1. Puistot
Puistot ovat yleisesti ottaen suosikkikohteitani kaupunkilomilla, mutta Madrissa ne vasta tarjosivatkin parastaan. Tämä on aika paljon sanottu, mutta Madridin Retiro-puistosta taisi tulla suosikkini ohi kaikkien Hyde ja Central Parkkien. Retiro-puistossa kannattaa nähdä ainakin soutelijoiden värittämä tekojärvi, auringossa kimaltava Kristallipalatsi ja geometrisesti muotoon leikattujen puiden huikea Plaza del Parterre.
Retiro-puistossa on myös lasten leikkipaikkoja, joihin mekin pysähdyimme paikallisten lasten seuraksi. Lasten, jotka olivat paikalla lastenvahtiensa kanssa, ja jotka laskivat liukumäkeä bermudoissa, kirmasivat pöllyävällä hiekalla purjehduskengissä ja pyllähtelivät sievissä neuletakeissa. Olkoonkin niin, että Suomessa on syynsä suosia teknisiä vaatteita, rakastan eteläeurooppalaisten tapaa pukea pienet leidinsä ja herrasmiehensä.
Toinen häkellyttävän kaunis puisto oli myöskin geometriseen muotoon leikattu Jardines de Sabatini Palacio Real -kuninkaalinnan juuressa. Tässä puistossa paikalliset lapset puolestaan juoksivat pensaiden vierustaa liikuntatunnillaan. En ajatellut, että voisin koskaan olla kateellinen esiteini-ikäisille cooperinjuoksijoille, mutta nyt tuli sekin koettua – voiko tällaisia lenkkeilymaastoja ollakaan.
Kuninkaanlinnan vieressä on ilmeisesti myös toinen paljon isompi puisto, Campo del Moro, mutta me emme päätyneet sinne. Kuninkaanlinnaan pääsee vierailemaan sisäänkin, mutta meillä pitkän jonon jatkeeksi liittyminen ei käynyt täydellisellä 25 asteen aurinkoisella säällä mielessäkään – niin kuin ei mikään muukaan sisätiloihin suuntautuva museovierailu, vaikka Madrid huikea taidekaupunki onkin.
2. Arkkitehtuuri
Madrid on kaupunki, jossa kannattaa valmistautua kävelemään ei pelkästään jalkansa vaan myös niskansa kipeäksi. Kaupungin arkkitehtuuri oli täydellinen yhdistelmä pariisilaisuutta, newyorkilaisuutta ja välimerellisyyttä.
Historiallisen kauniit rakennukset kilpailivat toinen toistaan kauniimmilla ranskalaisilla parvekkeilla. Tapas-baareilla reunustetut kapeat ja rosoiset kujat henkivät aidointa Espanjaa, kun taas Plaza de Españan kulmasta kohonneet Tower of Madrid ja Spain Building muistuttivat Manhattanin ikonisista 1930-luvun tornitaloista.
3. Ruoka
Välimeren keittiön suurena ystävänä minulla oli korkeat, mutta ristiriitaiset odotukset ruoan suhteen. Espanjassa on tavanomaista, että ravintolat ovat kaikessa perinteikkyydessään tuudittautuneet menneisiin vuosikymmeniin, ja että tunnelmanluojana toimii useammin keinovalot kuin kynttilät. Ristiriita on, että näissä paikoissa voi olla paras ruoka. Tosin yhtä hyvin voi olla olemattakin, jolloin kokemuksesta tulee ankea paitsi ruoan myös miljöön puolesta.
Ihanan sään takia (syyskuuta voi todella suositella matkustusajankohdaksi Madridiin) halusimme syödä kaikki ateriat ulkona, mikä vaikutti ravintolavalintoihimme. Onneksi yksikään, loppujen lopuksi hyvin sattumalta valittu paikka, ei ollut pettymys. Se, että löysin heti ensimmäisenä iltana eteeni ison kulhollisen pimientos de padron -paprikoita, oli onnentäyttymys.
Ikimuistoisimman lounaan söimme Mercado de San Miguel -kauppahallissa, jossa oli oivallettu täydellisen hyvin se, miten perinteikäs kauppapaikka päivitetään tähän päivään historiaa kunnioittaen ja samalla nykyfoodieita palvellen. Asiaan kuului tietysti tapasten syöminen pystypöydissä vilinän ja puheensorinan keskellä. Illallisista mieleen jäi boheemimman Malasaña-kaupunginosan Plaza de las Comendadoras -aukio, joka sai pitsan nauttimisen tuntumaan Pedro Almodóvar -elokuvalta.
Herkkujen puolesta Madridissa ei voi vierailla syömättä churroja. Me halusimme nauttia suklaaseen dipattavat munkinsukulaiset perinteisessä, jo vuodesta 1894 toimineessa Chocolatería San Ginés -kahvilassa.
4. Käveltävyys
Madrid on pääkaupungiksi käveltävä ja kompakti, mitä me reissaajina arvostamme kovasti. Emme koskaan halua tuijottaa metrovaunun seinää ja hautautua maan alle, jos vaihtoehtona on suunnistaa pitkin pieniä kujia, tarkkailla paikallista elämää ja yllättyä taas uudesta kauniista kadunkulmasta. (Lastenvaunujen kanssa metromatkustaminen kiinnostaa entistä vähemmän, mutta vielä kun muistaisin jatkossa taittaa kymmenet kilometrit mieluummin citylenkkareilla kuin ballerinoilla.)
Ehkä parasta tekemistä Madridissa onkin vain flaneerata eri kaupunginosissa: ainakin jo mainitussa hipsterihenkisessä Malasañassa, eläväisessä Huertasissa, vanhassa La Latinassa ja yläluokkaisessa Salamancassa. Salamancasta löytyy paitsi Tiffanyt ja Chanelit myös hyvät ketjuliikkeiden ostosmahdollisuudet. Mangokin oli hieman toista luokkaa kuin kotimaassa, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy. Istun siinä Calle de Serrano -ostoskadun lippulaivamyymälässä.
5. Tunnelma
Ennen kaikkea minua kiinnosti matkata katsomaan, onko Madrid saasteinen ja sieluton pääkaupunki, vai voisiko se mitenkään vetää vertoja suosikilleni. Kovana Barcelona-fanina en olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta lopputulos on se, että pidin Madridista vähintään yhtä paljon kuin Barcelonasta. Kaupungissa vallitsi sykkivä mutta ei tippaakaan kireä tunnelma. Yleistä ilmapiiriä paransi entisestään paikallisten äärimmäisen lämmin suhtautuminen lapsiin. Hotellimme, josta kerron suositteluni erillisessä postauksessa, aamiaistarjoilija käytti joka aamu puolet vuorostaan unenpöpperöisen taaperon hauskuuttamiseen. Sellaista elämän pitäisi olla, ettei koskaan olisi liian kiire imitoida ankkaa.
Heippa Laura!
Pakko kommentoida, koska mulle kävi ihan samalla tavalla lomailtuani Madridissa! Olen käynyt aiemmin myös Barcelonassa, mutta rakastuin Madridiin. Olemme mieheni kanssa puhuneet, että meidän on vaan päästävä sinne takaisin ihan vaan jo ravintoloiden tähden. :)
Moi kaima! Kiva, kun kerroit omat kokemuksesi ja ihana, että ihastuit samanlailla kaupunkiin. :) Minulla oli aika valju käsitys Madridista. Olin kuullut muutamia kehuja, mutta enemmän sellaisia epämääräisiä ihan kiva -arvosteluja. Siksi paikan päällä odottikin entistä positiivisempi yllätys. Tietysti sattumallakin on osuutta asiaan. Meillä kävi mielettömän hyvä tuuri sään kanssa, niin varmasti myös sen takia kaupunki näyttäytyi parhaassa mahdollisessa valossa. Barcelonaa rakastan kyllä yhtä paljon edelleen, mutta nyt myös sen rinnalla Madridia. Älä muuta sano, olisipa ihana palata kaupunkiin joku päivä. Itse asiassa nimenomaan ravintoloiden takia. Kurkin sisään vaikka kuinka moneen tunnelmalliseen, tyylikkääseen ja romanttiseen ravintolaan, joihin olisi varmasti tullut mentyä pariskuntana, mutta pienen taaperon kanssa matkustaessa menimme hyvin simppelillä, ei niin monen ruokalaijn linjalla. ;)
Kiitos matkakokemuksen jakamisesta. Tässäpä voisi olla harkittava matkakohde ensi vuodelle! Puistot ja jalkaisin liikkuminen ovat myös meidän perheen mieleen. Syyskuussa pahin turistiruuhkakin on varmaan jo ohi?
Kiitos itsellesi kommentista! Tosi kiva, jos tämä inspiroi reissusuunnittelussa. Madrid oli minulle vähän sellainen ”kai sekin kaupunki pitää joskus nähdä, mennään vaikka nyt” -kohde, mutta tosiaan odotukset ylittyivät moninkertaisesti. Syyskuu oli mielestäni oikein hyvä aika myös turismin suhteen. Sanoisin, että syyskuun alussa on vielä high season (hotellin hinnoista päätellen ja koska syyskuun alku on niin lähellä Euroopan yleisintä lomakuukautta, elokuuta), mutta syyskuun puolivälin jälkeen ruuhkat rauhoittuvat. :)
Minä ja mieheni vietimme yhden syysloman Madridissa, ja se oli elämys! Madrid on kuninkaallinen! Kävimme mm. kuninkaanlinnassa ja Pradon taidemuseossa. Hotellimme sijaitsi Salamancassa. Arkkitehtuuri oli ihan uskomattoman kaunista, kävelimme Gran Viaa monta kertaa. Kenkiä shoppailin La Chuecan kenkäkaduilla. Olimme matkalla lokakuussa, ja päivisin oli lämpöä vielä n. +22. Madridiin pitää päästä vielä joskus. Kiva, kun matkanne oli onnistunut!
Ihana kuulla, että teilläkin oli onnistunut kokemus ja myös syksyn aikana! Tosiaan varmasti aika syyskuun puoliväli-lokakuu on kevään ohella paras aika matkustaa Madridiin, kun high season on ohi, mutta sää miellyttävän lämmin. Madrid on tosiaan jotenkin upean arvokas, mutta ei kuitenkaan yhtään kylmällä ja etäisellä, vaan kauniilla ja tyylikkäällä tavalla. Salamanca oli todella ihana! Me asuimme Gran Vian toisessa päässä lähellä Kuninkaanlinnaa, mutta Salamancassa kävellessä tuli sellainen olo, että kaupunginosassa kannattaisi yöpyä erityisesti pariskuntalomalla. Alueella vaikutti olevan huikea tarjonta parempia ravintoloita aikuiseen makuun.
Terveisiä myös Madridista syyskuun loppupuolelta. Ehkä ihastuminen kestää hieman aikaa, ennenkuin rakastuu täydellisesti peri espanjalaiseen kaupunkiin. Asuimme Salamancassa, Jardin de Recoletos hotellissa, joka sai täydet kymmenen pistettä. Kaupunginosa oli ehkä hieman liian hieno, mutta tosi hyvällä paikalla oleva hotelli palveli meitä hyvin. Joka puolelle käveltiin kuten respassa yli-ystävällinen mieshenkilö suositteli. Muutenkin espanjalaisten ystävällisyys saa aina itseni melkein hämilleen, niin monta kertaa se tuli taas koettua matkalla. Ehkä ne ovat ihmiset, jotka saavat minut pitämään Espanjasta enemmän, kuin suuresti ihailemastani Italiasta, mutta jossa ei koe samaa sydämellisyyttä kuin Espanjassa.
Moi Merja! Kiitos terveisistä, ihana kuulla onnistuneita matkakokemuksia sinultakin. Pidin itse Salamancasta todella paljon. Joillekin se varmasti on fiilikseltään liian hieno, mutta minusta alue oli vain upean tyylikäs. Tosin onhan Salamanca enemmän ”aikuiseen makuun”. Sinne palaisin varmasti kahdestaan mieheni kanssa jo ihan upeilta näyttäneiden ravintoloiden takia, mutta taas taaperon kanssa oli tällä matkalla luontevampaa syödä pitsaa rennosti hipsterikaupunginosan aukiolla. :) Mielenkiintoinen näkemys! Itse koen Espanjan myös läheisemmäksi siitä syystä, että olen sekä matkustanut siellä enemmän että asunutkin Mallorcalla vajaan vuoden, mutta en ole osannut verrata espanjalaista luonteenlaatua italialaiseen. Näin voi hyvin olla. Edellisestä Italian-matkastani alkaa olla jo vuosia, joten sekin kyllä houkuttelee taas kovasti!
Olen aina odottanut Madridin olevan juuri tarinasi kaltainen, kiva kuulla! Se on ollut pitkään Euroopan top 3 kohteissa, joissa en ole vielä käynyt yhdessä Göteborgin ja Lissabonin kanssa. Tapakset, churrot, puistot, kauniit rakennukset ja rento meininki, kaikki kiinnostaa.
Jännä kuulla, että en ole ollut yksin vähän nihkeän käsitykseni kanssa. Mistäköhän ilmiö johtuu? Varmasti yksinkertaisesti siitä, kun Barcelona saa niin paljon hehkutusta osakseen (eikä syyttä, rakastan sitä edelleen), että sen rinnalla Madrid voi monesta vaikuttaa tylsältä isoveljeltä. Onneksi mielikuva osoittautui ihan vääräksi. Minusta molemmat ovat ihan yhtä hurmaavia omalla tavallaan. Tykkäätte Madridista varmasti! Ja voihan Lissabon! Olen jo tehnyt Portugalista Pinterest-taulunkin, eli juuri sinne on minullakin äärimmäisen kova matkakuume. :)
Kiitos Laura!
Teit kyllä niin huikean houkuttelevan postauksen Madridista, että sinne on päästävä käymään. Joku muu kohde, meillä Palma, on ohittanut näin kauniin kaupunkikohteen – ja ihan turhaan! No onpahan taas mistä unelmoida. ;) Toisaalta kävisin kyllä Helsingissäkin useimmin, jos se olisi vain mahdollista.
Lähetän Keski-Euroopasta sinne auringonsäteitä sateisten syyspäivien iloksi!
Kiitos itsellesi palautteesta! Olen todella iloinen, jos sain muutettua mielikuvaa Madridista, sillä reissun jälkeen suorastaan ihmettelen, miksi aina vain Barcelona on se hehkutettava matkakohde. Madrid on aivan yhtä hurmaava, hieman eri tavalla toki, mutta molemmissa kannattaa aivan ehdottomasti lomailla. Arvaa mitä fiilis minulle taas tuli? Asuin 15 vuotta sitten (apua!) Palmassa ja muutama viikko sitten iski tunne, että nyt aika on kypsä palata käymään Mallorcalla oman perheen kanssa. Reissu-unelmia pitää tosiaan aina olla. :) Kiitos paljon, terveiset sinne aurinkoisempaan Eurooppaan!