Kaupallinen yhteistyö, Prisma ja Asennemedia
Aina vuoden alussa katson vierestä, kun lajitoverit heräävät jouluhorroksesta. Hyppäävät pirteinä trikoisiinsa, sitoutuvat reippaana salijäsenyyksiin, asettavat kiloihin tai kilometreihin liittyviä tavoitteita ja lupaavat julistaen tänä vuonna en koskaan ja tästä lähtien aina.
Uusi vuosi, uusi minä on vaikea konsepti ihmiselle, joka luonne on umpirealistinen ja mukavuudenhaluinen, ja jonka pahin vihollinen on kaikessa ehdottomuus. Ihmiselle, joka ei käy vaa’alla, ja joka muistaa laittaa juoksuapplikaationsa päälle siinä vaiheessa paluumatkaa, kun koti on nurkan takana. Heja heja, muutaman metrin tilastoilla ei paljoa somessa rehvastella.
Vaikka en ole perinteinen uuden vuoden lupaaja ja uuden elämän aloittaja, on tammikuu sattumalta juuri se kuukausi, joka kaikista luontevammin sopii tilannekatsaukseksi ja ryhtiliikkeeksi myös kaltaiselleni tuurikuntoilijalle.
Lenkkeilen keväästä syksyyn, mutta lokakuussa lenkkarini uppoutuvat syvälle eteisen kaappiin. Pimeät, märät ja liukkaat kadut eivät kutsu puoleensa, ja toisaalta mitä lähemmäksi joulua vuosi etenee, sitä vähemmän haluan stressata tekemättömistä asioista, en näin ollen väliin jääneestä liikunnastakaan. Vuoden viimeisinä viikkoina suurin teko oman hyvinvointini eteen on lempeys, lupa rauhoittua ja nauttia.
Mutta tammikuu, silloin ei enää joulu järjestelyineen riitä liikkumattomuuden syyksi, eikä lenkkipolkujen sulamistakaan voi määräänsä enempää odottaa. On aika heräillä horroksesta hyvinvointiin, potkaista itse itseään lempeästi takapuoleen.
Itse en löydä motivaatiota urheilemiseen ulkonäöllisistä syistä – välillä toivon, että löytäisin, koska se varmasti kaikista parhaiten saisi vipinää kinttuihin, mutta toisaalta olen onnellinen siitä, miten hyvin hyväksyn itseni sellaisena kuin olen. Minulle, kolmekymppiselle synnyttäneelle, riittää, että olen sopusuhtainen ja normaalipainoinen. En osaa haikailla sixpackin perään, enkä unelmoida kivenkovista reisistä. Realistina tiedän, että niin timmiksi mimmiksi pääseminen vaatisi enemmän työtä kuin mihin olisin valmis: en halua asua salilla, en mitata rasvaprosentteja enkä punnita kananpaloja. Haluan vain mahtua housuihini, jaksaa arjessa, pysyä terveenä ja voida hyvin.
Mutta oli minullakin aikani, kun peilikuva oli vieras ja jouduin laittamaan itseni ruotuun ja asettamaan selkeän tavoitteen. Nimittäin molempina kertoina ulkomailla asuessani olen tuonut matkamuistot vyötäröllä kotiin. Lähes kymmeneen kiloa ei noin vain ohimennen karisekaan, vaan silloin on ollut pakko ottaa itseä suunnitelmallisesti niskasta kiinni. Meitä ihmisiä motivoi liikunnassa eri tekijät, joillakin selkeät tavoitteet, toisilla rento fiiliksenmukaisuus, mutta olen oppinut myös sen, että samankin naisen elämänvaiheisiin mahtuu monia erilaisia kausia. Tärkeintä on oppia kuuntelemaan sitä, mikä juuri sillä hetkellä parhaiten hyvinvointia tukee.
Oma haasteeni on se, että en saa aikaiseksi lähteä harrastamaan kauas kodista, enkä ole valmis maksamaan itseäni kipeäksi kuukausimaksuista (vaikka hyvin tiedän, että liikuntaa parempaa sijoitusta ei olekaan, mutta kun sama valutta käy myös lentolippuihin). Lisäksi en voi liikkua sillä tavalla, jolla kaikista eniten haluaisin: höntsäillä edelleen nuoruuteni lajia, korista, tai muuta pallopeliä, sillä leikattu polveni ei sitä kestä.
Koska en ole löytänyt uutta lajia, johon kokisin aitoa paloa ja intohimoa, olen suosinut liikuntamuotoja, jotka ovat sitten muulla tavalla tarkoitusta palvelevia – aikatehokkaita ja ilmaisia. Lenkkeilyn lisäksi teen kotijumppaa, joka on periaatteessa tylsää, mutta oikeassa tunnelmassa ihanaa. Rentouttavimmat kotitreenit olen tehnyt illalla, kun mies on pidempää päivää töissä ja tytär jo nukkumassa. Himmennän valot, sytytän kynttilän ja laitan saunan valmiiksi lämpiämään. Rullaan maton ja avaan YouTubesta fiilikseen sopivan videon, on se sitten lihaskuntoa tai nukkumista edesauttavaa joogaa.
Myönnän ihan suoraan, että minulla liikuntamotivaatioon vaikuttaa välineet ja vaatteet. Tässäkään asiassa en halua mitään turhaa, kuten yksiön kokoista kuntoilukeskusta, tai vaatekaapillista urheiluvaatteita, kun pärjään muutamalla parilla. Niiden välineiden ja vaatteiden, jotka omistan, haluan olevan tarkoituksenmukaisia, laadukkaita, omantyylisiä ja kauniita, sillä minulle hyvinvointi on kokonaisvaltainen kokemus.
Mieluisan yhteistyön merkeissä kävin Prismassa tutustumassa heidän valikoimaansa, joka olikin todella kattava jokaisella hyvinvoinnin osa-alueella. Samasta paikasta saa kaikki tarpeet kuntoiluvälineistä sykemittareihin, pelivälineistä treenikasseihin, sisäliikuntavaatteista ulkoilutakkeihin ja tennareista tehosekoittimiin – ja koko supermarketin kun kiertää, niin vielä aika hyvät askelmittarilukemat päälle.
Vaikka valikoimassa oli vaikka mitä, itse keskityin nimenomaan pienkuntoiluvälineisiin, jotka kaikki löysin Prisman omalta House-merkiltä. Kotistudiossani on nyt jumppamatto, käsipainosetti, hierontarulla, voimakuminauha ja jumppapallo – kaikki kympin ja kahden hujakoilla, joten kotijumppa ei onneksi suurta aloitusbudjettia vaadi. Osastolla oli todella paljon muitakin välineitä, kuten kahvakuulaa, tasapainolautaa, pilatesrengasta ja hyppynarua.
Urheiluvaatteiden puolelta Prismasta löytyy sekä merkkejä että edullisia vaihtoehtoja, itse olen aina sekoittanut molempia. Niken urheiluvaatteita olen käyttänyt kaikista pisimpään ja ollut aina valtavan tyytyväinen sekä lenkkareihin että teknisiin Dri-FIT -vaatteisiin. Under Armourista ennustan toista suosikkia: kiva päästä vihdoin testaamaan hypetettyä merkkiä. Edullisemmalta puolelta löysin kympillä harmaameleeratun Cheetah-treeniteepparin ja mustat Cheetah-treenitrikoot.
Muistan edelleenkin sen päivän, kun vaihdoin nuorena juoksuasuni collegehousuista ja lerppuhihaisesta puuvilla-anorakista (!) istuviin teknisiin vaatteisiin. Pidän teknisistä vaatteista niin paljon, että käytän niitä usein silloinkin, kun haen tyttäreni päiväkodista. Vaunulenkki on todella paljon miellyttävämpi, kun vaatteet reagoivat oikein, kun pienikin hiki tulee pintaan. Vihdoin sain ruksittua listaltani alaosan kylmien kelien kävelylenkkeihin, kun löysin Prismasta Asics-talvijuoksutrikoot. Toinen must talviulkoiluun on nastakengät, aikuisuuden viimeinen symboli. Itselläni oli jo Icebugit, mutta myös niitä saa Prismasta.
Olen todella iloinen, miten tämän jutun kirjoittaminen antoi buustia alkaa miettiä tämänvuotista hyvinvointia, sillä olen muuten aivan liian taipuvainen henkisen kotimaani mañana mañana -meininkiin. Tavoitteeni ei vieläkään ole mitään määrällistä, jonka voisi pukea kiloiksi tai kilometreiksi, paineeksi ja pakoksi. Tavoitteeni on liikkua edes joskus ja jotenkin ympäri vuoden, oman oloni, terveyteni ja jaksamiseni nimissä. Ennen kaikkea toivon, että osaisin alkaa suhtautua liikuntaan ylellisenä omana aikana, enkä pakkopullana.
Olenpa keksinyt pitkästä aikaa myös uuden lajin, jolle aion antaa kodin ulkopuolella mahdollisuuden, jotta pääsen ulkoiluttamaan myös treenikasseja, Björn Borgin harmaameleerattua isompaa ja Niken jumppapussia, joka on varmasti kätevän kevyt silloin, kun suihkun hoitaa kotona. Ajattelen, että jos kävisin edes silloin tällöin myös tunnilla, saisin paremmin aikaiseksi jumpata myös kotona. Kuntoilussa kun pätee positiivinen kierre. Jos siis näet kankean nutturapään barretunnilla, tule vetämään treenitopin hihasta.
Tätä oli ilo lukea sillä ajatuksemme kohtaavat niin loistavasti tässä asiassa! En siedä ehdottomuutta tai suoranaista itsensä rankaisemista mitä tulee liikkumiseen. Laiskan letkeänä kotikissana päällimmäisenä on hyvä olo ja energia arjessa. Itse lukeudun esimerkiksi sellaiseksi ihmiseksi joka syö mielellään salaattia lounaaksi, mutta sen jälkeen jälkiruoaksi pullan! Tasapainohan sen olla pitää ;)
Tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa. En kuvittele olevani onnellisempi kevyempänä, tykkään olla ihan normaalipainoinen, takana kun on myös yksi raskaus. Parhaiten nekin kilot lähtivät kun en niihin keskittynyt, vaan elämään itsessään! :) Ja farkut kyllä kertovat onko rouva syönyt pastaa ja patonkia liikaa :D
Jotain uutta kuitenkin itsellä urheilusaralla on tiedossa sillä aloitankin pian aikuisopistolla joogan alkeiskurssin. Ei maksa paljoa, on lähellä ja sopii rytmiini. Jooga lajina taitaa olla just eikä melkein mun juttu.
Energistä ja iloista alkanutta uutta vuotta!
Kiitos Jenni kivasta palautteesta ja kommentista! Toinen laiskan letkeä kotikissa ilmoittautuu. ;) Sitä pitää oikein muistuttaa itselleen, että vähän liikuntaa on parempi kuin ei yhtään liikuntaa. Koska en osaa samaistua somen fitness-intoilijoihin, unohdan välillä, että tavalliselle pulliaiselle riittäisi lenkki siellä, kotijumppa täällä. Etenkin, kun teen töitä koneella (ja saan itseni liian usein kiinni huonosta ryhdistä), olisi minkälainen venyttely ja joogailu tahansa kotiin päin. Ihan samanlaisia olemme. Olen myös sellainen tasapainoilija, jonka päivään mahtuu salaattia ja pullaa, hedelmiä ja suklaata. Olen todella iloinen, että olen löytänyt sellaisen ruokasuhteen, jossa ei tarvitse laskea kaloreita (aiheesta oli muuten eilen Hesarissa juttu). Juuri kuten sanoit, kroppa onneksi kertoo, koska on mennyt liikaa pastaa ja burgereita. Silloin mielitekoni siirtyy luontaisesti kohti kevyempää kasvisruokaa.
Nimenomaan! Meillä kaikilla on huonoja päiviä, mutta yleisesti ottaen on niin surullista kuulla, miten naiset välillä puhuvat itsestään, miten ankaria ihmiset ovat itselleen. Jaksan myös ihmetellä sitä, miten iso numero vaikka jostain pullan syömisestä pitää tehdä. Olen sitä mieltä, että pulla joko syödään hyvällä omalla tunnolla ja nautiskellen tai jätetään vitriiniin. Sitä en tajua ollenkaan, että pullaa syödessä täytyy ainakin kymmenen kertaa kauhistella, kuinka paljon hiilareita tai kaloreita suupalassa on. Se pilaa muidenkin kahvittelijoiden nautinnon.
Raskauskilot ovatkin oma, kiinnostava puheenaiheensa. Minulle kävi niin, että uskoin sokeasti siihen, että imetys taianomaisesti karistaa kilot ja suorastaan oikeuttaa syömään tavallista enemmän. Söin siksi huolettomasti pullaa, jota olikin koko ajan tarjolla ensimmäisinä viikkoina, kun vieraat tulivat katsomaan vauvaa. Vaan eipä imetys auttanut kilojen karistumiseen kohdallani ollenkaan (minne voin tästä reklamoida!). :D Kun ateriarytmi palasi normaaliksi, kilot alkoivat karista luontaisesti. Itse en varsinaisesti laihduttanut ja siinä menikin noin vuosi ennen kuin olin takaisin omassa painossani. Vaan eipä olisi tullut mieleenkään ruoskia itseäni yhtään mistään, kun olin jaksanut ensin kantaa vauvaa yhdeksän kuukautta ja sen jälkeen imettää vuoden. Ihana kuulla, että olet samanlailla armollinen itsellesi.
Kuulostaa tosi hyvältä, onnea kurssille ilmoittautumisesta! Ihan mahtavaa, että löysit omanlaisen ja elämäntilanteeseen sopivan tavan harrastaa. Minulla on joogaan vähän kaksipiippuinen suhde. Toisena päivänä se on minusta kamalan tylsää, toisena taas oikein ihanaa ja rentouttavaa. Hot joogasta pidin, mutta siinä tulee juuri sijaintiongelma: en ole valmis matkaamaan tunnille toiselle puolelle kaupunkia. Nauti sinä kovasti tunneista! Energistä ja hyvinvoivaa tätä vuotta myös sinne. :)
Ensiksikin hienoja kuvia otite lomaltanne. Hotellinne näytti myös hyvältä vaaleassa raikkaudessaan.
Olemme lomailleet Gran Canarialla jo vuodesta 1986. Lasten ollessa pieniä, kävimme siellä joka talvi katkaisemassa flunssakierteen. 2000-luvun vaihteessa tuli mitta täyteen. Palvelu alkoi olla niin surkean töykeää, että teimme joitain kaukomatkoja Thaimaahan, Intiaan ja Mauritiukselle.
Noin kymmenen vuotta sitten otimme riskin ja varasimme matkan Melonerasista hieman kalliimmasta hotellista, jonka Lobby Baarissa olimme joskus poikenneet drinksuilla. Palvelu ja viihtyisyys paranivat huimasti. (Hintakin luonnollisesti). Huomasin myös marketeissa ja kahviloissa poiketessamme, että niissäkin oli alettu panostaa sisustukseen ja palveluun. Siisteys oli aivan eri luokkaa, kuin menneillä vuosikymmenillä.
Mieltymykseni paikkakohtaisesti ovat kanssasi samoja. Puerto Rico ei todellakaan, Mogan viehättävä, vaan liian kansoitettu, Ingles aikansa elänyt…
Viikon pituiseen lämpimään talvilomaan ei oikein löydy muuta kohdetta. Jos keksit jonkun, vinkkaa ihmeessä.
Näytät todella hyvältä Niken jumppavetimissä. Taidan käydä itsekin Prismassa.
Olen aina liikkunut säännöllisesti. Lastenrattaiden työntäminen oli hyvää liikuntaa ja siitä ajasta on muitakin mukavia muistoja. Jumppa ja tsumba ovat tuttuja. Nyt aloitin ”kehon muokkaus”- tunnit. Aika kovaa treeniä mummolle ja tuskin kehoni paljoa muokkautuu, heh. Tykkään siitä silti, vaikka tykkään myös sohvalla löhöilystä, punaviinistä ja hyvästä ruuastaki. Joten tulokset voivat jäädä vähäisiksi.
Kiitos Leena! Olen niin iloinen, että löysimme lopulta niin meidän perheen näköisen hotellin Kanariansaarilta. Kuusi päivää hurahti suorastaan ihan liian nopeasti.
Ai te olette noin pitkäaikaisia Kanarian-konkareita, hauska kuulla! Kanaria on läheisyydessään, helppoudessaan ja turvallisuudessaan kyllä oiva tailvikohde, mutta samaa mieltä, aika aikansa kutakin. Monen reissun jälkeen oli varmasti virkistävää vaihtaa kohdetta. Los Meloneras on nyt saanut niin monta ääntä, että se on varmasti meidän seuraava kohde sitten, jos joskus palaamme Gran Canarialle. Itse maksan mieluusti vähän enemmän hotellista ja palveluista, kun ne ovat omanlaiset. Reissaamme sitten vain harvemmin tai lyhyemmän aikaa, eli mieluummin vähemmän mutta hyvää lomallakin.
Muuta lämmintä kohdetta tuollaisen lentomatkan päässä ei vain ole kuin Kanariansaaret ja Dubai. Vanhemman lapsen kanssa, jolla on jo oma istuin ja enemmän kärsivällisyyttä, jaksaa sitten lentää vaikka Aasiaankin. Tosin sinne ei kannata mennä vain viikoksi, eli loma-aikaa pitäisi löytää se 10-14 päivää, mikä ei joka talviloma onnistu.
Kiitos kauniista kommentista! Prisma todella yllätti minut valikoimallaan. Siellä oli vaikka mitä, käy ihmeessä kurkkaamassa. Vaunulenkit ovat todellakin hyvää liikuntaa. Muistin sen taas eilen, kun työnsin tytärtä lumessa ylämäkeä pitkin. Ihana, että olet ylläpitänyt liikunnan kipinää. Se on tosi tärkeää. Vaikutukseksi riittää minusta terveys, sehän kohenee joka tapauksessa liikkumalla, vaikka samat kalorit nauttisi takaisin hyvänä ruokana tai viinilasillisena. ;) Balanssi, se elämässä olla pitää!
Ihan samoja ajatuksia täälläkin pyöritellään.
Onneksi kotiäitivuotena pääsin takaisin _rakkaan lajin_ koripallon pariin. Hetkessä juokseminen muuttui äärimmäisen innostavaksi. ?
Kotijumpan aloitan joka maanantai melko laihoin tuloksin. Koska tällä hetkellä tavoitteena on pysyä työkykyisenä, fitnessmuijan sijaan, pyrin edes tekemään jotain kepillä ja kuminauhalla. Keski-ikäistä? Kyllä. ??
Niin kiva, kun täällä saa jälleen vertaistukea! Oikeasti, sinä onnekas! En kestä, miten paljon ikävöin korista. Päätin, että ensi kesän alan käydä ulkokentällä vain heittelemässä, kun pelata en voi. Ei vain ole yksikään zumba sama asia kuin pallopelit. Haluaisin myös aloittaa höntsäilysählyn, mutta kun ei voi niin ei voi. Nauti sinä minunkin puolesta!
Kotijumppa ON haastavaa. Miten motivoida itsensä, on tuhannen taalan kysymys. Joillekin vastaus on nettitunnit, jonne pitää ilmoittautua, ja silloin kynnys perua on tietysti paljon suurempi.
No just näin, yritetään me keski-ikäiset vain pysyä työkuntoisena, jätetään sixpackit muille. Nastakengät vaan jalkaan ja pari punnerusta Salkkareiden aikaan, niin se on siinä. :D :D
Ahhha, mua ei sais zumbaan ikinä . Kun on kaksi vasenta jalkaa ja oikeaa kättä annettu tanssigeenien jakelussa jätän suosiolla tanssifiilistelyt muille, mutta laitetaan kesällä pallot kainaloon, ysäri räppi soimaan ja lähdetään heittelemään. I’m in. ?
Alhaalla mainittiin aikuisbaletti. Vaadin, että alat pitää heittelyä ysäriräpin tahdissa -aikuiskorista!!!1!
Kiva postaus! itsellä kanssa ajankohtaisesti samoja ajatuksia. Olisi taas mukava päästä säännöllisen liikunnan rytmiin vauvavuoden jälkeen, mutta aika ja rahatilanne ei innosta palaamaan kalliisiin kuukausijäsenyyksiin. Kotijumppa on itsellä aina vähän tökkinyt, mutta toivottavasti saisin uuden vuoden kunniaksi inspiraation :)
Ja noi nastakengät! Hankin kanssa omani muutama kuukausi sitten ja totesin virallisesti mummoutuneeni 37 vuoden iässä ja samaan syssyyn laitoin sitten vielä heijastinliivinkin päälle ;)
Kiitos palautteesta, ihana kuulla! Ilahdun paljon kokemuksistanne ja vertaistuesta. :) Juuri näin. Vauvavuosi on jaksamisen kanssa vähän mitä on, mutta sen jälkeen tekisi hyvää päästä edes hitusen säännöllisemmän kuntoilun makuun. Kotijumppa on haastavaa minullekin. Tosin en tiedä miksi, koska joka kerta, kun olen saanut tehtyä treenin ja menen saunaan, olo on taivaallinen. Ja aikaa menee vaivaiset puoli tuntia tai mitä nyt milloinkin. Siksi en ymmärrä itseäni, mikä siinä maksaa. Toivottavasti nyt pääsen säännöllisemmän kuntoilun makuun ja paljon tsemppiä sinullekin! Lisävinkki: jos sinullakin on taapero, niin jumppapallo on myös lapsen kanssa hitti. Oma tyttäreni rakastaa sitä, että pomputan häntä pallolla. :)
Älä muuta sano nastakengistä! Muistan vielä, kun sain Icebug-vinkin ystävältäni, joka oli aikaisemmin vinkannut minut Pura Lopez -korkkarien pariin. Niin ne kenkätarpeet ja ystävättärien väliset vinkit muuttuvat. :D
Minä olin aina pitänyt itseäni epäliikunnallisena kömpelyksenä – koulun liikuntatuntien tuomaa mielikuvaa ei noin vain taiota pois – kunnes jokunen vuosi sitten ilmoittauduin hetken mielijohteesta joogakurssille. Ja niin tapahtui ihme ja löysin lajini. Nykyisin saatan joogata jopa kuutena päivänä viikossa, sillä se vain tuntuu niin hyvältä. Minulla ei ole paino-ongelmia enkä ole valmis fanaattiseen treenaamiseenkaan, mutta jooga on tuonut mukanaan todella hyviä asioita ja aivan uudenlaisen suhteen omaan kehoon. Yhä uudelleen koen joogatessani riemua, että pystyn tähän ja nautin tästä. Aamuvarhaiset joogasessiot ovat myös mahtava tapa aloittaa päivä erityisesti näin pimeään vuodenaikaan!
Upeaa, että olet löytänyt oman lajin ja liikunnan ilon! Olen iloinen puolestasi. Tuosta koulun liikuntatuntien traumasta taitaa kärsiä moni. Se on tosi sääli. Sitä suuremmalla syyllä on ihana, että itselle löytyy aikuisiällä mieluisa laji.
Minulla taas on niin päin, että liikunta oli lempiaineeni, arvosana aina kymppi, otin kaikki vapaaehtoiset liikkakurssit ja pelasin mieluiten poikien kanssa. Mutta olin niin pallopeliorientoitunut, että kun loukkasin polveni, kadotin samalla parikymmpisenä liikunnanilon urheiltuani aikaseimmin monta kertaa viikossa. Vielä tänäkään päivänä en saa samaa iloa ryhmäliikuntatunnista kuin sain pelaamisesta. Mutta ei se nyt niin kamalaakaan ole, etteikö siellä voisi käydä. Sen kun kävisin silti vaan.
Se on tosi positiivinen ilmiö, miten moni on löytänyt joogasta hyvinvoinnin. Se on kieltämättä erinomaisesti nykyaikaan sopiva laji. Rauhoittava ja mieltäkin hoitava. Virkistäviä aamuisia joogahetkiä!
Olipa hyvä postaus! Nyökyttelin eläväiselle ja hauskalle kirjoituksellesi, sillä olen todella samoilla linjoilla, mitä liikuntaan ja hyvinvointiin tulee.
Esteetikkona ja järjestystä rakastavana kysyisin kuitenkin liikuntavälineiden säilyttämisestä. Aiemmassa asunnossame oli isot säilytystilat, joihin mahtuivat sulassa sovussa jumppapallo, putkirulla, matot ja painot, mutta nyt tilanne on toinen. Kuinka itse säilytät moisia – luultavasti katseilta piilossa?
Tsemppiä lumisiin lenkkeihin ja kotitreeneihin :)
Kiitos paljon kivoista sanoistasi! Olen myös joka kerta tosi iloinen, kun saan teiltä kommentteja, ja kuulen, etten ole tuntemuksineni yksin. :) Erittäin hyvä kysymys, kiitos! Meinasin itse asiassa käsitellä asiaa, mutta jätin sen kuitenkin pois, koska postaus olisi lähtenyt rönsyilemään liikaa. Mutta järjestyksestä tarkkana olen ilman muuta miettinyt asiaa. Urheiluvaatteet, -lenkkarit, -kassit, jumppamatot ja käsipainot säilytämme eteisen kaapissa. Ihme kyllä, ne mahtuvat sinne ulkovaatteiden ja siivousvälineiden lisäksi. Taas jumppapallo mahtuu onneksi toiseen vaatehuoneeseemme (joka avautuu lastenhuoneesta ja joka toimii yleisenä säilytystilana muun muassa lakanoille ja pyyhkeille). Tosin nyt jumppapallo on majaillut viikon olohuoneessamme ilman, että olen siitä yhtään häiriintynyt. Juuri tämän takia minulle esteetikkona on tärkeää, että kotikuntoiluvälineet miellyttävät silmää ja ovat oikeinvärisiä – ne saavat sitten välillä vaikka vähän lojuakin. :) Teen mieluusti säilytyksestä lisää postauksia, kun vaan ehdin. Kiitos samoin sinulle, koitetaan pitää hyvää huolta itsestämme!
Löysin itseni tästä tekstistä. Voisin väittää, että olen vielä huonompi liikkuja. Ja minulla Helsinki alkoi näkyä vyötärönseudulla heti tänne muutettuani. Asuin ennen tätä paikkakunnalla, jossa joka paikkaan oli käveltävä tai pyöräiltävä. Silloin olinkin sutjakassa kunnossa, sitä tajuamatta. Tein itselleni kuitenkin tämän toisen synnytyksen jälkeen lupauksen, että pikku hiljaa, alan etsimään sitä liikunnan iloa ja nautintoa. Ei pakottamalla vaan sen ilon kautta. Enkä varsinaisesti laihtuakseni, vaan voidakseni paremmin. Toki, ylipainoisena, kaikki karistetut kilot ovat kotiin päin. Olen kuitenkin tällä hetkellä ihan sinut kaikkine kurveineni ja makkaroineni. Ja uskon, että kun olen sinut itseni kanssa, löydän sen liikunnanilon helpommin, kuin jos tuijottaisin niitä kiloja ja senttejä. Onneksi alalla työskentelevä ystäväni on luvannut auttaa minua ja ohjata hieman niiden terveellisten elämäntapojen etsimisessä.
Kiva, jos samaistut. Kokemuksia on aina mukava vaihtaa. Ymmärrän ihan täysin. Juuri eilisessä Hesarin jutussa kirjoitettiin siitä, miten suuri vaikutus sellaisella puolihuolimattomalla arkisella liikkumisella on. Sillä, että ulkoiluttaa koiraa, kävelee asioille ja niin edelleen. Ei ihmekään, että kaupungin lyhyet välimatkat jättävät päivittäisen askelmäärän liian pieneksi. Minulla on ihan sama, kun teen kotona töitä. Kävelylenkin teen joka päivä, mutta ei se yksin vielä paljoa ole, jos muuten istuu niskat vääränä koneella. Lisäksi ainakin minulla toimii positiivinen kierre. Jos jaksaa liikkua, tulee ravintoonkin kiinnitettyä parempaa huomiota. Ja toisin päin: jos on laiska viikko, tulee syötyäkin huonommin.
Kuulostaa tosi hyvältä, onnea hienosta päätöksestä alkaa etsiä terveellisiä elämäntapoja! Nimenomaan oman hyvän olon parantamiseksi, ei siksi, että yhteiskunnassa pitäisi mahtua johonkin muottiin. Paljon tsemppiä projektiisi! Ja jos en ole huomannut onnitella, niin onnea uudelle sivustolle siirtymisestä. Ja kiitos siitä, miten kauniisti mainitsit minut esittelypostauksessa. :)
Jos innostut ihan todenteolla barretunnista, suosittelen kokeilemaan ihan oikeaa aikuisbalettiakin! Itse olen siihen hurahtanut, nyt jo kuudes vuosi menossa :)
Kiitos Anniina, ihana kun vinkkasit! Jännä juttu, miksi haluan kokeilla barrea, kun taas aikuisbaletissa en näe itseäni ollenkaan. Jotenkin kai barrea en ajattele tanssillisena, kun en ole koskaan ollut tanssijatyyppi. Mutta mistä minä tiedän ennen kuin kokeilen. :) Niin ihanaa, että olet löytänyt pitkäaikaisen oman lajin. Se on ihan mahtavaa! Ja miten hieno konsepti muutenkin tuo aikuis-alkuinen laji. Olisipa eri fiilis aloittaa aikuissalibandy kuin tavallinen. Termi antaa heti puolet anteeksi: huonon kunnon, kankeuden ja vesirokossa olevan lapsen takia väliin jääneet tunnit. :D
Tosi paljon asiaa tekstissä. Huomaan, että itse suhtaudun liikuntaan vuosi vuodelta hieman eri tavoin. Mitä enemmän vuosia tulee, sitä enemmän siinä painottuu tietynlainen mukavuudenhalu ja tietysti terveys ja hyvinvointi. Mutta jos tulee pidempi tauko aktiiviseen liikuntaan, niin turhaudun helposti, ja koska en todellakaan ole talvijuoksija, niin reippaiden kävelylenkkien vaihtoehdoksi toimii vain jumpat. Olen tosin jumppien suhteen aika kriittinen ja valitsen ne huolella. Barre on muuten todella koukuttavaa, kävin reilun vuoden säännöllisesti tunneilla, mutta toinenkin raskaus osoittautui sen verran haasteelliseksi, että koira-, kärry- ja pulkkalenkeillä mennään aina maaliskuuhun asti ja hetki siitä eteenpäinkin. Barre-tunnin jälkeen tuntuu. että olisi vähintään 20cm pidempi ja ryhti on suoristunut. Ilmeisesti se on erityisesti juoksijoille tosi hyvä treeni.
Mitä ihmettä tosiaan siellä ulkomailla tapahtuu? (Tai no itse tiedän toki mitä minulle tapahtui) Palaan välillä katsomaan vanhoja vaihtovuoden valokuvia ja en voi kuin pyöritellä silmiäni. No, hauskaa oli :D
Salilla käyn mielellään siskoni kanssa, joka vetää treenin, silloin siitä on jotain hyötyäkin. Nyt minua on alkanut kiinnostaa fustra, johon varmasti tutustun viimeistään ensi syksynä vähän lähemmin. Tosin tämän raskauden jälkeen ajattelin tsekkauttaa vatsalihakseni asiantuntevalla fysioterapeutilla tarpeeksi monta kertaa, olen nimittäin aika varma, että viime raskauden jälkeen aloitin coren treenaamisen väärin ja liian aikaisin. Haaveilen myös raskauden jälkeisestä PT:stä joka auttaisi coren kuntoon ja ryhdin taas suoraksi.
Ensinnäkin: valtavasti onnea tulevasta pienokaisesta! Pahoittelut, etten ole aikaisemmin huomannut onnitella, todella ihania uutisia. Kiva kuulla, että olet tykästynyt barreen. Kun löytäisi edes yhden lajin, jonne lähtisi tosi mielellään, niin tuntisin itseni voittajaksi. Onneksi olen blogissa julkisesti maininnut kokeilevani barrea, niin joudun sen oikeasti tekemään, enkä mañana mañana. Minua saa sitten vaatia tilille, että miten meni. :D
Näin se juuri menee väkisinkin, että myös kuntoilu menee elämäntilanteen mukaan. Itse sain paljon paremmin liikutuksi, kun asuimme lähempänä liikuntakeskuksia ja emme olleet vielä saaneet lasta. Ja kun olin vielä tavallisessa työssä. Kotitoimistolle on vähän liian mukava jäädä, kun ei ole sitä tilannetta, että kävisi äkkiä salilla matkan varrella.
No juuri näin! Niin hauskaa oli itsellänikin, että kymmenen kiloa siitä riemusta on pieni vero. Mutta silti, en todellakaan tiedä, miten se voi joka kerta tapahtua. Minun on pakko vielä kerran asua ulkomailla, että voin näyttää itselleni, että pystyn Suomen rajojen ulkopuolella normaaliin elämään. :D
En ollut kuulutkaan fustrasta, kiitos sivistämisestä! Kuulostaa tosi hyvältä lajilta monen tarpeisiin. Erinomainen suunnitelma varmistaa coren kuntoitus ihan kunnolla raskauden jälkeen. En koskaan treenannut tarpeeksi kunnolla omaani ja ehkä siksikin kaipaan eniten ryhdikästä fiilistä, jota ajattelin juuri barren tuovan. Tuo on muuten myös tuhannen taalen kysymys tuo treenatako yksin vai kaverin kanssa. Lenkille tykkään lähteä yksin musat korvilla täysin ex tempore, mutta myönnän, että pieni sosiaalinen paine syys-talvikaudella tekisi hyvää. Tuleehan kaverin kanssa sovittu treeni peruttua huomattavasti pienemmällä todennäköisyydellä. Kiitos näistä vinkeistä, tulivat tarpeeseen!
Kiva postaus! Ja niin samaa mieltä noista vermeistä – ei se liikunta ole vaatteilla koreilua, mutta oikein toimivat ja kivan näköiset treenivaatteet ovat myös yksi pieni lisämotivaatio lähteä liikkumaan.
Seuraathan Anna Saivosalmen kotitreenejä esim Instasta? Helppoja, yksinkertaisia, mutta monipuolisesti kroppaa harjoittavia treenejä nimenomaan kotiympäristöön esim pienten lasten vanhemmille tai muille joilla ei ole mahdollisuutta tai halua lähteä salille. Suosittelen lämpimästi!
Kiitos paljon Marie! Juuri näin minäkin koen vaatteiden roolin. En tarvitse kaapillista uusimpien trendien mukaisia urheiluvaatteita, mutta perus hyvän ja siistin valikoiman tarpeellisia osia kyllä, sellaisia, jotka tekee mieli laittaa päälle. Se nimittäin oikeasti motivoi ja tekee liikkumisesta mielekkäämpää (vrt. kohta lenkkeily lerppuhihaisessa puuvilla-anorakissa). ;) En ole kuullutkaan Annasta, mutta aloin heti seurata. Hän vaikuttaa juuri tarpeiseeni sopivalta, sellaiselta ”tavalliselta” kuntoilijalta ja ihanan maanläheiseltä persoonalta, kun useimmiten somessa törmää omaan makuuni liian tiukkaan fitness-henkisyyteen. Annaltahan löytyi heti jumppapalloliikkeitäkin, mahtavaa, niitä juuri kaipasin! Kiitos tuhannesti erinomaisesta vinkistäsi. :)