Keskellä heinäkuuta tuntuu loogiselta esitellä kesätyyli – tällä kertaa ei kylläkään kodin, vaan vaatekaapin. Niin kuin muussakin tyylissäni myös kesävaatteiden kohdalla pukeutumisestani ovat karsiutuneet kaikki rönsyt. En kaipaa vaihtelua tai trendejä, vaan ajattomia luottovaatteita, jotka oikein asustamalla – tai asustamatta – toimivat sekä kotikaupungissa, maalla että matkalla. Kapselivaatekaapin henkeen kaikki osat sopivat keskenään yhteen. Keräsin kesäpukeutumiseni kulmakivet listaksi.
- Musta uimapuku. Bikinien sijaan viihdyn nykyään paljon paremmin uimapuvussa, mieluusti mustassa ja naisellista vartalotyypiä imartelevassa. Omani löysin viime kesänä Lascana-merkiltä.
- Valkoiset kaftaanit ja pellavamekot. Hellepäivinä ja rantareissuilla pidän aina mukana valkoista kaftaania ja mekkoa, joihin on helppo suojautua uimisen jälkeen tai lounaalle mennessä.
- Korikassi. Rantareissu ei tunnu rantareissulta eikä torikäynti torikäynniltä, jos ei käsikynkässä ole eteläranskalaisittain korikassia. Omani on Tine K -merkkiä.
- Hellehattu. Auringonpaahteelta (ja huonoilta hiuspäiviltä) suojaudun fedora-tyyppisellä hatulla. Koska päähine pyörii rantahiekassa, painautuu matkalaukussa ja meinaa lentää merituulessa, omani ostin edullisesti Cubukselta.
- Farkkushortsit ja mustat shortsit. Minun on todella vaikea löytää sopivia farkkushortseja ja niitä kaikista mieluiten pitäisin. Siksi varjelen kuin hullu kahta H&M-pariani. Se on ainoa paikka, josta olen löytänyt tarpeeksi väljät boyfriend-mallit. Mustat shortsit ovat toinen kesän tärkeimmistä alaosista.
- Breton-raidat. Muuten en oikeastaan kuvioita käytä, mutta raikkaat sinivalkoiset raidat ovat ehdoton suosikkini. Parhaat raitapaidat tekee ranskalainen klassikko, Armor-Lux.
- Valkoiset ja vaaleansiniset pellavapaitikset. Rennot pellavapaitikset ovat yksiä monikäyttöisimpiä kesävaatteita: samaan aikaan siistejä mutta rentoja ja omiaan suojaamaan ihoa auringolta ilman läkähdyttävää tunnetta.
- Ray-Ban Aviator ja Fendin aurinkolasit. Minulle sopiva määrä aurinkolaseja on kahdet, joista toiset ovat pilottilasit ja toiset isommat klassiset aurinkolasit joko tortoise-ruskeina tai mustina.
- Valkoiset ja harmaat t-paidat. Ikuisuuskysymys, mistä löytää hyviä t-paitoja, vaatii ihan oman postauksensa. Sanotaan kuitenkin näin, että kesää ei pärjää ilman.
- Havaianas-varvastossut. Ainoat oikeat varvastossut, jotka kestävät hajoamatta vuosia, eivätkä hierrä. Tavallisten mustien Havaianasien lisäksi omistan kullanväriset soljelliset. Ne ovat erinomainen lisä rantakohteisiin, jos käveltävää on enemmän, tai jos flip flopeilta hakee siistimpää ilmettä vaikka rantaravintolaan pysähtyessä.
- Mustat ballerinat. Parhaiten jalalleni sopivat mustat perusballerinat olen löytänyt Geoxilta, ja nämä ovat jo toiset samanlaiset putkeen.
- Espadrilles. Espanjalaisen Vidorretan nahkaisia espadrillesejä käytän rentoina kaupunkikesäkenkinä.
- Rusettisandaalit. Käytän melko vähän sandaaleja, joten en ole ostanut uusia vuosiin, mutta nämä Espritin vanhat rusettisandaalit pääsevät edelleen muutaman kerran kesässä käyttöön.
- Toms. Toms-kangaskengät edustavat minulle kesärentoutta parhaimmillaan. Tomsit laitan, kun lähden maalle tai hakemaan lähikojusta mansikoita.
- Converse Chuck Taylor. Valkoiset nahkaiset Converset ovat tärkeimmät tennarini, kesällä tietenkin varrettomina.
Vaatekaapissa on juttusarja, joka valottaa modernin klassista ja neutraalinväristä tyyliäni sisustuksesta vaatteiden ja asusteiden puolelle. Pukeutumistani ohjaavat trendien sijaan ajattomuus ja yhdisteltävyys.
Taidan jatkossa lähteä vaatekauppaan tämä postaus kännykän näytöllä auki. Saisko samanlaisen postauksen myös muille vuodenajoille. Kiitos. ;)
Olen tässö
Niin olen tässä kolmenkympin lähestyessä huomannut kaipaavani yksinkertaisempaa ja juuri ehkä sitä klassisempaa vaatekaappia. Jos sitä saisi seuraavan siivouksen yhteydessä viimeiset printtipaidat pois vaatekaapista eteenpäin.
Kiitos palautteesta, Jenni! Saa ilman muuta. Muistankin nyt myös toisen lukijan toivoneen juuri tällaista tyylin kulmakivet -postausta, niin kokoan näitä varmasti jatkossakin. Raskausaika oli muuten yksi sellaisista, jolloin huomasin, miten vähällä sitä ihminen pärjää. Se oli omalla tavallaan rentouttavaa, että vaatevaihtoehtoja oli niin vähän, niin siinä ei auttanut asukriiseillä, kun valinnanvara oli mitä oli. Ainakin minulle sopii tosi hyvin tällainen kompakti ja karsittu vaatekaappi, jossa on jäljellä vain ne omat klassikot ja hyväksi havaitut suosikit. :)
Joo! Lisää tällaisia :)
t: Marjaana
Onpa kiva saada tällaista palautetta, kiitos Marjaana! Lupaan lisää tyylijuttuja. :)
Paljon samanmoista löytyy myös omasta kaapistani! Eikö ole kumma miten vaikea on sopivia farkkusortseja löytää?! Ei liian lyhyitä muttei tietty pitkiäkään, sopivan rennot, se oikea väri.. mulla on vuosia vanhat zarasta, mutta nyt köh ne tuntuu vähän ahtailta nuorimmaisen jälkeen.
Kenkäykköset mulla on todsin loaferit, suosittelen! Ei mitkään hellekengät toki mutta suomen normikesään passelit.
Kiva kuulla! No on, joka kesä ihmettelen sitä, miten vaikea farkkushortseja on löytää. Minulla on aika vankat reidet, enkä muutenkaan pidä kireästä pyöräilyshortsi-ilmeestä, niin yritä siinä sitten löytää tarpeeksi rentoa mallia. Paras löytämäni malli on vuosia vanha H&M, nimeltään Loose Boyfriend. Ne shortsit todellakin ovat tarpeeksi rennot ja väljät. Jos ikinä bongaan tuota mallia uudestaan, ostan varmaan kymmenet talteen. ;) Suurin osa muista farkkushortseista ei käy minulle ollenkaan, mutta tänä kesänä ostin toiset farkkushortsit, H&M:stä jälleen. Uusin malli on Boyfriend (kuvassa). Ne eivät ole aivan niin väljät kuin Loose Boyfriendit, mutta tarpeeksi kuitenkin, että koen niissä oloni mukavaksi. Olen tosi harmissani, kun Zaran housut, farkut ja shortsit eivät ole sopineet minulle koskaan. Vartalotyyppini on ihan väärä heidän malleihinsa. Ooh, rakastan Todsia! Tyylisi kuulostaa ihanalta. :)
Ei liity tähän postaukseen mitenkään, mutta kyselen, tuleeko Ikean leikkikeittiön diy-projektista ihan omaa postausta? Täällä sama homma edessä ja lopputulos kiinnostaa kovasti. Ja tietty maalin+muiden käytettyjen materiaalien tiedot, koska siellä on varmasti mietitty se täydellinen valkoisen sävy, dc-fixin kiinnittäminen ilman ryppyjä ym. asiat valmiiksi niin ei tarvitsisi alkaa keksimään pyörää uudelleen.. Ellei postausta oo tulossa niin instakuvakin lopputuloksesta riistäis ensi hätään. Pinterest on toki kahlattu ja tultu siihen lopputulokseen et teidän tuunaus on?
Moi A! On ilman muuta tulossa postaus sitten, kun koko projekti on valmis. Niin kuin arvata saattaa, siinä lähti mopo vähän keulimaan, kun keksimme vielä tehdä vähän extraa keittiön yhteyteen. ;) En kuitenkaan huomannut ottaa yhtä Instagram-otosta enempää kuvia itse keittiön työvaiheista. Sen neuvon annan jo nyt, että jos maalaat keittiön, maalaa se ennen kokoamista, niin pääset paljon helpommalla. Parhaiten maalaaminen sujuu, kun käytät pientä telaa pensselin sijaan. Me taisimme maalata kaksi pohjamaalikerrosta ja kaksi tavallista maalikerrosta. Kolme kerrosta yhteensä riittänee todennäköisesti sekin. Hanalle, altaalle ja kahvoille me emme tehneet mitään, mutta moni spray-maalaa ne esimerkiksi messinkisiksi. Kuulemma spray-maali on kuitenkin vaikea saada tarttumaan, mikä on helppo uskoa, sillä kyseisten osien muovi on tosi liukasta. Eli jos ei harmaa häiritse, ne kannattaa ehkä jättää käsittelemättä. Dc-fixiä en ollut ennen käyttänyt, mutta kiinnittäminen sujui lopulta hyvin. Laskin vain esille tulevan puolen kontaktimuovia vasten ja aloin taitella kulmia nurjalle puolelle. Tsemppiä hauskaan projektiin! Palaan vielä meidän keittiöömme myöhemmin, mutta toivottavasti tästä oli apua jo nyt. :)
Täytyykin käydä katsastamassa hm:n farkkushortsi osasto. On ollut etsinnässä juurikin sopivat farkkushortsit, jotka ei olisi liian tiukat. Jos niitä vaikka ehtisi vielä pitää tänä kesänä. Tosin shortsit ja joku kiva pitkähihainen paita on yksi lempikesäasu hieman viileämpänä päivinä.
Moi Sonja, käy ihmeessä! H&M:n farkkushortsivalikoima ainakin sesongin alussa verkkokaupassa on tosi laaja. Silti itselleni voin harkita korkeintaan yhtä tai kahta mallia, eivätkä nekään joka vuosi sovi. Katso ihmeessä läpi, toivottavasti valikoimaa riittää vielä tässä vaiheessa kesää. Juuri näin: koska Suomen kesä on mitä on, yhdistän minäkin usein farkkushortsit pitkähihaiseen. :)
Hei, ihana postaus! Saman tyyppistä tyyliä itsekin rakastan ja väriä saisi olla vain urheiluvaatteissa?
Mistä noita mainitsemiasi raitapaitoja muuten Helsingistä saa?
Kiitos kivasta palautteesta! Näitä täytyy sitten tehdä useamminkin. Omat Armor-Lux-raitapaitani olen ostanut Turusta Element-liikkeestä ja Hämeenlinnasta Tiirinkoskentehdas-liikkeestä – en siis Helsingistä kumpaakaan. Googlailun perusteella täällä myyntipaikkoja taitavat olla Beamhill ja Nudge. Niistä voisi ainakin kysellä. Myös verkosta paitoja voi toki tilata, ainakin Zalando näyttää myyvän. :)