Kerroin muutama kuukausi sitten suunnitemasta viimeistellä olohuoneemme sisustus abstraktilla maalauksella ja vihdoin teos on täällä. Taulu asettui heti kodiksi sille ajateltuun paikkaan, Ikea Vittsjö -pöydän päälle.
Meille tilaustyönä tehdyn taulun on maalannut Marianna Raikkala. Löysin Mariannan toisen luovan lahjakkuuden, Annika Välimäen, kautta ja rakastuin välittömästi hänen töihinsä. Marianna tuntui meille oikealta tekijältä paitsi kädenjälkensä takia myös siksi, että halusin ehdottomasti mieluiten työllistää projektissa nuorta naista.
Lähetin Mariannelle moodboardin toivomastani tyylistä, mutta jätin muuten vapaat kädet luovalle työlle. Lopputuloksessa yhdistyy juuri toivomallamme tavalla rauhallinen pohja särmikkääseen mustaan ja hopeisiin yksityiskohtiin. Teoksen nimi, Silver Cities, puhuttelee sekin: vaikka asumme ja viihdymme suburbiassa, koen elämämme edelleen vahvasti urbaaniksi ja sieluni kaupunkilaiseksi.
Koska en ole edellisessä enkä nykyisessä kodissa rohjennut, viitsinyt tai halunnut (en itsekään tiedä, mikä verbeistä on kuvaavin) maalata seiniä valkoisesta miksikään muuksi, olen halunnut lisätä kodikkuutta seinille toisella tapaa. Mustavalkoisia tauluja ja tauluseiniä meillä on jo useampia, ja juuri siitä syystä halusin rikkoa linjaa yhdellä isolla abstraktilla maalauksella.
Teos ei ollut mikään päähänpisto, vaan olen kerännyt Pinterestiin Art and illustration -inspiraatiota abstrakteista maalauksista jo usean vuoden ajan. Nyt kun ensimmäinen teos on vihdoin omassa kodissa, olo on ihastunut ja tyytyväinen – helpottunutkin.
Minulle maalauksissa on aivan erilainen lataus kuin julisteissa tai valokuvissa, henkilökohtaisempi ja lopullisempi. Taiteeseen sanoisin suhtautuvani pelonsekaisella kunnioituksella. Vaikka tyylini sisustajana on muuten vakiintunut, galleriassa kompuroisin jo ovella. En luottaisi päätöskykyyni, eikä itsevarmuuteni riittäisi tekemään isoa valintaa. Tarpeeksi kypsä taiteenostaja taidan olla vasta vuosien päästä, jos silloinkaan. Oman teoksen teettämiseen minulla oli jostain syystä matalampi kynnys. Ehkä maalaukseen on luontevampi side, kun se on alusta alkaen tarkoitettu itselle. Ei biennaaliin, vaan rivarikolmion olohuoneeseen.
Näyttää kerrassaan upealta! Sopii tuohon just täydellisesti ;)
Kiitos paljon, Marjut! Onpa ihana kuulla, että olet tuota mieltä. :)
Maalaus sopii paikalleen erittäin hyvin! Tykkään hirmuisesti ajatusmaailmastasi työllistää nuoria naisia. Selasin viikonlopun aikana postauksiasi häistänne ja häiden visuaalisista valinnoista ja sama ajatus pomppasi sieltäkin kun kerroit kuka teillä otti hääjuhlassa kuvat. Itse ajattelen myös näin. Tulee niin hyvä fiilis kun pääsee työllistämään nuorta yrittäjää ym.
Kiitos kaunis, Rosa! Pyrin aina myös äänestämään ensisijaisesti nuorta (no, politiikkojen tapauksessa nuorella tarkoitan alle 40-vuotiasta) naista. Sukupuoli ja ikä eivät tietenkään ole ainoat kriteerit, mutta kun lahjakkaita nuoria naisia löytyy joka alalta, pyrin aina suosimaan heitä. Samoin tosiaan oli ihana otatuttaa hääbrunssin kuvat nimenomaan Kirsillä ja samalla tukea super lahjakkaan (ja mukavan) kuvaajan alkutaivalta. Luonteva valinta se oli siksikin, että luotin Kirsiin niin paljon, etten tainnut briiffata häntä ollenkaan. Näin en ehkä olisi suhtautunut kuusikymppiseen mieskuvaajaan. ;) Mielestäni naisyrittäjissä vallitsee tosi hyvä yhteishenki, mikä on ihana asia. Niin kiva kuulla, että pidät naisten tukemista samanlaisessa arvossa.
Huikean hieno maalaus. Tuo sopivasti rouheutta selkeään sisustustyyliisi. Tykkään.
Kävin kurkkaamassa taiteilijan muitakin töitä ja ihastuin kertakaikkisesti.
Tuo paikka on maalaukselle ihan täydellinen. Yksi voi katsella sohvalta pikkukakkosta, toinen taulua :)
Ihana kuulla, kiitos sanoistasi! Olen samaa mieltä, että taulu rikkoo sisustusta juuri sopivasti. Paljon tylsempi ratkaisu olisi ollut ripustaa sivupöydän päälle taas uusi mustavalkoinen juliste, valokuva tai kartta. Nyt maalaus on ainoa laatuaan ja sen takia merkityksellinen katseenvangitsija. Ja todella, taulun sijainti on varsinainen paraatipaikka, sillä maalauksen näkee heti sisääntullessa, ruokailutilasta ja olohuoneen sohvalta. Kyllä juuri näin, Pikkukakkonen oli kova juttu tänäänkin ja äiti silmäili sillä välin tauluja ja tiskejä. ;)
Ihana taulu! Samaistun tähän, meiltä löytyy myös yksi tilaustaulu jonka hankkimiseen oli tosiaan pienempi kynnys. Ja nuori tekijä hänkin :)
Kiitos, ihana kun pidät! Tosi kiva kuulla sieltäkin onnistuneita kokemuksia tilaustaulusta. Ei voi muuta kuin hämmästellä monen nuoren tai muuten uransa vasta aloittaneen lahjakkuutta. :)
Vau! onpa UPEA! todella kaunis teos ja sopii teidän kotiin täydellisesti <3
Kiitos paljon, Anne! <3 Ihana huomata, että taulu oli teistä yhtä onnistunut hankinta. Maalaus tuntuu myös paikan päällä tosi omalta ja muun sisustuksen luontevalta jatkolta.
Kehuinkin jo instagramissa, miten hyvin taulu viimeistelee olohuoneenne sisustuksen. Täydet pisteet sille. Ja Ghostin tuoleille. Ilmava tuolipari oli yksi lempiyksityiskohdistani jo teidän vanhassa kodissa, joten kiva, että tähänkin kotiin mahtui pari. Vaikka sitten vain talvehtimaan. :)
Kiitos kehuista, ne lämmittävät mieltä! Maalauksen tilaaminen/valitseminen on nimittäin minusta paljon muuta sisustusta jännittävämpi ja hermostuttavampi projekti, joten olen todella iloinen, että taululla olohuoneen viimeisteleminen meni nappiin. Mukava kuulla, että Ghostit sopivat mielestäsi yhtä hyvin tähän kotiin. Niin loppujen lopuksi minustakin, vaikka alussa ajattelin, etteivät ne mitenkään mahdu olemaan tilassa (no, ajattelin yhtä sun toista hullunkurista olohuoneen tilankäytöstä muutenkin). Erityisesti taljojen kanssa Ghostit tuovat talveen kivaa lämpöä. Katsotaan, mikä on fiilis järjestyksestä keväällä, kun Ghostien olisi aika siirtyä takaisin terassille. :)
Hei Laura. Upea teos. Minultakin saa tilattua maalauksia. Olen juuri aloittanut taiteilija-yrittäjä, ja tosi monta teosta onkin jo ilokseni löytänyt asiakkaan ja uuden kodin tai toimiston. Instagramissa olen nimellä @marika_viskari Ystävällisesti, Marika
Moi Marika! Kiva kuulla! Tosi monesti tämän taulun perään kysellään, joten on kiva vinkata maalaajista. :) Paljon onnea yrittäjyyden matkaan ja kivaa viikonloppua!