Kaupallinen yhteistyö, Natural Care ja Asennemedia
Minusta on kiinnostavaa havainnoida, miten kauneudentaju periytyy vai periytyykö. Kehittyykö jälkikasvulle samantyyppinen tyyli vai jopa täysi vastakohta: jos lapsuudessaan on saanut jostain yliannostuksen, ei samaa välttämättä halua enää ollenkaan omaan kotiinsa. Vaikka minulla äitinä on tarkka maku, haluan kasvattaa tyttärestäni itsenäisesti ajattelevan naisen. Aikuisena sisustan tietysti oman kotimme parhaaksi katsomani tyylin mukaan, mutta haluan hänen oppivan arvostamaan ihan kaikenlaista kauneutta.
Tervetuloa kurkistamaan vanhemmille, minun lapsuudenkotiini. Omalla kohdallani on ihan selvää, että estetiikka on äidinmaidossa periytynyt. Jaamme hyvin samanlaisen maun, ja olenkin auttanut vanhempiani pintamateriaalien ja kalusteiden valinnassa, kun heidän kotiaan on viime kuukausina remontoitu. Toistensa kopioita kotimme eivät kuitenkaan ole, vaan sopivasti samanhenkisiä mutta kuitenkin omanlaisia.
Lattiassa on pehmeän pellavan väristä parkettia, liukuovikaapeissa selkeät paksut valkoiset raamit, käytävällä klassinen ovimalli ja vessassa fasettihiottua tiililadontaa. Keskeistä on neutraali väripaletti, mutta toisin kuin voisi kuvitella, ei minulta ole koskaan evätty mitään värejä, vaan päinvastoin opin vaatealalla työskenneeltä äidiltä jo pienenä okrat ja khakit, terrakotat ja aniliinit. Molempien meistä silmää vain omassa kodissa miellyttää eniten rauhallinen sävymaailma.
Parasta minusta kokonaisuudessa on lämmin tunnelma, murrettujen sävyjen harmoninen käyttö, mustan nahan antama ryhdikkyys, kelim-mattojen tuoma etninen vivahde sekä etenkin uuden ja vanhan kontrasti. Nykypäivän nopeassa sisustussyklissä onkin ollut pelkästään hienoa katsoa samaa antiikkilipastoa 30 vuotta.
Tarkkasilmäinen saattaa huomata jotain tuttua sohvassa ja sohvapöydissä – samaa sarjaahan ne ovat kuin meilläkin. Ilahduin kovasti myös siitä, että muutossa edellisen kotimme työpöytä ja pieni kelim-matto saivat vanhemmilta kuin niille tehdyt paikat. Muitakin sisustustuotteita olemme vaihdelleet tarpeen ja tilanteen mukaan.
Kalustamistakin merkittävämpää on peritty ajatusmaailma arjen kauneudesta. Meillä on kotona aina katettu nätisti ja arvostettu kivannäköistä päivittäistavaraa. Edelleenkin, jos jompi kumpi meistä bongaa marketin hyllyltä kauniit servetit tai saippuat, ostaa äitini tuplakappaleen minulle tai toisin päin. Sen takia mietin ensimmäisenä äitiäni, kun kuulin uusista Natural Care -saippuoista.
Kerrankin siis ruokakaupasta saa käsisaippuaa, joka pärjää tyylikkyydessä erikoiskauppojen kilpailijoille. Minulta Natural Care -saippuat saavat pisteitä hillityn selkeästä pakkauksesta sekä lempialueeni, Välimeren, vivahteista. Saippuat sisältävät 100 % puhdasta öljyä, mikä on omiaan hoitamaan käsiä läpi kylmenevän syksyn, ja mikä oikeasti tuntuikin pestessä miellyttävänä tunteena. Palasaippuassa taas on kuorivia hiukkasia, joiden jäljiltä kädet tuntuvat pehmeiltä ja hoidetuilta.
Äidille tuliaisiksi viemistäni saippuoista Olive Oil tuoksuu valkoiselta teeltä ja Verbena Oil sitrukselta – omaan makuuni todella raikkaita ja miellyttäviä molemmat. Lisäksi sarjaan kuuluu mantelilta tuoksuva Almond Oil ja oriental liljalta tuoksuva Argan Oil.
Vanhempien koti on paitsi ihana mummula myös viiden tähden hotelli eksklusiiviselle VIP-asiakkaalle, Sisustuskoiralle. Oman kodin kuivat nappulat ovat muisto vain, kun posliinalautaselta tarjoillaan vähän parempaa ceasaria. Päiväunille hänen korkeutensa nukahtaa maharapsutusten saattelemina. Isälläni ja Onnilla onkin aivan erityinen suhde, johon minulla ei ole mitään nokan koputtamista.
Nytkin, kun tänään nousemme lentokoneeseen, jää Sisustuskoira omalle lomalleen parhaaseen hoitoon. Siitä ei ole kiitollinen pelkästään valtaistuimellaan patsasteleva Onni, vaan me kaksijalkaiset, joille vanhempien korvaamaton hoitoapu on ollut ulkomaanmatkojen mahdollistaja aina Onnin kuuden vuoden takaisesta kotiutumisesta saakka. Suuntana meillä on mikäs muukaan kuin henkinen kotimaani, oliiviöljyn ja sitrusten kotimaa Espanja, ja siellä ensi kertaa Madrid. Viime hetken vinkkejä saa mieluusti tiputtaa kommenttilaatikkoon. Gracias y adiós!
Mistähän tuo olohuoneen ihanasävyinen matto on hankittu ?
Moi! Se on S.A.L.I.-liikkeestä Helsingin Korkeavuorenkadulta muutama vuosi sitten hankittu, mutta mielestäni heillä on kelim-mattoja ollut sen jälkeenkin. Yksi Helsingin ihanimpia sisustusliikkeitä muutenkin, jos minulta kysytään. :) http://www.sisustusliikesali.fi/
¡Buen viaje! Madrid on aivan ihana paikka. Todella espanjalainen verrattuna Barcelonaan. Huippumuseoita ovat Prado, Reina Sofia ja Museo de las Americas ja kaupungista loytyy mita ihanimpia ravintoloita. Kaikki paikalliset tarkoitetut paikat tosin avautuvat vasta n. klo 22 koska siella syodaan illallinen myohaan. Varo siis paikkoja jotka ovat auki heti alkuillasta – ovat varmasti turistirysia. Kannattaa myos pitaa silmalla lounaspaikkoja – vaatimattoman nakoiset paikat voivat olla tosi hyvia. Jos sulla on aikaa, kannattaa kayda Toledossa, joka on noin tunnin matkan paassa Madridista ja on todella kaunis pieni taiteilijakaupunki.
Toledoa suosittelen minäkin, näpppärän junamatkan päässä!
Kiitos paljon! Museoissa emme sitten kuitenkaan käyneet, kai sen pelossa, ettei puolitoistavuotiaan kärsivällisyys olisi riittänyt niihin. Varmasti myös hyvä sää vaikutti siihen, että halusimme olla oikeastaan kaiken mahdollisen ajan ulkona ja nauttia siitä auringosta, jota Suomessa ei koko kesänä näkynyt. Huonommilla säillä ja aikuisten kesken (tai eri-ikäisen lapsen kanssa) museot olisivat kyllä kiinnostaneet Madridissa enemmän kuin muualla, sen verran upealta taidetarjonta vaikutti. Neljä päivää hurahti aika nopeasti itse kaupungissa, mutta jos olisimme olleet täyden viikon tai edes päivän pari lisää, luulen, että olisimme hypänneet Toledon-junaan. Kaupunki näytti googlailun perusteella hurmaavalta. No, jotain täytyy kai aina jättää seuraavaan kertaan. :) Kaiken kaikkiaan pidimme Madridista hurjan paljon! Kirjoitan matkakuulumisia myöhemmin postaukseen.
Kiitos Laura mielenkiintoisesta kurkistuksesta vanhempiesi kotiin, tyylillä ja hauskasti kirjoitettu jälleen kerran! En ole varsinaisesti mikään blogi-ihminen, mutta sinun blogisi on oikeastaan ainoa blogi, jota luen säännöllisesti. Olet huippu!
Ihanaa aurinko-lomaa! ?
Aivan ihana palaute, kiitos tosi paljon Katri! Olen otettu, että viihdyt blogin parissa ja ajattelet noin. Se on äärimmäisen suuri kunnia, että tässä informaatiotulvassa te ihanat vakiolukijat palaatte blogini pariin kerta toisensa jälkeen. Teille on ilo kirjoittaa. :)
Joo-o. Kyllä näkee, mistä rouva on tyylitajunsa perinyt. Meilläkin se periytyy suvussa, mutta minä en ole perinyt sitä suoraan äidiltäni. Väittäisin, että tämä kyseinen sisustusgeeni on pysynyt vuosikaudet piilevänä, kunnes näin kolmenkympin lähestyessä se on alkanut selvästi aktivoitumaan. Tosin, olen myös kasvanut ympäristössä, jolla sisustuksella ei ole ollut ihan niin suurta merkitystä. Mutta kyseinen sisustusgeeni on sama, kuin tädilläni, jonka kanssa jaamme hyvin samankaltaisen maun ja rakkauden esimerkiksi niihin valaisimiin. Meillä on itseasiassa useampikin sama unelmavalaisin. Voi olla, että tämä minun tyylillinen kolmenkympinkriisi olisi tullut aikaisemmin, jos olisin ollut elämäni aikana ollut enemmänkin tekemisissä tätini kanssa. Oma äitini arvostaa käytännöllisyyttä ja toimivuutta yli kaiken muun, kun taas minä ja tätini olemme hieman tarkempia sen esteettisyyden kanssa.
Meillä ei kyllä omena ole kauas puusta pudonnut. Ja sama juttu, tyylissäni näkyy vahvasti myös tätini vaikutus. Innottaja voikin olla yhtä hyvin joku muu lähisukulainen kuin omat vanhemmat. Se on minusta hyvin tyypillistä ja luonnollista, että oman itsensä sisustajana alkaa löytää vasta kolmekymppisenä. Kaksikymppisenä on niin paljon muuta ajateltavaa ja siihen vaiheeseen kuuluu myös eri tyylien kokeilu. Kiva joka tapauksessa kuulla, että tätisi on inspiroinut tyyliäsi. Jos on kasvanut kovin käytännönläheisyyttä arvostavassa kodissa, kyllä siihen hieman ulkopuolisia vaikutteita ja rohkaisua tarvitaankin, että itse uskaltaa alkaa sisustaa enemmän estetiikka edellä. Tyylillinen itsevarmuus taitaakin löytyä vasta kunnollisen kasvamisen ja kypsyttelemisen jälkeen. :)
Olen tässä niin samaa mieltä. Esteettistä silmää minulla on ollut jo pienestä, mutta taito ja tyylitaju ovat tulleet nimenomaan tässä vanhetessa. Vielä pitää käydä moni asia kantapäänkautta, kun se omalta äidiltä opittu käytännöllisyys tulee vielä sieltä selkäytimestä. Hyvänä esimerkkinä lastentarvikkeet. Esikoisen kohdalla otettiin vastaan paljon tarvikkeita, tyylistä tinkien ja itkettiin sitten pienissä hormonihuuruissa väärän väristä sitteriä. Nyt, tämän toisen kohdalla, minä sitten googlettelen näppäimistö sauhuten ja etsin niitä omannäköisiä, neutraaleja vaihtohetoja. Sovimme mieheni kanssa, että nyt käytetään vähän enemmän rahaa niihin tarpeellisiin tarvikkeisiin ja säästetään meidän kummankin hermoja, kun minulla niitä hormonitunnemyrskyjä tulee muutenkin ihan riittämiin.
Minun tyylini on täysin erilainen kuin vanhempieni. He asuvat Laura Ashleyn katalogissa, joka on toki omalla tavallaan kaunista, mutta ei minun tyyliäni. Isona ongelmana onkin vuosien saatossa ollut se, että äitini minulta kyselemättä on tuonut meille hylkäämiään lamppuja, mattoja jne., joista en oikein välitä tai kotiini halua, ja jotka on ollut sitten pakko vain pitää nurkissa. Todella epämiellyttävää. Nyt tuntuu, että olen ehkä vihdoin saanut vanhemmilleni iskostettua, että en ole mikään hylätyn tavaran säilytyspaikka.
Laura Ashley -katalogit aiheuttivat välittömiä virnistyksiä! Hiffaan heti, mitä tyyliä tarkoitat. Minunkin äidilläni on muuten aina ollut Laura Ashley -katalogeja kahvipöydillä, mutta ei kuitenkaan sen enempää sitä tyyliä. Eikä, todella harmillista kuulla. Minulla on ehdoton nollatoleranssi tuollaiseen käyttäytymiseen, joten ymmärrän täysin ärsytyksesi. Pitäisin sitä erittäin loukkaavana, jos joku toistuvista kauniista kehotuksista huolimatta haluaisi muokata meidän kodistamme itselleen paremmin sopivan. Olen kuullut sellaisiakin kauhutarinoita, että äiti tai anoppi on tullut omilla avaimillaan vaihtamaan verhoja. Minulle tuollainen temppu olisi sen luokan rajojen ylittäminen, ettei tosikaan. Sen tähden en tule tunkeutumaan tyttärenikään reviirille, kun hän on muuttanut pois kotoa, vaan osallistun vain hienotunteisesti ja pyydettäessä.
Muutenkaan en voi sietää sitä, ettei toista kuunnella ja tästä minulla on kyllä omakohtaisiakin kokemuksia joidenkin vierailijoiden kohdalta. Tuodaan vaan sitkeästi sellaisia tavaroita, joista saajat ovat kauniisti useaan kertaan kieltäytyneet, mutta mitä väliä sillä on, jos itseä tuominen ilahduttaa. Tällaista oman navan tuijottamista en vain ymmärrä, ettei ollenkaan kuunnella ja kunnioiteta toisten ihmisten toiveita. Onneksi teillä on tilanne mahdollisesti helpottanut! Se on tosi ilahduttavaa kuulla.
Todella kaunis koti myös vanhemmillasi on! Mutta mä aina jaksan vaan ihastella Onnia ja sen edesottamuksia :D Kuulostaa että tyypillä on edessä ihana loma kun te lähdette reissuun! Mukavaa matkaa Madridiin, pieni lämpö tekee varmaan hyvää tässä vaiheessa syksyä!
Kiitos, kaima! Ja samoin. Onni on kyllä aika hauska hahmo kaikkine edesottamuksineen. :D Sehän tässä onkin hauskaa, kun lomailemme aina koko perhe samaan aikaan, mutta eri paikoissa. Väitän, että Onnilla on kyllä aina se rentouttavin ja parhaan palvelun all inclusive -paketti. ;) Madridissa tosiaan parasta oli paitsi kaunis kaupunki myös sää. Emme raaskineet olla lähes yhtään sisällä, kun imimme kaikki mahdolliset auringonsäteet Suomen huonon kesän jälkeen. :)
Sulla on ihana tyyli tehdä yhteistyöpostauksia! Sekä Freska-postauksessa että tässä unohdin täysin, että kyseessä on yhteistyö, eikä sellaista perinteistä niistä syntyvää ärsytystä ollut havaittavissa lainkaan, kun uppouduin lukemaan ja katselemaan kauniita kuvia.
Ihanaa reissua! :)
Kiitos hurjan kivasta ja tärkeästä palautteesta! Ihana, että ajattelet noin, sillä se nimenomaan on tarkoitukseni, että yhteistyöpostaukset olisivat sisällöltään vähintään yhtä kiinnostavia kuin muutkin postaukset. Olen pohtinut kaupallisuutta paljon itsekin ja todennut, että omasta mielestäni blogini on parempi yhteistöiden ansiosta. Yhteistyöt nimittäin haastavat minut pohtimaan juttuihin uusia, erilaisia ja kiinnostavia näkökulmia ja toiseksi yhteistyöt pitävät aktiivisempaa postausryhmiä yllä, joiden molempien koen palvelevan lukijaa. Minulle mieluisa yritys vain sponsoroinnillaan mahdollistaa bloggaamisen, johon en ilman palkan saamista voisi käyttää näin paljoa aikaa.
Kävin muuten lukemassa postauksesi Lilyn mainonnasta ja itsensä brändäämisestä, tosi hyviä juttuja ja näkökulmia molemmat! Vaikka ylläolevasta syystä ymmärrän blogisivustojen kaupallisuuden, ei mainos saisi koskaan keskeyttää tai häiritä lukukokemusta. Samoin koen todella väsyttäväksi sen, miten kaiken pitäisi olla koko ajan niin harkittua. En todellakaan suunnittele työkaluilla etukäteen, miltä feedini voisi näyttää, vaan postaan Instagramiin mitä postaan silloin, kun siltä tuntuu. Olisi todella raskasta tehdä kaikki niin laskelmoidusti ja haluankin uskoa, että rennommallakin tyylillä pärjää. Paljon kiinnostavampaa kuin pelkät täydelliset kuvat onkin se, jos somepersoonalla on muutakin sanottavaa kuin samat toivotukset päivästä toiseen. Silti tietysti brändi rakentuu väkisinkin jaetuista kuvista, vaikka sitä ei tekisi tietoisesti ja laskelmoudusti rakentaen. Minulle itselleni esimerkiksi on vain ollut helpompi rajata julkinen bloggaajaminä sisustamiseen, tyyliin, ruokaan ja matkustamiseen, ja taas loput elämän osa-alueet haluan pitää enemmän henkilökohtaisina. Jätän siis osan kuvista jakamatta siksi, koska haluan pitää ne vain itselläni, en siksi, etteivät ne sopisi brändiini. Tätä keskustelua voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, kiinnostava ja tärkeä aihe. :)
Kiitos paljon! Reissu olikin ihana, kirjoittelen siitä myöhemmin. Rentouttavaa sunnuntaita!
Kiitos pitkästä vastauksesta! Ja mahtavaa jos olet eksynyt blogiini, olen imarreltu :) Kaikki nuo yhteistyöt, mainostaminen, brändääminen ja some ylipäänsä ovat äärimmäisen kiinnostavia aiheita ja niistä riittäisi juttua hamaan tappiin asti. Ymmärrän aivan täysin myös tuon näkökulman, että haluaa jättää tietyt asiat yksityisiksi ja totta kai sekin myös omalta osaltaan muokkaa sitä muiden silmiin näkyvää kuvaa itsestä. Se vasta ahdistavaa onkin, jos joku ei osaa pitää mitään asioita yksityisinä.
Mahtavaa, jään mielenkiinnolla odottelemaan reissupostauksia :)
Mistäköhän tuo keittiön tasolla oleva hopeinen kello mahtaa olla?
Moi Riikka! Kello on ostettu vuosia sitten Don Goffosta Korkeavuorenkadulta. Enää Don Goffolla ei olekaan kivijalkaliikettä, mutta verkkokauppa on, jos haluat kurkata, löystyisikö valikoimasta edelleen jotain samantyyppistä. :) https://www.dongoffo.fi/
Aivan ihana postaus! Ja olet kyllä äidinmaidossa saanut jonkunlaisen sisustusgeenin.?
Voi Onni, kuinka hänellä onkin lokoisat oltavat mummin ja ukin luona. Ihana tuo hänen kuva, kuninkaallisessa tuolissa.
Hyvää ja lämmintä matkaa!
Kiitos Jonna, miten kiva kuulla! Olen kyllä iloinen sisustusgeenien periytymisestä, sillä sen ansiosta kodista on tullut entistä merkityksellisempi ja viihtyisämpi paikka. Toivottavasti tämän arvon pystyn välittämään tyttärellekin, vaikka sisustustyylinsä hän saa valita totta kai itse. :) Onnilla on tosiaan niin hyvät oltavat, että kateeksi käy. :D Kiitos, olipa ihana viettää aikaa auringossa erityisesti tämän huonomman kesän jälkeen!
Kaunista ja harmonista on vanhempiesi kotonakin! Jäin miettimään leikkikeittiöpostausta, mainitsit siinä että tilasit nettikaupoista leluja ja ruokia. Mitä kauppoja käytät?
Kiitos vanhempieni puolesta! Yleisesti ottaen olen tilannut leluja omalle lapselle ja kummilapsille lahjaksi vähän sieltä sun täältä, mutta puisia ruokia tilasin tällä kertaa Jollyroomista ja tällaisesta Lelutalo-kaupasta: https://www.lelutalo.fi/Kotileikki-Leikkiruokaa. :)
Vanhempiesi olohuoneen valkoinen kaapisto sopisi meillekin. Minkä merkkinen se on ja missä niitä myydään?
Moi Ulla! Kaappi on Ikeaa, mutta jo muutaman vuoden vanha, niin en valitettavasti tiedä, onko tismalleen samaa mallia enää tarjolla. Huomasin, että ainakin joitain Ikea Bestå -sarjan osia ja ovia on vasta lopetettu, mutta jotain vastaavaa tilalla on varmasti. Meilläkin on ollut Ikeasta säilytyskalusteita korkeakiiltoisilla valkoisilla ovilla ja ne ovat olleen tosi hyvälaatuisia ja käytännöllisiä.
Jälleen mielenkiintoinen aihe, Laura! Minulla ja äidilläni on osittain jotain samoja yhteisiä sisustusajatuksia, mutta paljon löytyy eroavaisuuksia. Äitini on nuorempana tehnyt somistajan töitä ja se näkyy hänen sisustamisessaan edelleen ja koen että vähän sitä on periytynyt tähänkin naiseen.
Oma kotini on silti hyvin erilainen kuin vanhempieni. Sain yliannostuksen jo teininä pyökistä ja puunvärisestä paneelista, silloin se tuntui hallitsevan jokaista omakotitalon sisustusta, niin myös meillä. Sitä ei meiltä löydy, vaan pinnat ja huonekalut on pidetty harmoonisena valkoisena ja harmaana.
Tietynlainen runsaus kuitenkin näemmä on periytynyt lapsuudenkodista tähänkin päivään, sillä mattoja, verhoja, tyynyjä ja kynttilöitä pitää olla että oloni on kotoisa.
Lattian vaihto on kodissamme ajankohtainen ensi vuonna, ja jäin ihailemaan vanhempiesi lattiaa. Vaaleaa/valkoista olen koko ajan miettinyt, mutta yhdistelmä onkin vallan ihana näissä kuvissa! Mikä mahtaa olla kyseessä? (Miettii hän joka juuri sanoi että kaikki pidetään valkoisena…!)
Kiitos Jenni, kiva kuulla! Minustakin tämä on mielenkiintoinen aihe, joten kiitos kokemusten jakamisesta. Ymmärrän todella hyvin tuon ylinnostuksen saamisen. Niin varmasti käy, jos jokin elementti lapsuudenkodissa on oikein hallitseva ja sitä samaa katselee vuosien ajan lapsesta teiniin. Meidän sukupolvi taitaa toki muutenkin olla enemmän raikkaan ja modernin perään, vaikka toki tietynlaiset sormi- ja muutkin puupaneelit ovatkin tehneet trendeissä paluun. Henkilökohtaisesti se estetiikka ei iske myöskään minuun siltikään, vaikka en ole saanut siitä yliannostusta, vaan raikas valkoinen ja harmaa tuntuvat paljon enemmän omilta kuin puupinnat. Kodikkuus kuitenkin kuulostaa sellaiselta, joka kannattikin periä äidiltäsi. :) Minullekin kodikkaiden elementtien tärkeys on kasvanut tässä kodissa huomattavasti: edellisessä kodissa elimme suurimman osan ajasta ilman verhoja, kun taas uutta kotiamme en osaisi kuvitella ilman. Samoin kynttilöillä, pehmeillä matoilla ja muilla tekstiileillä on äärimmäisen suuri merkitys siihen, että koti tuntuu tunnelmalliselta ja lämpimältä sopelta. Siksi liian pelkistetty skandinaavinen minimalismi ei iske minuun ollenkaan tällä hetkellä.
Lattia on 1-säleinen ja harjattu Ellett-tammiparketti sävyssä Pearl Grey, eli tämä:
http://www.romanoff.fi/wp-content/uploads/pdf/ellett-design-collection-tammi-pearl-grey-1-sale.pdf
Vanhempani hankkivat lattian Lanternan K-raudasta, eli ainakin siellä lattia on nähtävillä ja tilattavissa. Tarpeen mukaan muita jälleenmyyjiä kannattaa tiedustella maahantuojalta, Parketti Romanoffilta. Ymmärrän niin hyvin pohdintasi! Vaikka olen täysin tyytyväinen kotimme valkoiseen lattiaan ja koen, että väri oli meille pitkällä tähtäimellä kaikista varmin vaihtoehto, meinaan silloin tällöin kääntää kelkkani kauniita puisia lattioita nähdessäni. Mutta niinhän se on, että ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, vaan useita kauniita vaihtoehtoja. Minusta isossa roolissa lattian valinnassa on huonekalut sekä asunnon koko ja valoisuus. :) Tsemppiä valintaan!
Tosi kiva aihe ja kirjoitus. Kyllä tyylitaju on todellakin periytynyt. Hauska nähdä kuitenkin persoonalliset vivahteet äitisi ja sinun sisustamisessa.
Minun äitini on mielestäni hyvä sisustamaan, miten sen muotoilisi, harkitun boheemi :) Itse olen inspiroitunut siitä tyylistä paljon, mutta olen tiukkapipoisempi ja vähän liian tarkka. Ehkä näin vanhemmiten itsekin olen löytänyt hiukan rentoutta. Voi olla selkeää ja siistiä, mutta ripaus rentoutta sekaan.
Saanko udella mistä nuo nojatuolit ovat?
Kiitos kivasta kommentistasi, Anni! Minustakin tämä postaus oli tosi hauska toteuttaa, joten ihana, kun tykkäsit. Minusta on kiva, että makumme menevät yhteen, mutta silti molemmilla on omat vivahteet tyylissä. Ihanan rehellinen arvio omasta tyylistäsi. :) Taidan tietää, mitä tarkoitat, sillä olen itsekin äitiäni tarkempi, ja kyllä, välillä myös turhan tiukkapipoinen. En muuten luonteeltani, mutta oman kodin sisustuksen suhteen saatan nipottaa yksittäisistä asioista kohtuuttoman paljon, jos vaikka joku ratkaisu ei olekaan mieleeni, niin en saa siltä rauhaa. Rentoutta harjoittelen siis minäkin, mutta sanoisin, että harjoitus alkaa tuottaa tulosta. Ainakin täydellisen kodin käsitteestä olen pääsemässä yli: ei sellaista olekaan, joten turha siihen on edes pyrkiä. Riittää, että on tarpeeksi kaunista ja siistiä. Kiva, jos saat äitisi boheemimmasta tyylistä parhaat palat juuri rentouden muodossa. :) Totta kai voit kysyä! Nojatuolit ovat Sits-merkin Julia-sarjaa. Itse asiassa nojatuolit on samaa sarjaa kuin meidän kodin sohva, mutta ilme on hieman eri kromisin jaloin. Nojatuoleja kuten sohvaakin myy Boknäs. Mukavaa sunnuntaita!
Periytyvät vahvasti kyllä, tai ainakin vaikuttavat. Jopa äidinäitien tyylit ja tavat voivat vaikuttaa.
Itselläni näin on käynyt. Mummini oli kotiäiti, vaikka Wetterhoffin käynyt olikin. Hänellä intohimona oli sisustus ja käsityöt. Pienehkö kerrostaloasunto Rauman keskustassa oli aina siisti ja kodikas. Huolella valitut tyylihuonekalut saivat kesäisin uudet päälliset virkistämään ja suojaksi, ettei aurinko niitä haalistaisi. Verhot vaihtuivat usein ja mööbelien paikat. Häneltä olen perinyt mieltymyksen vahvoihin väreihin ja järjestykseen.
Äitini klassinen yksinkertainen maku on taas sisustukseni perusta. Kun selkeään yhdistän joitain vahvoja pehmeitä elementtejä vuodenaikojen mukaan olen omimmillani :).
Ihanaa Madridin lomaa. Olen käynyt kaupungissa kahdesti ja vielä jäi nälkää…..
Moi Leena! Näin minäkin sanoisin, että useimmiten maku periytyy tai ainakin vaikuttaa siten, että maku kehittyykin täydeksi vastakohdaksi. Yleisintä varmasti on, että jälkikasvun tyylissä on jotain vanhemmilta perittyä ja jotain omaa. Mummisi omistautuminen kuulostaa niin ihanalta ja arvokkaalta, samoin äitisi klassinen maku. Molemmat kuulostavat sellaisilta esikuvilta, että niistä onkin kannattanut ottaa vaikutteita. Yhdistelmä hieman eri tyyleistä ja suuntauksista toimii usein parhaiten, sillä silloin kokonaisuudesta tulee omanlainen ja kerroksellinen. :) Kiitos! Madrid oli toden totta aivan ihana ja varmasti useamman vierailukerran arvoinen.
Oi miten raikkaan kaunista. Kiinnostaisi tietäö, mistä olkkarin ihana musta sohvapöytä on hankittu? Nyt jäin taas yhteen uuteen blogiin kiinni?
Moi Katja! Ihana kun löysit tänne ja tervetuloa blogin lukijaksi! Vanhempieni sohvapöytä on BoConceptin Lugo-pöytä, jota saa eri jaloilla ja pöytälevyillä. :)