Kirjoitin edellisessä postauksessa hyvinvoinnista ja siitä, miten en koe minkäänlaista ehdottomuutta omaksi (paitsi silloin, kun pidättäytyminen on ainoa vaihtoehto). Siitä kirjoitan tänäänkin.
Minulla on selkeä oma maku. Olen 34 vuoden aikana oppinut tunnistamaan, missä viihdyn ja missä en, puhutaan sitä sitten sisustuksesta, vaatteista tai hotelleista. Usein se, että on omissa valinnoissaan jämpti, tulkitaan ehdottomuutena muita kohtaan.
Tämä ei voisi pitää omalla kohdallani vähempää paikkaansa.
Saatan sisustaa mustavalkoisesti, mutta ajattelen kaikilla harmaan sävyillä. Minulle juurikaan mikään asia ei ole joko tai, vaan sekä että. Tällä elämänkokemuksella tiedän, että kaikki on suhteellista ja jokaisella asialla on kaksi puolta. Kaikkea kannattaa tarkastella monesta näkökulmasta: toisaalta näin, mutta sitten kuitenkin myös näin.
(Tietysti osa maailman asioista on yksiselitteisesti oikein tai väärin, mutta silloin puhutaan esimerkiksi ihmisoikeuksista, ei elämäntavasta.)
Koska minusta elämisessä ei ole yhtä oikeaa tapaa, minun on edelleenkin vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi neutraalinväriset lastenhuoneet herättävät niin paljon tunteita (ei vähään aikaan omassa blogissani, mutta maailman ihanimmalta äidiltä vaikuttava sisustussuunnittelija Sophie Paterson joutuu päivittäin perustelemaan valintojaan – vaikka kun vain vähän silmiään avaa, löytyy hänenkin kodistaan samoja värikkäitä muovilelukammotuksia kuin meiltä kaikilta lapsiperheiltä, huone itsessään on vain neutraali).
Minun ei tulisi koskaan mieleen arvostella toisen sisustajan värikästä lastenhuonetta, pitää sitä vähempipätöisenä kuin omaani, yrittää muuttaa sitä sellaiseksi kuin itse koen parhaaksi. Virikkeistä kuormittuville perheille rauhallinen lastenhuone on oikea ympäristö rauhoittua vilkkaan päiväkotipäivän jälkeen. Taas leikkisä ja hauska huone ruokkii mielikuvitusta toisilla. Molemmat ovat hyviä omalla tavallaan, eivät toistaan parempia.
Facebookin sisustusryhmät ovat esimerkkejä täynnä. Mikä saa ihmisen haukkumaan julkisesti omasta maustaan poikkeavan kodin, on minulle täysi mysteeri. Itse ajattelen ihan päinvastoin. Mitä enemmän on erilaisia koteja, sitä persoonallisemmalta omakin tuntuu. Eikö se vasta olisi kauheaa, että jokaisesta kodista muokattaisiin samanlainen.
Vaikka makuni esimerkiksi värienkäytön suhteen on selkeä, koen monessa asiassa jääväni kahden leirin väliin. Syön sekä pakastepitsaa että chiavanukasta. Syötin lapselleni sekä soseita että sormiruokaa. Valitsen sekä luonnonkosmetiikkaa että tilanteen mukaan synteettistä. Asioin sekä Lidlissä että Stokkan Herkussa. Ostan sekä aitoja kimppuja että helpotan elämääni kestokukilla. Suosin kotona sekä aitoja materiaaleja että tarpeen mukaan hyviä jäljitelmiä. Sekä että, ei joko tai.
Elämme aikamoista vastakkainasettelun aikaa. Politiikassa, mutta myös kevyemmissä keskusteluissa. Olen väsynyt ajatukseen, että ihmisen pitäisi kaikessa valita leirinsä, olla ehdoton ja yrittää siihen päälle käännyttää vielä toisetkin.
Minusta sosiaalinen media tarvitsee kriittistä ajattelua, eikä pelkkää myötäilyä. Parhaimmillaan vuorovaikutuksesta syntyy hedelmällinen ja molemmille osapuolille uusia näkökulmia avaava keskustelu. On kuitenkin tunnistettava ero kriittisen ajattelun ja negatiivisuuden välillä. Negatiivisessa ajattelussa ei muuta tarkoitusta ole kuin yksisuuntaisesti teilata. Taas kriittinen ajattelu kyseenalaistaa käsityksiä ja herättää ajatuksia toista osapuolta kunnioittavasti ja kuuntelevasti.
Se, että pelkästään sisustan, en ajattele mustavalkoisesti, on yksi teemoista, josta olen halunnut pitkään kirjoittaa. Yksi lempikodeistani on täysi vastakohta omastamme tapetteineen, kirjahyllyineen ja vanhoine puuhuonekaluineen. Mutta sen ihanampaa himaa ei olekaan. Tietäisitte sen, kun kuulisitte narisevat lautalattiat ja näkisitte eripariastiat. Tässä lähtee terveiset teille muillekin erilailla sisustaville: kiitos siitä, että teidän ansiostanne kaikki maailman upeat värit eivät mene hukkaan. Sekä ihailen teidän kotejanne että viihdyn omassani.
Yksi parhaista kirjoituksistasi. ??
Kiitos Satu, teit minut todella iloiseksi tällä kommentilla!
Just näin! Kiitos, että kirjoitit asiasta.. Antoi ajattelemisen aihetta, vaikka ajattelen samalla tavalla.
Ajatuksia juuri halusin herätellä. Ihana saada palautetta, että näin tapahtui. Kiitos Tiina!
Hyvä postaus ja moneen asiaan samaistunkin, niinkuin keskusteltiin minun blogini puolella. ;-) sulla on sana hallussa! Pakko muuten ohimennen sanoa että ikäsi sai hämmennystä aikaan, luulin että ollaan suurinpiirtein saman ikäisiä. Olen yleensäkkin tosi huono arvioimaan ikiä kyllä. Kerran luulin yhtä ystävääni 35 ja minulle paljastui hiljattain että hän on 45v. Hyvää viikonloppua!
Kiitos kauniista sanoista ja siitä, että omalta osaltasi keskustelut tästä! Minulla on ollut tämä postaus (niin kuin tuhat muutakin) jo pitkään luonnoksissa, mutta sinun kirjoituksesi osaltaan inspiroi julkaisemaan tämän juuri nyt. :) Vuorovaikutuksesta on todella tärkeä keskustella, minulle viestinnän ihmisenä se varsinainen sydämenasia. Voi kunpa ihmiset ymmärtäisivät useammin sen, että kyse ei läheskään aina ole siitä, mitä sanotaan, vaan miten sanotaan. Vaikka joku saattaa pitää vaikka brittiläistä kielenkäyttöä jaaritteluna, minusta on pelkästään oikein, että viestin alussa tervehditään, lopussa toivotetaan jotain ja itse asia esitetään toista kunnioittavassa ystävällisessä muodossa. Sen suomalaisen töksäyttelyn sijaan.
Niinkö! Nyt on pakko kysyä mielenkiinnosta, minkäikäiseksi siis minua ajattelit? Ikää on kyllä vaikea, joskus mahdotonkin, arvioida, se on nykypäivänä toden totta. :) Kiitos samoin, innostavaa uutta viikkoa!
Ajattelin että olet minun ikäinen, eli 27 :)
Kiitos – tarkennuksesta ja kohteliaisuudesta! ;)
Ihana ja tosi hyvä kirjoitus Laura! <3
Kiitos sushi-kaveri! <3
Hei Laura! Niin osuva kirjoitus! Taannoin sisustuskurssilla eräs nainen haukkui kotini ”tylsän harmaaksi”. En siitä pahastunut, koska jokaisella saa olla mielipiteensä ja tyylinsä – eri asia tietysti miten niitä tuo esille. Vaikka itse tykkään harmaa-valkoisesta värimaailmasta, ihailen suunnattomasti ihmisten värikkäitä retrokoteja.
Kiitos paljon Sari, ihana kuulla! Annoit todella tyypillisen esimerkin. Harmaat kodit ovat totta kai tylsiä, valkoiset kodit tietenkin aina kliinisiä sairaaloita ja kaikki värikkäät kodit persoonallisia. ;) Juuri tämä! Ei se mitä sanot, vaan miten sanot. Usein minua harmittaa se, että asioita töksäytetään ja oletetaan, eikä niistä kysytä. Sisustuskurssilla henkilökohtaisesta mausta olisi voinut syntyä todella hedelmällinen keskustelu, mutta sitä ei aloiteta teilaamalla toisen koti, vaan kysymällä ”Kun itse tarvitsen värejä ympärilleni, avaisitko hieman, miten rauhallinen värimaailma sopii parhaiten sinun tapaasi asua” tms. Minustakin on suuri rikkaus osata ihailla myös muita tyylejä kuin omaansa. Kaikki sisustustyylit ovat kauniita hyvin toteutettuina. Kiitos vielä kommentistasi!
Hyvin kirjoitettu, kiitos!
Kaunis kiitos Elina, kun luit ja kommentoit!
Erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus! Täällä eräs, joka suorastaan ahdistuu kirkkaista väreistä kotona, ja jopa pihalla. Sen verran makuni on muuttunut vuosien varrella, että puun väri ja hillityt, murretut sävyt ovat mieleisiä mustan ja valkoisen rinnalla. Ostaisin mielelläni 4 v..n lapsemme vaatteet ja lelut neutraalin värisinä, ja näin pitkälti tapahtuukin, koska hän ei toistaiseksi juuri välitä, minkä värisiä esim. vaatteensa ovat. Kiristäviä tms. vaatteita en koskaan ostaisi, mukavuus edellä mennään. Olen saanut joskus kommenttia tästäkin, mutta ihanaa että toit esille tuon että lasten huone todella voi olla positiivisella tavalla rauhoittava ollessaan visuaalisesti rauhalllinen! Kiitos :)
Kiitos Hanna palautteesta ja kivoista sanoistasi! Olet tullut oireinesi oikeaan paikkaan. ;) Vaikka kirjoitin sisustavani mustavalkoisesti, minäkään en osaisi kuvitella kotiamme ilman hiekan ja harmaan pehmentäviä sävyjä. Kuulostaa ihanalta, sillä murrettujen sävyjen ohella myös puu tuo paljon kodikkuutta mustavalkoisuuteen.
Itsekin ostan kaikki tyttären vaatteet nautraalinsävyisinä, tai no skaalalla valkoinen, musta, harmaa, hiekka, tummansininen, vaaleansininen, farkku ja vaaleanpunainen. Katson tilannetta sitten uudestaan, kun hänellä alkaa olla toiveita ja mielipiteitä. :) Meillä esillä olevat lelut, kuten iso pehmopingviini, ovat värimaailmaan sopivia, mutta varsinaiset lelut loistavat kyllä kaikissa sateenkaaren sävyissä Dubloista kirjoihin ja soittorasioihin. Säilytämme niitä kaapissa ovien takana, niin huoneen ilmeen saa tarvittaessa rauhoitettua. Ehkä ajattelen rauhallisesta huoneesta hyvää sen takia, että kuormitun itsekin liian virikkeellisessä ympäristössä. Kun ajattelen kaksivuotiasta tytärtäni ja sitä määrää uutta tietoa, jota hän päivässä prosessoi, minusta seesteinen huone tuntuu pelkästään hyvältä paikalta käydä levolle.
Lasten minimalismiin löytyy paljon ainakin kansainvälisiä kirjoituksia, mutta ne koskevat enemmän lelujen määrää kuin värejä. Niin tai näin, minusta niistäkin saa osviittaa siitä, että vähemmän on joskus enemmän: eivät lapset tarvitse sirkusta tai lelumarkettia ympärilleen. Voin kuvitella, että olet saanut ihmettelyjä. Me kaikki neutraalinvärisesti sisustavat ja pukeutuvat olemme. :) Mutta ei auta kuin elää niin, mikä hyvältä tuntuu. Onneksi on vertaistuki. ;) Kiitos sinulle kommentistasi ja terkut neljävuotiaalle!
Kiitos vertaistuesta! Luotan siihen, että ne aidosti tärkeät asiat lapsen kannalta ovat muissa asioissa kuin paidan värissä. Toki sitten hän itse kiinnostuu asiasta, niin ostan ne kirjavat autopaidat, mutta nyt nautin tästä tilanteesta. Meillä myös varsinainen värien ilotulitus löytyy lelujen osalta, mutta säilytyskori saa olla nätti, ja juurikin esim. Plaston mopon ja Brion kärryn ostin mustina. Tajusin juuri täällä työhuoneessani virnistäen, että taisin uuden työn aloittaessani vaihtaa ensimmäisenä värikkäät nastat ilmoitustaulultani valkoisiin kaikessa hiljaisuudessa. :D Ihanaa viikonjatkoa, teillä on superkaunis koti ja hyvä meininki muutenkin! :)
En kestä! Arvaa, tunnenko sielunsiskoksi tuosta nastatarinasta. Olen tehnyt ihan saman. Naurattaa niin paljon, olet paras. :D No nimenomaan tuo, että lapsen kannalta tärkeät asiat ovat ihan toisenlaisia. Sen takia on niin erikoista, jos kukaan vetää johtopäätöksiä pelkästä paidan tai seinän väristä, kun ei tiedä perheen arvoista ja ilmapiiristä mitään. Ihan samoilla linjoilla olen, että esillä olevat isommat jutut saavat olla kivannäköisiä ja kotiin sointuvia. Lapsi niistä tykkää ihan yhtä paljon ja näin kokonaisilme pysyy rauhallisena, vaikka koti olisi kompakti ja kaikki koko ajan näkyvillä niin kuin meillä (ei siis erillistä yläkertaa alastenhuoneelle). Ja juuri näin, nautitaan nyt, kun vielä voidaan. ;) Sitten, kun lapselle tulee omat toiveet, niitäkin voi toteuttaa maltillisesti ja kompromisseilla. Itse en ajattele niin, että pienelle lapselle olisi muutenkaan hyväksi antaa kaikkivaltiaan tavoin valtuuksia päättää kaikesta, sillä se on stressaavaa niin pienelle. Lähinnä tarjota mahdollisuus valita tietyn kehyksen sisällä: tarvitset yöpuvun, kumman näistä kahdesta haluat, ja niin edelleen. Tästä puhutaan paljon ranskalaisen kasvatuksen kirjoissa, joihin todella usein samaistun. Kiitos vielä ihanasta kommenteista ja samoin, jatka samaan malliin!
Erinomainen kirjoitus Laura! <3 Jos jotain, niin omille lapsilleni haluaisin opettaa suvaitsevaisuutta, oli sitten kyse isoista asioista ja kanssa ihmisistä tai ihan vaikka vaan sisustuksesta.
Kiitos paljon Piia! Osuit naulan kantaan. Minäkään en keksi tärkeämpää arvoa kuin suvaitsevaisuus, joka liittyy ihan kaikkeen: rotuun, seksuaaliseen suuntautumiseen, uskontoon, elämäntapaan. Onneksi meidän sukupolvemme alkaa olla aika suvaitsevaista ja näin ollen saamme varmasti kasvatettua avarakatseisen ja ennakkoluulottoman uuden sukupolven. <3