Vähän yllätyksellisesti olen kokenut uudessa kodissa melkein eniten sisustuksellisia haasteita eteisen kanssa. Muuton jälkeen vaihdoimme neljä alumiiniprofiilista liukuovea kahteen paksukehyksiseen valkoiseen, mikä osoittautui erittäin hyväksi päätökseksi ja teki eteisestä paljon siistimmän ja rauhallisemman näköisen. Sen jälkeen onkin sitten ollut hieman hakemista.
Kaipasin eteiseen laskutilaa pientavaralle, kuten lompakolle ja avaimille (blogin kautta saadusta ihanasta Park Lane -nahka-avaimenperästä kiitos Balmuirille). Ehdimme jo päättää, että eteisen seinä maalattaisiin hiekanharmaalla värillä (Farrow & Ball -sävyllä Ammonite), ja että maalatulle seinälle tulisi musta kaapisto.
Miltä nyt näyttää? Ei kovin hiekanharmaalta eikä mustaltakaan.
Vaikka ajatus lämpimästä ja kodikkaasta sisääntulosta houkutteli, aloin kuitenkin epäröimään maalaamisen kanssa, ja musta pieni seinäkaappikin näytti epämääräiseltä tahralta tilassa. Ei kun uusi yritys ja Ikeaan. Maassa seisova Billy-kaappi tuntuu paljon paremmalta. Tarkoitukseni on vielä teettää marmorilevy kaapin päälle. Samalla saimme hurjasti säilytystilaa lehdille, jotka vielä muutama kuukausi sitten kuvittelin konmaripäissäni mahduttavani yhteen pieneen olohuoneen koriin, mutta oikeasti lehtiä en edes halua karsia vaan päinvastoin miltein hamstrata.
Toin eteiseen jälleen Gauharilta jo vuosia sitten ostetun muistitaulun. Pidän muistitaulusta valtavasti ja haluaisin pitää sitä esillä, mutta isojen peilipintojen takia yksityiskohtia vilisevä näky tuntuu aika levottomalta olohuoneen puolelle. Mustavalkoisia valokuvatauluja meillä on niitäkin kuin pienessä galleriassa ilman, että lisää vastaavia heijastuu eteisestä muualle kotiin.
Valkoista Pappelina Svea -muovimattoa ja Ikea Hektar -kattovalaisinta minulla ei ole tarkoitus vaihtaa, ne saavatkin seesteisyyden nimissä maastoutua pintoihin, mutta seinälle haluaisin keksiä jotain.
Onko teillä ideoita: miten sisustaa eteisen seinä niin, että se on kodikas, mutta ei isojen peilipintojen kautta levoton? Tai sitten opettelen elämään levottomuuden kanssa. Eipä näkyä arjessa tule ylianalysoitua, sentään tärkeimmät kamat ovat nyt paremmin käsillä.
Kuvista on hieman vaikea hahmottaa eteisen kokoa,mutta itselle tuli mieleen,että mahtuisiko kaapin viereen kapea penkki,jossa voisi istahtaa laittamaan kenkiä jalkaan? Esim Ikean Bjursta tai mittojen mukaan tehty valkoinen taso. Muistitauluun vähemmän kuvia ja sen voisi sijoittaa penkin päälle seinälle ja viereen esim yksi koukku,jossa voisi säilyttää kaunista käsilaukkua. Tällaisia ajatuksia,kaunista teillä on jokatapauksessa,etkä taatusti ole ainoa joka painii eteisongelmien kanssa!
Mä olisin ehdottanut ihan samoja asioita. Maalikaan ei ole huono vaihtoehto.
Juurikin eilen miehelle kiukuttelin, kun eteinen on mahdotonta saada kivaksi :P
Moi Johanna! Ihan totta, on vähän vaikea hahmottaa, kun kuvasin niin pikaisesti, etteivät kaikki kuvakulmat aukene. Viimeisessä kuvassa näkyy kaksi ovea, oikeanpuoleinen on vessaan ja vasemmanpuoleinen ulos. Kulma on valitettavasti niin ahdas, ettei kaapin viereen voi laittaa mitään taulua tai koukkua syvempää, että ulko-ovi mahtuu aukeamaan. Muuten penkki olisi ollut kovasti minunkin mieleen, mutta tosiaan tilan puolesta harmillisesti täysin poissuljettu vaihtoehto. Kaapin toiseen kulmaan olen kyllä miettinyt jakkaraa, sillä istuinpaikka eteiseen olisi kovin tervetullut. Koukku olisi sekin käytännöllinen ja kaunis, samaa olen pohtinut, ellei se sitten tee tilasta vieläkin levottomampaa. Onpa vaikeaa. ;) Yksi vaihtoehto on toden totta vain vähentää muistitaulun kuvia. Iso kiitos hyvistä ajatuksista ja avusta!
Hyviä ehdotuksia toden totta, kiitos toistamiseen! Jotenkin huojentavaa tajuta, että ehkä ongelma ei olekaan meidän eteinen, vaan eteiset yleensä. Tuskin tosiaan olen ainoa näiden asioiden kanssa painiva, onneksi on vertaistuki. :) Ymmärrän kiukkupuuskasi, toivottavasti jokin hyvä ratkaisu löytyy sielläkin!
Hei!
Minä olisin ehdottanut eteisen kaapin päälle samanlaista taulua kuin peilista olohuoneesta heijastuu, eli mustavalkoinen kuva, mustissa kehyksissä, mutta vain kooltaan isompi kuin llohuoneessa. Siten olisi sopusoinnussa ja jatkuvuutta sekä olohuoneeseen päin että peliin päin katsottuna. Kaapin viereen seinälle olisin laittanut mustan koristeellisen, erikoisen näköisen/muotoisen seinänaulakon esim. Artek latva seinänaulakko. Hieman olen myöhässä, mutta en silti malttanut olla pohtimatta asias
Moi Päivi! Hyvin ehtii vielä ehdotella, eteinen ei oikein koskaan löytänyt lopullista stailaustaan. :) Nyt kevätvimmoissa karsin kaiken, eikä tasolla ole kuin kukka ja kynttilä. Karsittu ilme tuntuu nyt luontevimmalta ilman tauluja, mutta varmasti taas pian tilanne elää. Eniten haastetta minusta aiheuttaa peili: sen tähden monesta suunnasta heijastuva näkymä on herkästi levoton. Seinänaulakolle tila on ahdas, sillä ulko-ovi aukeaa aivan vierestä. Korkeintaan yksi siru koukku laukulle voisi mahtua. Kiitos avustasi!
Voin samaistua tähän. Minä olen tuskaillut heti ekasta hetkestä lähtien meidän eteisen kanssa, se on jotenkin ollut aika ”inhokkitilani” , tila missä aina jokin särähtää silmille. Kalusteet sinne on vaihdettu jo kolme kertaa ja uusista haaveillen nytkin :D onneksi pikku hiljaa on alkanut tulemaan selkeämpiä ajatuksia eteisen suhteen kun muut huoneet alkaa pikku hiljaa valmistua. Remontoidaan siis kotia pikku hiljaa ja ehkä siksi eteinenkin hakee vielä paikkaansa. Hyvää alkavaa viikkoa!
Moi ja kiitos tuskani jakamisesta! Ajattelin, että ongelma on vain meidän eteisemme, mutta toden totta, ovathan ne yleensä haastavia tiloja melkein kodissa kuin kodissa joko säilytystilojen tai sekavuuden takia. Ensin alkuun harmittelin, että tein virheostoksen mustan seinäkaapin kanssa, mutta kaikkea ei vain pysty hahmottamaan mielessä ennen kuin kokeilee. No onneksi se oli Ikeaa ja menossa nyt alueen FB-ryhmän kautta seuraavalle, joten turha sitä jäädä suremaan. Lohdullista kuulla, että sielläkin on ollut kalustuksen kanssa hieman hakemista. ;) Kerralla oikein ei olekaan niin helppo periaate, kun pitää huomioida sekä käytännöllisyys että esteettisyys. Pikkuhiljaa sisustaminen on paljon parempi vaihtoehto kuin tehdä mitään väkisin. Nyt kun meilläkin on sentään kaappiasia ratkaistu, saatan hyvinkin pitää luovan tauon ja kypsytellä yksityiskohtia rauhassa. :)
Eteinen on tosi haastava tila! Mun mielestä se maali mistä mainitsit vois olla juuri oikea ratkaisu. Jos seinässä olis hiekanharmaa väri, tuo valkoinen lipasto nousisi kauniisti esiin sitä vasten, eikä mielestäni seinälle tarvitsisi sitten sen kummempia tauluja. Nyt valkoinen seinä ilman tauluja näyttäisi hieman tyhjältä. Oikeassa olet että tuo muistitaulu luo hieman levotonta näkymää peiliovien kautta. Ovien vaihto oli loistopäätös kun vertaa ennen-kuviin!
No eikö olekin haastava! Yleensä ahdas tila, johon silti pitäisi mahduttaa kauniisti kaikkia arjen toimintoja kulkureittejä katkaisematta. Tiedätkö mitä, ehdottaisin itselleni ihan samaa: edelleen maalaamista, koska se toisi kauniin taustan valkoiselle kaapille, eikä kaipaisi tauluja. Tämä on minusta ehdottomasti paperilla paras vaihtoehto, mutta jotenkin epäröin, osaanko kuitenkaan itse elää minkään muun kuin valkoisen kanssa, vaikka muilla pidän kovasti harmaista ja hiekanvärisistä seinistä. Investointia en sure, maali ei maltaita maksa, mutta laiskottaa ajatus rempasta, josta en ole varma. Lupaan kuitenkin ehdottomasti pitää tämän edelleen mielessä, kiitos kovasti mielipiteestäsi, arvostan sitä! Samaa mieltä: ovien vaihdolla oli paljon suurempi vaikutus kuin olisi voinut kuvitella. :)
Mä olisin kanssa maalin kannalla, mutta ei se penkkikään ole huono idea. Olen itse niin superkömpelö, että meillä eteisen seinien on pakko olla tyhjinä – ihan vain siksi koska kenkiä jalkaan laittaessa kaatuilen seiniä päin :’D
Maalaaminen kieltämättä tuli tapetille uudestaan, kiitos avusta! Sen puolesta puhuu kodikkuus ja rauhallisuus: maalattu seinä ei oikeastaan tauluja kaipaisi. Penkki ei valitettavasti onnistu, jotta ulko-ovi mahtuu aukeamaan, mutta jakkara kaapin toisessa kulmassa voisi toimia. Heh! Ei siis ainakaan nojaavia peilejä teille. :D
Eteinen, tuo meidän talon murheenkryyni. Ihan kamala kaaos koko ajan kun lapset ja kaverinsa jättävät kenkänsä/takkinsa/reppunsa keskelle kulkuväylää. Taloa rakentaessa laitettiin kyllä joka lapselle omat kaapit, mutta en tajunnut ajatella et mihin kaverit romppeensa laittaa. Täytyy pysyä linjoilla, jos vaikka tulisi meillekkin hyviä ideoita.
Viime viikolla tuli muuten tutun näköinen trio vastaani, asutaan ilmeisesti samoilla huudeilla.
Voin vain kuvitella, tuo kaikki on varmasti meilläkin edessä! Siitä eteisen todelliset haasteet vasta alkavat, jos sitä käyttää vielä useampi vanhempi lapsi kavereineen. Aika erilaista kuin laittaa taaperon yhdet kengät ja takki kaappiin. Mahtuisiko teille pari koukkua tai irtonaulakko? Toivottavasti jokin arkea helpottava ratkaisu löytyy. Eikä, hauskaa! Nykäise ensi kerralla hihasta. :)
Itse laittaisin kaapin päälle peilin. Joko leveillä lasi/peili -kehyksillä (esim. Habitat, S.a.l.i.) tai tyylikkäillä leveillä alumiinikehyksillä (esim. Magis), olisi saman värinen kattokruununne kanssa. Marmorilevyn päälle sopisi juurikin Balmuirin Park Lane sarjan musta nahkatarjotin laskutilaksi pientavaralle.
Moi Eija ja kiitos ehdotuksesta! Peili olisi aivan varmasti valintani, jos ei jo toisella puolella olisi isoja peiliovia. Pelkään, että peili vasten peiliä tekee tilasta peilisalimaisen. Sen sijaan olen muuten kovasti kaivannut kotiimme kehyspeiliä jonnekin, ja nyt olen saattanut keksiä sille paikan muualta kodista. Hyviä ideoita: Habitat tekee tosi kivoja peilejä, S.A.L.I on ihan ehdoton lempikauppani ja Magis Dejá-vu -peili vasta upea onkin (joskin tähän kohtaan meille liian arvokas). Minustakin marmori ja nahka muodostaisivat todella kauniin parin ja samalla nahkainen pieni tarjotin tai alusta suojaisi kiveä naarmuuntumiselta. Vaikka muuta jäisin pohtimaan, saisinpa pian marmorilevyn tilaukseen. :) Mukavaa viikkoa!
Meidän eteisemme on yksi pitkä putki. Ainoalla yhtenäisellä seinänpätkällä on mittatilauksena teetetyt kaapit – tilan mitat eivät sallineet valmiskaappeja. Muuten tilasta johtaa kuusi ovea muihin huoneisiin, joten eipä sinne mahdu kuin pieni lipasto ja tuoli. Onneksi matto on todella kiva ja tuo ilmettä!
Mittatilauskaapit on todella fiksu ratkaisu maksimoimaan säilytystila ja tekemään tilasta viimeistelty! Onpa tosiaan monta ovea. Voin kuvitella, että siinä ei tilaa jää sisustuselementeille. Toisaalta pieni lipastokin on jo paljon, kunhan on joku paikka avaimille ja sen sellaisille. Se, mitä ei voi peittää, sitä kannattaa korostaa -sääntö toimii varmasti pitkässä putkieteisessä. Kuviollinen tai muuten näyttävä matto on juuri oikea antamaan eloa ja piristystä kuvailemasikaltaiseen käytävään. Esimerkiksi itämaiset matot ovat eteisessä tosi upeita.
Meillä on lähestulkoon samanlainen eteinen kuin teillä, kaapissa on vain ihan tavalliset liukuovet (ei peiliä). Meillä on tuossa vastaavan valkoisen kaapin päällä peili, mutta teillä se voisi olla ehkä liikaa… Siihen voisi laittaa esim. magneettipohjaisesta liitutaulutarrasta tehdyn ison ”taulun” johon voisi kirjoittaa viestejä ja muistutuksia. Tuohon patterin päälle laittaisin eri tasoille kolme koukkua kuten meilläkin (esim. Muuton Dotsit, meillä on Normann Copenhagenin koukut). Kauniita vaikka niissä ei roikkuisikaan mitään!
Aivan, juuri näin! Jos emme olisi valinneet peiliä liukuoviin, olisin ihan varmasti päätynyt näyttävään kehyspeiliin, mutta nyt kaksi peiliä vastakkain toisi varmasti liian peilisalimaisen ja sekavan tunnelman. Tuo taulu on tosi kiva idea, voisihan se maalata liitutaulumaalillakin, jota ainakin Tikkurilalta saa vaikka mihin sävytettynä, ei vain mustaan. Nyt aloin tosin uudestaan miettiä koko seinän maalaamista. Koukkua olen myöskin miettinyt. Määrällisesti kolme toimisi hyvin, ellei tila tule vastaan. Riippuu tietysti koukkujen koostakin. On tässä vähän vielä sulateltavaa. :) Kiitos sinullekin avusta ja ideoista!
Anna palaa vaan, ei ole liian levoton vaan mielenkiintoinen näkymä! Maalaisin seinän suunnitelman mukaisesti, täräyttäisin muistitaulun seinään ja hankkisin monen ehdottaman penkin kaapin viereen jos sellainen mahtuu, on nimittäin kätevä! Kodikas ja tyylikäs eteinen :)
Kiitos, ihanan selkeä suunnitelma! Tässä päästään muuten juuri siihen ilmiöön, josta kirjoitin: toisen kodin suunnitemat on paljon helpompi nähdä selkeästi kuin oman. Olen miettinyt haastetta näin päin, mitä neuvoisin tekemään, jos tämä olisi ystäväni koti – no maalaamaan. Taidan olla ihan turhaan takertunut valkoiseen. Jos maalattu lopputulos ei miellytä pitkään, ei sekään ole mikään maailmanloppu. Joskus täytyy vain kokeilla. Penkki ei valitettavasti mitenkään mahdu, sillä ulko-ovi aukeaa melko pian kaapin jälkeen ja tarvitsee kulman avautuakseen. Kiitos vielä mielipiteestä ja ihana kuulla. :)
Joku kaunis klassinen tapetti+klassikkotuoli/-jakkara ja tyyliin sopiva seinälamppu, joka valaisisi myös peilin kautta.
Arvaa mitä, ensimmäistä kertaa elämässäni mietin jopa tapettia, mutta se taitaa olla liian radikaali veto kaltaiselleni sisustushannarille. ;) Tapetit ovat aivan ihania, mutta omassa kodissa en osaa elää isojen kuviollisten pintojen kanssa, joten maalaus on meille parempi, jos valkoisen seinän haluaa uudistaa. Tuoli tai penkki olisi eteisessä paitsi kaunein myös käytännöllisin, mutta valitettavasti tilaan ei mahdu. Korkeintaan pieni jakkara olohuoneenpuoleiseen kaapin kulmaan saattaisi mahtua. Seinälamppu on muuten todella hyvä idea, jota en ole tähän mennessä edes ajatellut! Kaapin takana on sähköpistoke, tosin nyt suojien takana, mutta saisihan sen takaisin käyttöön. Jos luopuisikin kattovalaisimesta ja valaisun hoitaisi seinävalaisin. Kattovalaisimiin en muutenkaan keittiömme kruunua lukuun ottamatta tunne minkäänlaista intohimoa, kun taas seinävalaisimissa tulee heti mieleen kauniita tyylejä. Kiitos kovasti tästä ideasta! Katsotaan, saammeko sen toteutukseen, mutta loistava vaihtoehto se on joka tapauksessa. :)
Hei, maalatkaa se seinä tuon keittiön maton sävyiseksi, ja ottakaa muistitaulu pois. Sopiiko viereen Jotexilta musta tai valkoinen rautalankaverkkotuoli???? josta on kyllä olemassa joku design versiokin. Eikä mitään taulua.
Moi Merja, kiitos sinullekin! Vähän matonkaltainen hiekka-harmaa-kitti-sävy onkin ajatuksissa. :) Valitettavasti kaapin viereen ei ulko-oven puolelle mahdu mitään, että ovi pääsee aukeamaan.
Tarkoitatko tätä tuolia? https://www.jotex.fi/ulricehamn/ulricehamn-tuoli-metallia/1056951-02
Osut siinä mielessä oikeaan, että alkuperäinen Harry Bertoian Wire-tuoli on yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Sen sijaan Jotexin versiota en suostuisi ostamaan, sillä kopiot sotivat arvomaailmaani vastaan.
Tuli mieleen vielä tapetoinnista, että mitenkäs yksivärinen tapetti, jossa on hieman struktuuria? Meillä on Boråstapeterin Linen-tapettia eteisessä ja keittiössä. Tuntuvat ajattomilta tapeteilta. Sävyjä löytyy paljon, myös vaaleita, esimerkiksi Soft Linen-sävy voisi olla lähellä maton sävyä…Voisi olla vaaleaa, mutta elävä pinta luo kodikkuutta. Kannattaa käydä katsomassa tapetteja livenä, kuvista näyttävät vähän oudoilta mummolatapeteilta. :D Näin ideana. :) https://www.borastapeter.se/fi/mallistot-472/
Moi Taru! Oikein hyvä ajatus. Olen pistänyt merkille, että markkinoilla on myös yksivärisiä kauniita tapetteja ja linkkaamasi pellavaiset olisivat juuri eikä melkein tyyliäni. Maalaamisen puolesta puhuu meidän tilanteessamme kuitenkin yksi iso etu: maalin päälle on helpompi maalata uudestaan kuin tapettia repiä pois ja maalata seinä sitten. Nimittäin kun rehellisesti sanottuna tämä on projekti, josta en ole yhtään varma. Todennäköisesti kokeilemme maalattua eteistä, mutta pidätän oikeuden muuttaa mieltäni ja palata takaisin valkoiseeen. Siksi maalaaminen tuntuu pienemmältä vaivalta ja riskiltä kuin tapetoiminen. ;) Elävyyden kun mainitsit, niin kalkkimaalissahan olisi kauniin eläväinen pinta. Sekin on vaihtoehto, joka kutkuttelee. :) Kiitos avustasi ja aurinkoista syyskuuta!
Hei. Haluaisin tietää mikä on toi taulu tuossa eteisen lattialla? Mitä lukee kuvan alla ja mistä olet sen ostanut/tilannut? Teillä on oikein kaunis koti :)
Moi Hanna! Taulu on tukholmalaisen valokuvataiteen museon, Fotografiskan, juliste, joita meillä on muutama erilainen. Jos ei tiedossa ole matkaa naapurikaupunkiin, voit tilata julisteen verkkokaupasta, kuten olen itse tehnyt. :)
Tässä tuo nimenomainen juliste, josta näkee myös tekstin: https://butik.fotografiska.eu/p_en/anders-petersen-211
Ja tässä koko valikoima: https://butik.fotografiska.eu/p_en/posters
Kiitos paljon, ilahduin sanoistasi!
Mitkä ovet tuossa Billy-hyllyssä?
Moi Saara! Billy-hyllyssämme on Oxberg-ovet valkoisena. :)
http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/80275571/#/50275596
Kiitos vastauksesta! Näyttää paremmalta sun kuvissa kuin Ikean sivuilla. Harkinnassa ollut itselläkin tuo samainen hylly, mutta en ole osannut päättää millaiset ovet. Tämä postauksesi taisi juuri auttaa päätöksen teossa. :)
Tosi kiva kuulla, että kuvastani oli iloa! Jätimme muuten vetimet laittamatta, mikä sekin vaikuttaa ilmeeseen (positiivisesti, jos minusta kysytään). Ovet saa kyllä avattua ylhäältä ilman vetimiäkin, jos tällainen simppeli tyyli on muuten mieleen. :)
Päädyin olla minäkin laittamatta vedintä, on mielestäni kivemman näköinen niin. Meillä kaappi löysi paikkansa keittiöstä mihin tarvittiin kipeästi säilytyshuonekalua. Mahtuu ihan tavattoman paljon kuivatarvikkeita siististi kaappiin! Eihän tuo laadullisesti ole järin kehuttava, mutta katseenkestävä ja superedullisen hinnan vuoksi juuri passeli tällaiseen tilapäistarpeeseen. :)
Kiitos kuulumisista! Tosi kiva, että kaapista löytyi ratkaisu keittiön säilytykseen. Olen samaa mieltä kanssasi: kaappi vetää tosi paljon tavaraa. Kuivaruoillehan tuo on ihan mahtava. Meillä eteisessä sijaitsevassa kaapissa on lehdet, kirjat ja sellainen koko ajan tarvittava pikkusälä, kuten avaimet ja lisäakut. En itse asiassa tajua, miten pärjäsimme ennen ilman eteisen kaappia. Minusta laadussakaan ei ole moittimista. Ainakin Bestå-sarja on meillä kestänyt tosi hyvin, toivottavasti Billykin. Vetimetön tyyli on tosiaan kivan skarppi. Ajattelin vielä teettää kaapin päälle marmorilevyn, kun vaan saan aikaiseksi. :)