Sain lukijalta ajat sitten kivan postaustoiveen ja tapani mukana tartun siihen myöhässä, mutta tartun kuitenkin. Kiitos tosi kivasta aiheideasta! Kyseessä on Glorian legendaariset elämän aakkoset sisustusversiona, eli sisustusaakkoset. Tänään jaan ensimmäisen osan ja puolet tulee ensi kerralla. Mukavaa sunnuntaita!
A – Ajattomuus
Ajattomuus on minulle sisustamisen tärkeimpiä arvoja. En juokse trendien perässä, vaan yritän tehdä mahdollisimman aikaa kestäviä ja klassisia valintoja erityisesti kiinteissä ratkaisuissa ja arvokkaammissa huonekaluissa.
B – Balance, tasapaino
Tavoitteeni sisustamisessa on löytää tasapaino erilaisten kontrastien välillä: modernin ja klassisen, uuden ja vanhan, tumman ja vaalean, edullisen ja arvokkaan, näyttävän ja pelkistetyn, kiiltävän ja matan.
C – Coffee table books
Kahvipöytäkirjat ovat olleet tyylini kulmakivi niin kauan kuin muistan, sain lahjaksi ensimmäiset jo viitisentoista vuotta sitten. Koska kodissamme ei ole kirjahyllyä, on kauniiden ja merkityksellisten lifestyle-kirjojen esillä pitäminen minulle tärkeää.
D – Design-tuolit
Sama viitisentoista vuotta voidaan laskea taaksepäin, kun ihastuin ensimmäisen kerran Eames DSR -tuoleihin. Tuolit, ja nimenomaan designklassikot, ovatkin huonekaluista suurin rakkauteni. Toistaiseksi olen saanut toteuttaa tuolihaaveet Eames DSR, Kartell Ghost, Gervasoni Ghost ja TON Chair 14, mutta ihastuksia riittää edelleen.
E – Eleettömyys
Minimalistinen kotimme ei ole, mutta eleettömyydellä tarkoitan sitä, että jos olen kahden vaiheilla, päädyn yleensä aina valitsemaan vaihtoehdoista yksinkertaisemman. Vierastan räväköitä kuoseja ja koukeroista krumeluuria, enkä halua, että kodissamme on mitään ”liikaa”. Moderni valkoinen keittiömme kuvaa eleettömyyttä parhaiten.
F – Flora, kukat
Suosin vuodesta toiseen valkoisia leikkokukkia ja orkideoita, enkä koe viherkasvibuumia omakseni ollenkaan. Vaikka aitoja kukkia ei voita mikään, olen kokenut silkkikukat tähän elämäntilanteeseen sopivaksi täydennykseksi. Sohvapöydällämme ei voisi olla hetkeäkään kukkia vedessä ja lasimaljakossa, mutta krominen vaasi silkkikukkineen mahdollistaa kukista nauttimisen taaperonkin kanssa.
G – Gallery wall, tauluseinä
Tauluseinät ovat yksi sisustustyylini kulmakivistä, mustavalkoiset ja klassisen symmetriset erityisesti. Tässä kodissa olen ripustanut seinälle parin kaupunki- ja valokuvajulisteen lisäksi ennen kaikkea omia merkityksellisiä otoksia.
H – Hermès Avalon
Hermès Avalon on minulle paljon enemmän kuin tyyny. Se on unelma, jonka toteutin onnistuneiden asuntokauppojen seurauksena. Tyyny on kotimme yksityiskohdista se, jolla on erityisen paljon henkilökohtaista arvoa, ostinhan sen täysin tunteella enkä tippaakaan järjellä. Oikeastaan tyyny kertoo kaiken kaikkiaan paljon sisustamisestani: kun jokin on tarpeeksi mieluista, en koe vaihtelun tarvetta. Makuuhuoneemme on pedattu valkoisilla lakanoilla ja Hermès Avalon -tyynyllä nyt vuoden ajan, enkä ole kertaakaan edes miettinyt kokeilevani muuta. Sohvaa kyllä päivitän mieluusti vaihtelevilla tyynykokoonpanoilla.
I – Ikea
Ikea edustaa minulle hinta-laatusuhteeltaan mainiota perustuotteita, ennen kaikkea toimivia säilytyskalusteita ja -ratkaisuja. Minulle Ikeassa on jotain samaa kuin Mujissa, jonka filosofia on myydä brändäämättömiä laatutuotteita. En edes haluaisi sisustaa pelkällä nimekkäällä suunnittelulla, vaan minusta osa kalusteista saa nimenomaan jäädä taka-alalle. Näin tarkoin valittu design pääsee paremmin parrasvaloihin.
J – Järjestys
Ajattelen, että yhtä iso osa sisustamista on se, mitä kodissa ei ole kuin mitä siellä on. Sen takia järjestys on minulla sisustamisen kantava teema. Ihanteeni ei ole minimalismi, vaan se, että kodissa on sopivasti tavaraa säilytystiloihin nähden, ja että jäljelle jäävä tavara on kaunista, merkityksellistä ja omalla paikallaan. Täyden huushollin ensimmäinen, paras ja vieläpä ilmainen sisustusvinkki onkin karsiminen ja siivoaminen.
K – Klassisuus
Olen jo pitkään määrittänyt sisustustyylini modernin klassiseksi, mutta uudessa kodissa klassisen puolen merkitys on kasvanut entisestään. Skandinaavisen vaalea pohja ja moderni design tuntuvat yksinään aivan liian kolkolta – kotimme sielu, lämpö ja kodikkuus tulevat klassisista elementeistä: pariovista, tummista huonekaluista, perinteisestä sohvasta, howard-rahista, kultaisesta peilistä, kankaisesta sängynpäädystä ja pehmeistä nukkamatoista.
L – Lattia
Lattia on minulle kodin tärkein elementti, koko sisustuksen pohja. Minusta jokaisesta kategoriasta parketeista laminaattiin ja vinyylistä laattaan löytyy niin hyviä kuin huonoja vaihtoehtoja. Koska yhtä ainoaa oikeaa ei ole, kannattaa vastakkainasettelun sijaan keskittyä löytämään omaan elämäntilanteeseen ja budjettiin paras materiaali. Meidän laminaattilankku, Quick-Step Impressive IM1859, on ollut ihanteellinen valinta kompaktiin kotiin valoa lisäävän valkoisuutensa takia sekä koira- ja lapsiperheeseen kestävyytensä takia. Kalanruotoparkettihaaveisiin palaan, jos joskus saamme remontoitavaksi avaramman huoneiston.
M – Metallit
Yksityiskohdissa olen erityisen mieltynyt metalleihin, kromiin ja kultaan, joita myös sekoittelen keskenään. (Kuparia ja ruusukultaa en taas osaa käyttää ollenkaan.) Jos jotain voin sanoa keräileväni kotiin, niin nimenomaan metallisia sisustusesineitä ja tarjoiluastioita, jotka ihastuttavat vuodesta toiseen arjessa ja juhlassa. Suosikkimerkkejäni ovat Georg Jensen, Skultuna, Svensk Tenn ja Alessi.
N – Neutraali väripaletti
Neutraali väripaletti, hiekalla ja harmaalla pehmennetty mustavalkoisuus, on tyylini ehdoton kulmakivi. Värejä ihailen muilla, mutta omassa kodissa osaan elää vain rauhallisten ja harmonisten sävyjen kanssa.
Olipa kiva, kevyt postaus. Mitään uutta en tästä ainakaan oppinut, mutta tämä sopi loistavasti kun tarvitsi lyhyttä taukoa työleiriltä ja ikeoiden kokoamiselta.
Kiitos, Jenni! Ihan totta, pidempiaikaisille lukijoille tämä toimi enemmän yhteenvetona kuin uusina näkökulmina, mutta itsellekin teki ihan hyvää koota sisustusajatuksia yhteen ja toivottavasti ainakin tuoreemmat lukijat saivat aakkosista jotain irti. Ikeoiden kokoamisen työleiri kuulostaa vähän liiankin tutulta. :D Toivottavasti saitte homman kivasti valmiiksi!
Nämä aakkospostaukset ovat aina kivoja! Voin kuvitella, että jostain kirjaimesta on vaikea keksiä mitään! En edes kehtaa kertoa, miten monta ideaa olen napsinut tästä blogistasi. Mutta kun ei ole itse niin kauhean varma sisustaja, niin kauniiden tyylien jäljittely tuottaa lopputuloksen, joka miellyttää silmää. Samoja juttuja tietysti bongaa tällä hetkellä eri blogeista ja lehdistä, ei kai vaikutteilta voi täysin välttyä. Ja se, mitä pitää raikkaana ja ajattomana, saattaa kuitenkin parinkymmenen vuoden jälkeen näyttäytyä hyvinkin tietyn ajan trendinä. Olen tullut siihen tulokseen, ettei minun kannata edes ajatella, että kaiken tulisi olla ikuista ja pysyvää. Jos joku ajattomaksi aikomani ei enää miellytäkään, en ole tavaroille mitään velkaa, vaan voin laittaa kiertoon. Voin myöntää itselleni, että kaunis ajatus, mutta ei se nyt ihan ollutkaan minun juttuni. Jossain vaiheessa rakastin talonpoikaista sisustusta enkä uskonut, että makuni siitä muuttuisi, mutta nyt se ei enää jaksa innostaa. Se, mikä miellyttää enemmän, on juuri sitä, mitä blogeissa ja ruotsalaisissa sisustuslehdissä näkee, mustavalkoista, metallia… ?
Kiitos kommentista, Elsa! Niin minustakin. Tykkään tosi paljon lukea aakkospostauksia itsekin, niin halusin ehdottomasti toteuttaa hyvän juttutoiveen. Tämä ensimmäinen puolisko tuli aika kevyesti, mutta viimeisessä kirjaimissa on ollut vähän kaksimistä. ;) No kyllä se loppuosakin sieltä tulee, toivottavasti jo viikonlopun aikana.
Olen vilpittömästi tosi iloinen, kun pystyn antamaan teillä käyttökelpoisia sisustusvinkkejä. Se on minulle suuri kunnia, jos ideoistani ja tyylistäni on apua. (Olen ainoastaan yhtä kopioimista vastaan ja se on sitä, kun julkisesti suurelle yleisölle esitellään toiselta kopioitua omana tuotoksena ilman mainintaa alkuperäisestä lähteestä, mutta se on täysin eri asia.) Senhän takia sisustusblogit ovat, inspiraatiota jakamassa.
Hyviä teemoja! Minäkin olen realisti siinä, että varmastikaan meillä ei ole sama sohva 20 vuoden päästä. Ajattomuus minulle tarkoittaa esimerkiksi 5-10 vuoden sykliä, jossain klassikoissa toki pidempääkin. En siis pidä myöskään mahdottomana sitä, että kodissamme olisi jotain samaa 20 vuoden päästä kuin nyt, mutta kokonaan sama kokonaisuus ei varmastikaan ole. Joka tapauksessa mitä pidempään, sen parempi. Ennen kaikkea ajattelumaailma näkyy siinä, että yritän ostaa mahdollisimman pitkäaikaisia kalusteita, kun taas liian usein himosisustajien keskuudessa kuulee sitä, että minkään ei olekaan tarkoitus kestää.
Juuri näin! Olen itsekin pakottanut itseni oppimaan sen, että jos (ja kun, kun elämästä puhutaan) niitä virheostoja kuitenkin tulee, niitä ei kannata jäädä suremaan. Se ei siitä muuksi muutu. Otan aina opiksi sen, missä meni vikaan, ja sen jälkeen laitan hankinnan kiertoon. Minulla on muuten vähän sama talonpoikaistyylin kanssa. Olen tykännyt siitä aina ja tykkään edelleenkin, mutta nykyiseen omaan kotiin en osaa kuvitella sen ajan huonekaluja. Mustavalkoisuutta ja metalleja kylläkin. ;) Kiitos ajatustenvaihdosta ja sisustamisen iloa!
Hei, kiva näpsäkkä postaus. Ja kivoilla, kauniilla kuvilla höystettynä!, Tykkään tyylistäsi ja jään seuraamaan blogiasi.
Kiitos Pirre, olipa mukava palaute! Olen ilahtunut, että löysit blogiini. Lämpimästi tervetuloa lukijaksi. :)
Kiva kun toteutit lukijan toiveen! Voisin heittää tässä heti seuraavan :D Olen viime aikoina tuskastellut rumien (lue värikkäiden) toimistotarvikkeiden kanssa! Mikään ei miellytä. Ainoastaan vihot ja kalenterit ovat siedettäviä. Mutta entä kynät, muistilaput yms. Missä on musta-valko-harmaat tarralaput?! Entä harmoonissävyiset yliviivaustussit?! Olen jo niin epätoivoinen, että olen repinyt liimapuikoistakin etiketit, että ne olisivat vain valkoiset. Millaisia sinun toimistotarvikkeesi ovat ja miten säilytät niitä? Tällainen postaus tulisi todella tarpeeseen. En tiedä, mutta voisin kuvitella, että juuri sinä saattaisit jakaa tuskani.
Ilman muuta! Minulla on kaikki lukijoiden toiveet ylhäällä ja pyrin toteuttamaan ne jokaisen tavalla tai toisella. Välillä siinä vain kestää hävettävän pitkään, mutta mitään toivetta en unohda. :)
Jaan tuskasi, koska olen juuri se ihminen, jonka mielestä kaikkien arjen tavaroiden tulisi olla kauniita. Toimistotarvikkeiden kanssa en tosin ole siinä mielessä tuskaillut, että me tarvitsemme hyvin vähän toimistotavaraa ja se vähä ei ole työpöydällä esillä, vaan valkoisessa laatikossa piilossa, ja siellä vielä penaalissa, jos esimerkiksi liimapuikosta puhutaan. Post-it-laput, yliviivaustussit ja sen sellaiset eivät oikeastaan ole olleet minulla lainkaan käytössä enää opiskelujen jälkeen ja liimaakin tarvitsen rehellisesti sanottuna ehkä kerran vuodessa.
Mutta jotain vinkkejä sinulle kyllä keksin. :) Ainakin japanilainen Muji on ehdoton, mitä tulee eleettömään toimistotavaraan. EU-verkkokauppa toimittaa Suomeen, mutta nythän Muji avaa pop up -kaupan Helsingin Torikortteleihin ihan pian!
Täsäs linkki toimistotavaraan ja lisäksi Muji myy vihkoja, penaaleita ja niin edelleen: http://www.muji.eu/pages/online.asp?Sec=13&Sub=17
Lisäksi kannattaa kurkata Granit, Ikean paperiosasto ja Clas Ohlson. Ja Tiger, siellä on ainakin tosi tyylikkäitä mustia tekonahkapintaisia vihkoja parilla eurolla. Olisikohan muistilappujakin? Ulkomaisista kaupoista löytää myös varmasti vaikka mitä hakusanalla ”stationery”, jos jaksaa uppotua surffailuun. :)
Ihanaa, kiitos tästä vastauksesta! :) Itsekin säilytän kaikkea aika lailla piilossa, mutta tutkijan työssä kaikenlaiset lappuset ovat turhan hallitseva elementti. Granit, Tiger ja Clas Ohlson ovatkin jo tuttuja, mutta muut vinkit tulivat kyllä avuksi hätääni! Seuraavaksi siis uppoudun näihin :)
Tosiaan olisi kiva joskus nähdä postaus sinun työtarvikkeistasi, sillä inspiraatiota tarvitsee aina.
Kiitos vielä!