Terveisiä Madridista, josta juuri palasimme! En ole matkan jälkeen mitään home sweet home -tyyppiä, vaan kärsin joka kerta lomaltapaluumasennuksesta, mutta onneksi koti ei käännytä ovelta edes ristiriitaisissa tunnelmissa saapuvia asukkaita. Kodista puheen ollen jutellaanko vaihteeksi – tauluseinistä? Nimittäin taas on yksi sellainen ilmestynyt kotiimme. Ja kiva että ilmestyi, sillä taidenäyttely on kiinnostanut pientä asukasta kovasti.
Alusta asti tuntui selvältä, että lastenhuoneen nurkka kaipaa kuvia seinille. Ensimmäiset taulenreiät nurkkaan poratutin lennosta jo remonttipäivinä, mutta kuten arvata saattaa, oli lopputulos kaikkea muuta kuin loppuun asti harkittu. Mallasin kohdille sekä valko- että mustakehyksiä tauluja, mutta molemmissa tökki sekä asettelu että tunnelma. Harmaan kaapin rinnalla fiilis oli joko liian pliisu tai kylmän kova.
Yhtäkkiä keksin ratkaisun ja pääni päälle syttyi vähintään sadan watin hehkulamppu. Kultaa sen olla pitäisi ja jälleen symmetrisesti aseteltuna. Olen tallentanut Pinterestiin lukuisia tämäntyyppisiä lastenhuoneen gallerioita, joten mikään uusi ja uniikki idea ei ole, mutta nähtävästi tarvitsin kuukausia, jotta tajusin tyylin potentiaalin meillekin. Ihanasti vastaavan gallerian on toteuttanut muun muassa lontoolainen sisustussuunnittelija, Sophie Paterson, jonka tyyli toimii muutenkin tällä hetkellä itselleni inspiraationlähteenä pienen Ava-tytön huonetta myöden.
Eläinkuvat tilasin Petite Charlie -verkkokaupasta, mutta uskoisin vastaavia saavan ainakin Etsystä. Kehysmalli on Ikea Virserum ja samasta paikasta on myös Onnin doppelgänger. Ette usko, kuinka monta kertaa olen katsonut sivusilmällä Onnin makaavan jossain ja se onkin jääkarhu tai toisin päin. Jos Onni olisi teini-ikäinen, mutsin harhauttaminen onnistuisi kylille lähtiessä helpommin kuin mikään höynäyttäminen koskaan. Onneksi Onni on laiska ja mukavuudenhaluinen keski-ikäinen.
Eläimistä on muutenkin tullut vähän vahingossa yksi lastenhuoneen teemoista, kun huonetta asustaa myös The White Companyn Snowy-jättipingviini ja Living 24/7 -verkkokaupasta jo parisen vuotta sitten saatu Tellkiddo Sleeping Bear -paperipussi. Jotenkin nämä pörröiset veikkoset ovat makuuni hurjan suloisia, mutta eivät yhtään liian imeliä, ja toiseksi eläinteema sopii ajattomasti moneen ikävuoteen. Myös A.S.Helsingön Feather Grey -sävyinen kaapisto heräsi mielestäni kultaisen vastavärin myötä eloon ja viileä sävy näyttää nyt entistä kauniimmalta lämpimän kanssa. Köllöttelyyn sopivan pehmeä matto on VM-Carpetin Hattara, sama kuin muissakin huoneissa, mutta harmaan sijaan valkoisena.
Oi, onpa ihania! <3
Kiitos Maisa! Ihana jos tykkäät eläinpotreteista. :)
Ihanat karhukaverukset ? ja kehysideat
Onni kaksoisolentoineen kiittää! :D Ja ilahduttavaa kuulla, jos inspiroiduit kehysideasta!
Näyttää todella hyvältä – kaikki! Minkä rotuinen Onni on?
Kiitos ihanasta palautteesta, Mari! Onni on coton de tulear, tosi mukava ja ihmisläheinen seurakoirarotu. :)
Beben tauluseinä on aivan ihana ja todella onnistunut. Sopii hyvin pienen tytön huoneeseen. <3 Taisin ylistää sitä jo instagramin puolella.
Meidän lastenhuoneprojekti siirtyy todennäköisesti ensi kevääseen, kun vihellettiin toistaiseksi asunnonhaku poikki. En halua muuttostressiä näille viimeisille viikoille, enkä halua palata sairaalasta muuttolaatikoiden keskelle. Pieni vauva ei onneksi vie paljoa tilaa, joten uusi yritys, sitten kun ensimmäiset kuukaudet ovat ohi.
Mukava kuulla, ettei kuukausien kypsyttely mennyt hukkaan, vaan että lopputulos on kaiken odottamisen arvoinen. Kiitos! Onneksi idea tästä toteutustyylistä lopulta tuli, koska en usko, että olisin päässyt mustilla tai valkoisilla kehyksillä haluttuun tunnelmaan. Kuulostaa tosi järkevältä päätökseltä! Kyllä muutto kaikkine rumbineen olisikin tuossa vaiheessa ihan liikaa hyvinvoivallekin, puhumattakaan siitä, jos tulee jotain viime hetken yllätyksiä. Näin se on, vauva itsessään vie vähän tilaa, sylissähän se enimmäkseen tuhisee ja kyllä kehdon saa aina jonnekin mahtumaan. :) Nyt on tärkeintä vaan kerätä voimia, sitten uusi koti tuntuu entistä ihanammalta täydentyneen perheen kanssa.
Hieno tauluseinä. Ja kyllä, kulta toimii pisteenä iin päälle tuolle harmaalle kaapille ja maltillisen värisille pehmoleluille. En kyllä kestä tuota Onnia kaksoisolentonsa vieressä. Ihqu:)
Ihana saada palautetta, kiitos! Minustakin kaappi ja tauluseinä täydentävät toisiaan. Kaapissa on juuri sellainen viileänharmaa sävy, joka on kullalle täydellinen vastinpari. Nyt tunnelma on minusta tasapainossa, kun kaappi ei ole liian kolkko eikä kulta liian krumeluuri. Onni ilahtuu aina kovasti naisfaneista! Sanon terveisiä, hän on kyllä aikamoinen persoona. :D