!!! ;-)
No vallan mainiosti! Tarkoitukseni ei suinkaan ollut olla liian konservatiivinen sukupuoliroolien kanssa. ;) Tyttärelle vaan tuli hankittua jo kooltaan samanlainen nukensänky, ja nyt kun huoneessa on myös pöytäryhmää, jättipingviiniä ja leikkikeittiötä, niin alkaa tila loppua. Mikä on sääli, sillä arvaa keksisikö tämä äiti vielä tuhat maailman ihaninta härpäkettä huoneeseen kaikenmaailman keinueläimistä design-liukumäkiin. :D Yhden menopelin tytär jo saikin (johon palaan myöhemmin), ja hän rakastui siihen niin paljon, etten hetkeäkään epäile, etteikö hänestä olisi tullut myös maanmainio Vilac-kuski. :)
En ymmärrä, miksi lastenhuoneita sisustetaan yhä erikseen tytöille ja pojille. Mielestäni on nimenomaan hyvin konservatiivista ja jumiutunutta ajattelua, joka näissäkin esimerkkihuoneissa näkyy, että pojat automaattisesti pitävät autoista, autoradoista ja intiaaneista ja tytöt nukensängyistä, pehmoeläimistä ja rusettikoukuista. Kummastelin myös taannoista Insta-keskustelua Ikean leikkikeittiöistä, jossa todettiin, että vanha roosa olisi ollut kiva tuunausväri, mutta tuleva pikkuveli ei silloin varmaankaan mielellään kokkailisi keittiössä. Siis täh. Homevialaura on mainiosti kirjoitettu ja tuotettu blogi, jota olen seurannut jo pitkään. Nämä luutuneet lasten sukupuoliroolitukset sen sijaan ahdistavat tätä lukijaa pahemman kerran. Jään mielenkiinnolla odottamaan lisää keskustelua aiheesta
Kiitos ajatuksistasi, Paula! Tämä on hyvä keskustelunaihe. Annoin itsestäni huomattavasti konservatiivisemman kuvan kuin olen. Olen niin liberaali kuin olla ja voi, enkä missään nimessä yritä laittaa yhtäkään ihmistä lokeroon – kaikista vähiten sitä tärkeintä, eli omaa tytärtäni. Hän saa kasvaa juuri sellaiseksi kun kasvaa, ja valita täysin niin uransa kuin kumppaninsa ilman, että tulen koskaan painostamaan häntä mihinkään suuntaan. Tuen häntä jokaisessa asiassa ja rakastan häntä niin ehdoitta kuin vain vanhempi voi. Itse pelasin aina lapsena mieluummin liikunnantunnilla pallopelejä poikien kanssa kuin harkitsinkaan vaikka balettia.
On totta, että toimin perinteisten sukupuoliroolien mukaan siinä, että tyttäreni vaatteet roikkuvat rusettinaulakossa, enkä ostanut hänelle autoa, vaan nukensängyn. Nämä valinnat tein tyttäreni ollessa niin nuori, ettei hän osannut ilmaista kiinnostuksen kohteitaan mitenkään. Se oli minun päätökseni silloin, ja osa äidiksi tulemisen rituaalia. Kyseessä ei kuitenkaan ole minkäänlainen statement siitä, millainen tyttärestäni pitäisi kasvaa. Kyseessä oli sisustusta rakastavan pari hankintaa, mihin tuoreena äitinä minulla oli täysi oikeus. Samaan aikaan ostin myös jättipingviinin ja nallenaamaisen lelupussin – aika sukupuolineutraalia, eikö?
Miten hyvänsä äitinä tekee, ei muiden silmissä tunnu tekevän oikein. Aikaisemmin sain kritiikkiä värittömästä lastenhuoneesta. Olisi pitänyt kai olla prinsessatapetit. Nyt jos olisin laittanut prinsessatapetit, olisinkin liian perinteinen sukupuoliroolien suhteen. Otan oikein mielelläni kritiikkiä vastaan, mutta vanhemmuuskeskustelu tuntuu kovin turhauttavalta siinä mielessä, että siinä ei vain voi voittaa.
Olen monen äitiystäväni kanssa puhunut siitä, että vaikka kukaan meistä nykyajan liberaaleista äideistä ei pakota lasta mihinkään suuntaan, ovat luontaiset kiinnostuksenkohteet kuitenkin lähes poikkeuksetta sukupuolten mukaiset. Kun katson kummityttöäni, hän hoivaa tyttövauvaa. Kun katson kummipoikaani, hän päristelee autoilla. Voin vannoa, että kummassakin perheessä annettiin vaihtoehdot. Nyt jään seuraamaan tytärtäni ja kuuntelemaan herkällä korvalla, mistä hän kasvaessaan kiinnostuu. Jos autoista, niin aivan mahtavaa, autoja vaan kuusen alle ja synttäripakettiin! Autoja tosin meillä jo onkin, minun 30 vuotta vanhoja Dubloja. :)
Täsmennän vielä, että olen kanssasi täysin samaa mieltä siitä, että lapsille on annettava mahdollisuus kiinnostua juuri siitä, mistä he haluavat kiinnostua, eikä heitä pidä lokeroida sen enempää kuin muitakaan ihmisiä. Mutta yksi rusettikoukku ja nukensänky kaikkien kymmenien neutraalien elementtien joukossa eivät lokeroi ketään. Minusta niin ajattelemalla sortuu itse kapeakatseisuuteen.
Ah, äitiyskeskustelu! Vannoin pysyväni näistä pois, mutta niinhän siinä kävi, etten täysin malta. :D Pakko siis osallistua keskusteluun.
Minusta on vähän hassua ajatella, että värit, leikkikalut tai vaatteet olisivat avain tasa-arvoon tai siihen, kuinka “vapaasti” lapsi saa oman sukupuolensa kokea. Eikö se lähde ennen kaikkea siitä, mitä kotona tasa-arvosta ajatellaan ja miten sitä toteutetaan? Ja siitä, miten lasta kasvussa tuetaan?
Tuskinpa siinä paljon rusettikoukut painavat, kun lapsi miettii, onko hänestä palomieheksi tai uskaltaako kertoa vanhemmilleen, että kokee olevansa toista sukupuolta kuin henkilökortissa lukee. Tottakai on eri asia, jos jotain kielletään, kuten vaikkapa pojalta kynsilakan käyttö tai tytöltä pikkuautot.
En siis jaksa uskoa, että muutamat sisustusvalinnat määrittäisivät sitä, miten lasta loppupeleissä kasvatetaan. Tai ainakin kokisin sen omalla kohdallani epäreiluksi. Olen sisustanut pojan huoneen perinteisesti siniseen sävyyn ja seinällä roikkuu lentokonejuliste. Puen poikaani pääasiassa harmaaseen, valkoiseen, siniseen ja beigeen, vaaleanpunaista hänen vaatekaapistaan ei löydy. Nurkasta löytyy kolme jalkapalloa. Ja kirjahyllyn päältä kasa Vaahteramäen Eemeli -kirjoja.
Silti olen miettinyt, milloin ja miten lapselleni erilaisista sukupuolista kerron ja miten häntä tuen, jos hän ei koe olevansa ”perinteisen käsityksen” mukainen poika. Yritämme myös parhaan kykymme mukaan kasvattaa lapsestamme tasa-arvoisen ja toiset huomioivan ihmisen.
Ja sitten niihin sisustus- ja vaatevalintoihin: sinistä löytyy kaapista paljon, koska se on oma lempivärini. Jalkapallot taas ovat tartuttamassa palloiluinnostusta tädistä poikaan. Lentokone muistuttaa koko perheen yhteisestä reissuharrastuksesta. Vaahteramäen Eemeleitä taas on luettu minulle pienenä. Eli asiat eivät välttämättä ole aina niin mustavalkoisia, miltä näyttävät. :)
Minusta taas on hyvin kapeakatseista ja jopa yksinkertaista tehdä tulkintoja toisten lapsenkasvatuksesta sen perusteella, miten he ovat sisustaneet huoneen lapselle, joka ei vielä osaa itse toivoa tiettyjä leluja tai erityisesti pitää jostain kovin konkreettisesta. Olen täsmälleen samaa mieltä kanssasi siitä, että keskustelu on tärkeää ja itselleni tasa-arvo on megatärkeä asia, mutta jos avaa pelin tekemällä moisen suoraviivaisen yksinkertaistuksen, niin varsinainen pihvi uhkaa jäädä jalkoihin, kun väännetään jostain lelusta tai naulakosta.
Ensinnäkin: eihän rusettikoukku sulje pois sitä, ettei tyttölapsella voisi olla myös vaikkapa pikkuautoja, jos leluvalinnat tosiaan haluaa kokea tasa-arvon ilmentymänä. Eikä autolelu pojan huoneessa sulje pois sitä, ettei hän voisi leikkiä kotia. Omasta lähipiiristäni (mistä ei tietenkään voi yleistää mitään kaikkiin pätevää totuutta) olen huomannut, että vauvojen ja taaperoiden huoneita ja leluja tunnutaan sisustettavan ja valittavan sen perusteella, mikä on vanhempien mielestä sellaista, mistä on/olisi itse tykätty lapsena. Omalla tyttärelläni on nukkekoti, josta hän ei tajua vielä tuon taivaallista, mutta niin on myös aerodynamiikkaa pikkulapsille opettava kirja. Vähän niin kuin muukin vauvaelämä. Ennen kuin lapsi oikeasti alkaa kertoa, mitä haluaa ja mistä pitää, niin kyllähän sitä vanhempana joutuu/saa tekemään paljonkin valintoja heidän puolestaan. Osa osunee oikeaan, osa ei.
Toiseksi: Mielestäni tärkeintä on se, että lapsi kokee olevansa niin rakastettu ja hyväksytty juuri sellaisena kuin on, että siinä vaiheessa, kun hänellä alkaa olla mielenkiinnon kohteita, hän tuo ne esille välittämättä siitä, mitä hänen sukupuolelleen on perinteisesti ajateltu. Ja että vanhemmat eivät kiellä mitään leikkejä tai leluja vaan tukevat sitä, mihin lapsi alkaa osoittaa kiinnostusta. Samoin on tärkeää, ettei tytöistä kasvateta ”kilttejä” ja pojista ”reippaita” vaan lapsen oma luonne on hyvä juuri sellaisena kuin se on. Kaiken a ja o on mielestäni tarjota monipuolisesti vaihtoehtoja ja hyväksyä se, minkä lapsi valitsee. On myös tärkeää kasvattaa lasta alusta asti siihen, että ihmisiä on erilaisia ja he pitävät eri asioista ja että kenenkään mielenkiinnon kohteet eivät ole sen parempia tai huonompia. Ronja Salmi on osannut muotoilla tämän paremmin kuin ikinä itse osaisin: http://www.hs.fi/nyt/art-2000002904895.html (linkki vie Hesarin kolumniin).
Tästä saa vapaasti olla eri mieltä, mutta minusta tasa-arvo lähtee siitä, että molemmilla (tai ehkä oikeampi muotoilu olisi kaikilla) sukupuolilla on samat mahdollisuudet leikkiä, harrastaa, opiskella, edetä uralla, saada samaa liksaa, valita puolisonsa ja tulla kohdatuiksi omina itseinään. Ja siitä, onko Lauran kodissa näin, ei voi kyllä tehdä mitään päätelmiä sen perusteella, että hänen tyttärensä huoneessa on rusettikoukku.
Mielestäni ylempi Paulan kommentti, jossa ihmeteltiin miksi yhä sisustetaan erikseen tyttöjen ja poikien huoneita oli ihan validi ja mielenkiintoinen avaus, eikä alkuperäisessä kommentissa puhuttu sisustuksen kytköksistä tasa-arvoiseen kasvatukseen tai otettu kantaa esim Lauran vanhemmuuteen. Turhan kärkkäästi heti asia vietiin jatkokommenteissa näille sivupoluille, vai mitä? Mielestäni sukupuolittunut sisustus on ihan ok, ja jopa jossain määrin luonnollista, mutta aika moni nykyään sisustaa lastenhuoneensa sitä sukupuolta alleviivaamatta. Varsinkin monilapsisissa perheissä enää harvoin on prinsessavaltakuntia vaan enemmän ihan lastenhuoneita, joissa leikitään, remutaan ja eletään. Tuntuu välillä, että nämä pienten tyttöjen ja poikien huoneet tarkoin harkittuine yksityiskohtineenja rusettikoukkuineen ovat ”pinterest-kuplassa” elävien äitien showroomeja toisilleen. Mikä sekin toki ok. Kukin tyylillään!
Hienoa, tästähän tosiaan tuli kunnon keskustelu! Kiitos Noorat ja Margit! Sama juttu, harvemmin aloitan itse vanhemmuuskeskusteluja, mutta kun ne syntyvät, keskustelen mieluusti kunnolla.
Minusta keskustelusta tulee väkisinkin mieleen feminismi ja huulipunat. Voiko tasa-arvosta muka puhua, jos on punaa huulissa tai rusetteja seinillä? Mutta kun vapautta ja tasa-arvoa on nimenomaan se, että on oikeus olla myös tyttömäinen. (Niin kuin paras mahdollinen esikuva Ronja Salmi kirjoitti, kiitos mainiosta linkkauksesta.)
Jäi nyt se Vilac-auto ostamatta, mutta jos tyttäreni huoneessa on leikkikeittiö, jättipingviini, nukensänky, harmaa kaapisto, rusettikoukku, kiipeilyhuonekalu, polkupyörä ja auto-Dubloja, niin mikä tässä yhtälössä viittaa siihen, että pakottaisin tytärtäni enemmän johonkin mystiseen tyttölokeroon, enkä tarjoaisi hänelle virikkeitä laidasta laitaan? Ja kyllä, näihin virikkeisiin kuuluu myös oikeus kiinnostua tyttöjen jutuista, ja jos hän haluaa kasvaa prinsessaksi, niin prinsessaksi hän saa kasvaa. Pojalle olisin ostanut äitiystäpinöissäni sen auton alkuun, mutta kuunnellut myöhemmin yhtä herkällä korvalla, mihin suuntaan hänen kiinnostuksensa kehittyy.
Mitä enemmän asiaa miettii, sitä absurdimmalta tämä(kin) vanhemmuuskeskustelu tuntuu. Kannatan sataprosenttisesti kriittistä ajattelua, enkä ikinä haluaisi blogini olevan vain samanmielisten selkääntaputtelupaikka, mutta näin heppoisin perustein tehtyjä johtopäätöksiä en ymmärrä.
Väsyttävää on ennen kaikkea se, että vieraan ihmisen vanhemmuus arvotetaan sisustushankinnan tai parin perusteella. Että koska rusettikoukku, lokeroiva vanhempi. Ja ilman rusettikoukkuako vanhemmuuskruunu kiiltäisi? Juuri kuten Noorat osuvasti täsmensivät, on meidän lastenhuone tai Heidin perheen lastenhuone minkälainen tahansa, ei kukaan ulkopuolinen voi tietää sen perusteella mitään kummankaan perheen arvoista, ilmapiiristä ja kasvattamisesta. Itse taas olen sitä mieltä, että juuri tähän suuntaan keskustelu meni, koska aihe oli lukijan pettymys minun luutuneisiin sukupuoliroolituksiini enemmän kuin lastenhuoneiden sisustaminen ylipäätään.
Aika usein tuntuu unohtuvan se, että koska blogimme ovat sisustus- ja lifestyle-blogeja, täällä tosiaan käsitellään niitä rusettikoukkuja. Kutsutaan sitä sitten vaikka Pinterest-kuplaksi. (Jälleen on pakko kysyä, olisinko parempi vanhempi jos meillä olisi ruma lastenhuone?)
Blogien lukemisessa tuntuu usein unohtuvan se, miten pienen ja pinnallisen osan elämää nettiin jaamme – ja aivan tarkoituksella. Tästä haluaisin hyvässä hengessä muistuttaa lainaten Inspired by love -blogin Sannaa: ”Kauniiden kuvien, design-esineiden ja matkojen taakse mahtuu monta tarinaa, ja kaikki ne eivät valitettavasti ole yhtä kauniita kuin bloggaajan tuottama kuvavirta. Toivon sinulta lukija, että otat huomioon sen, kun ihailet uutta valaisinta tai kaunista sisustusta – tämän kaiken takana on aina aito ihminen suruineen ja iloineen.” Minä en ole poikkeus, rusettikoukut jaan lukijoilleni, elämäni syvemmät kerrokset vain läheisilleni. Jos tämä on lukijasta kuplaa, sille en valitettavasti voi mitään.
Ainakaan mobiililla ei voi vastata Margitille suoraan, mutta jospa viesti tavoittaisi tätä kautta.
Myönnän provosoituneeni. Kyllä. Keskustelu ei kuitenkaan minusta ole ollenkaan sivuraiteilla, koska alkuperäisessä kommentissa nimenomaan todettiin, että sukupuolittunut sisustaminen on luutunutta roolittamista, mikä ahdistaa kirjoittajaa.
Miksi sitten provosoiduin? Siksi, että tämä on vain yksi osa sitä yhtä ja samaa keskustelua. Kun on blogannut X vuotta, kohtaa kerta toisensa jälkeen väittämiä, että koska tykkää ottaa kauniita ja stailattuja kuvia ja laittaa niitä nettiin ja koska haluaa, että kotona näyttää oman maun mukaan nätiltä, ei ymmärrä elämän realiteeteista mitään / kasvattaa lastaan väärin / on pinnallinen / ylläpitää kuplaa / you name it. Kieltämättä jossain vaiheessa alkaa kyllästyttää, että joka helvetin postaukseen pitäisi laittaa joku pakollinen disclaimeri, ettei kukaan vain huolestuisi ja ahdistuisi. Koska poikkeuksetta nämä keskustelut aloittaa aina joku, joka on hirveän huolissaan siitä, että bloggaaja ottaa kauniita ja stailattuja kuvia ja laittaa niitä nettiin.
Tämä tuli nyt tosi kärjistetysti ja on varmaan päivänselvää, että se ärsyttää. Osittain ongelma on omani ja putöisi varmaan oppia elämään sen kanssa. Mutta tässäpä nyt aimo annos sitä inhimmillisyyttä ja aitoutta, jota niin peräänkuulutetaan. Että kyllä, ihmisiä täälläkin päässä ollaan ja jos joku takertuu johonkin rusettikoukkuun ja jeesustelee siitä, niin oikeanlaisena päivänä siitä todellakin menee kuppi nurin.
Näin juuri. Myönnän myös provosoituneeni, koska ihmisiä tässä ollaan, ja vanhemmuudesta viestiminen on vaikeaa ja henkilökohtaista. On totta, että itse alunperin kirjoitin, että tytölle ostin nukensänkyn, pojalle olisin ostanut auton, eli siinä mielessä ylläpidän perinteikkyyttä ja keskustelunavaus oli perusteltu. Mutta mikä postauksesta unohtui on juuri se ikuinen pakollinen disclamer. Tällä kertaa siitä, että kyseessä ei ollut kasvatuksellinen periaate tai lokerointi, vaan ihan vain yksittäinen sisustajaäidin hankinta.
Nyt kun tässä vähän pulssi tasaantuu, tämä on oikeasti hyvä ja sisustusblogiin sopiva keskustelunaihe. :) Haluaisin vilpittömästi kuulla mielipiteitänne, miten sisustetaan sukupuolineutraali huone. Onko se täysin neutraali ja kliininen tila, jossa mikään elementti ei viittaa kumpaankaan sukupuoleen? Vai onko se huone, jossa (kärjistetysti) seinällä olisi autotapetti ja lattialla prinsessamatto?
Keskusteluahan virisi, hienoa. :) Kommenttini ei ollut tarkoitettu kritiikiksi kenenkään tapaan olla äiti, vaikka se sellaisena mitä ilmeisimmin näyttäytyi. Margit parhaiten ymmärsi sen, mitä ajoin takaa. Rusettikoukku esimerkki oli myös huonosti valittu. Pahoittelut.
Minua kiinnostaa ilmiönä se, miksi tyttöjen huoneeseen valitaan tiettyjä sisustusjuttuja ja poikien taas erilaisia. Miksi Laura jätti hankkimatta Vilacin auton, vaikka siitä kovasti piti sen takia, että oli saamassa tytön? Olisiko Noora H sisustanut baby H:lle samanlaisen huoneen, jos tämä olisi ollut tyttö? Minkälaista ajatusmaailmaa ja kasvuympäristöä rakennamme valinnoillamme? Ja miksi näistä asioista ajatellaan ääripäisinä; nukkekotia (tyttöjen juttu?) kompensoi tekniikka-aiheinen kirja (poikien juttu?)
Tämä ei tietenkään ole mikään blogien lastenhuoneiden ongelma, vaan elämme sellaisessa ympäristössä, jossa lapsen sukupuolta valitettavasti joutuu määrittelemään jatkuvasti. Vaatteet, lelut, kengät, polkupyörät on sukupuolitettu varsin selkeästi niin, että tytöille tarjotaan hempeää ja söpöä ja pojille rajua ja reipasta. Väistämättähän kaikki valinnat jollain tapaa omaa ja lapsen identiteettiä rakentavat. Olivat ne sitten sukupuolta korostavia, sitä häivyttäviä tai jotain siltä väliltä.
Niin virisikin tosi hyvä keskustelu! Varmasti juurikin aloitus kuulosti korvaani kärkkäämältä ja hyökkäävämmältä kuin miksi sen tarkoitit. Kiitos, kun tulit vielä jättämään terveiset ja korjaamaan, ettet tarkoittanut aloitusta niin. :)
Kun olen asiaa tässä nyt muutaman päivän miettinyt, olen todennut, että en tosiaan koe mitenkään vääränä ostaa perinteisen jaottelun mukaisesti tytölle nukensänkyä ja pojalle autoa siinä vaiheessa, kun he eivät vielä itse ilmaise tahtoaan, ja kun kyse on yksittäisestä somisteesta. Itsestäni tämä ei tee minusta luutunutta ajattelijaa. Minusta luutunut olisin silloin, jos torppaisin vanhemman, jo puhumaan kykenevän tyttäreni autotoiveet vedoten siihen, että etkö nyt kulta mieluummin haluaisi nukenrattaita. Ja näin en tule missään nimessä tekemään.
Toiseksi en koe ajattelevani luutuneesti, koska jo nyt sen nukensängyn ja rusettikoukkujen lisäksi olen valinnut huoneeseen – en sitä Vilac-autoa – mutta lukuisia neutraaleja lastentavaroita, jotka eivät ole sen enempää tyttöjen tai poikien.
Molemmista perusteluistani saa totta kai olla eri mieltä, hyväksyn sen täysin.
Ehkä minusta tyttöjen juttujen hankkiminen on ok nimenomaan siksi, kun tunnen itseni, ja tiedän tarjoavani vaihtoehtoja. Jos tyttäreni vaikka menisi hoitopaikkaan, jossa tyttöjen oletettaisiin leikkivän vain tyttöjen jutuilla ja poikien vain poikien jutuilla, hermostuisin ajattelusta takuuvarmasti.
Tämän teeman kautta on kaiken kaikkiaan ollut hyvä pysähtyä oman vanhemmuuden äärelle. Omalla kohdallani on entisestään kirkastunut se, millainen äiti haluan olla. Suvaitseva, hyväksyvä ja avarakatseinen, mikä tarkoittaa aktiivisuutta siinä, että tarjoan hänelle hyvin erityyppisiä virikkeitä, mutta passiivisuutta siinä, etten koita laittaa häntä minkäänlaiseen muottiin, vaan annan hänen rauhassa kehittyä omaksi itsekseen. Totta kai kaikki nämä valinnat hänen identiteettiään rakentavat, niin kuin osuvasti sanoit. Tämän linjan koen meille luontevimmaksi, en kuitenkaan missään nimessä miksikään yleiseksi totuudeksi.
Ymmärrän muuten erittäin hyvin turhautumisesi lasten valikoiman äärellä. Vaikka pidän myös tyttö- ja poikamaisista asioista (kuten on tullut ilmi), kaipaan jatkuvasti markkinoille simppeleitä unisex-tuotteita. Blogiani seuraavana arvanet, miten paljon vaivaa näen neutraalien asioiden löytämiseen. Siinä tosiaan täytyy kääntää koko internet ympäri. Esimerkiksi puhallettavien uima-altaiden kohdalla ei ollut toivoakaan, että olisin löytänyt neutraalin ja yksivärisen, kun oli vaan Frozenia ja Carseja. Päädyin pandaan, joka oli kivoin löytämäni ei tyttöjen tai poikien, vaan lasten allas. :)
Ai että miten kiva poikien huone heillä on :) itse en vielä ole uskaltanut ajatella mustan käyttöä tulevan pojan huoneessa, vielä mennään valkoisella, harmaalla ja ripauksella beigeä ja sinistä. Mustan käyttäminen sisustuksessa tulee ehkä sitten kun pojalla on ikää enemmän :) Meiltä löytyykin jo tuo Vilac auto harmaana :)
Eikö olekin! Heidillä on niin hyvä silmä pintamateriaaleista lastenhuoneen viimeisimpään yksityiskohtaan. Harmaa, valkoinen, beige ja sininen kuulostaa todella kauniilta ja klassiselta yhdistelmältä! Ei musta tietenkään ole mikään välttämättömyys, tuossa kokonaisuudessa on jo kivasti kontrastia ja vaihtelua. Ihana nähdä sitten kuvia, kun sisustus etenee. :)
Kiitos Laura vastauksestasi. Missään nimessä itse en halunnut tuoda esille kritiikkiä vanhemmuuttasi kohtaan. Kaiken sen perusteella, mitä olet blogissasi jakanut, vaikutat mitä sydämellisimmältä ja fiksuimmalta äidiltä. Pahoittelen jos kommentistani välittyi väärä mielikuva. Olen myös blogistasi ollut ymmärtävinäni, että kykenet itseironiaan ja itsereflektioon. Siksi hieman ilkikurinen kommenttini pinterest-kuplasta. Itse esim. myönnän eläväni tietyssä kuplassa, joka koostuu muista saman koulutustaustan ja tulotason omaavista ystävistä. Varmasti omassa kuplassani on paljon muita huvittavia seikkoja. Ulkoisten puitteiden ja elämän sisällön välillä harvoin on kuitenkaan suoraa korrelaatiota. Toki koti, puheenaiheet ja mielenkiinnon kohteet kertovat jotain ihmisestä itsestään. Ikinä en kuitenkaan niiden perusteella tekisi kokonaiskuvaa. Tapa keskustella kiihtymättä on mielestäni parempi ihmisyyden mittari kuin rusettikoukku. Se mikä minua oikeasti mietityttää, ihan näin pienen lapsen äitinä on, miksi yhä sisustusblogeissa puhutaan esim. tyttöjen ja poikien väreistä tai leluista tai halutaan niin kovasti alleviivata sisustuksessa sukupuolta. Näin kun ei jostain syystä ole omassa lähipiirissäni.
Mutta kiitos Laura, että jäit hetkeksi asiaa pohtimaan ja annoit omalta osaltasi mahdollisuuden asiasta keskustelemiselle.
Kiitos Margit itsellesi siitä, että tulit vielä tarkentamaan ajatuksiasi, ja toiseksi siitä, miten kauniisti puhuit siitä, millaisen kuvan olet minusta saanut.
Kykenen aivan ehdottomasti itseironiaan. Etenkin Pinterestin suhteen teen siitä herjaa koko ajan, miten paljon siellä roikun. Juuri edellisessä grillauspostauksessa kerroin, kuinka täydelliset ruokakuvat verkkokalvolla vartaistani uhkasikin tulla täydellinen Pinterest fail. :D Jotenkin maininta kuplasta vain kuulosti siltä, että en ymmärtäisi muusta elämästä mitään, ja että eläisin vain jossain muita varten rakennetussa showroomissa. Ihana kuulla, että et tarkoittanut asiaa niin. Jos on vanhemmuus vaikea laji ymmärtää, niin huumori se vasta joskus onkin. :)
Kai meistä kaikki elävät jonkunlaisessa kuplassa, jos sitä sanaa haluaa käyttää. Minun kuplani koostuu korkeakoulutetuista ja suvaitsevaisista pääkaupunkiseutulaisista, se on ihan totta. On siitä totta kai pitkä matka vaikka mökkimatkallani todistamaan elämäntapaan, jossa maanviljelijä lappasi lauantaimakkaraa huoltoaseman tiskille (mikä minusta oli yksiä virkistävämpiä näkyjä pitkään aikaan). Silti omankin kuplani sisällä on valtavasti erilaisia elämäntarinoita ja taustoja. En tiedä, uskoisiko sitä, mutta ehkä prosentti muista kuin blogiystävistäni on kiinnostunut sisustamisesta.
Tästä kehkeytyi loppujen lopuksi tosi kiinnostava aihe. Pysähdyin oikein miettimään, miten tähän itse suhtaudun. Ehkä sellaisena tärkeimpänä punaisena lankana vedän yhteen kaksi asiaa: minusta jokainen perhe saa tehdä niin kuin parhaaksi näkee, eikä tässäkään asiassa ole yhtä oikeaa tapaa elää. Toiseksi vaikka kannatan asioista keskustelemista, vierastan sitä, että jokainen yksittäinen asia vanhemmuudessa olisi statement. Samaan tapaan kuin rusettikoukku on perheessämme vain rusettikoukku, on sormiruoka vain satunnainen käsinsyöty suupala. Ei minulle syy liittyä sormiruokaryhmään tai julistaa sen sanomaa, jos ymmärrät, mitä tarkoitan.
On oikeasti tosi kiinnostavaa kuulla, jos sinun lähipiirissäsi ei ole lainkaan sukupuoliroolien mukaista sisustamista tai pukemista. En voi puhua kenenkään muun sisustusbloggaajan puolesta kuin omani, mutta itse taidan edustaa jonkinlaista kultaista keskitietä. Ostan tyttärelleni tulevaisuudessakin tyttömäisiä juttuja, mutta samanaikaisesti hän asuu hyvin neutraalissa huoneessa, ja hänelle annetaan mahdollisuus kiinnostua kaikesta tasapuolisesti. Omasta lapsuudestani muistan sen, että rakastin yhtä palavasti Barbeja kuin He-Maneja. :)
Paula, en pysty enää sinulle vastaamaan suoraan, joten vastaan tänne. :) Hyvä kysymys! Todennäköisesti Baby H:n huoneessa olisi ollut paljon sinistä myös silloin, jos hän olisi ollut tyttö. Olisiko huoneesta löytynyt pallot, lentsikkataulu ja Eemeli-kirjat? Varmasti, koska ne kumpuavat ihan muista jutuista kuin siitä, että Baby H. on poika.
Olisiko huone muuten ollut täysin samanlainen? Tuskin, koska aivan varmasti sukupuoliroolit vaikuttavat valintoihin, vaikka sitten alitajuisesti. Sitä en yritä edes kieltää. Jos haluaisin olla tässä asiassa ”täydellinen”, niin enhän edes määrittelisi lastani tytöksi tai pojaksi, vaan kutsuisin häntä ainoastaan lapseksi tai ihmiseksi. Mutta täytyy myöntää, että en edes halua olla se äiti, joka näin tekee. Sillä tiedän, että se saattaisi myöhemmin olla lapsesta kovin hämmentävää. Voi olla, että olen raukkamainen, kun en lähde liput liehuen barrikadeille lapseni kustannuksella. Ja toisaalta mietin, onko sukupuolten täysi häivyttäminen edes tarpeellista?
Ja kyllä ympäristö määrittää sukupuolirooleja. Olen kiinnittänyt ihan samaan huomiota kuin sinäkin, että lapsille tarjottavissa leluissa ja vaatteissa on usein todella vahvat sukupuoliroolitukset. Mutta silti olen sitä mieltä, että suurimmat esteet ovat asioiden ja esineiden sijaan ihmisten mielissä. Ensisijaisesti pitäisi kiinnittää huomiota siihen, miten kotona, päiväkodissa, puistoissa, kaupoissa, liikennevälineissä ja kouluissa yms. lapsille puhutaan. Sanoisin, että kaupoissa myytävien Spiderman- ja prinsessakalsareiden sijaan isompi ongelma on edelleen välinpitämättömyys tasa-arvoa ja suvaitsemattomuus lukuisia eri sukupuolia ja sukupuolettomuutta kohtaan.
Pakko vielä kiittää Nooraa, miten hyvin täydensit omia ajatuksiani. Itsekään en koe sukupuolten täydellistä häivyttämistä tarpeelliseksi, kun vain vaihtoehtoja tarjotaan, ja juuri näin: tärkeintä on suvaitsevainen mieli, eivät esineet.
Tosi kivasti sisustettu lastenhuone teillä! Etsiskelin lastenhuoneen säilytysratkaisuihin vinkkejä ja eksyin blogiisi. Mistä tuo musta-valkoinen lipasto on?
Moi Nina! Tämä tosiaan on aivan ihanasti sisustettu lastenhuone, mutta ei meidän. ;) Oman tyttäreni lastenhuoneen löydät muista postauksista, mutta tämä on kollegani Kuistin Kautta Heidin poikien lastenhuone: http://kuistinkautta.blogspot.com/. Tarkemmat tiedot kannattaa kysyä Heidiltä, mutta sen verran uskallan arvata, että näyttää IKEA-lipastolta. :)